Pahuksen puhelin
Kännykän äänet renklaavat taas, vaikka käytin sen vasta korjatteilla ja väittivät liikkeessä vaihtaneensa siihen jonkin osan. Vien sen tänään uudelleen liikkeeseen. Jos eivät osaa vikaa korjata, ovat minulle velkaa uuden puhelimen. Nih.
Eilen illalla huomasin, että liskon terraarion valot välkkyivät, vaikka olivat kiinni. Pitää käydä ostamassa uudet polttimot niihin. Se vain tympii, että toinen valaisimista ei ole kuin muutaman kuukauden ikäinen.
Kaikki vempeleet särkyvät samaan aikaan. Onneksi polttimot maksavat vain muutaman euron ja puhelimen korjaus on minulle ilmaista, kun takuuta on vielä jäljellä. Mutta silti.
Ficci jatkuu. 4. luku tulee kahdessa osassa. On näköjään liian pitkä yhteen merkintään.
A/N: Tässä luvussa (ja muutamassa muussakin) on mukana juonen kannalta täysin tarpeetonta tietoa otsonikadosta sun muista ympäristöllisistä ongelmista. Yrittäkää kestää. Toisekseen jotkut lääketieteelliset seikat saattavat olla päin seiniä, vaikka yritin kyllä tarkistaa ne mahdollisuuksien mukaan. Mutta fiktiota tämä vain on... :\
Ai niin, ja tuo shoppailusessiokin on lähinnä vain minun intoani kuvata ihmisten jokapäiväisiä toimia.
The Woman for all seasons
4. luku
- Haloo, St. Maryn keskussairaala, asiakaspalvelu.
- Täällä puhuu Hannah Kilmore, Mystique selitti puhelimeen vastanneelle kuivakkaan oloiselle naiselle. -Minulla olisi teille erikoislaatuinen kysymys.
- Millainen? nainen tiedusteli.
- Minun pitäisi ottaa verikoe eräältä henkilöltä, mieheltä, hän lisäsi epävarmana siitä, oliko sukupuolella jotain väliä.
- Ja?
- Ongelma on vain siinä, etten ole koskaan ennen tehnyt sitä. En tiedä, miten se tarkkaan ottaen tehdään ja toivoin, että te voisitte kenties neuvoa minua.
- Hetkinen nyt, neiti. Te siis aiotte ottaa joltakulta verinäytteen, mutta ette tiedä, miten se tapahtuu? Ehkei teidän pitäisi ryhtyä sellaiseen toimenpiteeseen, ennen kuin olette riittävästi harjoitellut sitä.
- Millä minun pitäisi sitten harjoitella?
- Lääketieteellisessä käyttävät ruumiita.
- Entäpä kotioloissa?
- En voi mitenkään suositella tällaista toteutettavaksi kotona ilman asiantuntijan valvontaa.
Voi vitun tiukkapipo ämmä, ei minua tuollainen kiinnosta! Neuvoisit kyllä, jos tietäisit, kuinka tärkeästä asiasta on kyse.
- Ettekö te voisi antaa edes muutaman käytännön vinkin? hän sanoi ääneen. -Onko jotain, joka on verrattavissa ihmisen ihoon? Esimerkiksi jokin hedelmä tai vihannes tai..?
- Neropatti, kuului toisesta päästä ja sitten puhelin suljettiin.
Voi jumalauta Mystique, nyt sinä olet pulassa. Hän laski luurin sydän rinnassa takoen. Nyt ei ollut ketään, keneltä hän olisi voinut kysyä neuvoa. Hänen olisi vain yritettävä ja toivottava, että Logan olisi salaperäisesti yön aikana käynyt läpi menestyksellisen lobotomialeikkauksen ja menettänyt edes osan sietämättömän tarkasta huomiokyvystään.
Laboratorion hän löysi toisesta kerroksesta. Vankka teräsovi toimi silmätunnistimella, ja vain Jeanilla ja professorilla oli vapaa pääsy sinne. Kuultuaan toivotuksen ”Tervetuloa, tohtori Grey”, Mystique asteli sisään suunnattomiin tutkimustiloihin, joiden rinnalla - hän ajatteli vahingoniloisesti - St. Maryn keskussairaala näytti vanhalta, rupiselta vajalta. Xavierin vanhaa linnaa muistuttava kartano kätki sisäänsä oikean yksityisen sairaalan, jossa olivat kaikki tutkimusvälineet röntgenistä ja soluviljelmistä tietokonetomografiaan. Ovissa ei tietenkään lukenut, mitä kunkin taakse kätkeytyi, mutta aikansa steriileissä tiloissa seikkailtuaan Mystique onnistui kurkistamaan oikean taakse ja löysi laboratorion.
Hyllyt olivat pullollaan koeputkia, nesteitä ja kaikkea muuta tutkimushuoneeseen kuuluvaa. Suuresta, valkoisesta kaapista löytyi paketillinen neuloja ja puhdistustarvikkeita. Mystique poimi varovasti yhden muoviin pakatun ruiskun käteensä ja tutki sitä sekavien mietteiden vallassa. Neula oli melko pieni ja kapea, joten se oli varmasti tarkoitettu rokotteiden antamiseen eikä verenottoon. Hänen pitäisi jostain löytää suurempia.
Tavarat olivat sipisiistissä järjestyksessä. Ihme, ettei Jean ollut vielä kirjoittanut hyllyjen kohdalle, mitä kukin sisälsi. Ylimmälle hyllylle kurkottaessaan hän löysi muutaman isomman neulan ja arveli niiden kelpaavan tarkoitukseen riittävän hyvin. Hän pani pari neulaa syrjään pöydänkulmalle ja otti kaapista myös sidetuppoja ja desinfektioainetta. Tyhjiä koeputkia oli pöydällä jonossa, hän voisi käyttää niistä muutaman. Paljonkohan verta ylipäätään oli tarkoitus ottaa? Hän arveli kahden putkilollisen riittävän tarpeeksi näyttävään show’hun ja poimi niitäkin muutaman muiden tarpeiden joukkoon.
Vasta saatuaan kaiken valmiiksi hän uskalsi hiukan rentoutua. Hän veti tummansinisen toimistotuolin alleen ja veti syvään henkeä pyyhkien Jean Greyn melkoisen kurittomia punaisia kutreja silmiltään. Seinäkello näytti varttia vaille yhdeksää, hän oli sopivasti aikataulussa. Hänen vatsansa kurisi ja muistutti, ettei ollut saanut vielä sulateltavaa sinä aamuna. Ei, hän ei ollut ehtinyt edes ajatella aamiaista. Hän oli herännyt ilman kelloa kahdeksalta, pompannut sängystä ja hiipinyt ulos Scottin huomaamatta. Jos hän saisi Loganin nopeasti hoideltua, hän ehtisi vielä käydä haukkaamassa jotain ennen kymmenen luentoa.
Miten Logan aikoi muuten päästä sisään?
Mystique arveli, että hänen olisi mentävä odottamaan miestä sairaalasiiven ulkopuolelle, sillä koputus ei kuulunut vankan teräsoven läpi. Hän tarkisti vielä, että kaikki tarpeellinen oli pöydällä odottamassa ja palasi käytävän puolelle.
Logan oli täsmällinen. Mystique soi miehelle hymyn, kun tämä ilmaantui paikalle tasan yhdeksältä.
-Oletko sinä nukkunut ollenkaan viime yönä?
-Häh? Miten niin? Mystique kysyi ja vilkaisi itseään. Ei hän mielestään näyttänyt mitenkään erityisen rähjäiseltä.
-Ajattelin vain, kun olet jo täydessä touhussa, Logan kohautti olkiaan.
-Toisilla meistä on velvollisuuksia, hän vastasi ja kääntyi, jotta tunnistin pääsi taas skannaamaan hänen silmänsä. Ovi aukeni ja Mystique astui sisään, Logan seurasi mitään puhumatta.
Mies oli todennäköisesti ollut täällä ennenkin, joten hän ei välittänyt esitellä paikkoja - niin kuin hän olisi niistä tiennytkään mitään. He kävelivät peräkkäin suoraa päätä laboratorioon, Mystiquen tavoitteena päästä puuhasta niin nopeasti kuin mahdollista.
-Istu siihen, hän osoitti vankkaa tuolia, joka oli mitä ilmeisimmin suunniteltu juuri verikokeita varten. Siitä ei potilas pudonnut, vaikka alkaisi heikottaa. Logan ei tosin vaikuttanut mitenkään äärimmäisen herkkänahkaiselta, mutta hän voisi saman tien hoitaa homman kunnolla.
Mies totteli ja käänsi jo ennestäänkin lyhyttä paidanhihaa ylemmäs. Mystique yritti olla kuuntelematta pulssin jyskytystä korvissaan ja etsi nopeasti kiristyssiteen pöydälle koottujen tavaroiden joukosta.
-Laitoit kaiken jo valmiiksi? Logan kysäisi.
-Ajattelin säästää meidän kummankin aikaa.
-Mikä kiire sinulla on päästä minusta eroon?
Mitä hemmettiä?
-Ei mikään, hän vastasi aidosti yllättyneenä. -Minulla on vain luento kymmeneltä.
-Hyvin me ehdimme. Sinä huolehdit liikaa, Jean. Rentoudu välillä!
Aivan! Siinä olisi ollut täydellinen ohje Jeanille, Mystique ei olisi voinut olla enempää samaa mieltä. Hän tyytyi kuitenkin kohauttamaan olkiaan ja kiristi siteen miehen vasemman, treenatun hauiksen ympärille. Sitten hän otti pöydältä kertakäyttöiset muovihanskat ja veti ne käsiinsä.
Kuinka kummallinen tilanne olikaan! Kerran hän oli vannonut kostoa tälle miehelle: maksua niistä arvista, jotka tämä oli hänen vartaloonsa jättänyt. Ja nyt hän kuitenkin seisoi tämän edessä hymyillen epävarmasti, puhdistaen kyynärtaivetta antiseptisellä liuoksella - tarpeetonta sinänsä, koska miehen oli kuta kuinkin mahdotonta saada minkäänlaista tulehdusta tai tartuntaa.
-Mikä huvittaa? Logan tiedusteli hänen virnuiluaan. Mystique yritti koota itseään, mutta tilanteen luoma valtava paine sai hänet hiukan hysteeriseksi.
-Sinä.
-Miksi?
Mystique ei vastannut, vaan poimi pöydältä muovisen paketin, repi sen auki ja veti neulan esiin. Häntä itseään puistatti eikä asiaa auttanut, että Logan istui edelleen tuolissa sen näköisenä, ettei kyseessä ollut mikään hyttysenpistoa kummempi juttu. Miten neula työnnettiin oikeaoppisesti suoneen? Hän yritti muistella lapsuutensa sairaalakäyntejä, sillä se oli viimeisin kerta, kun hänestä oli otettu verta. Vaikka hän oli Loganin kanssa taisteltuaan saanutkin hengenvaarallisia vammoja, niistä toipuminen oli tapahtunut täysin ilman lääkärien apua. Hänen omituinen ulkomuotonsa esti normaalin terveydenhoidon.
Miten tohtori Carter teki sen Teho-osastossa? Neula pois suojuksesta, käsivarresta kiinni ja piikki lihaan. Kuulosti helpolta, mutta sitä se ei ollut, kuten hän sai pian huomata. Neula kyllä upposi kiltisti Loganin käsivarteen, mutta kun hän asetti ensimmäisen koeputkilon sen alle, mitään ei tahtonut tulla ulos. Vitulla päähän, hän ajatteli ja veti neulan ulos.
-Ei osunut suoneen, hän totesi huolettomasti ja kokeili uudestaan.
Toista pistoa Logan ei pitänyt minään, mutta kolmas sai miehessä aikaan levotonta liikehdintää. Neljännen kohdalla mies jopa irvisti, ja Mystique päätti kokeilla toista kättä ellei seuraava yritys onnistuisi. Hän olisi varmasti ollut siinä vaiheessa jo tulipunainen häpeästä, ellei ankara keskittyminen olisi työntänyt muita tuntemuksia taka-alalle.
Viides kerta. Äkkiä hän tajusi, että piteli neulaa väärinpäin. Verikokeessa neula piti työntää viistosti katkaistun pään reikäpuoli ylöspäin. Innoissaan hän käänsi ruiskun, löysäsi kiristyssidettä ja huomasi valtavaksi helpotuksekseen, kuinka veri alkoi pulputa nopeasti putkiloon. Logan huoahti jo selvästi äärimmäisen turhautuneena touhuun. Ensimmäinen putki oli nopeasti täynnä eikä Mystique ehtinyt saada toista alle tarpeeksi nopeasti: verta singahti korkeassa kaaressa suoraan hänen käsivarsilleen ja rinnuksilleen.
-Voi saatana!
Hän ei ehtinyt jäädä pohtimaan, kiroiliko Jean Grey mahdollisesti tällaisissa tilanteissa. Koeputki alle ja tulppa valmiiksi toiseen käteen. Miten se tapahtui, hänellä ei ollut aavistustakaan, mutta jollain ilveellä hän onnistui saamaan molemmat verinäytteet koeputkitelineeseen, tulpan neulan päähän ja neulan Loganin suonesta. Suonesta, joka oli joutunut hetki sitten kärsimään suoranaista ilkivaltaa. Onneksi Loganin itseparannuskyky hävittäisi pian hänen tunarointinsa todisteet; joku toinen olisi saanut tapahtumasta muistoksi upean, sinipunaisen mustelman. Mystique tajusi, että hänen kasvoilleenkin oli roiskunut miehen verta ja pyyhkäisi hätäisesti otsaansa.
