Joulua odotellessa
Nimi: Joulua odotellessa
Kirjoittaja: Arte
Ikäraja kaikissa raapaleissa sallittu
Henkilöt: Luihuiset, myös Hermione/Pansy
Osallistuu Finin Adventtihaasteeseen 2009 sekä FF-100 sanana 007. Päivät.
K/H Jouluksi 2009 kirjoitettu raapaleficcisarja, joka sisältää 25 toisiinsa jotenkin liittyvää raapaletta. Täytynee sanoa, että tämä on ehdottomasti suosikkitöitäni.
.
Luukku 01: Odotus - Minuutteja laskemassa
"Paljonko kello?"
"Viisitoista minuuttia, Milli. Älä viitsi mankua koko ajan."
Millicent naputti kärsimättömänä sormiaan polviaan vasten ja huokaisi raskaasti. Hän inhosi odottamista. Erityisesti jonkun kivan asian. Joulukuun ensimmäiseen oli vielä vartti aikaa, niin ärsyttävän vähän, mutta se kului niin hitaasti!
Muut luihustytöt olivat aivan rauhallisia. Pansy raapusti muodonmuutosten ainettaan ja Daphne selaili Me noidat -lehteä. Tracey taas letitti Beatricen hiuksia. Millicent pudisti päätään: hän ei voinut ymmärtää, kuinka muut eivät olleet yhtä jännittyneitä kuin hän itse.
Hän kiepahti ylös sängyltään ja asteli sen päätyyn. Sängyn tukiparruista roikkui valtava joulukalenteri, jonka luukut kimaltelivat himmeästi. Ensimmäinen niistä tykytti hitaasti, odottaen.
Luukku 02: Kalenteri - Yllätys!
Ensimmäinen kalenteriluukku pongahti auki. Kaikki viisi hätkähtivät, ja äkkiä neljä muuta seisoi Millicentin vieressä aivan yhtä täpinöissään.
”Kuka avaa?“ Beatrice kysyi.
Pansy tuhahti. ”Kukakohan meistä avaa aina ensimmäisen luukun?“
Millicent virnisti leveästi ja työnsi kätensä luukkuun. Hän upotti sen sisuksiin koko käsivartensa ja hymyili silmät loistaen käden saavuttaessa kohteensa. Hitaasti hän peruutti itsensä taaksepäin käden seuratessa perässä.
”Yllätys!” Millicent huudahti ravistellen kädestään riippuvia pitkiä kaulahuiveja, jotka loistivat Luihuisen tuvan väreissä ja joihin jokaiseen oli kirjailtu omistajan nimi.
Kaikki tuijottivat luomuksia hetken aikaa ennen kuin purskahtivat nauruun.
”No yllätyspä tosiaan”, Daphne hihitti. ”Me saadaan aina ensimmäisestä luukusta uudet kaulahuivit!”
Luukku 03: Koti - Kotona odottaa täydellinen joulu
Astoria sormeili kaulaliinansa hapsuja ja kuunteli puolella korvalla ystäviensä jutustelua heidän kävellessään kasvihuoneille.
”Me vietetään joululoma isoisän kartanossa Walesin luoteisosassa”
”Me taas mennään Alpeille.”
Minä menen taas vaihteeksi kotiin, Astoria ajatteli happamasti ja potkaisi tielleen osunutta kiveä. Joulu. Tummat hiukset peilasivat mielialaa, kun hän ajatteli vakavaa isäänsä, kiireistä äitiään ja täydellistä isosiskoaan.
Miksi edes vaivaudun kotiin, kun saan vain paskaa päälleni koko loman ajan? hän ajatteli. Isä ei koskaan edes huomaa minua. Äiti valittaa aina kaikesta, vaikka mikään ei ole vialla. Daphne taas on vain täydellinen, ihana, rakastettava tytär, joka tekee kaiken aina oikein ja on mallina kaikille.
Astoria puristi kätensä nyrkkiin kaulaliinan ympärille ja katsahti hetkeksi ylös lumiselle taivaalle, räpytellen silmiään.
Eivät he minua huomaa, eivät välitä, eivät rakasta.
Mieleen pyrki väkisin edellinen joulu, kun hän oli saanut kokoa pienemmän juhlakaavun ja ohjekirjan terveelliseen ravitsemuskäytäntöön. Hän oli viettänyt suurimman osan lomasta omassa huoneessaan, ja kaiken hyvän lisäksi Daphne oli lukinnut hänet sinne aina saadessaan ystäviään vieraiksi.
”Riittää, että sinut nähdään koulussa”, sisko oli sanonut.
Astoria nielaisi Mirandan kääntyessä hänen puoleensa ja kysyessä hänen lomasuunnitelmistaan.
”Meidän sukumme tulee tänä jouluna meille”, hän vastasi ylpeänä.
Ja siitä tuleekin täydellistä...
Luukku 04: Rauha - Silmäys joulurauhaan
Minä kun luulin, että joulussa ja joulun ajan odotuksessa oli kysymys rauhasta, Beatrice Runcorn pohti hiljaa itsekseen istuessaan luihuisten oleskeluhuoneessa.
Daphne valitti kärsivään äänensävyyn pikkusiskostaan, jonka vaatemaku oli kuulemma aivan kamala ja joka kotona joulupäivällisen aikana söi aina liikaa. Millicent nyökkäili tytön puheille myötätuntoisena ja näytti samalla mittailevan omaa vyötärönympärystään katse tummana.
Takkatulen ääressä istui Theodore nojatuolissa ja Tracey sen käsinojalle. He näyttivät uppoutuneen kinaan siitä, kumpi tulisi käymään kummankin luona joululomalla, ja milloin.
Beatrice pudisti päätään kääntäessään katseensa toisilleen mököttäviin Dracoon ja Pansyyn, joiden yhteistyö ei joululahjojen suhteen vaikuttanut ollenkaan sujuvan.
Taisin kuitenkin olla väärässä.
Luukku 05: Ystävät - Enemmän tai vähemmän ystäviä
”Olemmeko me ystäviä?” Pansy kysyi ja katsoi Hermionea.
”Sano sinä, kyllähän sinäkin osaat tuohon vastata.” Tyhjä käytävä oli niin pimeä, ettei Pansy kyennyt näkemään Hermionen kasvoja, ei vaikka kuinka tarkasti tuijotti.
”Entä jos sanoisin, ettemme ole?”
Pansy tunsi Hermionen hätkähtävän ja vetäytyvän kauemmas niin, etteivät he enää koskettaneet toisiaan.
”Sitten sanoisit niin.”
”Ja sinäkö et välittäisi?”
”En sanonut mitään välittämisestä.” Hermione kääntyi pois Pansyn silmien edestä. Luihuistyttö kuuli tämän äänestä tunteita, joita ei ystäville säästetty, joihin liittyi se polttava liekki rinnassa.
”Entä jos sanoisin, ettemme ole ystäviä, vaan tyttöystäviä?” Pansy kysyi hiljaa, tarttui Hermionea kädestä, käänsi tämän ympäri ja suuteli.
Luukku 06: Sukulaiset - Man sollte sich Weihnachten nicht langweilen
”Was machst du so am Weihnachten?”
”Ich spiele Quidditch hier und esse zu viel.”
”Wirklich? Schön...”
”Quatsch, Pansy. Du weißt doch schon, dass meine Eltern zu unseren Verwanten nach Frankreich fahren und dass ich nicht mitfahren will. Also, ich muss hier bleiben und mir langweilen. Wie toll.”
”Jaah, habe ich schon gedacht... Und zwar, Tracey...?”
”Mh?”
”Möchtest du mit mir die Weihnachtszeit verbringen? Also, bei mir Zuhause, meine ich.”
”Was? Quatscht du jetzt?”
”Nein, ich spinne nicht. Das wäre wirklich super, wenn du ”ja” sägtest.”
”Ach du Idiot, ja sicher sage ich ja! Du bist super, liebe Pansy, einfach super!
