Billy's Perfection - ennakkoluulojen lumoissa
Nimi: Billy's Perfection - ennakkoluulojen lumoissa
Kirjoittaja: Arte
Paritus: Hermione/Pansy
Ikäraja: K-15
Tyyli: draama, seksi
Varoitukset: Todella kliseistä ja ennalta-arvattavaa tekstiä.
Yhteenveto: Hermione lähtee tapojensa vastaisesti viettämään iltaa yöbaariin.
Osallistuu: FF-100 sanalla 083. Ja, OTP10
A/N Tämä teksti aloitettiin vuoden 2009 ystävänpäivän jälkeen. Sain sen nyt viimein valmiiksi. Tahdoin aikanaan kirjoittaa kliseisen tekstin, jossa Hermione ja Pansy eivät tunnista toisiaan ja harrastavat seksiä, koska tuntui, että jokaisen kirjoittajan pitää kirjoittaa lempiparituksestaan joskus jotain sellaista. Tehtävä suoritettu.
Hermione ummisti silmänsä kääntäen ynähtäen kylkeään. Valon ensisäteet päättivät yrittää herättää hänet virkistävästä unesta, vaikka hän ei halunnut mitään muuta kuin nukkua kamalan päänsäryn sekä edellisen illan kokemukset pois muististaan.
Ilta oli ollut sateinen, kosteuden haju oli pinttynyt hiuksiin ja vaatteisiin ja täyttänyt mielen. Ne tuoreet mansikat eivät tosiaankaan sopineet eilen vallinneeseen säätilaan, Hermione huokaisi itsekseen ja kurtisti kulmiaan muistaessaan Viistokujan suositun yöbaarin tarjoamat ylelliset herkut baarin viisivuotispäivän kunniaksi. Nainen ei voinut tukahduttaa voihkaisuaan muistellessaan iltaa eteenpäin.
Muutama liikaa, erittäin paljon muutamia liikaa, sitä se vain oli, hän vakuutti itselleen kieriessään sängyssään rauhattomana puolelta toiselle, mutta poskille kohonnut puna ei tahtonut rauhoittua. Pehmeiden huulten vaativa kosketus ja käsien vaellus olivat edelleen tuntoaistin tuoreessa muistissa. Hän ravisti päätään koettaen karkottaa ajatukset mielestään, mutta katkerasti koettu petetyksi tulemisen tunne poltteli kurkunpäässä ja velloi vatsassa.
* * *
Baari oli täynnä musiikkia ja juhlivien ihmisten ääniä. Billy's Perfection -yöbaari veti porukkaa sisään kuin sieni, ja Hermione sipaisi hiuksiaan astuessaan sisään. Hän ei yleensä käynyt baareissa, varsinkaan yksin, mutta pitkän työviikon päätteeksi oli kerrankin päättänyt tehdä jotain uutta ja epätavanomaista.
Hän hymyili ovimiehelle ja antoi tälle pari kaljuunaa sisäänpääsystä ja narikasta. Hän puristi käsilaukkuaan kädessään, raivasi tiensä baaritiskille ja viittasi baarimikon tuomaan hänelle kermajääteen, sillä hetkellä suuressa suosiossa olevan alkoholijuoman.
Tuntien olonsa epävarmaksi Hermione istahti alas ja sormeili hänelle ojennettua juomaa. Hän antoi katseensa vaeltaa väkijoukossa koettaen erottaa tuttuja kasvoja. Jotkin harvat olivat etäisesti tunnistettavissa joko töistä tai kouluajoilta, mutta ketään erityisen läheistä ei sattunut hänen silmäänsä.
Noh, Hermione ajatteli särpiessään juomaansa, onkin mukavaa kerrankin olla omillaan eikä aina vanhojen tuttujen seurassa.
Kohtalottarien uusin hitti jyskytti kovaa taustalla ja ihmiset tanssivat riehakkaasti tanssilattialla. Hermione hymyili katsellessaan erään pitkähiuksisen nuoren naisen liikehdintää ystävättärensä kanssa ja naputti jalkaansa penkin puujalkaa vasten alkoholin rentouttaessa hänen oloaan. Kerrankos sitä, Hermione hymähti kipatessaan nesteen kurkustaan alas. Baaritiskillä oli tarjolla useita erilaisia pikkunaposteltavia, ja baarimikko usutti Hermionea dippaamaan tuoreita mansikoita johonkin paksuun juomaan, joka poltteli nenäonteloa ja maistui kurpitsaiselta.
Hänen teki mieli tanssimaan, mutta yksin lattialla pyörähtely olisi näyttänyt täysin naurettavalta. Siispä hän keskittyi tilaamaan erilaisia juomia pirteältä naistarjoilijalta, joka taikoi hänelle mitä erikoisempia yhdistelmiä sitruunamelissasoodasta tuliviskin vahvimpiin muotoihin, ja katselemaan hänen edessään liikahtelevaa naista, joka kiinnitti väkisin hänen huomionsa korkeilla koroillaan ja varmasti liikkuvilla lanteillaan.
Hermione hymyili, kun nainen kuiskasi jotain ystävättärelleen ja pyörähti baaritiskille hänen viereensä tilaten kermajääteen. Hermione vilkaisi tätä silmäkulmastaan ja rohkaistui kääntymään kokonaan naisen puoleen nähtyään tämän vilkaisevan itseään.
”Hei”, Hermione sanoi ja nipisti reittään estääkseen itseään kikattamasta. ”Sinä tanssit hyvin”, hän jatkoi kallistaen päätään ja hymyillen. Alkoholi humisi aivoissa rauhoittavasti, mutta jokin tilanteessa tai naisessa tai molemmissa oli hämmentävän tuttua... Hän ei vain saanut ajatuksesta kiinni ja tapojensa vastaisesti antoi asian olla. Pidä hauskaa, unohda, rentoudu, anna asian olla.
”Kiitos”, nainen vastasi ja hymyili takaisin. Siemaisi juomaansa ja jatkoi: ”Sinäkö et tanssi?”
Hermione pudisti naurahtaen päätään. ”En minä yksin viitsi, se olisi tyhmän näköistä.” Hänkin kohotti lasinsa huulilleen ja kulautti lientä alas kurkustaan.