Hän olisi sopinut päätähdeksi paremmin Tuho- kuin Teho-osastoon. Seuraavan kerran hän kutsuisi Ericin itse hoitamaan tällaiset hommat, se oli varma.
-Suonesi olivat jotenkin vetäytyneet piiloon tällä kertaa, hän sanoi huolettomasti ja ymmärsi, kuinka typerältä selityksen täytyi kuulostaa. Miehen käsivarrethan pullistelivat suonia! Ne risteilivät ohjusten lailla tämän voimakkaiden lihasten päällä ja suorastaan kiljuivat hänen taitamattomuuttaan. Logan hymähti jotain ja painoi tukkoa hänen kaivertamansa reiän päälle, mikä oli oikeastaan tarpeetonta, sillä hänen ihonsa umpeutui muutenkin sekunneissa.
-Tämä vie jonkin aikaa, hän huomautti miehelle. -Sinun ei tarvitse jäädä odottamaan. Kerron tulokset vaikka päivällisellä.
-Ei minulla ole kiire, Logan vastasi eikä tehnyt elettäkään lähteäkseen. Kirottua. Jollain tavoin hänen olisi päästävä eroon miehestä, sillä hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä hänen pitäisi verelle tehdä. Hänen pitäisi onnistua näyttämään siltä kuin tutkisi valkosolujen mikrobientorjuntakykyä eikä se varmaankaan tapahtunut mikroskoopilla. Ensimmäiseksi hänen pitäisi kai sekoittaa vereen jotain hyytymistä estävää, sillä Loganin veren tekijä 8 toimi ylivilkkaan lapsen lailla. Sen jälkeen olisi luultavasti järkevää erottaa valkosolut muusta verestä. Tai sitten ei. Mitä niille oikein tapahtuisi, jos ne joutuisivat eroon muusta nesteestä? Varmastikaan ne eivät enää toimisi samalla tavalla. Hitto, hänen päänsä oli täysin sekaisin! Hänen teki mieli pyyhkäistä laboratorion pöydiltä kaikki irtonainen ja katsoa, kuinka koeputkilot pirstoutuisivat lattiaan ja levittäisivät sisältönsä ympäri huonetta.
Tietenkään hän ei tehnyt niin.
Entäpä jos hän vain kaataisi jotain hyllyllä seisovista nesteistä veren sekaan, katsoisi, mitä tapahtuisi, ja kehittelisi sitten jonkin ammattilaisen puheelta kuulostavan diagnoosin? Logan tuskin tunsi lääketiedettä sen vertaa, että uskaltaisi kyseenalaistaa hänen lausuntoaan. Hyllyltä hän paikallisti pienen ruskean pullon, jossa luki teksti ”antikoagulantti”, ja koska termi kuulosti hänen mielestään tutulta, hän hetken mielijohteesta nappasi esineen käteensä. Välittämättä siitä, että Loganin silmät olivat suorastaan pureutuneet hänen selkäänsä, Mystique tutki etikettiä ja totesi pullossa olevan juuri sitä nestettä, jota hänen pitäisi ensimmäisenä vereen lisätä. Se estäisi tekijä 8:a toimimasta. Huojentuneena hän avasi pullon, lorautti siitä reilusti nestettä kumpaankin koeputkiloon ja kiersi korkin taas tiukasti paikoilleen.
Sen tehtyään Mystique tunsi olonsa täydellisen loppuun kulutetuksi. Hän oli kuin viimeisiä aarioitaan vetelevä oopperadiiva, kaikkensa antanut. Hänen hermonsa olivat riekaleina, hänen vatsansa kurni ja veri hänen kasvoissaan oli muuttunut inhottavan tahmaiseksi. Hänellä ei ollut enää kapasiteettia sählätä veren kanssa - kenties hän voisi sille jotain tehdä myöhemmin, mutta sillä hetkellä hän halusi vain ulos koko inhottavasta tilanteesta.
- Logan, hän aloitti selkä mieheen päin.
- Jean.
- Pahastutko, jos tutkin veresi vähän myöhemmin? hän kysyi eikä voinut estää raastavaa epätoivoa ja alistuneisuutta hiipimästä ääneensä. - Minusta tuntuu, etten pysty nyt lainkaan keskittymään tutkimukseen. En ole syönyt lainkaan aamiaista, minulla on kymmeneltä luento ja olen yltä päältä veressä.
Viimeisen lauseen kohdalla hänen äänensä oli pettää ja nopeasti hän oikaisi ryhtinsä pysytellen yhä selin Loganiin päin. Hän kuuli miehen nousevan tuolista, heittävän sidetupon roskikseen ja tulevan aivan hänen taakseen. Ennen kuin hän ehti kääntyä, hän tunsi tämän käsivarret olkapäillään, ja mies pyöräytti hänet ympäri tuolilla.
- Jean, Logan aloitti vakavasti ja katsoi tiukasti häntä. Mystique yllättyi nähdessään noissa silmissä, jotka yleensä olivat täynnä epäluuloa tai tukahdutettua raivoa, pelkkää ymmärrystä.
- Sinun pitää sanoa aikaisemmin, kun olet väsynyt tai nälkäinen tai hermoromahduksen partaalla. Eihän siitä mitään tule, että raadat itsesi hengiltä! Liiallisista paineista on pelkästään haittaa, ja sinä teet välillä kolmen ihmisen työt. Eikö sinun olisi aika pitää pieni loma?
Mies pudisteli päätään.
- Ja ei, minä en todellakaan pane pahakseni, vaikka sinä pitäisitkin pienen lepohetken ja antaisit minun vereni seistä noissa putkiloissa vaikka vuoden päivät. Sillä asialla ei ole niin kiire. Emmehän me tässä mitään sars-tuloksia odota, vai?
Hänen onnistui hymyillä miehelle.
- Tule, mennään pesemään tuo veri pois kasvoistasi, sitten vaihdat vaatteet ja käyt syömässä jotain, Logan määräsi ja pyyhki hiukset syrjään hänen silmiltään. - Tiesitkö, että tässä talossa on muitakin ihmisiä? Joku muu voi pitää luentosi, jos olet väsynyt.
- Ei, kyllä minä haluan pitää sen, Mystique sanoi nopeasti. Hän ei halunnut jutun menevän liian pitkälle tai kohta kaikki olisivat huolissaan hänestä.
- Mutta sitä ennen siistiydyt ja syöt jotain, Logan määräsi ja lähestulkoon nosti hänet ylös tuolista. - Ja minä vahdin vieressä, että todella teet sen!
Mystique tunsi kiitollisuutta Logania kohtaan istuessaan keittiössä syömässä paahtoleipiä, jotka mies oli hänelle voidellut. Hänen mielensä oli huomattavasti valoisampi, kun hän oli saanut kasvonsa pestyä ja puhdasta ylleen. Heitä vastaan ei ollut käytävällä tullut kuin leveästi virnistelevä Kurt, joka oli Mystiquen nähdessään halunnut tietää, oliko Logan menettänyt viimeisenkin kontrollin kynsiinsä. Logan oli vastannut, että juuri niin siinä oli käynyt ja että saksalaisen kannattaisi pitää kuononsa kiinni tai tämä löytäisi pian itsensä häntää lyhyempänä. Itsekseen hihitellen Kurt oli loikkinut tiehensä ja lopulta hävinnyt kirjaimellisesti savuna ilmaan vain aineellistuakseen hetken päästä jossain mielenkiintoisemmassa paikassa. Mystique oli hyvillään, ettei Logan ollut paljastunut tapahtumien oikeaa laitaa. Ehkä mies aavisti, ettei hän sillä hetkellä olisi jaksanut kuunnella vitsailuja holtittomasta neulankäytöstä.
Itse asiassa Mystique huomasi odottavansa maantiedon luentoa mielenkiinnolla. Hänen olisi jollain keinolla ratkaistava se pulma, ettei hän tiennyt kaikkien oppilaiden nimiä, mutta aihe ainakin oli kiinnostava ja hän oli valmistautunut puhumaan siitä.
- Haluatko vielä lisää? Logan kysyi äkkiä ja repäisi hänet mietteistään.
- En, kiitos. Se oli tosi hyvää, Mystique nyökkäsi ja pyyhki kätensä talouspaperiin. Hän vilkaisi kelloa ja totesi, että oli aika lähteä aulan suuntaan.
- Älä oikeasti huolehdi niistä verikokeen tuloksista, Logan muistutti häntä vielä. - Mutta harkitse, mitä sanoin. Ansaitsisit jo todellakin pienen loman.
- Ehkä sitten, kun luennot loppuvat, Mystique vastasi. - Ai niin ja Logan… olisitko niin kiltti, että pitäisit tämän aamuiset tapahtumat omana tietonasi? En oikein…
- Minulta ei kukaan kuule mitään, Logan lupasi. Mystique kiitti miestä, otti huoneestaan noutamansa maantiedon kirjan kainaloonsa ja lähti keittiöstä. Logan jäi katsomaan huolestuneena hänen peräänsä.
Aulassa parveili enemmän kakaroita kuin Mystique oli koko aikana vielä nähnyt. Vanhimmat käyttäytyivät kohtalaisen sivistyneesti, mutta nuoremmat juoksivat, hyppivät ja mekastivat kuin eläintarhassa. Monet tervehtivät häntä ja hän vastasi heille hilliten ankarasti haluaan läimäyttää pahimpia marakatteja. Luokkahuone kakkonen löytyi helposti suurten, oviin merkittyjen numeroiden avulla, ja Mystique pujahti kiitollisena äänieristettyjen seinien suojaan. Miten Jean ja muut kestivät tuollaista meuhkaamista vuodesta toiseen? Opettajan ammatti totisesti oli kutsumustyö.
Suuri huone oli puolillaan oppilaita, kaikki Bobbyn ja Roguen ikäisiä, juuri täysi-ikäisyyden saavuttaneita. Mystique tunnisti noiden kahden lisäksi Pyron ja Kitty Pryden sekä mustatukkaisen, keltapaitaisen tytön, jonka oli edellispäivänä nähnyt takapihan terassilla. Hän toivotti huomenta kaikille ja oppilaat vastasivat kuorossa.
- Ja John, pane pois se vekotin, Mystique lisäsi osoittaen Pyroa, joka leikki haikuvioisella sytkärillään. - Tällä tunnilla me emme aio polttaa ketään.
Pari tirskahdusta kajahti luokasta. Pyro työnsi vastahakoisesti sytyttimen taskuunsa.
- Ottakaapa sitten kirjat esiin ja kääntäkää sivulle 87.
Kuului kahinaa ja rapinaa, kun nuoret kaivoivat kirjojaan esiin ja etsivät mainittua sivua.
- Jos tässä luokassa on joku, joka ei vielä koskaan ole kuullut otsonikadosta, suosittelen, että hän kuuntelee korvat höröllä. Se nimittäin liittyy ilmansaasteisiin ja on yksi globaaleimmista uhkistamme. Enkä kyllä ymmärrä, miksi se on ahdettu kirjan loppupuolelle, koska se on asia, mikä jokaisen pölvästin pitäisi ensimmäisenä oppia.
Okei, ehkä Jean olisi ilmaissut asian hieman toisin sanoin. Mystique näki muutaman edessä istuvan oppilaan kasvoilla ällistystä.
- Kaikki varmasti tietävät, mitä otsoni on, mutta kertaan sen nyt tässä. Otsoni on kolmesta happiatomista muodostunut kaasu, joka suojelee maapallon biosfääriä auringon ultraviolettisäteilyltä. Pääosa kokonaisotsonista on yläilmakehässä, stratosfäärissä. Ilman otsonia me kärventyisimme tänne kuin makkarat grillissä. Osaako joku kertoa, mistä otsonikato johtuu? Ihan pintapuolisesti.
Hän antoi katseensa kiertää luokassa ja huomasi Pyron jälleen tavoittelevan epätavallista leikkikaluaan. Kuriton nilkki! Ärtyneenä hän osoitti suoraan ruskeatukkaisen pojan suuntaan.
- John, osaatko sinä kertoa meille, mistä otsonikato johtuu?
Pyro veti nopeasti käden taskustaan ja näytti hetken aikaa eksyneeltä.
- CFC-kaasuista.
- Vaikuttavaa, Mystique nyökkäsi tyytyväisenä. - CFC-kaasuja eli kloorifluorihiiliyhdisteitä käytettiin aikaisemmin yleisesti jääkaapeissa, vaahtomuoveissa ja suihkepulloissa. Nykyään uusien ympäristölakien tultua voimaan nuo aineet on korvattu muilla, vähemmän ympäristöä kuormittavilla yhdisteillä. CFC:t ovat myrkyttömiä ja kemiallisesti vakaita, mutta kulkeuduttuaan stratosfääriin ne altistuvat voimakkaalle auringonsäteilylle, joka halkaisee niiden molekyylejä. Näin niiden sisältämä kloori vapautuu. Kloori sitten alkaa toimia katalysaattorina otsonia tuhoavissa reaktioissa, Mystique paasasi ulkomuistista. - Ennen sitoutumistaan johonkin epäreaktiiviseen aineeseen kloori ehtii hävittää tuhansittain otsonimolekyylejä. Myös sammuttimissa käytetyt halonit tekevät tällaista. No, tiedättekö, missä otsonikato on pahimmillaan?
Pari kättä nousi ja hän osoitti mustatukkaista tyttöä Roguen takana.
- Etelämantereella.
- Oikein. Mutta miksi?
Samainen tyttö halusi kertoa. Mystique nyökkäsi.