Luukku 07: Lahjat - Joululahjalista
Draco repäisi palasen pergamenttirullastaan ja kumartui sen puoleen jättäen professori Binnsin luennon ikiaikaisista taikaperinteistä omaan arvoonsa. Hän raapusti paperiin ”Joululahjalista” ja sitten:
Crabbe: Hunajaherttua
Goyle: katso ylempi
Helpoimmat hoidettu, hän huokaisi.
Blaise: se vihreä viitta Matami Malkinilta
Draco kääntyi tuolissaan ja vilkaisi sivusilmällä viereisessä pulpettirivissä istuvia Daphnea ja Pansya.
Daphne: käske äitiä lähettämään yksi niistä ullakkohuoneiston vanhoista arvokoruista, joita Daphne rakastaa
Sitten Dracon sulkakynä pysähtyi. Mitä ihmettä hän keksisi Pansylle? Tällä oli koruja yllin kyllin eivätkä tytöt tykänneet makeisista joululahjoina - sanoivat niiden lihottavan. Vaatteitakaan ei osannut ostaa, mistä sitä tiesi, millaisia viittoja Pansy suosi.
Eikä hän tuskin arvostaisi pelkkää suukkoa poskelle, Draco ajatteli happamasti ja alkoi rastittaa pergamentin reunoja miettiessään kulmat kurtussa. Kirja? Musiikkia? Huispaus? Jotain naurettavaa krääsää Me Noidista tilattuna? Pussukka kaljuunoita ja lämmin kehoitus mennä itse ja ostaa, mitä mieli tekee?
Vihaan tätä, hän kihisi ja tunsi, kuinka polvea alkoi kutittaa. Ei koskaan hyvä merkki.
Professori Binnsin ääni nappasi yllättäen Dracon huomion: ”500 vuotta sitten antoivat miehet naisille peilejä lahjaksi, kun eivät keksineet, mitä voisivat vaimoilleen merkkipäivän koittaessa lahjoittaa. Lahjan selitys oli yksinkertainen: Peili kuvasti tuohon aikaan naisen kauneutta ja puhtautta, ja oli myös osoitus omanarvontunnosta.
Draco virnisti.
Luukku 08: Ruoka - Eksoottisia jouluherkkuja
„Katsokaa nyt, kuinka he syövät!“
„Miten kukaan voi ahtaa itseensä noin paljon ruokaa?“
„Tuo on varmasti jo kolmas kanankoipi...“
Pansy, Daphne ja Tracey tuijottivat silmät pyöreinä, kuinka heidän tupatoverinsa lappoivat jouluisia antimia suihinsa. Blaise kauhoi juuri toista kertaa pasta-tonnikala-paistosta lautaselleen, Grabbe ja Goyle keskittyivät kalkkunan viipaloimiseen ja Draco aterioi mittavan rosollisalaattikeollisen kanssa. Theodore taas näytti juuri pohtivan, ottaisiko kuusikuutioleipiä vai valitsisiko sittenkin toisen satsin kardemummanugaata.
Jopa Millicentin lautanen oli täytetty toiseen kertaan.
„Mitä sinä syöt?“ kysyi Pansy katsellen epäluuloisena lautasella höllyvää oranssia kasaa.
„Meritursaan kutua!“ kuului iloinen vastaus ja kaikki kolme tyttöä voihkaisivat kuuluvasti inhosta.
Luukku 09: Kynttilä - Liekkivarjojen katveessa
Taas myöhässä, Pansy tuhahti mielessään ja vilkaisi kelloaan. Kohta lähempänä yhdeksää kuin puolta yhdeksää. Edes valvojaoppilaana ei ole kovin hyvä seisoskella tyhjänpanttina keskellä käytävää...
Ikkunalaudalle asetettujen kynttilöiden liekit lepattivat hiljakseen. Talivanat ulottuivat jo reunojen yli ja alkoivat hiljalleen muodostaa pehmeitä puikkoja. Ne toivat Pansylle mieleen räystäistä riippuvat jäätikut, joita hän oli lapsena nuollut äidiltä salaa. Hän hymyili.
Kuului askelia. Pansy vetäytyi hetkeksi syrjään, kunnes saattoi tunnistaa tutun hahmon kynttilöiden loisteessa. Hermionen käsivarret olivat pian hänen ympärillään, tyttö hengitti kiivaasti.
„Anteeksi, että olen taas myöhässä. Harryn ja Ronin kanssa oli vaikeuksia.“ Anteeksipyyntö sovitettiin lämpimällä halauksilla ja kiihkeillä huulilla vasten toisia.
Luukku 10: Lumi - Lumienkeleitä
Pansy kaatui selälleen lumihankeen ja levitti kätensä hymy huulillaan. Rohkelikkotyttö hänen vieressään naurahti ja seurasi tyttöystävänsä esimerkkiä. He molemmat nauroivat suurten lumihiutaleiden putoillessa hitaasti taivaalta ja kastellessa heidän kasvonsa.
”Minä rakastan lunta”, Hermione huokaisi, ja Pansy ynähti mukailevasti. Hän liikutti käsiään ajatuksiinsa vaipuneena ennen kuin huomasi Hermionen matkivan liikettään, tytön jalatkin näyttivät vispovan lunta.
”Mitä sinä teet?” Pansy kysyi nousten istumaan.
”Lumienkeliä”, Hermione tokaisin naurahtaen kohottaen luihuiselle huvittuneena kulmakarvojaan.
”Mitä?” Pansy kurtisti kulmiaan ja nousi seisomaan, tarkastellen Hermionen touhuja varautuneena. Tyttö pysäytti raajojensa liikkeen ja nousi hänkin pystyyn, kääntyen hymyillen luomuksensa puoleen.
”Etkö sinä ole koskaan tehnyt lumienkeliä?” tämä kysyi.
”Mikä ihme on lumienkeli?” luihuinen mutisi ja käänteli päätään Hermionen muodon omaavalle hahmolle.
”No tuo!” Hermione nauroi ja osoitti lumienkeliään. ”Sitä kutsutaan lumienkeliksi, koska se on lumessa ja näyttää aivan enkeliltä. Katso nyt, käsistäni ovat muodostuneet siivet, ja jalkani taas tekivät sille hameen, aivan selvä enkeli!”
Pansy vilkaisi Hermionea varmistaakseen, ettei tämä pilaillut, ennen kuin siirtyi katsomaan enkeliluomusta. Hän nyökkäsi epävarmasti.
Hermione oli tarkkaillut tyttöystäväänsä ja virnisti nyt leveästi.
”Tule, tehdään kaksi lisää.”
He kaatuivat vieretysten pehmeään hankeen ja Pansy heilutteli hallitsemattomasti käsiään ja jalkojaan Hermionen nauraessa vieressä. Heidän noustessaan taas pystyyn heidän edessään makasivat kolmen lumienkelin hahmot.
LUUKKU 11: Valo - Toivottu lapsi
Rakas Daphne,
joulu on kohta täällä ja sitten oletkin jälleen kotona! Me olemme isäsi kanssa jo asettaneet joulukuuset koristamaan pääovia ja käskeneet kotitonttujen koristelemaan ne. Oleskeluhuoneen pääkuusi odottelee vielä ulkona, se on valmiina sisällä sitten, kun tulet kotiin. Saat koristella sen Astorian kanssa, kuten aina. Olen niin iloinen, kun talossa on taas ääntä!
Ophelia-täti ja hänen uusi ranskalainen miesystävänsä tulevat joulupäivänä illalliselle, ja tuovat myös miehen pojan mukanaansa - hän kuuluu olevan sinun ikäisesi ja oikein lahjakas oppilas Beautbatonxissa. Hän osaa hyvin englantiakin, vaikkakaan sinulle ei tee pahaa harjoittaa hieman ranskaasi.
Näemme kohta, kultaseni,
äiti
Daphne hymyili silmät loistaen.
LUUKKU 12: Pimeys - Ei-toivottu lapsi
”Äiti kirjoitti”, kuului isosiskon ääni Astorian korvan takaa. Hän nosti päänsä ruokalautasestaan ja asetti kasvoilleen mahdollisimman tavallisen ilmeen.