Naisen kasvoille syttyi ilahtunut ilme ja hän ponnahti pystyyn Hermionen eteen. ”Ahaa, jos se on vain siitä kiinni, niin sitten sinä tanssit minun kanssani”, kuului päättäväinen lausahdus. Hermione koetti muodon vuoksi hieman vastustella, mutta nainen ei kuunnellut, vaan raahasi hänet mustat hiukset heiluen tanssilattialle ja alkoi saman tien kiemurrella musiikin tahdissa. Hermione jähmettyi tuijottamaan, ja nainen kiersi virnistäen kätensä hänen lanteilleen ja alkoi keinuttaa häntä mukanaan.
Hermione naurahti ja antoi toisen ohjailla itseään. Hän siirsi kätensä huolettomasti naisen olkapäille, painautui lähemmäs. Musiikki kupli ja pyörteili heidän ympärillään ja muiden ihmisten kädet ja jalat tökkivät milloin mihinkin, mutta Hermionella oli siitä huolimatta erittäin hauskaa. Hän nauroi, tanssi, nauroi hieman lisää ja puhui toisen naisen korvaan tyhjänpäiväisiä sanoja.
”Ollaanko me tanssittu tunti vai kymmenen minuuttia?” nainen kikatti, kun yksi hittibiisi vaihtui taas kerran toiseen ja he olivat viimein pysäyttäneet liikehdintänsä vetääkseen henkeä. Hermione pudisti nauraen päätään.
”Minä en osaa vastata tuohon, eikä sillä oikeastaan ole edes väliä. Istutaanko hetkeksi?”
Baarin ilma oli tunkkainen suuresta ihmismäärästä. Raikasta yöilmaa tulvi avoimesta ovesta, mutta se imeytyi heti lähimpänä seisoviin ihmisiin ja kadotti voimansa. Hermionen hiusrajaa kutitti usea hikipisara, ja hän kaipasi kovasti virkistävää juomaa ja tukevaa penkkiä takapuolensa alle. Illan mittaan nautitut coktail-juomat surisivat päässä eivätkä jalat tuntuneet kovin voimakkailta.
”Joo, mennään tänne.”
Nainen tarttui häntä kädestä ja veti kohti baarin hämärämpää nurkkausta. He seisoivat hetken paikoillaan vilkuillen etsivästi ympärilleen, ja hetken päästä pienessä kulmapöydässä istunut pariskunta nousi ylös ja teki lähtöä. Hermione puikkelehti ihmisten ohi ja sujahti nopeasti pehmeälle penkille ennen kuin se ehdittäisiin valloittaa. Tummatukkaisen naisen hiukset kutittivat Hermionen poskia, kun tämä pujahti hänen ohitseen ja painoi reitensä hänen reittään vasten istuutuessaan alas.
”Juotava olisi nyt paikallaan”, nainen huokaisi hymyillen leveästi nojaten Hermioneen. Hermione hymyili ja nyökkäsi.
”Voin käydä hakemassa.”
*
Pian he siemailivat kumpikin autuaana viileää kermajääteetä. Musiikki jyskytti voimakkaana, joten heidän täytyi puhua suoraan toistensa korviin saadakseen selvää sanoista.
Hermione hymyili, kun naisen huulet hipoivat hänen korvaansa ja siihen vuosi kovaa huudettuja sanoja, joista hän ei kuitenkaan saanut juuri selvää. Sen verran hän kuitenkin ymmärsi, että nainen oli esitellyt itsensä. Nimi alkoi p:llä... alkoholi maistui hyvältä ja nainen tuntui mukavalta hänen vieressään.
”Voit kutsua minua Mioneksi.”
Nainen virnisti. ”Okei, Mione. Mitä jos tutustuttaisiin toisiimme vähän paremmin...”
Hermione hymyili naiselle leveästi takaisin, hörppäsi lasistaan aimo kulauksen ja laski sen sitten takaisin pöydälle. ”Mitä sinulla on mielessäsi?” hän vastasi kiusoitellen. Posket helottivat ja pää tuntui painavalta, mutta tunne oli uskalias ja toi mieleen tapahtumarikkaat kouluvuodet.
Nainen kallisti päätään ja hymyili keimailevasti. Hänenkin lasinsa oli jo lähes tyhjä, kun hän asetti sen Hermionen lasin viereen. Sitten hän kääntyi paremmin Hermionen puoleen ja hivutti jalkansa tämän reisien päälle.
”Vaikka jotain tällaista”, kuului musiikin yli, ja Hermione tunsi kosteat huulet kaulallaan ja käden sivelemässä ihoaan paidan helman alta. Hän huokaisi sulkien silmänsä ja puristi kuumaa reittä kuljettaen toisen kätensä naisen rintamukselle.
Onneksi tällainen käytös on velhomaailmassa normaalia, hän ajatteli tyytyväisenä naisen liikahtaessa puoliksi hänen syliinsä. Ei tarvitse olla huolissaan sivustakatsojista. Oli yleistä, että yöbaareissa pöytien ympärille oli langetettu yksityisyysloitsu, joka takasi asiakkaille sekä näkö- että kuuloeristyksen ja joka hävisi heti, kun tuolit eivät enää kantaneet painoja päällään.
Hermione ynähti käsien rullatessa paitaa ylöspäin ja rintaliivien paljastuessa esiin. Hän ujutti omat kätensä naisen paidan helmalle ja kiskoi vaatetta rohkeasti ylöspäin hamuten samalla korvannipukkaa huuliensa väliin. Hän nuolaisi korvantausta naisen kohottautuessa kokonaan hänen syliinsä ja nytkyttäessä lanteitaan hänen alavatsaansa vasten.
Basson jytinä tuntui hiljenevän, kun käsi pujahti heidän väliinsä ja sormet hieroivat Hermionen farkkujen peittämää häpykumpua. Hän veti terävästi henkeä ja heitti päänsä taaksepäin, tunsi itsensä kovin vapaaksi ja estottomaksi. Hän puristi naisen pakaroita ja veti tämän niin lähelle itseään kuin vain kykeni. Tuntui taivaalliselta pidellä kiinni kiihkeästä ja halukkaasta naisvartalosta, käsi oli räplännyt hänen housunsa auki ja tuntui pitkästä aikaa niin hyvältä...
He liikkuivat yhtenäistä tahtia nahkaisella sohvalla eikä ympärillä pyörivä ihmisjoukko taikka kovaa paukuttava musiikki häirinnyt humalaista mieltä. Hermione jätti syvät hampaanjäljet naisen kaulaan ja nautti huokaisuista korvansa juuressa. Hän ei olisi koskaan osannut arvata harrastavansa jonakin päivänä kuumaa seksiä keskellä tupatäyttä diskobaaria, mutta kun hän ja hänen seuralaisensa viimein nousivat virnistellen ylös ja liikkuivat baaritiskille hakemaan uutta juotavaa, hänen kasvoillaan leikki hymy.