- Se johtuu alueen ilmasto-oloista. Etelänavan ylle syntyy talvisin laaja matalapaineen alue, napapyörre. Tuulet muodostavat mannerta kiertävän pyörteen, joka estää Etelämantereen ilmaa sekoittumasta muuhun ilmakehään. Pyörteen takia ilma eristyy stratosfäärissä omiin oloihinsa ja jäähtyy. Äärimmäisen kylmässä stratosfäärissä alkaa syntyä helmiäispilviä, joiden reunoilla tapahtuvat kemialliset reaktiot vapauttavat CFC:stä ja haloneista klooria ja bromia.
Tyttö lateli tuon kaiken ulkoa vilkaisematta kertaakaan kirjaansa.
- Hyvä, minulla ei ole tuohon paljoakaan lisättävää. Tällainen pyörre muodostuu myös pohjoiselle napa-alueelle, mutta se on kuitenkin epävakaampi johtuen pohjoisen pallonpuoliskon suurista mantereista ja vuorista.
Mystique silmäili jälleen luokkaa varmistaen, että kaikki olivat kuulolla. Pyrokin oli luopunut sytyttimensä näpelöimisestä ja istui nyt kiltisti kädet pulpetilla.
- Ihminen ei voi millään tavalla vaikuttaa otsonin syntyyn eikä myöskään paikata yläilmakehän otsonivajetta. Ainoa mahdollisuus huolehtia stratosfäärin otsonista on olla nopeuttamatta sen hajoamista. Jo vuonna 1974 kaksi yhdysvaltalaista tutkijaa huomasi, että otsonikerros on uhattuna ihmisen käyttämien CFC-yhdistelmien takia, mutta heidän teoriastaan ei kiinnostuttu laajemmin. Myös Nimbus 7 -satelliitti oli mitannut ilmakehän otsonimääriä, mutta tietokoneohjelma hylkäsi liian alhaiset lukemat mittausvirheinä. Näin otsoniohentuma jäi yhdysvaltalaisilta huomaamatta. Vasta keväällä 1985 englantilaiset tutkijat julkistivat kohu-uutisen "otsonireiästä", juuri tästä Etelämantereen yllä todetusta otsonikerroksen ohentumasta.
Hän jatkoi tähän tapaan, ladellen faktoja ulkomuistista ja välillä oppilaita tentaten. Toisinaan hän kertoi asioita kirjan ulkopuoleltakin ja oli hyvillään, kun oppilaat näyttivät oikeasti kiinnostuneilta. Itse asiassa opettaminen ei ollut yhtään niin kamalaa kuin hän oli ensi alkuun pelännyt. Eri asia olisi tietysti, jos hänen pitäisi alkaa esitelmöidä jostain asiasta, josta hänellä ei ollut lainkaan pohjatietoja. Hasardimaantiedossa sellaista tuskin tulisi kuitenkaan vastaan. Loppuun hän säästi pienen tietoiskun heidän kotimaastaan: seikan, jota saattoi olla vaikea havaita maan rajojen sisäpuolelta.
- Yhdysvallat on maapallon pahin saastuttaja, ja kiitos toistaitoisen presidenttimme, me emme ole vieläkään täysillä mukana luonnonsuojeluohjelmissa. Se, että lupaa verohelpotuksia, ei saa ketään vähentämään päästöjä. Ainoa oikea tapa on yksinkertaisesti asettaa rajat päästöille ja valvoa, että niitä myös noudatetaan. Väittäisinpä, että tämä pallo olisi paljon parempi paikka elää, jos Bush keskittyisi mutanttijahdin sijasta ympäristönsuojeluun.
Muutama oppilas oli kauhistunut hänen haukuttuaan presidenttiä, mutta Mystique arveli, ettei Jeaninkään näkemys niin kauheasti poikennut hänen esittämistään mielipiteistä. Ja luultavasti nuoretkin olivat pohjimmiltaan samaa mieltä; kukaan heistä ei pitänyt presidentistä, koska tämä suunnitteli kaiken aikaa uusia lakeja heidän päänmenokseen.
- No, nyt meinasin poiketa sivuraiteille. Ja katsos, luento alkaakin olla lopuillaan. Huomenna... onko meillä huomenna luento?
Luokasta kuului muutama myöntävä vastaus.
- Tähän samaan aikaan, eikö? Puhutaan sitten kasvihuoneilmiön voimistumisesta, sekin on muuten asia, joka olisi pitänyt olla tässä opuksessa ensimmäisenä... Kuka pahus tämän on kirjoittanut? Frank Houston ja Ursula Sibley. Toivottavasti kirjasta otetaan uusi painos ensi vuodeksi.
Mystique sulki kirjan ja silmäisi luokkaa.
- Huomiseen sitten. Voitte mennä. En anna läksyä, mutta oletan, ettei kukaan tule huomenna kysymään minulta, mikä on otsonikato.
Oppilaat nousivat hurjasti pulisten penkeiltään, pakkasivat tavaroitaan ja lähtivät kolistelemaan kohti ovea. He olivat todennäköisesti menossa syömään, ja Mystique päätti seurata löytääkseen ruokasalin. Hän arveli, ettei Xavierin talossa tehty eroa oppilaiden ja opettajien välillä. Kaikki söivät samaa ruokaa tai sitten hankkivat muonavaransa itse.
Ruokasali oli pohjakerroksessa heti aulan vastakkaisella puolella: suurenmoinen, valoisa tila, jossa ei kuitenkaan ollut tippaakaan hallimaisuutta. Sen profiilia hallitsivat suuret, koristeelliset ikkunat, jotka oli jätetty alkuperäiseen asuunsa. Seinät sen sijaan oli maalattu vastikään ja pöydät ja tuolitkin näyttivät uusilta. Suurin osa oppilaista kävi syömässä keskipäivällä, joten meteli ja kuhina olivat hermojaraastavat. Ruoka, mitä se sitten olikin, näytti onneksi paremmalta kuin kouluissa yleensä ja Mystique uskaltautui ottamaan sitä reilunpuoleisen annoksen. Kokkina hääri kaksi pyylevää naista, joista toinen oli selvä mutantti, ainakin päätellen omituisista, verenpunaisista silmistä. Luultavasti toinenkin oli, mutta tämän kyky ei ollut päälle päin näkyvä. Mystique etsi katseellaan joukosta muita aikuisia ja huomasi lopulta ainakin Stormin istuvan pienessä nurkkapöydässä. Hän lähti luovimaan itseään tätä kohti yrittäen väistellä samalla ohi kirmaavia keskenkasvuisia.
- Hei Storm, hän laski tarjottimensa pöydälle ja hinasi itsensä istumaan vastapäätä naista.
- Hei Jean, sinut halusinkin tavata!
- Ai niinkö?
- Ei minulla mitään kummempia, Storm selitti. - Ajattelin vain kysyä, lähtisitkö seurakseni kaupungille nyt iltapäivällä. Mutta ymmärrän kyllä, jos et jaksa.
- Mitä? Miksen muka jaksaisi? hän kysyi hölmistyneenä. - Ilman muuta minä lähden sinun kanssasi.
- Olit vain kuulemma ollut hiukan väsynyt aamulla. Logan kielsi meitä rasittamasta sinua liikaa.
Kirottu Logan!
- En minä ole lainkaan väsynyt. Minua vain vähän tympi aamulla, Mystique hymyili leveästi Stormille samalla, kun mielessään vannoi, että Logan saisi vielä kuulla tästä. - Mitä.. mitähän Logan oikein mahtoi sanoa?
- Ei hän muuta kuin, että meidän ei pitäisi antaa sinun paiskia niin paljon töitä.
- Mitäpä jos Logan seuraavalla kerralla huolehtisi omista asioistaan? Mystique sanoi yhteen puristettujen, hymyilevien hampaiden välistä. - Enköhän minä osaa itse huolehtia itsestäni.
- Noo, hän välittää sinusta, Jean. Sinun omaksi parhaaksesi hän sen sanoi.
- Olen hurjan kiitollinen, Mystique tuhahti ja iski haarukkansa ruokaan tarpeettoman kovaa. - Mutta jos olinkin väsynyt, en ole sitä enää. Kuten sanoin, lähden mielihyvin kanssasi kaupungille. Pitääkö sinun ostaa jotain erityistä?
- Itse asiassa ajattelin etsiä uutta paitaa, Storm selvitti. - Jos jaksat roikkua perässäni vaateostoksilla..?
- Hei haloo, miehiäkö tässä ollaan? Mystique huomautti nauraen. - Ilman muuta, Storm, ilman muuta.
Pian lounaan jälkeen he seisoivat ulkona pysäkillä odottamassa bussia, koska Stormin mukaan heidän ei kannattanut lähteä autolla seikkailemaan keskustan keskipäiväruuhkaan. Linja-auto kulki puolentoista kilometrin päästä Xavierin kartanosta, juuri sopivasti niin, ettei matka käynyt liian pitkäksi, mutta myös niin, ettei kukaan utelias nähnyt koulua bussinikkunasta. Mystique ihmetteli, miten Xavier esti rakentamisen oppilaitoksensa viereen. Omistiko mies myös ympärillä sijaitsevat maastot ja metsät?
Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpöä oli varmasti 25 astetta. Naiset olivat pukeutuneet ilman vaatimalla tavalla: Mystiquella oli yllään punainen, ihonmyötäinen ja lyhythihainen paita, mustat caprihousut sekä punahihnaiset sandaalit. Stormia verhosi vain hyvin kevyt, valkea paita, jossa oli leveät hihansuut ja tummia kirjailuja kaulan ympärillä, beigenväriset housut ja samanväriset korkeakantaiset avokkaat, jotka saivat hänet näyttämään vieläkin pidemmältä. Nyt, kun tilaisuus tarjoutui, Mystiquesta oli oikeastaan kiva pukeutua ja valikoida asusteita Jeanin hyvin varustetusta vaatekaapista.
Bussi tuli ja he kiipesivät sisään kuljettajan uteliaan katseen saattelemina. Mies tervehti heitä niin ystävällisesti, että Mystique arveli Jeanin ja Stormin näyttäytyvän tällä linjalla usein. Bussissa ei ollut muita matkustajia ja he jäivät istumaan kuta kuinkin auton puoleenväliin, jo siitä syystä, että välttyisivät kuljettajan mahdollisilta kysymyksiltä.
Bussi ajoi koko matkan keskustaan, joten heidän ei tarvinnut vaihtaa linjaa kesken kaiken. Ihmisiä vilisi kuin pipoa, tietysti, kun ilmat suosivat ja kaupatkin olivat juuri aloittaneet kesän alennusmyyntinsä. Mystique siristeli silmiään kirkkaassa auringonpaisteessa ja manasi, että oli unohtanut aurinkolasit koululle. Hänestä tuntui omituiselta näyttäytyä tällä tavoin keskikaupungilla ja vieläpä pahimmassa ihmisvilinässä, totta kai, koska hän oli jo vuosia sitten oppinut välttelemään kiihkeimpiä ruuhka-aikoja. Hän muistutti itseään, että oli nyt Jeanin hahmossa, eikä kukaan kiinnittäisi häneen huomiota tavallista enempää. Jeanissa, samoin kuin Stormissa, oli se hyvä puoli, etteivät mutanttigeenit näkyneet päällepäin.
Ensimmäiseksi he poikkesivat tyylikkääseen Guccin liikkeeseen. Sen Mystique oli jo tiennytkin: Stormilla oli kallis maku. Jean oli hieman maanläheisempi, muttei hänkään missään ryysyissä kulkenut. Vaikkei Mystique nykyään käyttänytkään vaatteita, hän muisti kyllä nuoruutensa elintärkeät shoppailukierrokset kavereiden kanssa ja osasi sen vuoksi arvostaa puuhaa. Hänestä alkoi tuntua, että hän oli jopa tietämättään ikävöinyt sitä. He puikkelehtivat Stormin kanssa vaatehyllyjen välissä, hypistelivät kankaita, ihastelivat joitakin luomuksia ja arvostelivat kärkkäästi toisia. Nyrpeän näköinen myyjä tiedusteli, tarvitsivatko he apua, mutta Storm kieltäytyi kohteliaasti, sanoi vain katselevansa.
- Inhoan, kun nuo hengittävät niskaan, hän sanoi naisen mentyä.
- Niin minäkin. Koskaan ei saa katsella rauhassa. Mutta toisaalta sen kerran, kun tarvitsisi apua, myyjiä ei näy mailla halmeilla.
- Apua, katso nyt tuota! Storm parahti ja osoitti erään mallinuken ylle puettua mustavalko-ruudullista kauhtanaa, joka muistutti enemmän pöytäliinaa kuin vaatetta.
- Karmiva.
- En panisi päälleni vaikka maksettaisiin. Meneekö tuollainen muka kaupaksi? Ja mistä tuo on oikein tehty?
- Säkkikankaasta, Mystique totesi kokeiltuaan karheaa materiaalia.
- Uskomatonta.
Myyjä oli seisahtunut kuulomatkan päähän heistä ja nyrpisteli taas nenäänsä. Mystiquesta se oli todella huvittavaa; eiväthän vaatteet naisen suunnittelemia olleet! Myyjällä ei olisi pitänyt olla mitään valittamista, vaikka he haukkuisivat puolet vaatteista pataluhaksi - tuskinpa tämä provisiopalkkaa nautti. Mutta näin tyylikkääseen putiikkiin päätyvät ihmiset menivätkin yleensä saman tien naimisiin työnsä kanssa.
- Vaihdetaan liikettä, Storm ehdotti, kun tunkeilevan myyjän läsnäolo alkoi käydä liian tukahduttavaksi. - Haluaisin piipahtaa nopeasti Benettonilla.
- Sopii minulle, Mystique nyökkäsi.