”Sepäs kiva”, hän totesi. ”Mitä hänellä oli?”
”Hän sanoi iloitsevansa, että olen kohta taas siellä.” Astoria esti itseään sävähtämästä. ”Joulukuuset koristavat jälleen kerran ulko-ovia ja pääkuusi on jätetty meille koristeltavaksi.”
Daphne piti pienen tauon ja Astoria veti hitaasti henkeä keuhkoihinsa. Hänen sentään annettiin vielä osallistua kuusenkoristeluun.
”Ophelia-täti tulee myös käymään. Hänellä on uusi miesystävä, Ranskasta, ja tämän poika tulee myös mukaan. Pysyt sitten pois tieltä.”
Astoria nyökkäsi ja kääntyi taas ruokailemaan Daphnen poistuessa. Ophelia-täti oli mukava, ehkä edes täti juttelisi hänelle jouluaterialla.
LUUKKU 13: Onni - Hienostunut ranskalainen vaiko snobi Englannista
”Kuulitko siitä ranskalaisesta pojasta, joka tulee Daphnen luokse päivälliselle joulupäivänä?” Millicent kumartui innoissaan Pansyn puoleen.
Pansy pyöräytti kyllästyneenä silmiään, nyökkäsi napakasti ja keskittyi taas sormeilemaan pidentyneitä hiuksiaan.
”Olen niin kateellinen Daphnelle, hän on aina niin onnekas!” Milli huokaisi haikeasti. ”Kumpa minunkin päivällispöytääni ilmeistyisi unelmieni prinssi Ranskasta, tai kyllä minulle ihan englantilainenkin kelpaisi!”
Pansy tuhahti. ”Ettehän te edes tiedä, millainen se poika on. Mistä sitä tietää, jos hän on kauhea snobi eikä tahdo olla missään tekemisissä Daphnen kanssa, valittaa vain koko ajan jostain pikkuasioista.”
”No mutta silti”, Millicent vähät välitti Pansysta ja jatkoi päiväuniaan. ”Minulle kelpaisi vaikka snobi englantilainen...”
Luukku 14: Auttaminen - Apua yllättävältä taholta
”Hermione, tiedätkö mitä?” Ginny kysyi madaltaen ääntään kirjaston lukupöydän ääressä.
”Mm”, kuului vastaus kirjan takaa.
”Arvaa kuka auttoi minua tänään, kun pudotin vahingossa laukkuni käytävälle ja kaikki tavarani levisivät ympäri lattiaa?”
”No?” Hermione yritti selvästi kuulostaa kiinnostuneelta onnistuen siinä erittäin huonosti, kirja käänsi itsestään sivua.
”Pansy Parkinson.”
Hermionen pää pongahti esiin sivujen takaa ja hämmästynyt ääni kysyi: ”Pansy?”
Ginny katsahti ystäväänsä oudosti etunimen kuullessaan, mutta nyökkäsi. ”Nimen omaan. Hän käveli paikalle, kyykistyi auttamaan ja olin jopa näkevinäni hänen hymyilevän minulle! Voit uskoa, että tuijotin. En olisi ikinä hänestä uskonut, auttamassa rohkelikkoa!”
Hermione tuijotteli kirjansa sivua ja nyökytteli hitaasti päätään hiljaisuudessa.
Luukku 15: Stressi - Stressi
”Mistä Merlinin nimessä löydän Pansylle kunnollisen peilin”, Draco ärisi hiljaa itsekseen kahlatessaan Tylyahon lumista pääväylää.
Luihuisen pinnat alkoivat olla jo melko kireällä. Hän oli kysynyt äidiltään Daphnen lahjan pyytämisen yhteydessä, josko kartanosta löytyisi nättiä käsipeiliä, mutta vastaus oli ollut kieltävä. Sitten hän oli selannut salaa kaiken maaliman noitalehtiä, ilman tulosta. Borgin & Burgins:iinkin hän oli lähettänyt pöllöpostia, vesiperä. Tylyahon liikkeet hän oli jo tutkinut, vain viimeinen antiikkiliike puuttui.
Draco pysähtyi liikkeen eteen kurtistaen kulmiaan. Kaupassa ei loistanut yhtään valopilkkua - ei koskaan hyvä merkki. Hän asteli ulko-ovelle ja puhdisti siihen naulatun kyltin. Vahva kiroustulva purkautui hänen suustaan.
Suljettu joulun yli.
Luukku 16: Tontut - Lahjapaperia etsimässä
”Winkyn täytyy löytää jouluista lahjapaperia”, pieni tonttu mutisi itsekseen käyden läpi keittiön varastokaappeja. Ne pursuivat kaikenlaista tavaraa ja olivat aivan täpösen täynnä milloin mitäkin turhuuksia. Winky oli jo löytänyt Dobbyn viime keväänä hukkaamat - rikkinäiset - lapasparit sekä kasan käytettyjä astiapyyhkeitä. Nyt se kurotteli tuolin päällä erään laitakaapin ylähyllylle ja koetti selvittää, mitä sen sisuksissa piili.
Hintelä olento huomasi lupaavannäköisen kartonkilieriön ja kiersi koukkusormensa sen ympärille. Lieriö ei kuitenkaan ollut valmis yhteistyöhön, vaan oli juuttunut jonnekin, joten Winkyn täyti vetää ja kiskoa ja vielä kerran vetää ennen kuin mitään tapahtui.
Ja kun tapahtui, löysi Winky itsensä säälittävästi vingahtaen kasallisen kirjavien lahjapaperirullien alta.
Luukku 17: Joulukortit - Christmas regards from home
Dear Tracey,
Merry Christmas! You're getting your card a little early because we're leaving tomorrow and it wouldn't be good to Arrow to fly so much just because of one card.
Your father and I are very sorry that we won't spend holidays together, but as you know, we really cannot miss France... We both wish you an absolutely fantastic time at Pansy's, you both are going to have so much fun, I know it! Could you please say kind regards to the Parkinsons? They are really kind, inviting you in at Christmas time.
Love,
Mom and Dad
Luukku 18: Lahjapaperi - Taionkin paketoiminen voi olla vaikeaa
”Ei tämä voi olla näin vaikeaa”, Draco mutisi napauttaessaan taikasauvaansa kolmannen kerran ja purkaessaan siten juuri loitsuin paketoidun peilin. Hän oli viimein löytänyt etsimänsä Tarvehuoneen piilotettujen tavaroiden huoneesta käytettyään kokonaisen sunnuntai-iltapäivän peilin etsimiseen. Hän oli löytänyt useitakin käyttökelpoisia kuvastimia ja lopulta päätynyt hopeiseen käsipeiliin, jota reunustivat pienet timanttikivet. Muutaman kuuraannu- ja kiillotusloitsun jälkeen peili oli saanut arvokkaan olemuksen, ja Draco oli tyytyväinen löytöönsä.
Nyt ongelmana oli vain paketoiminen. Hän oli jo käskenyt kotitontun toimittamaan hänelle lahjapaperia muttei ollut tajunnut hoitaa paketoimista samanaikaisesti.
”Merlin”, Draco kirosi neljännen paketoimistaian epäonnistuttua: peilin kädensija oli yhä epäilyttävän kurttuinen. ”Miten naiset onnistuvat tässä...”
Luukku 19: Suklaa - Suklaista kermaa
”Mm, suklaata”, Pansy hymyili avatessaan käärepaperin.
Hermione nauroi. ”Sinä olet joskus niin luihuinen. Ei lahjoja avata vasta kuin joulupäivänä!”
Pansy virnisti ja nappasi ensimmäisen suklaapalasen suuhunsa. ”Mutta en voi vastustaa suklaata, kyllä sinä tiedät sen.”
”Mutta et voinut tietää etukäteen, että lahjassa oli suklaata.”
”Tottakai. Tiedät, että rakastan ihania, suklaanruskeita silmiäsi, joten annat luonnollisesti lahjan, joka muistuttaa minua niistä. Ja mitä muuta se voi olla kuin suklaata?”