Hermione tunsi itsensä rohkeaksi ja itsevarmaksi kietoessaan kätensä naisen lanteille heidän siemaillessaan minttusuklaarommia. Hän oli juuri korottamassa ääntään puhutellakseen käsissään lepäävää naista pyytääkseen tätä toistamaan nimensä vielä kerran, kun kuuli nimeään kutsuttavan.
”Hermione! Mitä sinä täällä teet! Ja ai, hei Pansy!”
Hermione kääntyi ja hymyili yllättyneenä yhtäkkiä hänen vieressään seisovalle Mandy Brocklehurstille, vanhalle koulututulle Korpinkynnen tuvasta.
”Hei, Mandy!” hän tervehti iloisesti ja tajusi vasta sitten, että nainen oli tervehtinyt myös hänen seuralaistaan. Hän katsahti muutaman kerran Mandysta vieressään seisovaan naiseen ja takaisin ja kurtisti hieman kulmiaan seuralaisensa jähmettyneelle ilmeelle.
”Tunnetteko te toisenne?” hän kysyi tältä, mutta Mandy vastasi.
”No tottakai, mehän olimme kaikki kolme samalla vuosikurssilla Tylypahkassakin, Hermione! Kyllähän sinun nyt pitäisi muistaa. Pansy työskentelee tällä hetkellä minun kanssani Päivän Profeetassa, neiti Parkinson on luonut itselleen oikein hyvän nimen lehdessämme!”
Hermione pudotti kätensä naisen - Pansyn - ympäriltä ja astui askeleen kauemmas. Hän tuijotti tämän syyllisenä välkkyviä silmiä hetken aikaa ennen kuin alkoi etsiä kasvoista tuttuja piirteitä. Adrenaliini virtasi yllättäen voimalla hänen suonissaan ja heikensi veren alkoholitasoa tehden päästä paljon selvemmän kuin hetki sitten.
Pansy Parkinsonin hiukset ulottuivat nyt lähes alaselkään asti ja niissä oli selviä luonnonkiharoita, mutta korpinmusta sävy oli edelleen sama. Aikuisikä oli poistanut kasvojen mopsimaisen pyöreyden lähes kokonaan painonpudotuksen johdosta, mutta pieni nenä oli edelleen tutusti hieman pystyssä. Pansylla oli jalassaan korkeat kengät, jotka tekivät hänestä lähes Hermionen pituisen - kouluaikoina kovasanainen luihuinen oli ollut aina kovin pienikasvuinen.
”Oli mukava tavata, Mandy, mutta suonet anteeksi, minun pitää nyt mennä”, Hermione sanoi suu kuivana ja peruutti muutaman askeleen taaksepäin ennen kuin riisti katseensa irti Pansysta ja lähti raivaamaan tietään kohti uloskäyntiä. Hän kuuli nimeään kutsuttavan eikä osannut juurikaan yllättyä tuntiessaan vahvan otteen tarrautuvan käsivarteensa. Hän ravisti itsensä irti, mutta kirosi heti perään pysähtyessään naulakoiden eteen: hänen täytyisi hakea takkinsa.
”Hermione, odota! Anna minun selittää”, Pansyn ääni kuulosti tuntemattoman huolestuneelta verrattuna siihen ihmiseen, jonka Hermione muisti kouluajoiltaan. Hän ojensi ovimiehelle takkinsa numeroa kantavan lapun ja jäi kärsimättömästi odottamaan koettaen samalla olla huomioimatta korvaansa nopeasti puhuvaa naista.
”Olen kovin pahoillani, etten kertonut henkilöllisyyttäni sinulle, vaikka huomasinkin, ettet tunnistanut minua. En tiedä, mikä minuun meni, ehkä minä vain... halusin aloittaa puhtaalta pöydältä tai jotain... En tahdo, että ajattelet... että... olisin käyttänyt sinua hyväkseni tai... mitään sellaista.”
Hermionen reagoimattomuus hiljensi naisen voimaa ja tämä irrottikin otteensa vanhasta Rohkelikko-tuvan oppilaasta hänen pyrkiessä raikkaaseen ulkoilmaan. Terävä korkojen kopina seurasi häntä kuitenkin ulos ovesta.
Hermione veti syvään henkeä ja lähti marssimaan kohti Viistokujan pääkatua ja kaikkoontumispaikkaa. Taivalta hiljalleen tippuva vesisade kostutti hänen hiuksensa ja pisti varomaan tiellä mustina ammottavia lätäköitä. Pansy seurasi puolijuoksua hänen perässään, mutta pysyi kuitenkin hiljaa. Heidän saavutettuaan rajatun alueen Irvetan liepeillä kääntyi Hermione viimein ympäri ja iskosti silmänsä Pansyyn. Hän tarkkaili tämän varovaista ilmettä ja pudisti sitten päätään.
Hän ehti kuulla nopean ”Hermione, älä...” ennen kuin oli jo astunut ringin sisään, vetänyt taikasauvansa esiin ja kaikkoonnuttanut itsensä asunnolleen. Hän oksensi heti kynnysmatolleen.
* * *
Hermione puristi silmänsä tiukasti kiinni. Silmäluomet hehkuivat kirkkaanmustina, mutta se ei poistanut edellisillan tapahtumia, vaikka teki lähes kipeää. Eteisen matto oli puhdistettu kuurausloitsulla, mutta haju oli tuskin lähtenyt...
”Ei voi olla totta...” hän voihkaisi ja kietoutui takaisin peittonsa syövereihin. Hän ei voinut uskoa, miten ei ollut tunnistanut Pansya muuttuneesta ulkonäöstä huolimatta. Kuinka hän oli saattanut juoda niin paljon, että oli menettänyt terävän havainnointikykynsä... Huonovointisuus ei sentään ollut johtunut yksinomaan alkoholista. Hermione ei ollut koskaan tuntenut itseään niin hyväksikäytetyksi ja olo oli ollut sen mukainen. Pansy Parkinson oli aina onnistunut osumaan hänen heikkoihin kohtiinsa.
Omapahan oli vikasi, hän mietti kitkeränä, mitäs menit kerrankin tekemään jotain poikkeuksellista ja uskaliasta...
