Eilen lähti talviturkki, tänään toivo
Tänään on taas ollut perutaan kaikki -päivä. Olin aamusta Ritvalla ja olisin ehtinyt aamupäivätunneille kouluun, mutten sitten mennyt. Enpä mennyt iltapäivälläkään, ja iltamenotkin peruin sillä verukkeella että olisin sairas. No, olenhan mä joo. Paino oli vähän laskenut, mutta ihan normilukemissa tässä silti ollaan. B-lausunto ei ole vieläkään lähtenyt Valtava-rahoitusta varten, ehkä kuukauden päästä sitten... En tajua miten siinä voi aina kestää niin kauan. Olin jotenkin tosi toivottomalla päällä tullessani kotiin, ja kaiken kruunasi eräältä opettajalta tullut sähköposti taannoisesta ryhmätyöstä: "Osallistuiko Pauliina ryhmätyön tekemiseen vaikka olikin poissa tunneilta?" No en tietenkään, huvikseni olin purkutunnilla esittelemässä työtämme ja ajattelin saada ilmaisia opintopisteitä. Totta hitossa osallistuin. Jotenkin nurinkurista että nämä kysymykset ovat sähköpostissa, jonka liitteessä ilmoitetaan ryhmätyön arvosana ja joka lähetetään kaikille jotka olivat mukana sitä tekemässä. Opska tosin on sama joka kertoi arvosteluperiaatteistaan vasta kun kaikki olivat palauttaneet työn.
Syksystä tulee raskaampi, ovat kaikki varoitelleet koulussa. Oma keväänikin on ollut yli kolmanneksen löysempi kuin muiden ryhmäläisteni, enkä ole oikein siitäkään selvinnyt. En kyllä tajua miten selviytyisin ensi syksystä. "Onhan tässä kesä välissä", Ritva sanoi. En vaan usko että tästä kuntoutuisin muutamassa kuukaudessa. Oikeastaan pidän sitä kovin epätodennäköisenä. Tänään olen pyöritellyt päässäni paljon ajatuksia mitä sitten teen, jos joudun taas jättämään koulun kesken. Tuskin enää sen jälkeen lähden mihinkään opiskelemaan. Viime talvena oli neljäs kerta lukion jälkeen kun aloitin jonkun koulun. En usko että jaksaisin enää aloittaa missään. En usko että kestäisin edes paineita pääsykokeista. Olen myös kuluttanut kaikki ne neljä poissaololukukautta, mitkä amk:ssa sallitaan. Viidennen jälkeen en välttämättä enää pääsekään takaisin. Sitä paitsi palaaminen olisi varsin vaikeaa jo sen vuoksi että opintosuunnitelma uusitaan ensi syksynä aloittaville, joten ei ole lainkaan varmaa onko oman opsini kursseja enää sen jälkeen tarjolla kun oma ryhmäni on ne suorittanut. Olen melkoisen kurjassa välikädessä. Toisaalta en meinaa jaksaa, ja kuten Ritva sanoi, tavoitteena oli opintojen kokeileminen kuntoutustuen turvin, ja nyt olen niitä kokeillut ja jotain onnistunut suorittamaankin, toisaalta taas haluaisin eteenpäin ja oppia ja ymmärtää lisää, vaikkei varmaan siltä näytä kun jatkuvasti lintsaan ja jankutan etten jaksa enkä pysty enkä uskalla. Ja tämä kaikki liittyi vasta omiin voimiini, sitten on vielä taloudelliset resurssit jotka ovat opintojeni suhteen varsin epävakaiset, ja koulun suhtautuminen tällaisiin vapaapaikkalaisiin.
Kaikesta itseni dissaamisesta huolimatta jossakin syvällä kaiken paskan alla on usko siitä että minulla voisi oikeasti olla jotain annettavaa, että kokemuksistani ja ajatuksistani voisi olla jossakin hyötyä. En vaan tiedä miten saisin ikinä ketään kuuntelemaan, eihän mulle meinaa riittää hoitoakaan.
Syksystä tulee raskaampi, ovat kaikki varoitelleet koulussa. Oma keväänikin on ollut yli kolmanneksen löysempi kuin muiden ryhmäläisteni, enkä ole oikein siitäkään selvinnyt. En kyllä tajua miten selviytyisin ensi syksystä. "Onhan tässä kesä välissä", Ritva sanoi. En vaan usko että tästä kuntoutuisin muutamassa kuukaudessa. Oikeastaan pidän sitä kovin epätodennäköisenä. Tänään olen pyöritellyt päässäni paljon ajatuksia mitä sitten teen, jos joudun taas jättämään koulun kesken. Tuskin enää sen jälkeen lähden mihinkään opiskelemaan. Viime talvena oli neljäs kerta lukion jälkeen kun aloitin jonkun koulun. En usko että jaksaisin enää aloittaa missään. En usko että kestäisin edes paineita pääsykokeista. Olen myös kuluttanut kaikki ne neljä poissaololukukautta, mitkä amk:ssa sallitaan. Viidennen jälkeen en välttämättä enää pääsekään takaisin. Sitä paitsi palaaminen olisi varsin vaikeaa jo sen vuoksi että opintosuunnitelma uusitaan ensi syksynä aloittaville, joten ei ole lainkaan varmaa onko oman opsini kursseja enää sen jälkeen tarjolla kun oma ryhmäni on ne suorittanut. Olen melkoisen kurjassa välikädessä. Toisaalta en meinaa jaksaa, ja kuten Ritva sanoi, tavoitteena oli opintojen kokeileminen kuntoutustuen turvin, ja nyt olen niitä kokeillut ja jotain onnistunut suorittamaankin, toisaalta taas haluaisin eteenpäin ja oppia ja ymmärtää lisää, vaikkei varmaan siltä näytä kun jatkuvasti lintsaan ja jankutan etten jaksa enkä pysty enkä uskalla. Ja tämä kaikki liittyi vasta omiin voimiini, sitten on vielä taloudelliset resurssit jotka ovat opintojeni suhteen varsin epävakaiset, ja koulun suhtautuminen tällaisiin vapaapaikkalaisiin.
Kaikesta itseni dissaamisesta huolimatta jossakin syvällä kaiken paskan alla on usko siitä että minulla voisi oikeasti olla jotain annettavaa, että kokemuksistani ja ajatuksistani voisi olla jossakin hyötyä. En vaan tiedä miten saisin ikinä ketään kuuntelemaan, eihän mulle meinaa riittää hoitoakaan.