”Sinun silmäsi pitäisivät sitten olla kermanväriset sinisten sijaan, sinä sokerisanainen naiseni.”
Pansy hymyili veikeästi ja koppasi Hermione lanteista kiinni. ”Ehkä asialle voidaan tehdä jotain”, hän kuiskasi ennen kuin painoi huulensa vasten Hermione suuta.
Luukku 20: Toiveet - Silmät tummanruskeat
Tracey kätteli kohteliaasti Pansyn vanhempia ja välitti terveiset omiltaan. Hän seurasi Pansya tämän huoneeseen heidän molempien varmistaessa, että tavarat olivat saapuneet turvallisesti perille. Hormiverkon käytöllä oli aina omat tenkkapoonsa.
Sitten Tracey kääntyi lähes innosta täristen ystävänsä puoleen. ”No, missä hän on?”
Pansy hymyili Traceylle viitaten tätä seuraamaan perässään. He kulkivat vielä yhdet portaat ylemmäs, ja Pansy koputti oveen. Kuului askelia ja ovi avattiin.
Tracey jähmettyi tuijottamaan paljon puhuttua - ja salattua - sisarta, jonka pakaroihin ulottuvat hiukset lumosivat katseen ja jonka silmät olivat tummanruskeat. Tytön olemus oli rautaa, katse huokui valppautta.
”Hei”, hän hymyili ujosti. ”Minä olen Tracey.”
”Violet”, tyttö vastasi hymyyn.
Luukku 21: Perhe - Kotiinpaluu
Hymyilen, kun äiti ryntää minua asemalla vastaan ja kaappaa minut pehmeään halaukseen. Näen isän kauempana ja virnistän, heilutan kättäni iloisesti lämpimästä syleilystä. Pian poskeeni onkin suikattu pieni suukko ja suuri käsi on pörröttänyt hiuksiani. En edes välitä esittää vastustelevaa, on ihanaa nähdä taas vanhempiani.
”Missä kaksoset ovat?” ehdin juuri ja juuri kysyä, kun selkääni hyppää paino ja käsipuoleeni heilahtaa pieni tyttö.
”Bea, Bea”, he huutavat ja nostan molemmat ähkäisten hetkeksi käsivarsilleni, rutistaen tiukasti.
”Että te olette taas kasvaneet”, nauran Millianille ja suukotan Rosalinen punaisia poskia. Otan heitä molempia kädestä kiinni ja seuraamme vanhempiamme asemalaiturilta ulos. Kotiinpaluu rakkaaseen perheeseen tuntuu ihanalta.
Luukku 22: Lapset - Tupahengen merkeissä
”Mitä Dracolle kuuluu, Pansy?” Mirella kysyi hymyillen taputellessaan servetillä suutaan.
Pansy kolautti haarukkansa hampaisiinsa ja nielaisi irvistyksen. Johan he olivatkin ehtineet olla kotona useita tunteja...
”Hyvää”, hän vastasi tasaisesti potkaisten Violetia pöydän alla, kun siskon ilme heilahti. Hän oli liian tietoinen Traceysta vieressään. ”Viettää joulun kotona.”
”Sepä mukava kuulla”, Mirella nyökkäsi. ”Narcissa on varmasti oikein iloinen. Lähetit hänelle varmasti terveiset Dracon mukana, etkö niin?”
Pansy nyökkäsi velvollisuudentuntoisesti ja keskittyi rosolliinsa. Ole hiljaa ole hiljaa ole hiljaa...
”Oletteko käyneet yhdessä Tylyahossa?”
Älä huokaise älä huokaise älä huokaise...
”Käymme kaikki yhdessä siellä, vai mitä, Tracey?” Pansy hymyili teennäisesti ystävälleen tämän nyökätessä. ”Meillä on hieno ryhmähenki keskenämme ja nautin todella yhteisistä hetkistämme. On aina niin kovin sääli, jos joku ei viihdy omassa tuvassaan, mutta meillä ei sellaista ongelmaa onneksi ole, ei ollenkaan.”
”Vai niin...” Pansy puri salaa huultaan nähdessään Mirellan viileän katseen ja kuullessaan pohtivat sanat. Hän tunsi äitinsä hyvin ja oli varma, että tämä suunnitteli jo Dracon raahaamista heille kylään tai heidän vierailuaan Malfoyiden kartanoon. Tekosyynä tottakai se, että Pansysta oli niin hienoa, että he viettivät yhdessä aikaa tupahengen merkeissä.
Kunpa hän vain jättäisi minut viimein rauhaan, hän huokaisi vilkaistessaan Violetia silmiin ja muistaessaan toiset samanlaiset.
Luukku 23: Joululaulut - Kostea joulu
”Jouluupuuu on raakennettuu, jouluuu on jooo ooovellaaa...”
Millicent sulki silmänsä hillitäkseen hermonsa. Juhlat olivat hänen elämänsä kauheinta aikaa, etenkin kotona vietettäessä. Herra Bulstrode oli juonut taas aivan liian monta tuliviski-tonttuviinipullollista, ja rouva Bulstrode oli jättänyt vanhimman tyttärensä seuraaman isänsä touhuja patistellessaan nuorempia pois tieltä.
”Millicent, rakash tyttäreni, kaadahann isällesho vähhän lishää viiniä”, herra Bulstrode sammalsi ja heilutti tyhjentynyttä lasiaan. Millicent huokaisi ja harkitsi jälleen kerran kieltäytymistä. Siitä ei kuitenkaan olisi mitään apua, isä joisi kuitenkin viininsä, ja Millicentin kannalta oli parempi, kun tämä pysyi hyvällä päällä joululaulujensa kanssa.
Kunpa saisin olla Daphnen luona, hän huokaisi täyttäessään lasin jälleen.
Luukku 24: Aattoilta - Vain paketoimisen testaamista, ei sen kummempaa
Dracon lahjaan tarttuessaan Pansy kohotti hieman kulmiaan nähdessään paketin soman muodon ja tuntiessaan vahvan materiaalin lahjapaperin alla. Poika oli ylpeillyt paketoineensa sen aivan itse eikä Pansy epäillyt sitä - lahjapaperiin langetetuista suoristustaioista näki, ettei yritys ollut onnistunut aivan niin jouhevasti kuin paketoija olisi varmasti toivonut.
Hän pohti hetken, avaisiko lahjan sauvan avulla, mutta päätti sitten testata Dracon paketointiloitsun tehoa. Kultainen nauharusetti pysyi nätisti kasassa, mutta lahjapaperia kiinni pitävä teippiliima ei ollut tehokkaimmasta päästä ja paperi valahti alas ilman pahempia repimisiä.
Pansy hymyili yhtäkkiä ilmestyneelle peilikuvalleen ja tarkasteli hopeista kuvastinta ja sen hohtavia korukiviä hyväksyvästi. Ehkä Dracolla oli sittenkin makua joissain asioissa...
Luukku 25: vapaa - Käytetään tilaisuus hyväksi eikä välitetä mustista ruumiinosista
Astoria istuutui varovaisesti pöydän ääreen posket hieman hehkuen. Joulumaljaksi nautittu tonttuviini sai hänen olonsa aina hieman lämpimäksi. Daphne laskeutui sorjasti hänen viereensä, ja Astoria yritti pitää suoraa naamaa - siskon käytös oli aivan naurettavaa nuorten mieshenkilöiden seurassa.
Kuin tilauksesta Anton istahti sisaruksia vastapäätä ja hymyili, silmät Astoriassa. Astoria hymyili hieman takaisin, tuntien Daphnen terävän potkaisun sääressään. Oliko se hänen vikansa, että poika kiinnittä enemmän huomiota häneen kuin isosiskoon?
No mutta tottakai oli, ja Astoria tiesi, että loppulomasta tulisi aivan kamala. Siinä ei kyllä tosin ollut mitään uutta, joten miksi jättää käyttämättä tilaisuutta hyväksi.
”No, Anton”, hän kysyi pirteästi. ”Kuinka viihdyt Englannissa?”