Päivä kului sängyn pohjalla makoillen ja pippurijuomaa siemaillen. Iltaan mennessä Hermione jaksoi jo nousta ylös ja suhtautua asiaan sen vaatimalla objektiivisuudella ja järkevyydellä.
Ei kärpäsestä kannata tehdä härkästä, hän taputti itseään henkisesti olkapäille asettautuessaan olohuoneen nojatuoliin takkatulen ääreen teekuppi kädessään. Mielellinen ryhdin kohottaminen tuntui rauhoittavan ajatuksia. Viltti oli kiedottu mukavasti jalkojen ympärille, ja hän nojasi päätään tuolin selkänojaan. Puut ratisivat hiljaa, liekkien tanssi oli rauhoittava näky.
Hormiverkon hälytyskello soi. Hermione suoristi ryhtiään ja katsoi odottavasti takanreunustalle pienestä puutalosta kipuavaa puu-ukkoa. Se kumarsi syvään ja rykäisi virallisesti.
”Pansy Parkinson pyytää päästä puheillenne, emäntä.”
Hermione sulki silmänsä. Paha olo hulahti taas hänen vatsaansa ja teen rauhoittava vaikutus valui teille tietämättömille. Mutta olisi naurettavan lapsellisesta kiukutella selvittämättä asiaa...
”Emäntä?”
”Sano, että hormi on avoin, Mickus.”
Ukko kumarsi toistamiseen ja hävisi takaisin mökkiinsä. Samassa liekit hulmahtivat vihreiksi ja edellisiltaista huomattavasti lyhyempi Pansy astui Hermionen olohuoneen takkamatolle. Hän jäi siihen seisomaan samalla, kun Hermione kohottautui pystyyn.
”Iltaa.”
”Hyvää iltaa. Olen pahoillani, että tupsahdan tänne näin myöhään, mutta tahdoin pyytää anteeksi ja selittää eilistä käytöstäni enkä uskonut, että aiemmin olisi ollut viisasta tulla.”
Hermione ei virkkanut mitään, kiersi vain nojatuolin taakse (suojaan). Koetti olla ajattelematta sitä, että entinen luihuinen osasi osoittaa näinkin suurta huomaavaisuutta ja ajattelukykyä.
Pansy oli hetken aikaa hiljaa, yskähti sitten vaimeasti ja alkoi puhua nopeasti.
”Tunnistin sinut eilen heti, kun tulit sisään, mutten todellakaan tiedä, miksen paljastanut itseäni, kun huomasin, ettet näyttänyt tunnistavan minua ollenkaan. Kuten jo eilen sanoin, halusin kai vain aloittaa puhtaalta pöydältä... Pimeyden lordi on ollut kuolleen jo vuosikausia ja meidän puhdasveristenkin ajatukset ovat ehtineet kokea tarvittavat muutokset jo moneen kertaan. Miksi turhaan jäädä häviäjän puolelle, kun voittajien puolella on parempaa?”
Hermione katsahti naista nopeasti, mutta käänsi sitten katseensa pois ja jatkoi nojatuolista poimimansa sohvatyynyn sormeilemista. Kyllähän hän tiesi, että puhdasveristen asenteet olivat muuttuneet monessa asiassa. Ei sitä tarvinnut erikseen sanoa...
”Tiedän, että minun olisi pitänyt sanoa jotain. Ja sanoinkin, mutta taisi käydä niin, ettet kuullut sanojani. Esittelin itseni, kun istuuduimme siihen pöytään, mutta...” Hermione vilkaisi Pansya, jonka katse harhaili lattiamatossa. ”Tilanne vei mukanaan.”
Hermione kohtasi harmaat silmät. Ne olivat pahoittelevat, anteeksipyytävät, eikä hän ollut nähnyt niitä koskaan ennen niin rehellisen näköisinä. Ehkä Pansyn sanoissa oli jotain perää siitä, että jos Hermione olisi tunnistanut tämän ajoissa, olisivat vanhat ennakkoluulot nousseet pintaan eikä minkäänlaista yhteyttä olisi syntynyt... ja pakkohan hänen oli myöntää, että ilta oli ollut hauska. Todella hauska.
”Ehkä olet oikeassa”, hän vastasi viimein hiljaa. Pansyn hartiat jännittyivät silmin nähden. ”Mutta ei tuntunut todellakaan ystävälliseltä huomata, että olit vetänyt minua niin selvästi nenästä.”
”En minä...!” Pansy yritti väliin, mutta Hermione kurtisti kulmiaan hiljentäen naisen.
”Ennakkoluulot kuolevat hitaasti, mutta ei niitä voida tappaa, jos niiden tappamiselle ei anneta mahdollisuutta. Olisit voinut yrittää kovemmin, koska tiesit, että vaikeneminen loukkaisi minua. Mutta arvostan sitä, että pyydät anteeksi. Ja jos tätä ei oteta huomioon, eilinen ilta oli kuitenkin mukava, vaikka minua järkyttääkin myöntää tämä kun ottaa huomioon, kenen kanssa sen vietin.” Ja nyt pitäisi oikeasti päästä niistä ennakkoluuloista eroon, näinkö vain?
Pansy astui askeleen lähemmäs. ”Lähtisitkö joskus kahville kanssani?” hän kysyi ja kohdisti katseensa suoraan Hermioneen.
Hermione hätkähti ja katsoi naista yllättyneenä. ”Mitä?” hän älähti. Ei hän ehkä ihan tätä ollut tarkoittanut, eihän?
”Kahville. Kanssani. Vaikka ensi viikolla. Hävitettäisiin niitä ennakkoluuloja. Koska eilinen oli minustakin mukavaa.” Pieni hymy.
Mistä lähtien hän on kuulostanut siltä kypsemmältä ja järkevämmältä? Hermione pohti nyökätessään hitaasti. ”Okei. Mennään vaan.”
Pansy hymyili avoimesti. He olivat hetken aikaa hiljaa eikä se välttämättä tuntunut niin kamalalta ja vaivaannuttavalta kuin Hermione olisi sen ehkä halunnut tuntuvan. Sitten Pansy jo sanoikin lähettävänsä seuraavana päivänä pöllöä sopivasta ajankohdasta ja oli jo kaikonnut hormiverkostoon ennen kuin Hermione ehti avata suutaan. Hän jäi pitkäksi aikaa seisomaan nojatuolinsa turvaan puristaen sohvatyynyä sylissään, osaamatta liikkua.