Benettonin monikansalliset, tavaramerkiksi muodostuneet mainokset peittivät puolet kadunkulmasta ja myyntitila oli varmasti koko liikeketjun suurimpia. Siellä työskentelevät myyjät olivat nuoria ja innokkaita, valmiina palvelemaan ja kuitenkin antamaan tilaa asiakkaille, toisin kuin Guccin ylimeikatut nutturaniskat. Tällaisista puodeista Mystique piti ja hän vastasi kassaneidin leveään hymyyn. Vaatteista monet olivat liian teinejä hänen makuunsa, mutta Storm tiesi heti, missä osastolla voisi olla jotain heillekin sopivaa. Tumma nainen tarkasteli pitkään seinälle ripustettuja vaatteita ja poimi sitten joukosta vaaleansinisen lyhythihaisen paidan, jonka rinnassa oli liikkeen tunnus.
- Tämä olisi ihan kiva, mutta en halua kulkea ympäriinsä mainostaen Benettonin yhdistyneitä värejä, Storm huoahti. - Pakkoko niiden on pilata hyvät vaatteet logoillaan?
- No, silloin kenenkään ei tarvitse tulla kysymään sinulta, mistä olet tyylikkään paitasi ostanut, kun kaikki voivat lukea sen jo rintapielestäsi.
- Housuissa lukisi Jigsaw, paidassa Benetton ja silmälaseissa Gucci.
- Ja hiuksissa Wella.
- Ihan kuin ne saisivat tällaista väriä aikaiseksi raaimmillakaan kemikaaleilla, Storm irvisti ja pyyhkäisi valkoisia hiuksiaan. - Hei, arvaa miten minulle kerran kävi? Eräs nainen tuli kadulla kysymään, missä oikein värjään hiukseni. Ei hän tietenkään uskonut, kun kerroin, että tämä on luonnollinen värini, ja kuvitteli, että yritin pimittää jotain huipputason kampaajaliikettä. Lopulta annoin hänelle jonkin nimen, en nyt muista sitä tässä, mutta joka tapauksessa ensimmäisen, joka juolahti mieleeni, ja pääsin hänestä eroon.
- Oliko se nainen tumma?
- Mustat hiukset, Storm nyökkäsi. - Toivottavasti ei kovin pahasti polta päätään yrittäessään saada samanlaista sävyä aikaiseksi.
He jatkoivat kierrostaan liikkeessä, mutta Storm ei löytänyt etsimäänsä. Nuori nainen muisteli nähneensä jossain Benettonin mainoksessa soman pikku paidan, mutta se ei kai enää ollut myynnissä. Benettonin, kuten muidenkin pääasiassa nuorille suunnattujen liikkeiden valikoima vaihtui nopeasti.
- Älä nyt katso, Storm aloitti noukkiessaan erään valkoisen puseron telineestä ja levittäessään sen eteensä. - Mutta tuo hiippari on seurannut meitä jo parikymmentä minuuttia.
- Mikä hiippari? Mystique kysyi madaltaen ääntään.
- Tuo tuolla hameosastolla. Tuskinpa on täällä valikoimassa vaatteita vaimolleen.
Mystique oli katselevinaan mallinuken päälle ripustettua vaaleanpunaista iltapukua - joka itse asiassa näytti aivan hirveältä - ja vilkaisi vaivihkaa Stormin neuvomaan suuntaan. Minihameiden kohdalla seisoi paatuneen sovinistigigolon näköinen mies, jonka ylähuulta koristivat paksut viikset ja jonka mustat hiukset oli kammattu rasvalla taaksepäin.
- Näyttää ihan Saddam Husseinilta, hän kuiskasi ja Storm tirskahti.
Totta kai he herättivät huomiota. Storm ja Jean olivat molemmat pitkiä, hoikkia ja kauniita naisia. Stormin valkoiset hiukset käänsivät ihmisten päät siinä missä Jeanin tulenpunaisetkin, heillä oli virheetön iho ja huippumallin vartalo - sillä erotuksella, ettei kumpikaan heistä ollut liian laiha. Toisaalta Mystique nautti saamastaan huomiosta - hänen normaalia sinistä olomuotoaan nimittäin tuijoteltiin todella karsaasti - mutta jos äijällä ei ollut muuta tekemistä kuin seurata heitä pitkin päivää...
- Ei olla huomaavinammekaan, Storm sanoi ja hän nyökkäsi. Tumma nainen ripusti paidan takaisin henkariin ja esitti, että he vaihtaisivat kauppaa. Tien toisella puolella oli uusi Barneyn liike, jossa Storm ei vielä ollut vieraillut kertaakaan. Tumma nainen muistutti häntä upeasta minihameesta, jonka oli viime kesänä löytänyt Fifth Avenuella sijaitsevasta puodista ja Mystique teeskenteli muistavansa sen erinomaisesti.
- Ehkä sinäkin voisit nyt katsoa sitä hametta, josta olet puhunut jo kauan! Storm ehdotti. - Vai haluatko etsiä sitä Pariisista?
- Saas nähdä, milloin minä sinne asti selviän. Voinhan vilkaista, onko tuolla jotain sentyyppistä kuin etsin.
- Millainen se taas olikaan?
- No, haluaisin jotain kesäistä. Kevyttä.
- Ja luultavasti punaista, Storm virnisti.
- Nimenomaan.
Barneyn liike oli henkeäsalpaava - uusinta uutta vaateteollisuuden vaativalla alalla. Mystique ei muistanut, milloin hän oli viimeksi vieraillut vastaavanlaisessa putiikissa. Liike kattoi kaksi pinta-alaltaan ainakin hehtaarin (tai no, ehkei ihan) laajuista kerrosta, se oli sisustettu aistikkaasti kuin filmitähtien kodit, ja jokaisella myyjällä oli yllään silmiinpistävän kallis jakkupuku. Mystique ei ollut erityisen köyhä, mutta nyt hän alkoi kummastella tosissaan, kuinka helvetisti Stormilla oikein oli mammonaa. Toisaalta hänestä oli hauska seurata kalliilla maulla varustetun ihmisen shoppailua: Storm oli sekä asiantunteva että valikoiva. Nuori nainen tarkasteli vaatteita huolella eikä kärsinyt pienintäkään virhettä. Hän pohti tarkkaan hankintojaan eikä vain ostanut mitä ensimmäisenä käteen sattui. Hän oli tyylitajuinen mutta nuorekas ja lisäksi niin kaunisvartaloinen, että myyjät suorastaan hinkuivat päästä vaatettamaan häntä. Mystique tunsi pienen alakuloisuuden piston ajatellessaan, että hänenkin elämänsä voisi olla tällaista, jos hän vain valitsisi elävänsä koko elämänsä jonkun toisen hahmossa. Samalla hän kuitenkin muistutti itseään periaatteistaan: hän oli ottanut tämänkin tehtävän vain sen vuoksi, että se ajoi mutanttien asiaa. Hänen hankkimiensa tietojen avulla Eric toivon mukaan pääsisi syrjäyttämään presidentin ja kohtuuttomat mutanttilait. Asioiden selkiydyttyä hän ehkä pystyisikin jonain päivänä kävelemään omana itsenään sisään Barneyn liikkeeseen ja nauttimaan myyjien suosiosta.
- Oi katso kuinka ihana! Jean, tuo sopisi sinulle loistavasti!
Storm kiiruhti vaatetelineiden luo ja tempaisi valikoimasta näkyviin tummanpunaisen, melko jäykästi laskeutuvan hameen, jossa oli vinoon leikattu helma ja punaisilla helmillä kirjailtu pieni perhoskuvio. Mystiquenkin täytyi myöntää, että vaate oli hyvin erityinen ja sievä.
- Tässä on siihen yläosakin! Jean, kokeile! Sinun täytyy kokeilla tätä!
Stormin mieliksi hän otti hameen ja siihen sopivan hihattoman ja muotoonommellun korsettiyläosan. Sovituskopeilla ei onneksi ollut tungosta, joten hän pääsi heti sovittamaan vaatteita ylleen. Mystique riisui mustat housunsa ja punaisen paitansa ja pohti hetken, miten Stormin hänelle valitsemat vaatteet oikein oli tarkoitus pukea.
Hame meni kivuttomasti päälle ja näytti istuvan hyvin hänen - Jeanin - kapeilla lanteillaan. Mystique tarkasteli itseään peilistä ja mietti, miltä asu olisi näyttänyt hänen ikioman olomuotonsa päällä. Kokeilemaan hän ei uskaltanut ruveta, sillä Storm saattaisi koska tahansa vetää sovituskopin oven auki. Luultavasti asun punaisuus olisi vain korostunut entisestäänkin sinistä taustaa vasten ja hänen hiuksensa olisivat riidelleet kammottavasti voimakkaan sävyn kanssa. Huokaisten hän avasi korsettiyläosan vetoketjun, puki sen päälleen ja huomasi, ettei saanut sitä yksin kiinni.
- Storm, viitsisitkö tulla auttamaan?
Ovi läimähti auki kuin Storm olisi vain odottanut kehotusta. Mystique osoitti selkäänsä ja toinen ymmärsi heti, mistä oli kyse. Kun vetoketju oli kiinni, yläosakin istui loistavasti hänen päällään, huolimatta jopa siitä, että sekin oli valmistettu melko jäykästä kankaasta. Storm henkäisi ihastuksesta eikä Mystiquekaan voinut välttää leveää hymyä. Asu sopi hänelle täydellisesti, näytti kuin se olisi ollut suunniteltu Jeanin mittoja silmällä pitäen.
- Jean, se on upea! Kerta kaikkiaan... Sinun on pakko ostaa se! Se on tehty sinua varten!
- Ei tämä pahalta näytä, Mystique totesi kääntyillen ja tarkastellen itseään joka kulmasta.
- Nuo sandaalitkin on kuin valittu tätä asua varten! Jos sinä et osta tätä, se on rikos koko tätä kaupunkia kohtaan!
- Enpä olisi uskonut tätä sanovani, mutta ystävänne on oikeassa, neiti!
Mystique ja Storm pyörähtivät ympäri kuullessaan vieraan äänen. Utelias myyjä oli kuullut heidän puheensa ja seisoi nyt sovitusalueen oviaukossa silmät hämmästyksestä levällään.
- Tuo on tosiaankin kuin teille tehty!
- Onkohan tämä hirveän kallis? Mystique kysyi varovasti ja kaivoi hameen helmasta hintalapun. Jumalauta, 200 dollaria pelkkä hame!
- Se on hiukan hintava, mutta voimme antaa jonkin verran alennusta, myyjä lupasi. - Olisi tosiaankin rikos ripustaa se takaisin näytteille, kun tietäisi, ettei se voi sopia kenellekään tuon paremmin.
Imarrella myyjä ainakin osasi! Ja Mystique tiedosti hämärästi sen tepsivän. Asu ei ollut ihan niin kevyt kuin, mitä hän oli ajatellut, mutta yhtä kaikki hän halusi sen. Hän ei ollut ostanut vaatteita kymmeneen vuoteen, jos ei laskettu hänen tehtävää varten hankkimiaan välttämättömyyksiä, ja mikä muu asu olisi ollut parempi syy aloittaa touhu jälleen?
- Hyvä on, hän kuuli itsensä sanovan. - Minä otan sen.
Hetken kuluttua he astuivat puodista kadulle ja Mystique tunsi itsensä suorastaan käsittämättömän onnelliseksi. Shoppailu. Se, kun myyjä viikkasi vaatteen, poisti hälyttimet ja hän maksoi sen tavattoman suurilla seteleillä. Rahan menetys kirpaisi, mutta tunne oli ohimenevä. Sen ohitti hurmio, joka syntyi, kun ostos pakattiin kauniiseen liikkeen tunnuksella varustettuun paperipussiin ja ojennettiin hänelle. Kun hame ja yläosa virallisesti muuttuivat hänen omikseen. Tunne oli niin juovuttava, että Mystique olisi voinut kuvitella muuttuvansa oikeaksi himoshoppaajaksi, jos hänen ihonsa ja ulkomuotonsa olisivat olleet hiukankaan normaalimmat. Storm katseli häntä säteillen lähes yhtä innokkaasti ja tolkuttaen kerta toisensa jälkeen, että Scott pyörtyisi, kun näkisi tuon jumalaisen kokonaisuuden hänen yllään.
Shoppailunautinto kuitenkin hävisi äkkiarvaamatta, kun heitä seurannut viiksekäs sovinistigigolo ilmaantui tielle suoraan heidän eteensä. Storm pysähtyi niin äkisti, että Mystique törmäsi hänen selkäänsä. Miehen lähestymistapa ei ainakaan ollut niitä kaikkein tyylikkäimpiä. Liimaletti hypisteli viiksiään ja virnisti heille maireasti.
- Hyvää päivää, arvon neidit. Kiinnostaisiko teitä liittyä seuraani drinkkien merkeissä?
- Kiitos, mutta ei kiitos, Storm vastasi kohteliaasti.
- Voisimme mennä nauttimaan kylmää juotavaa Dukesin terassille, mies hiveli geelin jäykistämiä hiuksiaan. - Satun kuulumaan VIP-asiakkaisiin, joten...
- Kuinka mukavaa, mutta me emme ole erityisen kiinnostuneita, Storm jatkoi ja yritti ohittaa gigoloa, mutta tämä singahti oitis tientukkeeksi.
- Harkitkaapas nyt vielä, nythän on niin kuuma ilmakin, että luulisi teidän kaipaavan virkistystä.
- Osaamme hakea sitä itsekin. Kiitos ja näkemiin, Mystique tokaisi jo hieman tiukempaan sävyyn. Äijälle ei näyttänyt viesti menevän perille.
- No, jos drinkit eivät kiinnosta, voisimme tietenkin mennä suoraan minun asunnolleni. Se sijaitsee Manhattanilla.
Johan alkoi mennä julkeaksi! Mystiqueta ärsytti.