Kirjoittaja: Arte
Ikäraja kaikissa raapaleissa sallittu
Henkilöt: Luihuiset, myös Hermione/Pansy
Osallistuu Finin Adventtihaasteeseen 2009 sekä FF-100 sanana 007. Päivät.
K/H Jouluksi 2009 kirjoitettu raapaleficcisarja, joka sisältää 25 toisiinsa jotenkin liittyvää raapaletta. Täytynee sanoa, että tämä on ehdottomasti suosikkitöitäni.
.
Luukku 01: Odotus - Minuutteja laskemassa
"Paljonko kello?"
"Viisitoista minuuttia, Milli. Älä viitsi mankua koko ajan."
Millicent naputti kärsimättömänä sormiaan polviaan vasten ja huokaisi raskaasti. Hän inhosi odottamista. Erityisesti jonkun kivan asian. Joulukuun ensimmäiseen oli vielä vartti aikaa, niin ärsyttävän vähän, mutta se kului niin hitaasti!
Muut luihustytöt olivat aivan rauhallisia. Pansy raapusti muodonmuutosten ainettaan ja Daphne selaili Me noidat -lehteä. Tracey taas letitti Beatricen hiuksia. Millicent pudisti päätään: hän ei voinut ymmärtää, kuinka muut eivät olleet yhtä jännittyneitä kuin hän itse.
Hän kiepahti ylös sängyltään ja asteli sen päätyyn. Sängyn tukiparruista roikkui valtava joulukalenteri, jonka luukut kimaltelivat himmeästi. Ensimmäinen niistä tykytti hitaasti, odottaen.
Luukku 02: Kalenteri - Yllätys!
Ensimmäinen kalenteriluukku pongahti auki. Kaikki viisi hätkähtivät, ja äkkiä neljä muuta seisoi Millicentin vieressä aivan yhtä täpinöissään.
”Kuka avaa?“ Beatrice kysyi.
Pansy tuhahti. ”Kukakohan meistä avaa aina ensimmäisen luukun?“
Millicent virnisti leveästi ja työnsi kätensä luukkuun. Hän upotti sen sisuksiin koko käsivartensa ja hymyili silmät loistaen käden saavuttaessa kohteensa. Hitaasti hän peruutti itsensä taaksepäin käden seuratessa perässä.
”Yllätys!” Millicent huudahti ravistellen kädestään riippuvia pitkiä kaulahuiveja, jotka loistivat Luihuisen tuvan väreissä ja joihin jokaiseen oli kirjailtu omistajan nimi.
Kaikki tuijottivat luomuksia hetken aikaa ennen kuin purskahtivat nauruun.
”No yllätyspä tosiaan”, Daphne hihitti. ”Me saadaan aina ensimmäisestä luukusta uudet kaulahuivit!”
Luukku 03: Koti - Kotona odottaa täydellinen joulu
Astoria sormeili kaulaliinansa hapsuja ja kuunteli puolella korvalla ystäviensä jutustelua heidän kävellessään kasvihuoneille.
”Me vietetään joululoma isoisän kartanossa Walesin luoteisosassa”
”Me taas mennään Alpeille.”
Minä menen taas vaihteeksi kotiin, Astoria ajatteli happamasti ja potkaisi tielleen osunutta kiveä. Joulu. Tummat hiukset peilasivat mielialaa, kun hän ajatteli vakavaa isäänsä, kiireistä äitiään ja täydellistä isosiskoaan.
Miksi edes vaivaudun kotiin, kun saan vain paskaa päälleni koko loman ajan? hän ajatteli. Isä ei koskaan edes huomaa minua. Äiti valittaa aina kaikesta, vaikka mikään ei ole vialla. Daphne taas on vain täydellinen, ihana, rakastettava tytär, joka tekee kaiken aina oikein ja on mallina kaikille.
Astoria puristi kätensä nyrkkiin kaulaliinan ympärille ja katsahti hetkeksi ylös lumiselle taivaalle, räpytellen silmiään.
Eivät he minua huomaa, eivät välitä, eivät rakasta.
Mieleen pyrki väkisin edellinen joulu, kun hän oli saanut kokoa pienemmän juhlakaavun ja ohjekirjan terveelliseen ravitsemuskäytäntöön. Hän oli viettänyt suurimman osan lomasta omassa huoneessaan, ja kaiken hyvän lisäksi Daphne oli lukinnut hänet sinne aina saadessaan ystäviään vieraiksi.
”Riittää, että sinut nähdään koulussa”, sisko oli sanonut.
Astoria nielaisi Mirandan kääntyessä hänen puoleensa ja kysyessä hänen lomasuunnitelmistaan.
”Meidän sukumme tulee tänä jouluna meille”, hän vastasi ylpeänä.
Ja siitä tuleekin täydellistä...
Luukku 04: Rauha - Silmäys joulurauhaan
Minä kun luulin, että joulussa ja joulun ajan odotuksessa oli kysymys rauhasta, Beatrice Runcorn pohti hiljaa itsekseen istuessaan luihuisten oleskeluhuoneessa.
Daphne valitti kärsivään äänensävyyn pikkusiskostaan, jonka vaatemaku oli kuulemma aivan kamala ja joka kotona joulupäivällisen aikana söi aina liikaa. Millicent nyökkäili tytön puheille myötätuntoisena ja näytti samalla mittailevan omaa vyötärönympärystään katse tummana.
Takkatulen ääressä istui Theodore nojatuolissa ja Tracey sen käsinojalle. He näyttivät uppoutuneen kinaan siitä, kumpi tulisi käymään kummankin luona joululomalla, ja milloin.
Beatrice pudisti päätään kääntäessään katseensa toisilleen mököttäviin Dracoon ja Pansyyn, joiden yhteistyö ei joululahjojen suhteen vaikuttanut ollenkaan sujuvan.
Taisin kuitenkin olla väärässä.
Luukku 05: Ystävät - Enemmän tai vähemmän ystäviä
”Olemmeko me ystäviä?” Pansy kysyi ja katsoi Hermionea.
”Sano sinä, kyllähän sinäkin osaat tuohon vastata.” Tyhjä käytävä oli niin pimeä, ettei Pansy kyennyt näkemään Hermionen kasvoja, ei vaikka kuinka tarkasti tuijotti.
”Entä jos sanoisin, ettemme ole?”
Pansy tunsi Hermionen hätkähtävän ja vetäytyvän kauemmas niin, etteivät he enää koskettaneet toisiaan.
”Sitten sanoisit niin.”
”Ja sinäkö et välittäisi?”
”En sanonut mitään välittämisestä.” Hermione kääntyi pois Pansyn silmien edestä. Luihuistyttö kuuli tämän äänestä tunteita, joita ei ystäville säästetty, joihin liittyi se polttava liekki rinnassa.
”Entä jos sanoisin, ettemme ole ystäviä, vaan tyttöystäviä?” Pansy kysyi hiljaa, tarttui Hermionea kädestä, käänsi tämän ympäri ja suuteli.
Luukku 06: Sukulaiset - Man sollte sich Weihnachten nicht langweilen
”Was machst du so am Weihnachten?”
”Ich spiele Quidditch hier und esse zu viel.”
”Wirklich? Schön...”
”Quatsch, Pansy. Du weißt doch schon, dass meine Eltern zu unseren Verwanten nach Frankreich fahren und dass ich nicht mitfahren will. Also, ich muss hier bleiben und mir langweilen. Wie toll.”
”Jaah, habe ich schon gedacht... Und zwar, Tracey...?”
”Mh?”
”Möchtest du mit mir die Weihnachtszeit verbringen? Also, bei mir Zuhause, meine ich.”
”Was? Quatscht du jetzt?”
”Nein, ich spinne nicht. Das wäre wirklich super, wenn du ”ja” sägtest.”
”Ach du Idiot, ja sicher sage ich ja! Du bist super, liebe Pansy, einfach super!