Kirjoittaja: Arte
Paritus: Hermione/Pansy
Ikäraja: K-15
Tyyli: draama, seksi
Varoitukset: Todella kliseistä ja ennalta-arvattavaa tekstiä.
Yhteenveto: Hermione lähtee tapojensa vastaisesti viettämään iltaa yöbaariin.
Osallistuu: FF-100 sanalla 083. Ja, OTP10
A/N Tämä teksti aloitettiin vuoden 2009 ystävänpäivän jälkeen. Sain sen nyt viimein valmiiksi. Tahdoin aikanaan kirjoittaa kliseisen tekstin, jossa Hermione ja Pansy eivät tunnista toisiaan ja harrastavat seksiä, koska tuntui, että jokaisen kirjoittajan pitää kirjoittaa lempiparituksestaan joskus jotain sellaista. Tehtävä suoritettu.
Hermione ummisti silmänsä kääntäen ynähtäen kylkeään. Valon ensisäteet päättivät yrittää herättää hänet virkistävästä unesta, vaikka hän ei halunnut mitään muuta kuin nukkua kamalan päänsäryn sekä edellisen illan kokemukset pois muististaan.
Ilta oli ollut sateinen, kosteuden haju oli pinttynyt hiuksiin ja vaatteisiin ja täyttänyt mielen. Ne tuoreet mansikat eivät tosiaankaan sopineet eilen vallinneeseen säätilaan, Hermione huokaisi itsekseen ja kurtisti kulmiaan muistaessaan Viistokujan suositun yöbaarin tarjoamat ylelliset herkut baarin viisivuotispäivän kunniaksi. Nainen ei voinut tukahduttaa voihkaisuaan muistellessaan iltaa eteenpäin.
Muutama liikaa, erittäin paljon muutamia liikaa, sitä se vain oli, hän vakuutti itselleen kieriessään sängyssään rauhattomana puolelta toiselle, mutta poskille kohonnut puna ei tahtonut rauhoittua. Pehmeiden huulten vaativa kosketus ja käsien vaellus olivat edelleen tuntoaistin tuoreessa muistissa. Hän ravisti päätään koettaen karkottaa ajatukset mielestään, mutta katkerasti koettu petetyksi tulemisen tunne poltteli kurkunpäässä ja velloi vatsassa.
* * *
Baari oli täynnä musiikkia ja juhlivien ihmisten ääniä. Billy's Perfection -yöbaari veti porukkaa sisään kuin sieni, ja Hermione sipaisi hiuksiaan astuessaan sisään. Hän ei yleensä käynyt baareissa, varsinkaan yksin, mutta pitkän työviikon päätteeksi oli kerrankin päättänyt tehdä jotain uutta ja epätavanomaista.
Hän hymyili ovimiehelle ja antoi tälle pari kaljuunaa sisäänpääsystä ja narikasta. Hän puristi käsilaukkuaan kädessään, raivasi tiensä baaritiskille ja viittasi baarimikon tuomaan hänelle kermajääteen, sillä hetkellä suuressa suosiossa olevan alkoholijuoman.
Tuntien olonsa epävarmaksi Hermione istahti alas ja sormeili hänelle ojennettua juomaa. Hän antoi katseensa vaeltaa väkijoukossa koettaen erottaa tuttuja kasvoja. Jotkin harvat olivat etäisesti tunnistettavissa joko töistä tai kouluajoilta, mutta ketään erityisen läheistä ei sattunut hänen silmäänsä.
Noh, Hermione ajatteli särpiessään juomaansa, onkin mukavaa kerrankin olla omillaan eikä aina vanhojen tuttujen seurassa.
Kohtalottarien uusin hitti jyskytti kovaa taustalla ja ihmiset tanssivat riehakkaasti tanssilattialla. Hermione hymyili katsellessaan erään pitkähiuksisen nuoren naisen liikehdintää ystävättärensä kanssa ja naputti jalkaansa penkin puujalkaa vasten alkoholin rentouttaessa hänen oloaan. Kerrankos sitä, Hermione hymähti kipatessaan nesteen kurkustaan alas. Baaritiskillä oli tarjolla useita erilaisia pikkunaposteltavia, ja baarimikko usutti Hermionea dippaamaan tuoreita mansikoita johonkin paksuun juomaan, joka poltteli nenäonteloa ja maistui kurpitsaiselta.
Hänen teki mieli tanssimaan, mutta yksin lattialla pyörähtely olisi näyttänyt täysin naurettavalta. Siispä hän keskittyi tilaamaan erilaisia juomia pirteältä naistarjoilijalta, joka taikoi hänelle mitä erikoisempia yhdistelmiä sitruunamelissasoodasta tuliviskin vahvimpiin muotoihin, ja katselemaan hänen edessään liikahtelevaa naista, joka kiinnitti väkisin hänen huomionsa korkeilla koroillaan ja varmasti liikkuvilla lanteillaan.
Hermione hymyili, kun nainen kuiskasi jotain ystävättärelleen ja pyörähti baaritiskille hänen viereensä tilaten kermajääteen. Hermione vilkaisi tätä silmäkulmastaan ja rohkaistui kääntymään kokonaan naisen puoleen nähtyään tämän vilkaisevan itseään.
”Hei”, Hermione sanoi ja nipisti reittään estääkseen itseään kikattamasta. ”Sinä tanssit hyvin”, hän jatkoi kallistaen päätään ja hymyillen. Alkoholi humisi aivoissa rauhoittavasti, mutta jokin tilanteessa tai naisessa tai molemmissa oli hämmentävän tuttua... Hän ei vain saanut ajatuksesta kiinni ja tapojensa vastaisesti antoi asian olla. Pidä hauskaa, unohda, rentoudu, anna asian olla.
”Kiitos”, nainen vastasi ja hymyili takaisin. Siemaisi juomaansa ja jatkoi: ”Sinäkö et tanssi?”
Hermione pudisti naurahtaen päätään. ”En minä yksin viitsi, se olisi tyhmän näköistä.” Hänkin kohotti lasinsa huulilleen ja kulautti lientä alas kurkustaan.