- Kuulkaapas herra. Ymmärrän kyllä, että te luulette olevanne Jumalan lahja naisille, mutta meillä on nyt hieman kiire, joten mitäs jos väistyisitte...
- Miten sitä nyt noin tylyjä ollaan? kuvotuksen ääni oli hunajanmakea, mutta karmi Mystiquen selkäpiitä. Juuri tuollainen mies, vakuuttunut omasta viehätysvoimastaan, vaikka pekoniliemi valui otsalle helteisessä kevätilmassa. Päivisin tämä esitti herrasmiestä naiselle, jonka kuitenkin raiskasi pimeän tultua. Hän tunsi raivon kuohahtavan sisuksissaan.
- Kuunnelkaapa tarkkaan, arvon margariinirasia! hän korotti ääntään. - Te olette ilmiselvästi vakuuttunut siitä, että kaikki naiset, joita te vain lähestyttekin, lankeavat välittömästi jalkojenne juureen. Ikävä tuottaa pettymys, mutta te olette kyllä viimeisin kaksilahkeinen tällä planeetalla, jolle soisin tuon kyseenalaisen kunnian. Te ette ole Jumalan lahja naisille, ette lähelläkään tämän luomakunnan ylevintä tai viehättävintä olentoa. Te olette rasvaisin, limaisin, hikisin, rupisin, luotaantyöntävin ilmestys, joka koskaan on lättäräpylänsä tällännyt minun tielleni. Asiaa ei paljon auta se, ettei teillä näytä olevan tällaisena päivänä muuta tekemistä kuin vainota kunniallisilla kansalaisia heidän vaateostoksillaan. Säälisin teitä, mikäli teissä vain olisi jonkinlainen ihmisyyden pilkahdus. Kerronpa teille jotain, hyvä herra: Jos minun pitäisi valita teidän ja Saddam Husseinin väliltä - ja sanonpa vain, ettette te kovin paljon siitä turjakkeesta eroa - se ei tuottaisi lainkaan vaikeuksia. Lähtisin vaikka tältä seisomalta Irakiin!
Miehen kasvot kiiltelivät hiestä ja raivosta. Ne olivat turvonneet punaisiksi ja otsassa suoni sykki pahaenteisesti. Vasta nyt Mystique huomasi, että he olivat saaneet yleisöä. Lähestulkoon puolet kadulla kulkevista ihmisistä oli pysähtynyt katsomaan uteliaana välikohtausta. Mystique oli antanut kaiken tulla lujaa vasten kuvotuksen kasvoja ja kuuli nyt ihmisten naureskelevan turvallisen välimatkan päästä. Hän arveli tämän palopuheen jo riittäneen ja lähti ohittamaan miestä, kun tämä äkkiä tarttuikin häntä käsivarresta.
- Kuulepas narttu, minulle et puhu tuohon -- umph!
Ote hänen kädestään kirposi ja mies putosi polvilleen maahan. Kädet kaivautuivat haaroväliin ja suusta kupli vaimea vaikerrus, joka pyyhki hetkessä iljetyksestä kaiken uhkaavan. Nähdessään Stormin Mystique tajusi. Sanojen sijaan tämä oli antanut fysiikan puhua ja potkaissut äijää suoraan nivusiin.
Heidän yleisönsä puhkesi suosionosoituksiin. Ihmiset vihelsivät, taputtivat ja vannoivat naisenergian nimeen, sillä vain harvoin tarjottiin kaupungin keskustassa näin epätavallisia esityksiä. Mystique kohotti kulmiaan Stormille, ja tämä oli samaa mieltä: heidän oli tullut aika liueta paikalta. Kuin yhteisestä sopimuksesta he ojensivat kätensä toistensa olkapäille ja astuen välinpitämättömästi maassa uikuttavan limanuljaskan yli he jatkoivat matkaansa villiintyneiden katsojien yhä hurratessa.
Logan ja Kurt pitivät juuri majaa keittiössä, kun kaksi hekotukseensa tukehtuvaa naista astuivat sisään ovesta. Sillä hetkellä Mystique vähät välitti, vaikka Jean olisi vastaavassa tilanteessa tyytynyt hihittämään hillitysti kämmenensä takana. Hän ei ollut pitkään aikaan nauranut niin antaumuksella eikä itsehillintää paljon lisännyt se tosiseikka, että Jeanilla oli yllättävän voimakas ja kantava ääni, kun sille vain uskalsi antaa tilaisuuden. Niinpä hän suorastaan ulvoi ja pyyhki kyyneleitä silmistään Stormin kerratessa kaupungilla sattunutta välikohtausta.
- Mikä on niin hauschkaa?
- Jumalauta, olisittepa nähneet, miten Ro potkaisi sitä äijää!
- Ei vaan, miten Jean haukkui sen pystyyn! Limäläjän permanentti suorastaan oikeni!
Storm painui kumaraan naurun voimasta ja piteli vatsaansa.
- En ikinä unohda sitä ilmettä.. haahahhahahaa!
- Kuulostaa siltä, että tytöt ovat pahoinpidelleet jonkun miesparan, Logan huomautti Kurtille.
- Mischtä nyt on kysche? saksalainen tiedusteli ihmeissään. - Ja mikschi schinä kutschuit Sturmia?
- Ro, Mystique kohautti harteitaan. - Ororo. "Ro". Hän kertoi minulle, että hänen isänsä kutsui häntä lapsena sillä nimellä.
- Ro, Kurt toisti saksalaisella kurkkuärrällään.
- Mitä te olette tehneet? Scott kysyi ilmaantuen äkkiä näkyviin pöydän takaa.
- Mitä sinä teet? Mystique kysyi hämmästyneenä. Hän ei ollut edes tajunnut miehen olevan huoneessa.
- Korjaan astianpesukonetta, Scott nosti likaiset kätensä näkyviin. - Se pamahti.
- Pamahti?
Scott osoitti avonaista konetta, jonka sisuksia hän oli hetki sitten tonkinut.
- Niin. Yritän parhaani mukaan saada sen kuntoon, mutta voi olla, että joudumme kutsumaan ammattilaisen hätiin.
- Pahempi juttu, Mystique irvisti.
- No, kertokaa, mitä te teitte! Kurt hoputti sininen häntä innostuksesta viuhuen.
- Eräs kuvottava liimaletti seurasi meitä joka paikkaan, kävi jopa melko uhkaavaksi ja lopulta me näytimme äijälle taivaan merkit, siinä kaikki, Storm hymyili ja pudisteli teatraalisesti käsiään.
- Teitte mitä?
- Jean haukkui sen ensin niin, ettei tyyppi ollut tolpillaan pysyä, ja minä viimeistelin homman napakalla nivuspotkulla.
- Enpä haluaisi joutua noiden kahden käsittelyyn, Logan irvisti nauraen.
- Näkikö kukaan teitä? Scott kysyi.
- Johan toki. Koko kadullinen ihmisiä. Ja kaikki taputtivat.
- Loistavaa, Scott puuskahti. - Entä jos tyyppi menee tekemään tästä ilmoituksen?
- Kertomaan, että kaksi hentoa naista rökittivät hänet? Logan kysäisi ivallisesti.
- Okei, ehkei sittenkään, Scott myönsi. - Mutta ehkä silti pitäisi osoittaa jonkinlaista varovaisuutta...
- Emme me käyttäneet mutanttivoimia, Mystique selitti. - Luuletteko, ettemme me yhdelle sovinistihiipparille pärjää? Annoimme kuonoon ihan perinteisellä tavalla!
- Luoja teitä! Scott manaili mutta nauroi jo.
- Tietääpähän äijä, ettei toiste tule ahdistelemaan "hentoja" naisia heidän shoppailureissullaan.
- Löysittekö te jotain? Scott kysyi sitten ja tiiraili heidän kantamuksiaan.
- Minä ostin paidan, Storm veti paperikassista valkoisen vaatekappaleen, jonka oli ostanut välikohtauksen jälkeen M&S:stä. - Mutta katsokaapa, mitä Jean löysi!
- Sinähän sen löysit, Mystique korjasi. Häntä ei jostain syystä huvittanut esitellä ostoksiaan miehille. Entäpä jos asu olikin jotain, jota Jean ei ikimaailmassa pukisi päälleen ja Scott huomaisi sen heti? Toisaalta Storm ja Jean olivat niin hyviä ystäviä, että tumma nainen varmasti tunsi Jeanin mieltymykset, luultavasti jopa paremmin kuin Scott. Hän veti kassista hameen ja korsettiyläosan.
- Se on hieno, Scott nyökytteli. - Mistä ostit sen?
- Barneylta.
- Maksoi varmaan älyttömästi.
- Älä nyt sellaisiin pikkuseikkoihin kiinnitä huomiota! Storm pisti kiivaasti väliin. - Itsekin törsäät omaisuuksia vain pikku mopedisi virittämiseen!
- En ehkä törsäisi niin paljoa, mikäli Logan vain jättäisi sen rauhaan, Scott murahti ja vilkaisi kookasta miestä takanaan. Logan kohotti kulmakarvojaan, mutta ei sanonut mitään.
- Maksoihan se, mutta en minä tällaisia jatkuvasti osta, Mystique mutisi ja tunki vaatteet takaisin paperipussiin. Toivottavasti hänen sanomansa oli edes osittain totta eikä Jean ravannut Barneylla joka viikonloppu.
- Enkä minä sillä sano, totesin vain, että siinä liikkeessä on kallista, Scott kiirehti vakuuttamaan. - Se on oikeasti tosi tyylikäs, näyttää varmasti tosi hyvältä ylläsi.
Toivottavasti mies ei saisi päähänsä, että Mystiquen pitäisi esittää illalla yksityinen pukushow. Mistä hän tiesi, vaikka Scottilla ja Jeanilla oli tapana harrastaa makuuhuoneen puolella ties kuinka omituisia roolileikkejä?
- Jean sai alennustakin, koska myyjä oli sitä mieltä, ettei tuo asu sopisi kenellekään paremmin.
Okei, kiitos Storm, mutta riittää jo. Älä yllytä Scottia!
- Kunhan vain mielisteli, jotta saisi vaatteen kaupaksi, Mystique totesi kuivasti.
- Älä höpötä! Se näytti todella upealta, Storm jatkoi eikä ymmärtänyt vaihtaa puheenaihetta. Kyllähän Mystiquekin mielellään olisi uudesta ostoksestaan puhunut, mutta ainoastaan naisten läsnäollessa. Jokaisen miehen kasvoilla oli luettavissa kiinnostusta nähdä hänet siinä asussa ja jokainen noista kiinnostuksista sisälsi taka-ajatuksia.
- Minun pitää mennä vessaan, Mystique sanoi äkkiä, kun ei muuta keksinyt. Hän kääntyi kannoillaan ja marssi ulos keittiöstä aikomuksenaan todellakin livahtaa lähimpään tyttöjen vessaan, jossa oli lukko. Siellä hän voisi odotella tilanteen tasaantumista. Mikäli hän miehiä yhtään tunsi, nämä unohtaisivat vaatteen saman tien, eikä illalla ketään enää kiinnostanut, oliko hän käynyt ostoksilla vai ei.
Aulassa hän näki wc:n merkin ja livahti huojentuneena sisälle. Harmi vain, ettei paikka ollutkaan tyhjä, kuten hän oli toivonut. Rogue ja mustatukkainen tyttö luennolta notkuivat lavuaareilla ja peilailivat itseään, aikomuksenaan ilmeisesti lähteä ulos.
- Hei, tohtori Grey, he tervehtivät lähes yhdestä suusta. - Onko jokin hätänä?
Mystique tajusi sisääntulonsa näyttäneen aavistuksen hätäiseltä. Hänen kasvonsa olivat takuulla saavuttaneet saman punaisen sävyn kuin hänen hiuksensa ja hänellä oli muutenkin tukahduttavan kuuma. Lisäksi hänen kädessään roikkuva Barneyn tumma paperikassi näytti täysin asiayhteyteen sopimattomalta. Mutta mitä kummaa tytöt täällä aulassa norkoilivat, vaikka heillä oli vessa huoneidensakin yhteydessä?
- Ei, miksi olisi? hän kysyi huolettomaan sävyyn. - Oletteko menossa jonnekin?
- Kaupungille, Rogue vastasi. - Palaamme kyllä ennen iltaa.
Ihan kuin häntä olisi kiinnostanut kontrolloida nuorten menemisiä.
- Tohtori Grey, aloitti mustatukkainen tyttö. - Kun nyt palasitte aikaisemmin kuin oli tarkoitus, olisiko mahdollista, että lähettäisitte minulle liitetiedostona sen plasmasäteitä koskevan artikkelin, jonka saitte siltä professori... mikä olikaan? Siltä Lontoossa asuvalta professorilta kuitenkin.
Mystique tuijotti tyttöä äimistyneenä ainakin pari ikuisuudelta tuntuvaa sekuntia ennen kuin älysi vastata.
- Totta kai, mutta voisitko antaa minulle uudestaan sähköpostiosoitteesi? Taisin kaikessa kiireessä hukata sen.
- Voin tietysti, tyttö vastasi iloisesti ja kaivoi käsilaukustaan kynän ja paperia. - Olisi todella kiinnostavaa lukea se.
- Ilman muuta, Mystique nyökkäsi hymyillen ja katsoi, kun tyttö raapusti paperinpalaan e-mail -osoitteensa.
