Heippatirallaa, saakeli
Huh, olipa ilta. Eilen siis. Piti mennä vaan parille istumaan koulukaverin kanssa. Kuten usein todettu, "pari" muuttui vähän useammaksi ja ilta venähti. Oli silti kiva istua kodin lähistöllä, koska koirien vuoksi piti hilpasta kotiin ja tiesi ettei matkaan menekään kauaa. Tuli pitkästä aikaa käytyä esim. Vastarannan kiiskessä, en muistanutkaan että se on varsin viihtyisä kapakki (jos poisluetaan minikokoisen suolapähkinäkulhon varsin suolainen hinta - kolme euroa! On siinä kilohintaa pähkinöillä). Hadanka taas saa kehut siitä, että yhtä suosikkisiideriäni, Black Rattia, saa hanasta. T tykästyi Hadankan savumanteleihin, itse en erityisemmin niistä pitänyt, mutta mä nyt olenkin rajoittunut pähkinöiden ym. pikkusuolaisen naposteltavan suhteen.
Olen ollut masis, mutta kuitenkin sain aikaiseksi käydä jopa neljänä päivänä koulussa viime viikolla. Ei kun kolmena... Heh, en olekaan ollut aivan niin aktiivinen kuin kuvittelin. No, koville otti sekin. Huomenna ja ylihuomenna vielä tekemistä, sitten parin päivän luku-urakka anatomian tenttiin, joka on perjantaina. Sen jälkeen täytyy vielä kirjoitella muutama kirjallinen työ, joista yksi on isompi ja kolme pientä. Aikaa on seuraavan viikon keskiviikkoon.
Stadian psyko kyseenalaisti syömishäiriökirjallisuuden lukemiseni tarpeellisuuden. Olen viime aikoina lueskellut Rasvan tyttäriä sekä Lupaa syödä. Rasvan tyttäret jäi kesken sen takia että siitä tulee ahdistava tunne, kun puhutaan anoreksiasta ja ihmisistä joiden BMI on ollut paljon, paljon alhaisempi kuin mulla. Vedän siitä tietysti johtopäätöksen että olen siis ollut huono anorektikko. Sairas mieli ajattelee että johan sen kertoo diagnoosinikin, joka on "vain" epätyypillinen anoreksia. Jepjep. Tiedostan ajatuskuvion kieroutuneisuuden mutta en pysty sitä sisäistämään.
Lupa syödä taas tarkastelee syömishäiriöitä monta astetta konkreettisemmin kuin yllä mainitsemani Rasvan tyttäret. Olen saanut joitakin vastauksia ihmettelyihini erilaisten fyysisten oireitteni alkuperästä, ja näyttää siltä että ruokavaliossani on liian vähän suolaa (tähän T totesi lakonisesti että nii-in, greippituoremehuun ei yleensä taideta lisätä suolaa). Olen myös alkanut pohtia rasvan käyttöäni hieman uudelta kantilta, mutta se on vasta pohdinta-asteella... Periaatteessa Lupa syödä on hyvä kirja. Siinä on paljon sellaista tietoa syömishäiriöisten ravitsemuksesta, mitä aiemmin on ollut miltei mahdotonta saada. Valitettavasti kirjassa on jokseenkin heikkotasoinen tai aivan korkeintaan keskinkertainen suomennus, ja joitakin lapsuksia jotka tuskin johtuvat edes suomennoksesta (esimerkiksi kohta, jossa kerrotaan että asiaa x ilmenee syömishäiriöisillä painosta riippumatta, ja saman kappaleen lopussa asiasta x sanotaan että se kyllä korjaantuu kun paino on noussut riittävästi. On tainnut vähän lipsahtaa perinteisen anoreksia = syömishäiriö -ajattelun puolelle, vaikka tarkoitus on selkeästi ollut aivan muu).
Tapasin ekaa kertaa tulevan (jos kaupunki suo) terapeuttini. Hell yeah! Loistotyyppi, aivan kuten muistinkin. Hupaisa sattuma on se, että vastaanottonsa muuttaa aivan lähipäivinä varsin likelle kotiani. Jos uskoisin tapahtuvan tarkoituksellisuuteen, olisin varma että tällä asialla olisi suuri merkitys juuri minun elämälleni. En kuitenkaan vielä uskalla hehkuttaa. Olipa vaan kuitenkin hyvä todeta että terapeuttivalintani ei näillä näkymin mennyt vikaan.