Naisen kasvoille syttyi ilahtunut ilme ja hän ponnahti pystyyn Hermionen eteen. ”Ahaa, jos se on vain siitä kiinni, niin sitten sinä tanssit minun kanssani”, kuului päättäväinen lausahdus. Hermione koetti muodon vuoksi hieman vastustella, mutta nainen ei kuunnellut, vaan raahasi hänet mustat hiukset heiluen tanssilattialle ja alkoi saman tien kiemurrella musiikin tahdissa. Hermione jähmettyi tuijottamaan, ja nainen kiersi virnistäen kätensä hänen lanteilleen ja alkoi keinuttaa häntä mukanaan.
Hermione naurahti ja antoi toisen ohjailla itseään. Hän siirsi kätensä huolettomasti naisen olkapäille, painautui lähemmäs. Musiikki kupli ja pyörteili heidän ympärillään ja muiden ihmisten kädet ja jalat tökkivät milloin mihinkin, mutta Hermionella oli siitä huolimatta erittäin hauskaa. Hän nauroi, tanssi, nauroi hieman lisää ja puhui toisen naisen korvaan tyhjänpäiväisiä sanoja.
”Ollaanko me tanssittu tunti vai kymmenen minuuttia?” nainen kikatti, kun yksi hittibiisi vaihtui taas kerran toiseen ja he olivat viimein pysäyttäneet liikehdintänsä vetääkseen henkeä. Hermione pudisti nauraen päätään.
”Minä en osaa vastata tuohon, eikä sillä oikeastaan ole edes väliä. Istutaanko hetkeksi?”
Baarin ilma oli tunkkainen suuresta ihmismäärästä. Raikasta yöilmaa tulvi avoimesta ovesta, mutta se imeytyi heti lähimpänä seisoviin ihmisiin ja kadotti voimansa. Hermionen hiusrajaa kutitti usea hikipisara, ja hän kaipasi kovasti virkistävää juomaa ja tukevaa penkkiä takapuolensa alle. Illan mittaan nautitut coktail-juomat surisivat päässä eivätkä jalat tuntuneet kovin voimakkailta.
”Joo, mennään tänne.”
Nainen tarttui häntä kädestä ja veti kohti baarin hämärämpää nurkkausta. He seisoivat hetken paikoillaan vilkuillen etsivästi ympärilleen, ja hetken päästä pienessä kulmapöydässä istunut pariskunta nousi ylös ja teki lähtöä. Hermione puikkelehti ihmisten ohi ja sujahti nopeasti pehmeälle penkille ennen kuin se ehdittäisiin valloittaa. Tummatukkaisen naisen hiukset kutittivat Hermionen poskia, kun tämä pujahti hänen ohitseen ja painoi reitensä hänen reittään vasten istuutuessaan alas.
”Juotava olisi nyt paikallaan”, nainen huokaisi hymyillen leveästi nojaten Hermioneen. Hermione hymyili ja nyökkäsi.
”Voin käydä hakemassa.”
*
Pian he siemailivat kumpikin autuaana viileää kermajääteetä. Musiikki jyskytti voimakkaana, joten heidän täytyi puhua suoraan toistensa korviin saadakseen selvää sanoista.
Hermione hymyili, kun naisen huulet hipoivat hänen korvaansa ja siihen vuosi kovaa huudettuja sanoja, joista hän ei kuitenkaan saanut juuri selvää. Sen verran hän kuitenkin ymmärsi, että nainen oli esitellyt itsensä. Nimi alkoi p:llä... alkoholi maistui hyvältä ja nainen tuntui mukavalta hänen vieressään.
”Voit kutsua minua Mioneksi.”
Nainen virnisti. ”Okei, Mione. Mitä jos tutustuttaisiin toisiimme vähän paremmin...”
Hermione hymyili naiselle leveästi takaisin, hörppäsi lasistaan aimo kulauksen ja laski sen sitten takaisin pöydälle. ”Mitä sinulla on mielessäsi?” hän vastasi kiusoitellen. Posket helottivat ja pää tuntui painavalta, mutta tunne oli uskalias ja toi mieleen tapahtumarikkaat kouluvuodet.
Nainen kallisti päätään ja hymyili keimailevasti. Hänenkin lasinsa oli jo lähes tyhjä, kun hän asetti sen Hermionen lasin viereen. Sitten hän kääntyi paremmin Hermionen puoleen ja hivutti jalkansa tämän reisien päälle.
”Vaikka jotain tällaista”, kuului musiikin yli, ja Hermione tunsi kosteat huulet kaulallaan ja käden sivelemässä ihoaan paidan helman alta. Hän huokaisi sulkien silmänsä ja puristi kuumaa reittä kuljettaen toisen kätensä naisen rintamukselle.
Onneksi tällainen käytös on velhomaailmassa normaalia, hän ajatteli tyytyväisenä naisen liikahtaessa puoliksi hänen syliinsä. Ei tarvitse olla huolissaan sivustakatsojista. Oli yleistä, että yöbaareissa pöytien ympärille oli langetettu yksityisyysloitsu, joka takasi asiakkaille sekä näkö- että kuuloeristyksen ja joka hävisi heti, kun tuolit eivät enää kantaneet painoja päällään.
Hermione ynähti käsien rullatessa paitaa ylöspäin ja rintaliivien paljastuessa esiin. Hän ujutti omat kätensä naisen paidan helmalle ja kiskoi vaatetta rohkeasti ylöspäin hamuten samalla korvannipukkaa huuliensa väliin. Hän nuolaisi korvantausta naisen kohottautuessa kokonaan hänen syliinsä ja nytkyttäessä lanteitaan hänen alavatsaansa vasten.
Basson jytinä tuntui hiljenevän, kun käsi pujahti heidän väliinsä ja sormet hieroivat Hermionen farkkujen peittämää häpykumpua. Hän veti terävästi henkeä ja heitti päänsä taaksepäin, tunsi itsensä kovin vapaaksi ja estottomaksi. Hän puristi naisen pakaroita ja veti tämän niin lähelle itseään kuin vain kykeni. Tuntui taivaalliselta pidellä kiinni kiihkeästä ja halukkaasta naisvartalosta, käsi oli räplännyt hänen housunsa auki ja tuntui pitkästä aikaa niin hyvältä...
He liikkuivat yhtenäistä tahtia nahkaisella sohvalla eikä ympärillä pyörivä ihmisjoukko taikka kovaa paukuttava musiikki häirinnyt humalaista mieltä. Hermione jätti syvät hampaanjäljet naisen kaulaan ja nautti huokaisuista korvansa juuressa. Hän ei olisi koskaan osannut arvata harrastavansa jonakin päivänä kuumaa seksiä keskellä tupatäyttä diskobaaria, mutta kun hän ja hänen seuralaisensa viimein nousivat virnistellen ylös ja liikkuivat baaritiskille hakemaan uutta juotavaa, hänen kasvoillaan leikki hymy.