- Kiitos kovasti, tyttö sanoi hänen ottaessaan lapun. Rogue nyki tätä jo mukaansa, joten he hyvästelivät pikaisesti hänet ja hävisivät ovesta. Mystique tarkasteli mietteissään lappusta ja siihen kirjoitettua osoitetta. Teksti "jubil.lee@xmansion.com." antoi jonkinlaisen viitteen tytön nimestä. Liittyivätköhän plasmasäteet jotenkin tämän mutanttikykyihin vai miksi tyttö oli niin kiinnostunut asiasta? Mystique arveli, että tietokoneelta saattaisivat löytyä muutkin oppilaita koskevat tiedot; hänelle olisi lainkaan pahitteeksi hieman vilkaista näiden nimiä ja erikoiskykyjä. Eikä pelkästään niitä. Jos Jeanilla oli jotain tekemistä Ericiä ja heitä muita koskevan lähestymiskiellon kanssa, siitä luultavasti oli myös vihjeitä tämän tiedostoissa. Mystique tunsi äskettäisen ahdistuneisuuden muuttuvan toivonkipinäksi. Miksei hän ollut aiemmin tullut ajatelleeksi tietokoneita? Ne voisivat olla avain koko tehtävän suorittamiseen.
Ainoa ongelma oli se, miten hän pääsisi hakkeroitumaan Jeanin tiedostoihin salasanaa tietämättä.
Eilen illalla huomasin, että liskon terraarion valot välkkyivät, vaikka olivat kiinni. Pitää käydä ostamassa uudet polttimot niihin. Se vain tympii, että toinen valaisimista ei ole kuin muutaman kuukauden ikäinen.
Kaikki vempeleet särkyvät samaan aikaan. Onneksi polttimot maksavat vain muutaman euron ja puhelimen korjaus on minulle ilmaista, kun takuuta on vielä jäljellä. Mutta silti.
Ficci jatkuu. 4. luku tulee kahdessa osassa. On näköjään liian pitkä yhteen merkintään.
A/N: Tässä luvussa (ja muutamassa muussakin) on mukana juonen kannalta täysin tarpeetonta tietoa otsonikadosta sun muista ympäristöllisistä ongelmista. Yrittäkää kestää. Toisekseen jotkut lääketieteelliset seikat saattavat olla päin seiniä, vaikka yritin kyllä tarkistaa ne mahdollisuuksien mukaan. Mutta fiktiota tämä vain on... :\
Ai niin, ja tuo shoppailusessiokin on lähinnä vain minun intoani kuvata ihmisten jokapäiväisiä toimia.
The Woman for all seasons
4. luku
- Haloo, St. Maryn keskussairaala, asiakaspalvelu.
- Täällä puhuu Hannah Kilmore, Mystique selitti puhelimeen vastanneelle kuivakkaan oloiselle naiselle. -Minulla olisi teille erikoislaatuinen kysymys.
- Millainen? nainen tiedusteli.
- Minun pitäisi ottaa verikoe eräältä henkilöltä, mieheltä, hän lisäsi epävarmana siitä, oliko sukupuolella jotain väliä.
- Ja?
- Ongelma on vain siinä, etten ole koskaan ennen tehnyt sitä. En tiedä, miten se tarkkaan ottaen tehdään ja toivoin, että te voisitte kenties neuvoa minua.
- Hetkinen nyt, neiti. Te siis aiotte ottaa joltakulta verinäytteen, mutta ette tiedä, miten se tapahtuu? Ehkei teidän pitäisi ryhtyä sellaiseen toimenpiteeseen, ennen kuin olette riittävästi harjoitellut sitä.
- Millä minun pitäisi sitten harjoitella?
- Lääketieteellisessä käyttävät ruumiita.
- Entäpä kotioloissa?
- En voi mitenkään suositella tällaista toteutettavaksi kotona ilman asiantuntijan valvontaa.
Voi vitun tiukkapipo ämmä, ei minua tuollainen kiinnosta! Neuvoisit kyllä, jos tietäisit, kuinka tärkeästä asiasta on kyse.
- Ettekö te voisi antaa edes muutaman käytännön vinkin? hän sanoi ääneen. -Onko jotain, joka on verrattavissa ihmisen ihoon? Esimerkiksi jokin hedelmä tai vihannes tai..?
- Neropatti, kuului toisesta päästä ja sitten puhelin suljettiin.
Voi jumalauta Mystique, nyt sinä olet pulassa. Hän laski luurin sydän rinnassa takoen. Nyt ei ollut ketään, keneltä hän olisi voinut kysyä neuvoa. Hänen olisi vain yritettävä ja toivottava, että Logan olisi salaperäisesti yön aikana käynyt läpi menestyksellisen lobotomialeikkauksen ja menettänyt edes osan sietämättömän tarkasta huomiokyvystään.
Laboratorion hän löysi toisesta kerroksesta. Vankka teräsovi toimi silmätunnistimella, ja vain Jeanilla ja professorilla oli vapaa pääsy sinne. Kuultuaan toivotuksen ”Tervetuloa, tohtori Grey”, Mystique asteli sisään suunnattomiin tutkimustiloihin, joiden rinnalla - hän ajatteli vahingoniloisesti - St. Maryn keskussairaala näytti vanhalta, rupiselta vajalta. Xavierin vanhaa linnaa muistuttava kartano kätki sisäänsä oikean yksityisen sairaalan, jossa olivat kaikki tutkimusvälineet röntgenistä ja soluviljelmistä tietokonetomografiaan. Ovissa ei tietenkään lukenut, mitä kunkin taakse kätkeytyi, mutta aikansa steriileissä tiloissa seikkailtuaan Mystique onnistui kurkistamaan oikean taakse ja löysi laboratorion.
Hyllyt olivat pullollaan koeputkia, nesteitä ja kaikkea muuta tutkimushuoneeseen kuuluvaa. Suuresta, valkoisesta kaapista löytyi paketillinen neuloja ja puhdistustarvikkeita. Mystique poimi varovasti yhden muoviin pakatun ruiskun käteensä ja tutki sitä sekavien mietteiden vallassa. Neula oli melko pieni ja kapea, joten se oli varmasti tarkoitettu rokotteiden antamiseen eikä verenottoon. Hänen pitäisi jostain löytää suurempia.
Tavarat olivat sipisiistissä järjestyksessä. Ihme, ettei Jean ollut vielä kirjoittanut hyllyjen kohdalle, mitä kukin sisälsi. Ylimmälle hyllylle kurkottaessaan hän löysi muutaman isomman neulan ja arveli niiden kelpaavan tarkoitukseen riittävän hyvin. Hän pani pari neulaa syrjään pöydänkulmalle ja otti kaapista myös sidetuppoja ja desinfektioainetta. Tyhjiä koeputkia oli pöydällä jonossa, hän voisi käyttää niistä muutaman. Paljonkohan verta ylipäätään oli tarkoitus ottaa? Hän arveli kahden putkilollisen riittävän tarpeeksi näyttävään show’hun ja poimi niitäkin muutaman muiden tarpeiden joukkoon.
Vasta saatuaan kaiken valmiiksi hän uskalsi hiukan rentoutua. Hän veti tummansinisen toimistotuolin alleen ja veti syvään henkeä pyyhkien Jean Greyn melkoisen kurittomia punaisia kutreja silmiltään. Seinäkello näytti varttia vaille yhdeksää, hän oli sopivasti aikataulussa. Hänen vatsansa kurisi ja muistutti, ettei ollut saanut vielä sulateltavaa sinä aamuna. Ei, hän ei ollut ehtinyt edes ajatella aamiaista. Hän oli herännyt ilman kelloa kahdeksalta, pompannut sängystä ja hiipinyt ulos Scottin huomaamatta. Jos hän saisi Loganin nopeasti hoideltua, hän ehtisi vielä käydä haukkaamassa jotain ennen kymmenen luentoa.
Miten Logan aikoi muuten päästä sisään?
Mystique arveli, että hänen olisi mentävä odottamaan miestä sairaalasiiven ulkopuolelle, sillä koputus ei kuulunut vankan teräsoven läpi. Hän tarkisti vielä, että kaikki tarpeellinen oli pöydällä odottamassa ja palasi käytävän puolelle.
Logan oli täsmällinen. Mystique soi miehelle hymyn, kun tämä ilmaantui paikalle tasan yhdeksältä.
-Oletko sinä nukkunut ollenkaan viime yönä?
-Häh? Miten niin? Mystique kysyi ja vilkaisi itseään. Ei hän mielestään näyttänyt mitenkään erityisen rähjäiseltä.
-Ajattelin vain, kun olet jo täydessä touhussa, Logan kohautti olkiaan.
-Toisilla meistä on velvollisuuksia, hän vastasi ja kääntyi, jotta tunnistin pääsi taas skannaamaan hänen silmänsä. Ovi aukeni ja Mystique astui sisään, Logan seurasi mitään puhumatta.
Mies oli todennäköisesti ollut täällä ennenkin, joten hän ei välittänyt esitellä paikkoja - niin kuin hän olisi niistä tiennytkään mitään. He kävelivät peräkkäin suoraa päätä laboratorioon, Mystiquen tavoitteena päästä puuhasta niin nopeasti kuin mahdollista.
-Istu siihen, hän osoitti vankkaa tuolia, joka oli mitä ilmeisimmin suunniteltu juuri verikokeita varten. Siitä ei potilas pudonnut, vaikka alkaisi heikottaa. Logan ei tosin vaikuttanut mitenkään äärimmäisen herkkänahkaiselta, mutta hän voisi saman tien hoitaa homman kunnolla.
Mies totteli ja käänsi jo ennestäänkin lyhyttä paidanhihaa ylemmäs. Mystique yritti olla kuuntelematta pulssin jyskytystä korvissaan ja etsi nopeasti kiristyssiteen pöydälle koottujen tavaroiden joukosta.
-Laitoit kaiken jo valmiiksi? Logan kysäisi.
-Ajattelin säästää meidän kummankin aikaa.
-Mikä kiire sinulla on päästä minusta eroon?
Mitä hemmettiä?
-Ei mikään, hän vastasi aidosti yllättyneenä. -Minulla on vain luento kymmeneltä.
-Hyvin me ehdimme. Sinä huolehdit liikaa, Jean. Rentoudu välillä!
Aivan! Siinä olisi ollut täydellinen ohje Jeanille, Mystique ei olisi voinut olla enempää samaa mieltä. Hän tyytyi kuitenkin kohauttamaan olkiaan ja kiristi siteen miehen vasemman, treenatun hauiksen ympärille. Sitten hän otti pöydältä kertakäyttöiset muovihanskat ja veti ne käsiinsä.
Kuinka kummallinen tilanne olikaan! Kerran hän oli vannonut kostoa tälle miehelle: maksua niistä arvista, jotka tämä oli hänen vartaloonsa jättänyt. Ja nyt hän kuitenkin seisoi tämän edessä hymyillen epävarmasti, puhdistaen kyynärtaivetta antiseptisellä liuoksella - tarpeetonta sinänsä, koska miehen oli kuta kuinkin mahdotonta saada minkäänlaista tulehdusta tai tartuntaa.
-Mikä huvittaa? Logan tiedusteli hänen virnuiluaan. Mystique yritti koota itseään, mutta tilanteen luoma valtava paine sai hänet hiukan hysteeriseksi.
-Sinä.
-Miksi?
Mystique ei vastannut, vaan poimi pöydältä muovisen paketin, repi sen auki ja veti neulan esiin. Häntä itseään puistatti eikä asiaa auttanut, että Logan istui edelleen tuolissa sen näköisenä, ettei kyseessä ollut mikään hyttysenpistoa kummempi juttu. Miten neula työnnettiin oikeaoppisesti suoneen? Hän yritti muistella lapsuutensa sairaalakäyntejä, sillä se oli viimeisin kerta, kun hänestä oli otettu verta. Vaikka hän oli Loganin kanssa taisteltuaan saanutkin hengenvaarallisia vammoja, niistä toipuminen oli tapahtunut täysin ilman lääkärien apua. Hänen omituinen ulkomuotonsa esti normaalin terveydenhoidon.
Miten tohtori Carter teki sen Teho-osastossa? Neula pois suojuksesta, käsivarresta kiinni ja piikki lihaan. Kuulosti helpolta, mutta sitä se ei ollut, kuten hän sai pian huomata. Neula kyllä upposi kiltisti Loganin käsivarteen, mutta kun hän asetti ensimmäisen koeputkilon sen alle, mitään ei tahtonut tulla ulos. Vitulla päähän, hän ajatteli ja veti neulan ulos.
-Ei osunut suoneen, hän totesi huolettomasti ja kokeili uudestaan.
Toista pistoa Logan ei pitänyt minään, mutta kolmas sai miehessä aikaan levotonta liikehdintää. Neljännen kohdalla mies jopa irvisti, ja Mystique päätti kokeilla toista kättä ellei seuraava yritys onnistuisi. Hän olisi varmasti ollut siinä vaiheessa jo tulipunainen häpeästä, ellei ankara keskittyminen olisi työntänyt muita tuntemuksia taka-alalle.
Viides kerta. Äkkiä hän tajusi, että piteli neulaa väärinpäin. Verikokeessa neula piti työntää viistosti katkaistun pään reikäpuoli ylöspäin. Innoissaan hän käänsi ruiskun, löysäsi kiristyssidettä ja huomasi valtavaksi helpotuksekseen, kuinka veri alkoi pulputa nopeasti putkiloon. Logan huoahti jo selvästi äärimmäisen turhautuneena touhuun. Ensimmäinen putki oli nopeasti täynnä eikä Mystique ehtinyt saada toista alle tarpeeksi nopeasti: verta singahti korkeassa kaaressa suoraan hänen käsivarsilleen ja rinnuksilleen.
-Voi saatana!