Kuororintamalta: Olisi kai kurja teko julkistaa kenen sovituksia laulamme ja myöhemmin tallennammekin, mutta voinen sanoa että hyviä ne eivät ole. Sanat ovat mitä ovat, mutta eihän sovitetun (joissain tapauksissa kai sävelletynkin) musiikin tarvitsisi. Silti se vaan on. Blaa, biisejä on kymmeniä ja ne ovat oikeasti a) tylsiä, b) paikoin jopa huonosti sovitettuja, c) typeriä koukkuja täynnä ja d) huonosti nuotinnettuja (esim. osa biisistä on kirjoitettu capseilla, ja dynamiikkaa ilmentää perinteisten esitysmerkkien sijaan fonttikoko). Tulee mieleen kaksi tilanteeseen osuvaa sananlaskua: Rahalla saa ja hevosella pääsee, ja mitäpä ei rahan vuoksi tekisi. Otsikko muuten on erään nauhoitettavan teoksen alkusanoista. Heippatirallaa vaan.
Olen ollut masis, mutta kuitenkin sain aikaiseksi käydä jopa neljänä päivänä koulussa viime viikolla. Ei kun kolmena... Heh, en olekaan ollut aivan niin aktiivinen kuin kuvittelin. No, koville otti sekin. Huomenna ja ylihuomenna vielä tekemistä, sitten parin päivän luku-urakka anatomian tenttiin, joka on perjantaina. Sen jälkeen täytyy vielä kirjoitella muutama kirjallinen työ, joista yksi on isompi ja kolme pientä. Aikaa on seuraavan viikon keskiviikkoon.
Stadian psyko kyseenalaisti syömishäiriökirjallisuuden lukemiseni tarpeellisuuden. Olen viime aikoina lueskellut Rasvan tyttäriä sekä Lupaa syödä. Rasvan tyttäret jäi kesken sen takia että siitä tulee ahdistava tunne, kun puhutaan anoreksiasta ja ihmisistä joiden BMI on ollut paljon, paljon alhaisempi kuin mulla. Vedän siitä tietysti johtopäätöksen että olen siis ollut huono anorektikko. Sairas mieli ajattelee että johan sen kertoo diagnoosinikin, joka on "vain" epätyypillinen anoreksia. Jepjep. Tiedostan ajatuskuvion kieroutuneisuuden mutta en pysty sitä sisäistämään.
Lupa syödä taas tarkastelee syömishäiriöitä monta astetta konkreettisemmin kuin yllä mainitsemani Rasvan tyttäret. Olen saanut joitakin vastauksia ihmettelyihini erilaisten fyysisten oireitteni alkuperästä, ja näyttää siltä että ruokavaliossani on liian vähän suolaa (tähän T totesi lakonisesti että nii-in, greippituoremehuun ei yleensä taideta lisätä suolaa). Olen myös alkanut pohtia rasvan käyttöäni hieman uudelta kantilta, mutta se on vasta pohdinta-asteella... Periaatteessa Lupa syödä on hyvä kirja. Siinä on paljon sellaista tietoa syömishäiriöisten ravitsemuksesta, mitä aiemmin on ollut miltei mahdotonta saada. Valitettavasti kirjassa on jokseenkin heikkotasoinen tai aivan korkeintaan keskinkertainen suomennus, ja joitakin lapsuksia jotka tuskin johtuvat edes suomennoksesta (esimerkiksi kohta, jossa kerrotaan että asiaa x ilmenee syömishäiriöisillä painosta riippumatta, ja saman kappaleen lopussa asiasta x sanotaan että se kyllä korjaantuu kun paino on noussut riittävästi. On tainnut vähän lipsahtaa perinteisen anoreksia = syömishäiriö -ajattelun puolelle, vaikka tarkoitus on selkeästi ollut aivan muu).
Tapasin ekaa kertaa tulevan (jos kaupunki suo) terapeuttini. Hell yeah! Loistotyyppi, aivan kuten muistinkin. Hupaisa sattuma on se, että vastaanottonsa muuttaa aivan lähipäivinä varsin likelle kotiani. Jos uskoisin tapahtuvan tarkoituksellisuuteen, olisin varma että tällä asialla olisi suuri merkitys juuri minun elämälleni. En kuitenkaan vielä uskalla hehkuttaa. Olipa vaan kuitenkin hyvä todeta että terapeuttivalintani ei näillä näkymin mennyt vikaan.
Kuororintamalta: Olisi kai kurja teko julkistaa kenen sovituksia laulamme ja myöhemmin tallennammekin, mutta voinen sanoa että hyviä ne eivät ole. Sanat ovat mitä ovat, mutta eihän sovitetun (joissain tapauksissa kai sävelletynkin) musiikin tarvitsisi. Silti se vaan on. Blaa, biisejä on kymmeniä ja ne ovat oikeasti a) tylsiä, b) paikoin jopa huonosti sovitettuja, c) typeriä koukkuja täynnä ja d) huonosti nuotinnettuja (esim. osa biisistä on kirjoitettu capseilla, ja dynamiikkaa ilmentää perinteisten esitysmerkkien sijaan fonttikoko). Tulee mieleen kaksi tilanteeseen osuvaa sananlaskua: Rahalla saa ja hevosella pääsee, ja mitäpä ei rahan vuoksi tekisi. Otsikko muuten on erään nauhoitettavan teoksen alkusanoista. Heippatirallaa vaan.