Hermione tunsi itsensä rohkeaksi ja itsevarmaksi kietoessaan kätensä naisen lanteille heidän siemaillessaan minttusuklaarommia. Hän oli juuri korottamassa ääntään puhutellakseen käsissään lepäävää naista pyytääkseen tätä toistamaan nimensä vielä kerran, kun kuuli nimeään kutsuttavan.
”Hermione! Mitä sinä täällä teet! Ja ai, hei Pansy!”
Hermione kääntyi ja hymyili yllättyneenä yhtäkkiä hänen vieressään seisovalle Mandy Brocklehurstille, vanhalle koulututulle Korpinkynnen tuvasta.
”Hei, Mandy!” hän tervehti iloisesti ja tajusi vasta sitten, että nainen oli tervehtinyt myös hänen seuralaistaan. Hän katsahti muutaman kerran Mandysta vieressään seisovaan naiseen ja takaisin ja kurtisti hieman kulmiaan seuralaisensa jähmettyneelle ilmeelle.
”Tunnetteko te toisenne?” hän kysyi tältä, mutta Mandy vastasi.
”No tottakai, mehän olimme kaikki kolme samalla vuosikurssilla Tylypahkassakin, Hermione! Kyllähän sinun nyt pitäisi muistaa. Pansy työskentelee tällä hetkellä minun kanssani Päivän Profeetassa, neiti Parkinson on luonut itselleen oikein hyvän nimen lehdessämme!”
Hermione pudotti kätensä naisen - Pansyn - ympäriltä ja astui askeleen kauemmas. Hän tuijotti tämän syyllisenä välkkyviä silmiä hetken aikaa ennen kuin alkoi etsiä kasvoista tuttuja piirteitä. Adrenaliini virtasi yllättäen voimalla hänen suonissaan ja heikensi veren alkoholitasoa tehden päästä paljon selvemmän kuin hetki sitten.
Pansy Parkinsonin hiukset ulottuivat nyt lähes alaselkään asti ja niissä oli selviä luonnonkiharoita, mutta korpinmusta sävy oli edelleen sama. Aikuisikä oli poistanut kasvojen mopsimaisen pyöreyden lähes kokonaan painonpudotuksen johdosta, mutta pieni nenä oli edelleen tutusti hieman pystyssä. Pansylla oli jalassaan korkeat kengät, jotka tekivät hänestä lähes Hermionen pituisen - kouluaikoina kovasanainen luihuinen oli ollut aina kovin pienikasvuinen.
”Oli mukava tavata, Mandy, mutta suonet anteeksi, minun pitää nyt mennä”, Hermione sanoi suu kuivana ja peruutti muutaman askeleen taaksepäin ennen kuin riisti katseensa irti Pansysta ja lähti raivaamaan tietään kohti uloskäyntiä. Hän kuuli nimeään kutsuttavan eikä osannut juurikaan yllättyä tuntiessaan vahvan otteen tarrautuvan käsivarteensa. Hän ravisti itsensä irti, mutta kirosi heti perään pysähtyessään naulakoiden eteen: hänen täytyisi hakea takkinsa.
”Hermione, odota! Anna minun selittää”, Pansyn ääni kuulosti tuntemattoman huolestuneelta verrattuna siihen ihmiseen, jonka Hermione muisti kouluajoiltaan. Hän ojensi ovimiehelle takkinsa numeroa kantavan lapun ja jäi kärsimättömästi odottamaan koettaen samalla olla huomioimatta korvaansa nopeasti puhuvaa naista.
”Olen kovin pahoillani, etten kertonut henkilöllisyyttäni sinulle, vaikka huomasinkin, ettet tunnistanut minua. En tiedä, mikä minuun meni, ehkä minä vain... halusin aloittaa puhtaalta pöydältä tai jotain... En tahdo, että ajattelet... että... olisin käyttänyt sinua hyväkseni tai... mitään sellaista.”
Hermionen reagoimattomuus hiljensi naisen voimaa ja tämä irrottikin otteensa vanhasta Rohkelikko-tuvan oppilaasta hänen pyrkiessä raikkaaseen ulkoilmaan. Terävä korkojen kopina seurasi häntä kuitenkin ulos ovesta.
Hermione veti syvään henkeä ja lähti marssimaan kohti Viistokujan pääkatua ja kaikkoontumispaikkaa. Taivalta hiljalleen tippuva vesisade kostutti hänen hiuksensa ja pisti varomaan tiellä mustina ammottavia lätäköitä. Pansy seurasi puolijuoksua hänen perässään, mutta pysyi kuitenkin hiljaa. Heidän saavutettuaan rajatun alueen Irvetan liepeillä kääntyi Hermione viimein ympäri ja iskosti silmänsä Pansyyn. Hän tarkkaili tämän varovaista ilmettä ja pudisti sitten päätään.
Hän ehti kuulla nopean ”Hermione, älä...” ennen kuin oli jo astunut ringin sisään, vetänyt taikasauvansa esiin ja kaikkoonnuttanut itsensä asunnolleen. Hän oksensi heti kynnysmatolleen.
* * *
Hermione puristi silmänsä tiukasti kiinni. Silmäluomet hehkuivat kirkkaanmustina, mutta se ei poistanut edellisillan tapahtumia, vaikka teki lähes kipeää. Eteisen matto oli puhdistettu kuurausloitsulla, mutta haju oli tuskin lähtenyt...
”Ei voi olla totta...” hän voihkaisi ja kietoutui takaisin peittonsa syövereihin. Hän ei voinut uskoa, miten ei ollut tunnistanut Pansya muuttuneesta ulkonäöstä huolimatta. Kuinka hän oli saattanut juoda niin paljon, että oli menettänyt terävän havainnointikykynsä... Huonovointisuus ei sentään ollut johtunut yksinomaan alkoholista. Hermione ei ollut koskaan tuntenut itseään niin hyväksikäytetyksi ja olo oli ollut sen mukainen. Pansy Parkinson oli aina onnistunut osumaan hänen heikkoihin kohtiinsa.
Omapahan oli vikasi, hän mietti kitkeränä, mitäs menit kerrankin tekemään jotain poikkeuksellista ja uskaliasta...
