(no subject)

May 24, 2012 10:31


Matkalla on hyvä miettiä kulttuurieroja. Eilen tuli mietittyä että olisipa itselläkin kyky/taipumus vain spontaanisti heittäytyä tilanteisiin sen kummempia etukäteen miettimättä.

Tätä tuli eilen naureskeltua kun meksikolainen kaveri tuli Berliiniin. Matkaajalla oli mukanaan itsensä kokoinen ja painoinen matkalaukku josta oli siinä vaiheessa jo hajonnut kahva (laukku hankittu pari päivää sitten) ja kävi ilmi hyvin pian että tyyppi ei ollut buukannut itselleen minkäänlaista majoitusta vaan oli ajatellut ottavansa itselleen "jotain sopivaa ei liian kaukaa rautatieasemasta". Sinänsä en ollut ällikällä lyöty, mutta kyllä sitä tuli hetken naureskeltua että lähtee toiselle puolelle maailmaa buukkaamatta majoitusta ennakkoon. Syy miksi ei tavallaan yllättänyt oli että sama tyyppi on Etelä-Amerikassa matkustaessaan välillä nukkunut kaduillakin ja puistoissa kun ei ole halunnut tuhlata hotelliin. Itselle jo ihan pitkän lennon jälkeen lepääminen olisi syy hoitaa majoitus etukäteen, puhumattakaan siitä turhasta energiahukasta joka tulee jos lähtisi kaupunkia tuntemattomana ilman puhelinta ja nettiyhteyttä lennosta majapaikkaa metsästämään.

Toisaalta tässä on varmasti kyse kulttuurin kautta opitusta asenteesta, sillä jos kotimaa olisi sellainen jossa ei kenenkään sanaan voisi luottaa, viranomaiset olisivat lahjottavissa ja kaikki voi muuttua hetkessä, niin ehkä sitä itsekin oppisi olemaan suunnittelematta liikoja.

Tilanne selvisi sitten helposti koska omassa huoneessani oli kaksi sänkyä vaikka olin buukannut yhden hengen huoneen ja hotelli veloitti vain 10 euroa ekstraa jotta maailmanmatkaaja sai toisen niistä käyttöönsä.

Tänään ollut edessä siirtyminen Berliinistä Leipzigiin  Jo ylempänä mainittu laukku tuntuu metri metriltä hajoavan enemmän käsiin, nyt siinä on hajonneen kahvan lisäksi yksi rengas paskana ja saumat irvistävät kahdesta kohtaa. Junamatkalla kun kysyin että kait laukulla on jonkinlainen takuu, niin se tuntui olevan matkaseuralle päivän paras vitsi ja hän melkein vedet silmissä nauroi sanoessaan: "Joo, niin varmasti! Takuu Meksikossa. Hahahahaa!"



Laukku ja laukun huoleton maailmanmatkaajaomistaja.

Posted via LiveJournal app for Android.

finnish, travelling, life

Previous post Next post
Up