'to come undone! to unravel! to refuse to be! the unself!'
Okei, New Directions In Queer Theory: An Overview by Judith Halberstam. Oon ehkä rakastunut tai jotain. Tässä teille omat tiivistelmät ja pohdintani. Jos joku oli myös luennoilla voi tarkentaa mun tulkintoja. Ja VITTU, kun en ole jatko-opiskelija vielä tai ikinä, enkä päässyt niihin seminaarihommeleihin.
( Maanantai 21.5.: The Anti-Social Turn in Queer Theory )
( Maanantai 21.5.: The Anti-Social Turn in Queer Theory )
- Infiltrate the Dominant
- Invest in the Alternative & Create New Worlds
toi lista herätti tosi voimakkaan inspiroituneiden mielleyhtymien virran..! olisinpa ollut paikalla.
en ole varma ymmärsinkö oikein, mutta tuon rhysmäisen lähestymistavan (tai jotain sinnepäin) mahdollisuutta ja ongelmia on ehkä tullut pohdiskeltua jollain tavalla, ei tosin kovin analyyttisesti... haluaisitko selittää siitä vielä jotain tarkentavaa?
kun esim. syösmihäiriöproblematiikassa on hankalaa ristivetoa sen välillä, että kieltäytymisessä on oma (ulospäin suuntautuva!) voimakkaasti voimaannuttava ja oman reviirin (ruumiin) haltuunottamiseen liittyvä tunnepuolensa samaan aikaan, kun kyseinen toiminto on erittäin itsetuhoista.
Se muistuttaa dynamiikaltaan neuvottelua, jota tulee itsensä kanssa käytyä esim. sukupuoliseen ja seksuaaliseen toiseuteen liittyvistä kokemuksista: miten halu olla määrittelemättä itseään ja ottaa paikkaa erilaisissa ideologisissa konstruktioissa (uraputki, lesboyhteisö, heteromaailma, "naiseus") voisi muodostua voimaa antavaksi ("valinnaksi") tekijäksi, kun sen ydinainesta ovat sopeutumattomuuteen ja sen rinnalla/takia epäonnistumiseen liittyvät kokemukset?
Voisiko epäonnistumisen korvata jollakin muulla käsitteellä ilman, että täytyy löytää uutta konstruktiota jossa "kelvata" tai "päteä" (-> _sen sijaan_ että päättää Heteron sijaan olla Lesbo, menestyneen uraihmisen sijaan uskottava alternative-tyyppi tai "taiteilija"..) joutumatta kuitenkaan identiteettiään uhmakkaan masennuksen ja kieltäytymisen varaan, sillä negatiivisesti latautuneessa sopeutumattomuudessa lipsahtaminen itsetuhon puolelle on kuitenkin ihan konkreettinen vaara?
En tiedä onko tämä nyt yhtään samaa kuin tuo, mistä kirjoitat... tuli vaan mieleen. Vapaa assosiaatio. Anti-humanist ja anti-social ovat vaan termejä, jotka herättivät miellyttävämpiä viboja kuin pelkät iloiset sateenkaarikulkueet ;-)
Reply
mutta mä näen, että se negatiivinen sopeutumattomuus muuttuu jotenkin positiiviseks sitten kun sen asuttaa? siis ei siis mikskään iloiseksi sateenkaari-ilotteluksi - mutta ainakin mulla itsetuhon vaara on suurin juuri silloin, kun se sopeutumattomuus on sellaista piilevää halua järjestykseen ja normin mukana tulevaan valtaan ja näennäiseen "helppouteen", ja sitten kun mä jotenkin myönnän itselleni että elämä on kaaos (eikä edes hallittu. hallittu kaaos ei ole kaaos. lisäks kaaokseen liittyy se tulevaisuudeton temporaalinen ulottuvuus, mitä toi JH korosti aika paljonkin) ja jotenkin otan se haltuun, se on hyvin voimauttavaa.
sanottakoon, että joskus musta joku kaoottinen queer-identiteettikonstruktiokin tulee sellaiseksi, että siinä tulee päteä, oot oikeessa. se tulee siitä tiedosta, että jos vaikka toteuttaa niitä heteroseksuaalisia käytäntöjä - vaikka kuinka toisin - niin tiedostaa, että siinä on valtaa, joka periaatteessa on mun ulottuvilla, mutta jota en sit kuitenkaan halua (ja haluan?), koska a)se ei ole ideologiani mukaista b)sen mukana tulee velvollisuuksia, joita en pysty täyttämään, mikä aiheutti sen kaaoksen in the first place.
viil viil, angst angst. enkä myöskään tiedä kirjoitanko samasta asiasta kuin sinä! olisin voinut kysyä teorian suhteesta vaikka just syömiseen ja ruumiinkontrolliin (koska se on itsellekin jollain tasolla omakohtainen aihe), mutta en mä uskaltanut enää puhua sille. se oli niin mahtava ja guru ja kiva. ei sellaisille uskalla...
me luodaan tässä upeaa queerkaaosteoriaa :)
Reply
Leave a comment