Päivä kului sängyn pohjalla makoillen ja pippurijuomaa siemaillen. Iltaan mennessä Hermione jaksoi jo nousta ylös ja suhtautua asiaan sen vaatimalla objektiivisuudella ja järkevyydellä.
Ei kärpäsestä kannata tehdä härkästä, hän taputti itseään henkisesti olkapäille asettautuessaan olohuoneen nojatuoliin takkatulen ääreen teekuppi kädessään. Mielellinen ryhdin kohottaminen tuntui rauhoittavan ajatuksia. Viltti oli kiedottu mukavasti jalkojen ympärille, ja hän nojasi päätään tuolin selkänojaan. Puut ratisivat hiljaa, liekkien tanssi oli rauhoittava näky.
Hormiverkon hälytyskello soi. Hermione suoristi ryhtiään ja katsoi odottavasti takanreunustalle pienestä puutalosta kipuavaa puu-ukkoa. Se kumarsi syvään ja rykäisi virallisesti.
”Pansy Parkinson pyytää päästä puheillenne, emäntä.”
Hermione sulki silmänsä. Paha olo hulahti taas hänen vatsaansa ja teen rauhoittava vaikutus valui teille tietämättömille. Mutta olisi naurettavan lapsellisesta kiukutella selvittämättä asiaa...
”Emäntä?”
”Sano, että hormi on avoin, Mickus.”
Ukko kumarsi toistamiseen ja hävisi takaisin mökkiinsä. Samassa liekit hulmahtivat vihreiksi ja edellisiltaista huomattavasti lyhyempi Pansy astui Hermionen olohuoneen takkamatolle. Hän jäi siihen seisomaan samalla, kun Hermione kohottautui pystyyn.
”Iltaa.”
”Hyvää iltaa. Olen pahoillani, että tupsahdan tänne näin myöhään, mutta tahdoin pyytää anteeksi ja selittää eilistä käytöstäni enkä uskonut, että aiemmin olisi ollut viisasta tulla.”
Hermione ei virkkanut mitään, kiersi vain nojatuolin taakse (suojaan). Koetti olla ajattelematta sitä, että entinen luihuinen osasi osoittaa näinkin suurta huomaavaisuutta ja ajattelukykyä.
Pansy oli hetken aikaa hiljaa, yskähti sitten vaimeasti ja alkoi puhua nopeasti.
”Tunnistin sinut eilen heti, kun tulit sisään, mutten todellakaan tiedä, miksen paljastanut itseäni, kun huomasin, ettet näyttänyt tunnistavan minua ollenkaan. Kuten jo eilen sanoin, halusin kai vain aloittaa puhtaalta pöydältä... Pimeyden lordi on ollut kuolleen jo vuosikausia ja meidän puhdasveristenkin ajatukset ovat ehtineet kokea tarvittavat muutokset jo moneen kertaan. Miksi turhaan jäädä häviäjän puolelle, kun voittajien puolella on parempaa?”
Hermione katsahti naista nopeasti, mutta käänsi sitten katseensa pois ja jatkoi nojatuolista poimimansa sohvatyynyn sormeilemista. Kyllähän hän tiesi, että puhdasveristen asenteet olivat muuttuneet monessa asiassa. Ei sitä tarvinnut erikseen sanoa...
”Tiedän, että minun olisi pitänyt sanoa jotain. Ja sanoinkin, mutta taisi käydä niin, ettet kuullut sanojani. Esittelin itseni, kun istuuduimme siihen pöytään, mutta...” Hermione vilkaisi Pansya, jonka katse harhaili lattiamatossa. ”Tilanne vei mukanaan.”
Hermione kohtasi harmaat silmät. Ne olivat pahoittelevat, anteeksipyytävät, eikä hän ollut nähnyt niitä koskaan ennen niin rehellisen näköisinä. Ehkä Pansyn sanoissa oli jotain perää siitä, että jos Hermione olisi tunnistanut tämän ajoissa, olisivat vanhat ennakkoluulot nousseet pintaan eikä minkäänlaista yhteyttä olisi syntynyt... ja pakkohan hänen oli myöntää, että ilta oli ollut hauska. Todella hauska.
”Ehkä olet oikeassa”, hän vastasi viimein hiljaa. Pansyn hartiat jännittyivät silmin nähden. ”Mutta ei tuntunut todellakaan ystävälliseltä huomata, että olit vetänyt minua niin selvästi nenästä.”
”En minä...!” Pansy yritti väliin, mutta Hermione kurtisti kulmiaan hiljentäen naisen.
”Ennakkoluulot kuolevat hitaasti, mutta ei niitä voida tappaa, jos niiden tappamiselle ei anneta mahdollisuutta. Olisit voinut yrittää kovemmin, koska tiesit, että vaikeneminen loukkaisi minua. Mutta arvostan sitä, että pyydät anteeksi. Ja jos tätä ei oteta huomioon, eilinen ilta oli kuitenkin mukava, vaikka minua järkyttääkin myöntää tämä kun ottaa huomioon, kenen kanssa sen vietin.” Ja nyt pitäisi oikeasti päästä niistä ennakkoluuloista eroon, näinkö vain?
Pansy astui askeleen lähemmäs. ”Lähtisitkö joskus kahville kanssani?” hän kysyi ja kohdisti katseensa suoraan Hermioneen.
Hermione hätkähti ja katsoi naista yllättyneenä. ”Mitä?” hän älähti. Ei hän ehkä ihan tätä ollut tarkoittanut, eihän?
”Kahville. Kanssani. Vaikka ensi viikolla. Hävitettäisiin niitä ennakkoluuloja. Koska eilinen oli minustakin mukavaa.” Pieni hymy.
Mistä lähtien hän on kuulostanut siltä kypsemmältä ja järkevämmältä? Hermione pohti nyökätessään hitaasti. ”Okei. Mennään vaan.”
Pansy hymyili avoimesti. He olivat hetken aikaa hiljaa eikä se välttämättä tuntunut niin kamalalta ja vaivaannuttavalta kuin Hermione olisi sen ehkä halunnut tuntuvan. Sitten Pansy jo sanoikin lähettävänsä seuraavana päivänä pöllöä sopivasta ajankohdasta ja oli jo kaikonnut hormiverkostoon ennen kuin Hermione ehti avata suutaan. Hän jäi pitkäksi aikaa seisomaan nojatuolinsa turvaan puristaen sohvatyynyä sylissään, osaamatta liikkua.