Hän ei ehtinyt jäädä pohtimaan, kiroiliko Jean Grey mahdollisesti tällaisissa tilanteissa. Koeputki alle ja tulppa valmiiksi toiseen käteen. Miten se tapahtui, hänellä ei ollut aavistustakaan, mutta jollain ilveellä hän onnistui saamaan molemmat verinäytteet koeputkitelineeseen, tulpan neulan päähän ja neulan Loganin suonesta. Suonesta, joka oli joutunut hetki sitten kärsimään suoranaista ilkivaltaa. Onneksi Loganin itseparannuskyky hävittäisi pian hänen tunarointinsa todisteet; joku toinen olisi saanut tapahtumasta muistoksi upean, sinipunaisen mustelman. Mystique tajusi, että hänen kasvoilleenkin oli roiskunut miehen verta ja pyyhkäisi hätäisesti otsaansa.
Hän olisi sopinut päätähdeksi paremmin Tuho- kuin Teho-osastoon. Seuraavan kerran hän kutsuisi Ericin itse hoitamaan tällaiset hommat, se oli varma.
-Suonesi olivat jotenkin vetäytyneet piiloon tällä kertaa, hän sanoi huolettomasti ja ymmärsi, kuinka typerältä selityksen täytyi kuulostaa. Miehen käsivarrethan pullistelivat suonia! Ne risteilivät ohjusten lailla tämän voimakkaiden lihasten päällä ja suorastaan kiljuivat hänen taitamattomuuttaan. Logan hymähti jotain ja painoi tukkoa hänen kaivertamansa reiän päälle, mikä oli oikeastaan tarpeetonta, sillä hänen ihonsa umpeutui muutenkin sekunneissa.
-Tämä vie jonkin aikaa, hän huomautti miehelle. -Sinun ei tarvitse jäädä odottamaan. Kerron tulokset vaikka päivällisellä.
-Ei minulla ole kiire, Logan vastasi eikä tehnyt elettäkään lähteäkseen. Kirottua. Jollain tavoin hänen olisi päästävä eroon miehestä, sillä hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä hänen pitäisi verelle tehdä. Hänen pitäisi onnistua näyttämään siltä kuin tutkisi valkosolujen mikrobientorjuntakykyä eikä se varmaankaan tapahtunut mikroskoopilla. Ensimmäiseksi hänen pitäisi kai sekoittaa vereen jotain hyytymistä estävää, sillä Loganin veren tekijä 8 toimi ylivilkkaan lapsen lailla. Sen jälkeen olisi luultavasti järkevää erottaa valkosolut muusta verestä. Tai sitten ei. Mitä niille oikein tapahtuisi, jos ne joutuisivat eroon muusta nesteestä? Varmastikaan ne eivät enää toimisi samalla tavalla. Hitto, hänen päänsä oli täysin sekaisin! Hänen teki mieli pyyhkäistä laboratorion pöydiltä kaikki irtonainen ja katsoa, kuinka koeputkilot pirstoutuisivat lattiaan ja levittäisivät sisältönsä ympäri huonetta.
Tietenkään hän ei tehnyt niin.
Entäpä jos hän vain kaataisi jotain hyllyllä seisovista nesteistä veren sekaan, katsoisi, mitä tapahtuisi, ja kehittelisi sitten jonkin ammattilaisen puheelta kuulostavan diagnoosin? Logan tuskin tunsi lääketiedettä sen vertaa, että uskaltaisi kyseenalaistaa hänen lausuntoaan. Hyllyltä hän paikallisti pienen ruskean pullon, jossa luki teksti ”antikoagulantti”, ja koska termi kuulosti hänen mielestään tutulta, hän hetken mielijohteesta nappasi esineen käteensä. Välittämättä siitä, että Loganin silmät olivat suorastaan pureutuneet hänen selkäänsä, Mystique tutki etikettiä ja totesi pullossa olevan juuri sitä nestettä, jota hänen pitäisi ensimmäisenä vereen lisätä. Se estäisi tekijä 8:a toimimasta. Huojentuneena hän avasi pullon, lorautti siitä reilusti nestettä kumpaankin koeputkiloon ja kiersi korkin taas tiukasti paikoilleen.
Sen tehtyään Mystique tunsi olonsa täydellisen loppuun kulutetuksi. Hän oli kuin viimeisiä aarioitaan vetelevä oopperadiiva, kaikkensa antanut. Hänen hermonsa olivat riekaleina, hänen vatsansa kurni ja veri hänen kasvoissaan oli muuttunut inhottavan tahmaiseksi. Hänellä ei ollut enää kapasiteettia sählätä veren kanssa - kenties hän voisi sille jotain tehdä myöhemmin, mutta sillä hetkellä hän halusi vain ulos koko inhottavasta tilanteesta.
- Logan, hän aloitti selkä mieheen päin.
- Jean.
- Pahastutko, jos tutkin veresi vähän myöhemmin? hän kysyi eikä voinut estää raastavaa epätoivoa ja alistuneisuutta hiipimästä ääneensä. - Minusta tuntuu, etten pysty nyt lainkaan keskittymään tutkimukseen. En ole syönyt lainkaan aamiaista, minulla on kymmeneltä luento ja olen yltä päältä veressä.
Viimeisen lauseen kohdalla hänen äänensä oli pettää ja nopeasti hän oikaisi ryhtinsä pysytellen yhä selin Loganiin päin. Hän kuuli miehen nousevan tuolista, heittävän sidetupon roskikseen ja tulevan aivan hänen taakseen. Ennen kuin hän ehti kääntyä, hän tunsi tämän käsivarret olkapäillään, ja mies pyöräytti hänet ympäri tuolilla.
- Jean, Logan aloitti vakavasti ja katsoi tiukasti häntä. Mystique yllättyi nähdessään noissa silmissä, jotka yleensä olivat täynnä epäluuloa tai tukahdutettua raivoa, pelkkää ymmärrystä.
- Sinun pitää sanoa aikaisemmin, kun olet väsynyt tai nälkäinen tai hermoromahduksen partaalla. Eihän siitä mitään tule, että raadat itsesi hengiltä! Liiallisista paineista on pelkästään haittaa, ja sinä teet välillä kolmen ihmisen työt. Eikö sinun olisi aika pitää pieni loma?
Mies pudisteli päätään.
- Ja ei, minä en todellakaan pane pahakseni, vaikka sinä pitäisitkin pienen lepohetken ja antaisit minun vereni seistä noissa putkiloissa vaikka vuoden päivät. Sillä asialla ei ole niin kiire. Emmehän me tässä mitään sars-tuloksia odota, vai?
Hänen onnistui hymyillä miehelle.
- Tule, mennään pesemään tuo veri pois kasvoistasi, sitten vaihdat vaatteet ja käyt syömässä jotain, Logan määräsi ja pyyhki hiukset syrjään hänen silmiltään. - Tiesitkö, että tässä talossa on muitakin ihmisiä? Joku muu voi pitää luentosi, jos olet väsynyt.
- Ei, kyllä minä haluan pitää sen, Mystique sanoi nopeasti. Hän ei halunnut jutun menevän liian pitkälle tai kohta kaikki olisivat huolissaan hänestä.
- Mutta sitä ennen siistiydyt ja syöt jotain, Logan määräsi ja lähestulkoon nosti hänet ylös tuolista. - Ja minä vahdin vieressä, että todella teet sen!
Mystique tunsi kiitollisuutta Logania kohtaan istuessaan keittiössä syömässä paahtoleipiä, jotka mies oli hänelle voidellut. Hänen mielensä oli huomattavasti valoisampi, kun hän oli saanut kasvonsa pestyä ja puhdasta ylleen. Heitä vastaan ei ollut käytävällä tullut kuin leveästi virnistelevä Kurt, joka oli Mystiquen nähdessään halunnut tietää, oliko Logan menettänyt viimeisenkin kontrollin kynsiinsä. Logan oli vastannut, että juuri niin siinä oli käynyt ja että saksalaisen kannattaisi pitää kuononsa kiinni tai tämä löytäisi pian itsensä häntää lyhyempänä. Itsekseen hihitellen Kurt oli loikkinut tiehensä ja lopulta hävinnyt kirjaimellisesti savuna ilmaan vain aineellistuakseen hetken päästä jossain mielenkiintoisemmassa paikassa. Mystique oli hyvillään, ettei Logan ollut paljastunut tapahtumien oikeaa laitaa. Ehkä mies aavisti, ettei hän sillä hetkellä olisi jaksanut kuunnella vitsailuja holtittomasta neulankäytöstä.
Itse asiassa Mystique huomasi odottavansa maantiedon luentoa mielenkiinnolla. Hänen olisi jollain keinolla ratkaistava se pulma, ettei hän tiennyt kaikkien oppilaiden nimiä, mutta aihe ainakin oli kiinnostava ja hän oli valmistautunut puhumaan siitä.
- Haluatko vielä lisää? Logan kysyi äkkiä ja repäisi hänet mietteistään.
- En, kiitos. Se oli tosi hyvää, Mystique nyökkäsi ja pyyhki kätensä talouspaperiin. Hän vilkaisi kelloa ja totesi, että oli aika lähteä aulan suuntaan.
- Älä oikeasti huolehdi niistä verikokeen tuloksista, Logan muistutti häntä vielä. - Mutta harkitse, mitä sanoin. Ansaitsisit jo todellakin pienen loman.
- Ehkä sitten, kun luennot loppuvat, Mystique vastasi. - Ai niin ja Logan… olisitko niin kiltti, että pitäisit tämän aamuiset tapahtumat omana tietonasi? En oikein…
- Minulta ei kukaan kuule mitään, Logan lupasi. Mystique kiitti miestä, otti huoneestaan noutamansa maantiedon kirjan kainaloonsa ja lähti keittiöstä. Logan jäi katsomaan huolestuneena hänen peräänsä.
Aulassa parveili enemmän kakaroita kuin Mystique oli koko aikana vielä nähnyt. Vanhimmat käyttäytyivät kohtalaisen sivistyneesti, mutta nuoremmat juoksivat, hyppivät ja mekastivat kuin eläintarhassa. Monet tervehtivät häntä ja hän vastasi heille hilliten ankarasti haluaan läimäyttää pahimpia marakatteja. Luokkahuone kakkonen löytyi helposti suurten, oviin merkittyjen numeroiden avulla, ja Mystique pujahti kiitollisena äänieristettyjen seinien suojaan. Miten Jean ja muut kestivät tuollaista meuhkaamista vuodesta toiseen? Opettajan ammatti totisesti oli kutsumustyö.
Suuri huone oli puolillaan oppilaita, kaikki Bobbyn ja Roguen ikäisiä, juuri täysi-ikäisyyden saavuttaneita. Mystique tunnisti noiden kahden lisäksi Pyron ja Kitty Pryden sekä mustatukkaisen, keltapaitaisen tytön, jonka oli edellispäivänä nähnyt takapihan terassilla. Hän toivotti huomenta kaikille ja oppilaat vastasivat kuorossa.
- Ja John, pane pois se vekotin, Mystique lisäsi osoittaen Pyroa, joka leikki haikuvioisella sytkärillään. - Tällä tunnilla me emme aio polttaa ketään.
Pari tirskahdusta kajahti luokasta. Pyro työnsi vastahakoisesti sytyttimen taskuunsa.
- Ottakaapa sitten kirjat esiin ja kääntäkää sivulle 87.
Kuului kahinaa ja rapinaa, kun nuoret kaivoivat kirjojaan esiin ja etsivät mainittua sivua.
- Jos tässä luokassa on joku, joka ei vielä koskaan ole kuullut otsonikadosta, suosittelen, että hän kuuntelee korvat höröllä. Se nimittäin liittyy ilmansaasteisiin ja on yksi globaaleimmista uhkistamme. Enkä kyllä ymmärrä, miksi se on ahdettu kirjan loppupuolelle, koska se on asia, mikä jokaisen pölvästin pitäisi ensimmäisenä oppia.
Okei, ehkä Jean olisi ilmaissut asian hieman toisin sanoin. Mystique näki muutaman edessä istuvan oppilaan kasvoilla ällistystä.
- Kaikki varmasti tietävät, mitä otsoni on, mutta kertaan sen nyt tässä. Otsoni on kolmesta happiatomista muodostunut kaasu, joka suojelee maapallon biosfääriä auringon ultraviolettisäteilyltä. Pääosa kokonaisotsonista on yläilmakehässä, stratosfäärissä. Ilman otsonia me kärventyisimme tänne kuin makkarat grillissä. Osaako joku kertoa, mistä otsonikato johtuu? Ihan pintapuolisesti.
Hän antoi katseensa kiertää luokassa ja huomasi Pyron jälleen tavoittelevan epätavallista leikkikaluaan. Kuriton nilkki! Ärtyneenä hän osoitti suoraan ruskeatukkaisen pojan suuntaan.
- John, osaatko sinä kertoa meille, mistä otsonikato johtuu?
Pyro veti nopeasti käden taskustaan ja näytti hetken aikaa eksyneeltä.
- CFC-kaasuista.
- Vaikuttavaa, Mystique nyökkäsi tyytyväisenä. - CFC-kaasuja eli kloorifluorihiiliyhdisteitä käytettiin aikaisemmin yleisesti jääkaapeissa, vaahtomuoveissa ja suihkepulloissa. Nykyään uusien ympäristölakien tultua voimaan nuo aineet on korvattu muilla, vähemmän ympäristöä kuormittavilla yhdisteillä. CFC:t ovat myrkyttömiä ja kemiallisesti vakaita, mutta kulkeuduttuaan stratosfääriin ne altistuvat voimakkaalle auringonsäteilylle, joka halkaisee niiden molekyylejä. Näin niiden sisältämä kloori vapautuu. Kloori sitten alkaa toimia katalysaattorina otsonia tuhoavissa reaktioissa, Mystique paasasi ulkomuistista. - Ennen sitoutumistaan johonkin epäreaktiiviseen aineeseen kloori ehtii hävittää tuhansittain otsonimolekyylejä. Myös sammuttimissa käytetyt halonit tekevät tällaista. No, tiedättekö, missä otsonikato on pahimmillaan?