Luukku 07: Lahjat - Joululahjalista
Draco repäisi palasen pergamenttirullastaan ja kumartui sen puoleen jättäen professori Binnsin luennon ikiaikaisista taikaperinteistä omaan arvoonsa. Hän raapusti paperiin ”Joululahjalista” ja sitten:
Crabbe: Hunajaherttua
Goyle: katso ylempi
Helpoimmat hoidettu, hän huokaisi.
Blaise: se vihreä viitta Matami Malkinilta
Draco kääntyi tuolissaan ja vilkaisi sivusilmällä viereisessä pulpettirivissä istuvia Daphnea ja Pansya.
Daphne: käske äitiä lähettämään yksi niistä ullakkohuoneiston vanhoista arvokoruista, joita Daphne rakastaa
Sitten Dracon sulkakynä pysähtyi. Mitä ihmettä hän keksisi Pansylle? Tällä oli koruja yllin kyllin eivätkä tytöt tykänneet makeisista joululahjoina - sanoivat niiden lihottavan. Vaatteitakaan ei osannut ostaa, mistä sitä tiesi, millaisia viittoja Pansy suosi.
Eikä hän tuskin arvostaisi pelkkää suukkoa poskelle, Draco ajatteli happamasti ja alkoi rastittaa pergamentin reunoja miettiessään kulmat kurtussa. Kirja? Musiikkia? Huispaus? Jotain naurettavaa krääsää Me Noidista tilattuna? Pussukka kaljuunoita ja lämmin kehoitus mennä itse ja ostaa, mitä mieli tekee?
Vihaan tätä, hän kihisi ja tunsi, kuinka polvea alkoi kutittaa. Ei koskaan hyvä merkki.
Professori Binnsin ääni nappasi yllättäen Dracon huomion: ”500 vuotta sitten antoivat miehet naisille peilejä lahjaksi, kun eivät keksineet, mitä voisivat vaimoilleen merkkipäivän koittaessa lahjoittaa. Lahjan selitys oli yksinkertainen: Peili kuvasti tuohon aikaan naisen kauneutta ja puhtautta, ja oli myös osoitus omanarvontunnosta.
Draco virnisti.
Luukku 08: Ruoka - Eksoottisia jouluherkkuja
„Katsokaa nyt, kuinka he syövät!“
„Miten kukaan voi ahtaa itseensä noin paljon ruokaa?“
„Tuo on varmasti jo kolmas kanankoipi...“
Pansy, Daphne ja Tracey tuijottivat silmät pyöreinä, kuinka heidän tupatoverinsa lappoivat jouluisia antimia suihinsa. Blaise kauhoi juuri toista kertaa pasta-tonnikala-paistosta lautaselleen, Grabbe ja Goyle keskittyivät kalkkunan viipaloimiseen ja Draco aterioi mittavan rosollisalaattikeollisen kanssa. Theodore taas näytti juuri pohtivan, ottaisiko kuusikuutioleipiä vai valitsisiko sittenkin toisen satsin kardemummanugaata.
Jopa Millicentin lautanen oli täytetty toiseen kertaan.
„Mitä sinä syöt?“ kysyi Pansy katsellen epäluuloisena lautasella höllyvää oranssia kasaa.
„Meritursaan kutua!“ kuului iloinen vastaus ja kaikki kolme tyttöä voihkaisivat kuuluvasti inhosta.
Luukku 09: Kynttilä - Liekkivarjojen katveessa
Taas myöhässä, Pansy tuhahti mielessään ja vilkaisi kelloaan. Kohta lähempänä yhdeksää kuin puolta yhdeksää. Edes valvojaoppilaana ei ole kovin hyvä seisoskella tyhjänpanttina keskellä käytävää...
Ikkunalaudalle asetettujen kynttilöiden liekit lepattivat hiljakseen. Talivanat ulottuivat jo reunojen yli ja alkoivat hiljalleen muodostaa pehmeitä puikkoja. Ne toivat Pansylle mieleen räystäistä riippuvat jäätikut, joita hän oli lapsena nuollut äidiltä salaa. Hän hymyili.
Kuului askelia. Pansy vetäytyi hetkeksi syrjään, kunnes saattoi tunnistaa tutun hahmon kynttilöiden loisteessa. Hermionen käsivarret olivat pian hänen ympärillään, tyttö hengitti kiivaasti.
„Anteeksi, että olen taas myöhässä. Harryn ja Ronin kanssa oli vaikeuksia.“ Anteeksipyyntö sovitettiin lämpimällä halauksilla ja kiihkeillä huulilla vasten toisia.
Luukku 10: Lumi - Lumienkeleitä
Pansy kaatui selälleen lumihankeen ja levitti kätensä hymy huulillaan. Rohkelikkotyttö hänen vieressään naurahti ja seurasi tyttöystävänsä esimerkkiä. He molemmat nauroivat suurten lumihiutaleiden putoillessa hitaasti taivaalta ja kastellessa heidän kasvonsa.
”Minä rakastan lunta”, Hermione huokaisi, ja Pansy ynähti mukailevasti. Hän liikutti käsiään ajatuksiinsa vaipuneena ennen kuin huomasi Hermionen matkivan liikettään, tytön jalatkin näyttivät vispovan lunta.
”Mitä sinä teet?” Pansy kysyi nousten istumaan.
”Lumienkeliä”, Hermione tokaisin naurahtaen kohottaen luihuiselle huvittuneena kulmakarvojaan.
”Mitä?” Pansy kurtisti kulmiaan ja nousi seisomaan, tarkastellen Hermionen touhuja varautuneena. Tyttö pysäytti raajojensa liikkeen ja nousi hänkin pystyyn, kääntyen hymyillen luomuksensa puoleen.
”Etkö sinä ole koskaan tehnyt lumienkeliä?” tämä kysyi.
”Mikä ihme on lumienkeli?” luihuinen mutisi ja käänteli päätään Hermionen muodon omaavalle hahmolle.
”No tuo!” Hermione nauroi ja osoitti lumienkeliään. ”Sitä kutsutaan lumienkeliksi, koska se on lumessa ja näyttää aivan enkeliltä. Katso nyt, käsistäni ovat muodostuneet siivet, ja jalkani taas tekivät sille hameen, aivan selvä enkeli!”
Pansy vilkaisi Hermionea varmistaakseen, ettei tämä pilaillut, ennen kuin siirtyi katsomaan enkeliluomusta. Hän nyökkäsi epävarmasti.
Hermione oli tarkkaillut tyttöystäväänsä ja virnisti nyt leveästi.
”Tule, tehdään kaksi lisää.”
He kaatuivat vieretysten pehmeään hankeen ja Pansy heilutteli hallitsemattomasti käsiään ja jalkojaan Hermionen nauraessa vieressä. Heidän noustessaan taas pystyyn heidän edessään makasivat kolmen lumienkelin hahmot.
LUUKKU 11: Valo - Toivottu lapsi
Rakas Daphne,
joulu on kohta täällä ja sitten oletkin jälleen kotona! Me olemme isäsi kanssa jo asettaneet joulukuuset koristamaan pääovia ja käskeneet kotitonttujen koristelemaan ne. Oleskeluhuoneen pääkuusi odottelee vielä ulkona, se on valmiina sisällä sitten, kun tulet kotiin. Saat koristella sen Astorian kanssa, kuten aina. Olen niin iloinen, kun talossa on taas ääntä!
Ophelia-täti ja hänen uusi ranskalainen miesystävänsä tulevat joulupäivänä illalliselle, ja tuovat myös miehen pojan mukanaansa - hän kuuluu olevan sinun ikäisesi ja oikein lahjakas oppilas Beautbatonxissa. Hän osaa hyvin englantiakin, vaikkakaan sinulle ei tee pahaa harjoittaa hieman ranskaasi.
Näemme kohta, kultaseni,
äiti
Daphne hymyili silmät loistaen.
LUUKKU 12: Pimeys - Ei-toivottu lapsi
”Äiti kirjoitti”, kuului isosiskon ääni Astorian korvan takaa. Hän nosti päänsä ruokalautasestaan ja asetti kasvoilleen mahdollisimman tavallisen ilmeen.
”Sepäs kiva”, hän totesi. ”Mitä hänellä oli?”
”Hän sanoi iloitsevansa, että olen kohta taas siellä.” Astoria esti itseään sävähtämästä. ”Joulukuuset koristavat jälleen kerran ulko-ovia ja pääkuusi on jätetty meille koristeltavaksi.”
Daphne piti pienen tauon ja Astoria veti hitaasti henkeä keuhkoihinsa. Hänen sentään annettiin vielä osallistua kuusenkoristeluun.
”Ophelia-täti tulee myös käymään. Hänellä on uusi miesystävä, Ranskasta, ja tämän poika tulee myös mukaan. Pysyt sitten pois tieltä.”
Astoria nyökkäsi ja kääntyi taas ruokailemaan Daphnen poistuessa. Ophelia-täti oli mukava, ehkä edes täti juttelisi hänelle jouluaterialla.
LUUKKU 13: Onni - Hienostunut ranskalainen vaiko snobi Englannista
”Kuulitko siitä ranskalaisesta pojasta, joka tulee Daphnen luokse päivälliselle joulupäivänä?” Millicent kumartui innoissaan Pansyn puoleen.
Pansy pyöräytti kyllästyneenä silmiään, nyökkäsi napakasti ja keskittyi taas sormeilemaan pidentyneitä hiuksiaan.
”Olen niin kateellinen Daphnelle, hän on aina niin onnekas!” Milli huokaisi haikeasti. ”Kumpa minunkin päivällispöytääni ilmeistyisi unelmieni prinssi Ranskasta, tai kyllä minulle ihan englantilainenkin kelpaisi!”
Pansy tuhahti. ”Ettehän te edes tiedä, millainen se poika on. Mistä sitä tietää, jos hän on kauhea snobi eikä tahdo olla missään tekemisissä Daphnen kanssa, valittaa vain koko ajan jostain pikkuasioista.”
”No mutta silti”, Millicent vähät välitti Pansysta ja jatkoi päiväuniaan. ”Minulle kelpaisi vaikka snobi englantilainen...”
Luukku 14: Auttaminen - Apua yllättävältä taholta
”Hermione, tiedätkö mitä?” Ginny kysyi madaltaen ääntään kirjaston lukupöydän ääressä.
”Mm”, kuului vastaus kirjan takaa.
”Arvaa kuka auttoi minua tänään, kun pudotin vahingossa laukkuni käytävälle ja kaikki tavarani levisivät ympäri lattiaa?”
”No?” Hermione yritti selvästi kuulostaa kiinnostuneelta onnistuen siinä erittäin huonosti, kirja käänsi itsestään sivua.
”Pansy Parkinson.”
Hermionen pää pongahti esiin sivujen takaa ja hämmästynyt ääni kysyi: ”Pansy?”
Ginny katsahti ystäväänsä oudosti etunimen kuullessaan, mutta nyökkäsi. ”Nimen omaan. Hän käveli paikalle, kyykistyi auttamaan ja olin jopa näkevinäni hänen hymyilevän minulle! Voit uskoa, että tuijotin. En olisi ikinä hänestä uskonut, auttamassa rohkelikkoa!”
Hermione tuijotteli kirjansa sivua ja nyökytteli hitaasti päätään hiljaisuudessa.
Luukku 15: Stressi - Stressi
”Mistä Merlinin nimessä löydän Pansylle kunnollisen peilin”, Draco ärisi hiljaa itsekseen kahlatessaan Tylyahon lumista pääväylää.
Luihuisen pinnat alkoivat olla jo melko kireällä. Hän oli kysynyt äidiltään Daphnen lahjan pyytämisen yhteydessä, josko kartanosta löytyisi nättiä käsipeiliä, mutta vastaus oli ollut kieltävä. Sitten hän oli selannut salaa kaiken maaliman noitalehtiä, ilman tulosta. Borgin & Burgins:iinkin hän oli lähettänyt pöllöpostia, vesiperä. Tylyahon liikkeet hän oli jo tutkinut, vain viimeinen antiikkiliike puuttui.
Draco pysähtyi liikkeen eteen kurtistaen kulmiaan. Kaupassa ei loistanut yhtään valopilkkua - ei koskaan hyvä merkki. Hän asteli ulko-ovelle ja puhdisti siihen naulatun kyltin. Vahva kiroustulva purkautui hänen suustaan.
Suljettu joulun yli.
Luukku 16: Tontut - Lahjapaperia etsimässä
”Winkyn täytyy löytää jouluista lahjapaperia”, pieni tonttu mutisi itsekseen käyden läpi keittiön varastokaappeja. Ne pursuivat kaikenlaista tavaraa ja olivat aivan täpösen täynnä milloin mitäkin turhuuksia. Winky oli jo löytänyt Dobbyn viime keväänä hukkaamat - rikkinäiset - lapasparit sekä kasan käytettyjä astiapyyhkeitä. Nyt se kurotteli tuolin päällä erään laitakaapin ylähyllylle ja koetti selvittää, mitä sen sisuksissa piili.
Hintelä olento huomasi lupaavannäköisen kartonkilieriön ja kiersi koukkusormensa sen ympärille. Lieriö ei kuitenkaan ollut valmis yhteistyöhön, vaan oli juuttunut jonnekin, joten Winkyn täyti vetää ja kiskoa ja vielä kerran vetää ennen kuin mitään tapahtui.
Ja kun tapahtui, löysi Winky itsensä säälittävästi vingahtaen kasallisen kirjavien lahjapaperirullien alta.
Luukku 17: Joulukortit - Christmas regards from home
Dear Tracey,
Merry Christmas! You're getting your card a little early because we're leaving tomorrow and it wouldn't be good to Arrow to fly so much just because of one card.
Your father and I are very sorry that we won't spend holidays together, but as you know, we really cannot miss France... We both wish you an absolutely fantastic time at Pansy's, you both are going to have so much fun, I know it! Could you please say kind regards to the Parkinsons? They are really kind, inviting you in at Christmas time.
Love,
Mom and Dad
Luukku 18: Lahjapaperi - Taionkin paketoiminen voi olla vaikeaa
”Ei tämä voi olla näin vaikeaa”, Draco mutisi napauttaessaan taikasauvaansa kolmannen kerran ja purkaessaan siten juuri loitsuin paketoidun peilin. Hän oli viimein löytänyt etsimänsä Tarvehuoneen piilotettujen tavaroiden huoneesta käytettyään kokonaisen sunnuntai-iltapäivän peilin etsimiseen. Hän oli löytänyt useitakin käyttökelpoisia kuvastimia ja lopulta päätynyt hopeiseen käsipeiliin, jota reunustivat pienet timanttikivet. Muutaman kuuraannu- ja kiillotusloitsun jälkeen peili oli saanut arvokkaan olemuksen, ja Draco oli tyytyväinen löytöönsä.
Nyt ongelmana oli vain paketoiminen. Hän oli jo käskenyt kotitontun toimittamaan hänelle lahjapaperia muttei ollut tajunnut hoitaa paketoimista samanaikaisesti.
”Merlin”, Draco kirosi neljännen paketoimistaian epäonnistuttua: peilin kädensija oli yhä epäilyttävän kurttuinen. ”Miten naiset onnistuvat tässä...”
Luukku 19: Suklaa - Suklaista kermaa
”Mm, suklaata”, Pansy hymyili avatessaan käärepaperin.
Hermione nauroi. ”Sinä olet joskus niin luihuinen. Ei lahjoja avata vasta kuin joulupäivänä!”
Pansy virnisti ja nappasi ensimmäisen suklaapalasen suuhunsa. ”Mutta en voi vastustaa suklaata, kyllä sinä tiedät sen.”
”Mutta et voinut tietää etukäteen, että lahjassa oli suklaata.”
”Tottakai. Tiedät, että rakastan ihania, suklaanruskeita silmiäsi, joten annat luonnollisesti lahjan, joka muistuttaa minua niistä. Ja mitä muuta se voi olla kuin suklaata?”
”Sinun silmäsi pitäisivät sitten olla kermanväriset sinisten sijaan, sinä sokerisanainen naiseni.”
Pansy hymyili veikeästi ja koppasi Hermione lanteista kiinni. ”Ehkä asialle voidaan tehdä jotain”, hän kuiskasi ennen kuin painoi huulensa vasten Hermione suuta.
Luukku 20: Toiveet - Silmät tummanruskeat
Tracey kätteli kohteliaasti Pansyn vanhempia ja välitti terveiset omiltaan. Hän seurasi Pansya tämän huoneeseen heidän molempien varmistaessa, että tavarat olivat saapuneet turvallisesti perille. Hormiverkon käytöllä oli aina omat tenkkapoonsa.
Sitten Tracey kääntyi lähes innosta täristen ystävänsä puoleen. ”No, missä hän on?”
Pansy hymyili Traceylle viitaten tätä seuraamaan perässään. He kulkivat vielä yhdet portaat ylemmäs, ja Pansy koputti oveen. Kuului askelia ja ovi avattiin.
Tracey jähmettyi tuijottamaan paljon puhuttua - ja salattua - sisarta, jonka pakaroihin ulottuvat hiukset lumosivat katseen ja jonka silmät olivat tummanruskeat. Tytön olemus oli rautaa, katse huokui valppautta.
”Hei”, hän hymyili ujosti. ”Minä olen Tracey.”
”Violet”, tyttö vastasi hymyyn.
Luukku 21: Perhe - Kotiinpaluu
Hymyilen, kun äiti ryntää minua asemalla vastaan ja kaappaa minut pehmeään halaukseen. Näen isän kauempana ja virnistän, heilutan kättäni iloisesti lämpimästä syleilystä. Pian poskeeni onkin suikattu pieni suukko ja suuri käsi on pörröttänyt hiuksiani. En edes välitä esittää vastustelevaa, on ihanaa nähdä taas vanhempiani.
”Missä kaksoset ovat?” ehdin juuri ja juuri kysyä, kun selkääni hyppää paino ja käsipuoleeni heilahtaa pieni tyttö.
”Bea, Bea”, he huutavat ja nostan molemmat ähkäisten hetkeksi käsivarsilleni, rutistaen tiukasti.
”Että te olette taas kasvaneet”, nauran Millianille ja suukotan Rosalinen punaisia poskia. Otan heitä molempia kädestä kiinni ja seuraamme vanhempiamme asemalaiturilta ulos. Kotiinpaluu rakkaaseen perheeseen tuntuu ihanalta.
Luukku 22: Lapset - Tupahengen merkeissä
”Mitä Dracolle kuuluu, Pansy?” Mirella kysyi hymyillen taputellessaan servetillä suutaan.
Pansy kolautti haarukkansa hampaisiinsa ja nielaisi irvistyksen. Johan he olivatkin ehtineet olla kotona useita tunteja...
”Hyvää”, hän vastasi tasaisesti potkaisten Violetia pöydän alla, kun siskon ilme heilahti. Hän oli liian tietoinen Traceysta vieressään. ”Viettää joulun kotona.”
”Sepä mukava kuulla”, Mirella nyökkäsi. ”Narcissa on varmasti oikein iloinen. Lähetit hänelle varmasti terveiset Dracon mukana, etkö niin?”
Pansy nyökkäsi velvollisuudentuntoisesti ja keskittyi rosolliinsa. Ole hiljaa ole hiljaa ole hiljaa...
”Oletteko käyneet yhdessä Tylyahossa?”
Älä huokaise älä huokaise älä huokaise...
”Käymme kaikki yhdessä siellä, vai mitä, Tracey?” Pansy hymyili teennäisesti ystävälleen tämän nyökätessä. ”Meillä on hieno ryhmähenki keskenämme ja nautin todella yhteisistä hetkistämme. On aina niin kovin sääli, jos joku ei viihdy omassa tuvassaan, mutta meillä ei sellaista ongelmaa onneksi ole, ei ollenkaan.”
”Vai niin...” Pansy puri salaa huultaan nähdessään Mirellan viileän katseen ja kuullessaan pohtivat sanat. Hän tunsi äitinsä hyvin ja oli varma, että tämä suunnitteli jo Dracon raahaamista heille kylään tai heidän vierailuaan Malfoyiden kartanoon. Tekosyynä tottakai se, että Pansysta oli niin hienoa, että he viettivät yhdessä aikaa tupahengen merkeissä.
Kunpa hän vain jättäisi minut viimein rauhaan, hän huokaisi vilkaistessaan Violetia silmiin ja muistaessaan toiset samanlaiset.
Luukku 23: Joululaulut - Kostea joulu
”Jouluupuuu on raakennettuu, jouluuu on jooo ooovellaaa...”
Millicent sulki silmänsä hillitäkseen hermonsa. Juhlat olivat hänen elämänsä kauheinta aikaa, etenkin kotona vietettäessä. Herra Bulstrode oli juonut taas aivan liian monta tuliviski-tonttuviinipullollista, ja rouva Bulstrode oli jättänyt vanhimman tyttärensä seuraaman isänsä touhuja patistellessaan nuorempia pois tieltä.
”Millicent, rakash tyttäreni, kaadahann isällesho vähhän lishää viiniä”, herra Bulstrode sammalsi ja heilutti tyhjentynyttä lasiaan. Millicent huokaisi ja harkitsi jälleen kerran kieltäytymistä. Siitä ei kuitenkaan olisi mitään apua, isä joisi kuitenkin viininsä, ja Millicentin kannalta oli parempi, kun tämä pysyi hyvällä päällä joululaulujensa kanssa.
Kunpa saisin olla Daphnen luona, hän huokaisi täyttäessään lasin jälleen.
Luukku 24: Aattoilta - Vain paketoimisen testaamista, ei sen kummempaa
Dracon lahjaan tarttuessaan Pansy kohotti hieman kulmiaan nähdessään paketin soman muodon ja tuntiessaan vahvan materiaalin lahjapaperin alla. Poika oli ylpeillyt paketoineensa sen aivan itse eikä Pansy epäillyt sitä - lahjapaperiin langetetuista suoristustaioista näki, ettei yritys ollut onnistunut aivan niin jouhevasti kuin paketoija olisi varmasti toivonut.
Hän pohti hetken, avaisiko lahjan sauvan avulla, mutta päätti sitten testata Dracon paketointiloitsun tehoa. Kultainen nauharusetti pysyi nätisti kasassa, mutta lahjapaperia kiinni pitävä teippiliima ei ollut tehokkaimmasta päästä ja paperi valahti alas ilman pahempia repimisiä.
Pansy hymyili yhtäkkiä ilmestyneelle peilikuvalleen ja tarkasteli hopeista kuvastinta ja sen hohtavia korukiviä hyväksyvästi. Ehkä Dracolla oli sittenkin makua joissain asioissa...
Luukku 25: vapaa - Käytetään tilaisuus hyväksi eikä välitetä mustista ruumiinosista
Astoria istuutui varovaisesti pöydän ääreen posket hieman hehkuen. Joulumaljaksi nautittu tonttuviini sai hänen olonsa aina hieman lämpimäksi. Daphne laskeutui sorjasti hänen viereensä, ja Astoria yritti pitää suoraa naamaa - siskon käytös oli aivan naurettavaa nuorten mieshenkilöiden seurassa.
Kuin tilauksesta Anton istahti sisaruksia vastapäätä ja hymyili, silmät Astoriassa. Astoria hymyili hieman takaisin, tuntien Daphnen terävän potkaisun sääressään. Oliko se hänen vikansa, että poika kiinnittä enemmän huomiota häneen kuin isosiskoon?
No mutta tottakai oli, ja Astoria tiesi, että loppulomasta tulisi aivan kamala. Siinä ei kyllä tosin ollut mitään uutta, joten miksi jättää käyttämättä tilaisuutta hyväksi.
”No, Anton”, hän kysyi pirteästi. ”Kuinka viihdyt Englannissa?”