Pari kättä nousi ja hän osoitti mustatukkaista tyttöä Roguen takana.
- Etelämantereella.
- Oikein. Mutta miksi?
Samainen tyttö halusi kertoa. Mystique nyökkäsi.
- Se johtuu alueen ilmasto-oloista. Etelänavan ylle syntyy talvisin laaja matalapaineen alue, napapyörre. Tuulet muodostavat mannerta kiertävän pyörteen, joka estää Etelämantereen ilmaa sekoittumasta muuhun ilmakehään. Pyörteen takia ilma eristyy stratosfäärissä omiin oloihinsa ja jäähtyy. Äärimmäisen kylmässä stratosfäärissä alkaa syntyä helmiäispilviä, joiden reunoilla tapahtuvat kemialliset reaktiot vapauttavat CFC:stä ja haloneista klooria ja bromia.
Tyttö lateli tuon kaiken ulkoa vilkaisematta kertaakaan kirjaansa.
- Hyvä, minulla ei ole tuohon paljoakaan lisättävää. Tällainen pyörre muodostuu myös pohjoiselle napa-alueelle, mutta se on kuitenkin epävakaampi johtuen pohjoisen pallonpuoliskon suurista mantereista ja vuorista.
Mystique silmäili jälleen luokkaa varmistaen, että kaikki olivat kuulolla. Pyrokin oli luopunut sytyttimensä näpelöimisestä ja istui nyt kiltisti kädet pulpetilla.
- Ihminen ei voi millään tavalla vaikuttaa otsonin syntyyn eikä myöskään paikata yläilmakehän otsonivajetta. Ainoa mahdollisuus huolehtia stratosfäärin otsonista on olla nopeuttamatta sen hajoamista. Jo vuonna 1974 kaksi yhdysvaltalaista tutkijaa huomasi, että otsonikerros on uhattuna ihmisen käyttämien CFC-yhdistelmien takia, mutta heidän teoriastaan ei kiinnostuttu laajemmin. Myös Nimbus 7 -satelliitti oli mitannut ilmakehän otsonimääriä, mutta tietokoneohjelma hylkäsi liian alhaiset lukemat mittausvirheinä. Näin otsoniohentuma jäi yhdysvaltalaisilta huomaamatta. Vasta keväällä 1985 englantilaiset tutkijat julkistivat kohu-uutisen "otsonireiästä", juuri tästä Etelämantereen yllä todetusta otsonikerroksen ohentumasta.
Hän jatkoi tähän tapaan, ladellen faktoja ulkomuistista ja välillä oppilaita tentaten. Toisinaan hän kertoi asioita kirjan ulkopuoleltakin ja oli hyvillään, kun oppilaat näyttivät oikeasti kiinnostuneilta. Itse asiassa opettaminen ei ollut yhtään niin kamalaa kuin hän oli ensi alkuun pelännyt. Eri asia olisi tietysti, jos hänen pitäisi alkaa esitelmöidä jostain asiasta, josta hänellä ei ollut lainkaan pohjatietoja. Hasardimaantiedossa sellaista tuskin tulisi kuitenkaan vastaan. Loppuun hän säästi pienen tietoiskun heidän kotimaastaan: seikan, jota saattoi olla vaikea havaita maan rajojen sisäpuolelta.
- Yhdysvallat on maapallon pahin saastuttaja, ja kiitos toistaitoisen presidenttimme, me emme ole vieläkään täysillä mukana luonnonsuojeluohjelmissa. Se, että lupaa verohelpotuksia, ei saa ketään vähentämään päästöjä. Ainoa oikea tapa on yksinkertaisesti asettaa rajat päästöille ja valvoa, että niitä myös noudatetaan. Väittäisinpä, että tämä pallo olisi paljon parempi paikka elää, jos Bush keskittyisi mutanttijahdin sijasta ympäristönsuojeluun.
Muutama oppilas oli kauhistunut hänen haukuttuaan presidenttiä, mutta Mystique arveli, ettei Jeaninkään näkemys niin kauheasti poikennut hänen esittämistään mielipiteistä. Ja luultavasti nuoretkin olivat pohjimmiltaan samaa mieltä; kukaan heistä ei pitänyt presidentistä, koska tämä suunnitteli kaiken aikaa uusia lakeja heidän päänmenokseen.
- No, nyt meinasin poiketa sivuraiteille. Ja katsos, luento alkaakin olla lopuillaan. Huomenna... onko meillä huomenna luento?
Luokasta kuului muutama myöntävä vastaus.
- Tähän samaan aikaan, eikö? Puhutaan sitten kasvihuoneilmiön voimistumisesta, sekin on muuten asia, joka olisi pitänyt olla tässä opuksessa ensimmäisenä... Kuka pahus tämän on kirjoittanut? Frank Houston ja Ursula Sibley. Toivottavasti kirjasta otetaan uusi painos ensi vuodeksi.
Mystique sulki kirjan ja silmäisi luokkaa.
- Huomiseen sitten. Voitte mennä. En anna läksyä, mutta oletan, ettei kukaan tule huomenna kysymään minulta, mikä on otsonikato.
Oppilaat nousivat hurjasti pulisten penkeiltään, pakkasivat tavaroitaan ja lähtivät kolistelemaan kohti ovea. He olivat todennäköisesti menossa syömään, ja Mystique päätti seurata löytääkseen ruokasalin. Hän arveli, ettei Xavierin talossa tehty eroa oppilaiden ja opettajien välillä. Kaikki söivät samaa ruokaa tai sitten hankkivat muonavaransa itse.
Ruokasali oli pohjakerroksessa heti aulan vastakkaisella puolella: suurenmoinen, valoisa tila, jossa ei kuitenkaan ollut tippaakaan hallimaisuutta. Sen profiilia hallitsivat suuret, koristeelliset ikkunat, jotka oli jätetty alkuperäiseen asuunsa. Seinät sen sijaan oli maalattu vastikään ja pöydät ja tuolitkin näyttivät uusilta. Suurin osa oppilaista kävi syömässä keskipäivällä, joten meteli ja kuhina olivat hermojaraastavat. Ruoka, mitä se sitten olikin, näytti onneksi paremmalta kuin kouluissa yleensä ja Mystique uskaltautui ottamaan sitä reilunpuoleisen annoksen. Kokkina hääri kaksi pyylevää naista, joista toinen oli selvä mutantti, ainakin päätellen omituisista, verenpunaisista silmistä. Luultavasti toinenkin oli, mutta tämän kyky ei ollut päälle päin näkyvä. Mystique etsi katseellaan joukosta muita aikuisia ja huomasi lopulta ainakin Stormin istuvan pienessä nurkkapöydässä. Hän lähti luovimaan itseään tätä kohti yrittäen väistellä samalla ohi kirmaavia keskenkasvuisia.
- Hei Storm, hän laski tarjottimensa pöydälle ja hinasi itsensä istumaan vastapäätä naista.
- Hei Jean, sinut halusinkin tavata!
- Ai niinkö?
- Ei minulla mitään kummempia, Storm selitti. - Ajattelin vain kysyä, lähtisitkö seurakseni kaupungille nyt iltapäivällä. Mutta ymmärrän kyllä, jos et jaksa.
- Mitä? Miksen muka jaksaisi? hän kysyi hölmistyneenä. - Ilman muuta minä lähden sinun kanssasi.
- Olit vain kuulemma ollut hiukan väsynyt aamulla. Logan kielsi meitä rasittamasta sinua liikaa.
Kirottu Logan!
- En minä ole lainkaan väsynyt. Minua vain vähän tympi aamulla, Mystique hymyili leveästi Stormille samalla, kun mielessään vannoi, että Logan saisi vielä kuulla tästä. - Mitä.. mitähän Logan oikein mahtoi sanoa?
- Ei hän muuta kuin, että meidän ei pitäisi antaa sinun paiskia niin paljon töitä.
- Mitäpä jos Logan seuraavalla kerralla huolehtisi omista asioistaan? Mystique sanoi yhteen puristettujen, hymyilevien hampaiden välistä. - Enköhän minä osaa itse huolehtia itsestäni.
- Noo, hän välittää sinusta, Jean. Sinun omaksi parhaaksesi hän sen sanoi.
- Olen hurjan kiitollinen, Mystique tuhahti ja iski haarukkansa ruokaan tarpeettoman kovaa. - Mutta jos olinkin väsynyt, en ole sitä enää. Kuten sanoin, lähden mielihyvin kanssasi kaupungille. Pitääkö sinun ostaa jotain erityistä?
- Itse asiassa ajattelin etsiä uutta paitaa, Storm selvitti. - Jos jaksat roikkua perässäni vaateostoksilla..?
- Hei haloo, miehiäkö tässä ollaan? Mystique huomautti nauraen. - Ilman muuta, Storm, ilman muuta.
Pian lounaan jälkeen he seisoivat ulkona pysäkillä odottamassa bussia, koska Stormin mukaan heidän ei kannattanut lähteä autolla seikkailemaan keskustan keskipäiväruuhkaan. Linja-auto kulki puolentoista kilometrin päästä Xavierin kartanosta, juuri sopivasti niin, ettei matka käynyt liian pitkäksi, mutta myös niin, ettei kukaan utelias nähnyt koulua bussinikkunasta. Mystique ihmetteli, miten Xavier esti rakentamisen oppilaitoksensa viereen. Omistiko mies myös ympärillä sijaitsevat maastot ja metsät?
Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpöä oli varmasti 25 astetta. Naiset olivat pukeutuneet ilman vaatimalla tavalla: Mystiquella oli yllään punainen, ihonmyötäinen ja lyhythihainen paita, mustat caprihousut sekä punahihnaiset sandaalit. Stormia verhosi vain hyvin kevyt, valkea paita, jossa oli leveät hihansuut ja tummia kirjailuja kaulan ympärillä, beigenväriset housut ja samanväriset korkeakantaiset avokkaat, jotka saivat hänet näyttämään vieläkin pidemmältä. Nyt, kun tilaisuus tarjoutui, Mystiquesta oli oikeastaan kiva pukeutua ja valikoida asusteita Jeanin hyvin varustetusta vaatekaapista.
Bussi tuli ja he kiipesivät sisään kuljettajan uteliaan katseen saattelemina. Mies tervehti heitä niin ystävällisesti, että Mystique arveli Jeanin ja Stormin näyttäytyvän tällä linjalla usein. Bussissa ei ollut muita matkustajia ja he jäivät istumaan kuta kuinkin auton puoleenväliin, jo siitä syystä, että välttyisivät kuljettajan mahdollisilta kysymyksiltä.
Bussi ajoi koko matkan keskustaan, joten heidän ei tarvinnut vaihtaa linjaa kesken kaiken. Ihmisiä vilisi kuin pipoa, tietysti, kun ilmat suosivat ja kaupatkin olivat juuri aloittaneet kesän alennusmyyntinsä. Mystique siristeli silmiään kirkkaassa auringonpaisteessa ja manasi, että oli unohtanut aurinkolasit koululle. Hänestä tuntui omituiselta näyttäytyä tällä tavoin keskikaupungilla ja vieläpä pahimmassa ihmisvilinässä, totta kai, koska hän oli jo vuosia sitten oppinut välttelemään kiihkeimpiä ruuhka-aikoja. Hän muistutti itseään, että oli nyt Jeanin hahmossa, eikä kukaan kiinnittäisi häneen huomiota tavallista enempää. Jeanissa, samoin kuin Stormissa, oli se hyvä puoli, etteivät mutanttigeenit näkyneet päällepäin.
Ensimmäiseksi he poikkesivat tyylikkääseen Guccin liikkeeseen. Sen Mystique oli jo tiennytkin: Stormilla oli kallis maku. Jean oli hieman maanläheisempi, muttei hänkään missään ryysyissä kulkenut. Vaikkei Mystique nykyään käyttänytkään vaatteita, hän muisti kyllä nuoruutensa elintärkeät shoppailukierrokset kavereiden kanssa ja osasi sen vuoksi arvostaa puuhaa. Hänestä alkoi tuntua, että hän oli jopa tietämättään ikävöinyt sitä. He puikkelehtivat Stormin kanssa vaatehyllyjen välissä, hypistelivät kankaita, ihastelivat joitakin luomuksia ja arvostelivat kärkkäästi toisia. Nyrpeän näköinen myyjä tiedusteli, tarvitsivatko he apua, mutta Storm kieltäytyi kohteliaasti, sanoi vain katselevansa.
- Inhoan, kun nuo hengittävät niskaan, hän sanoi naisen mentyä.
- Niin minäkin. Koskaan ei saa katsella rauhassa. Mutta toisaalta sen kerran, kun tarvitsisi apua, myyjiä ei näy mailla halmeilla.
- Apua, katso nyt tuota! Storm parahti ja osoitti erään mallinuken ylle puettua mustavalko-ruudullista kauhtanaa, joka muistutti enemmän pöytäliinaa kuin vaatetta.
- Karmiva.
- En panisi päälleni vaikka maksettaisiin. Meneekö tuollainen muka kaupaksi? Ja mistä tuo on oikein tehty?
- Säkkikankaasta, Mystique totesi kokeiltuaan karheaa materiaalia.
- Uskomatonta.
Myyjä oli seisahtunut kuulomatkan päähän heistä ja nyrpisteli taas nenäänsä. Mystiquesta se oli todella huvittavaa; eiväthän vaatteet naisen suunnittelemia olleet! Myyjällä ei olisi pitänyt olla mitään valittamista, vaikka he haukkuisivat puolet vaatteista pataluhaksi - tuskinpa tämä provisiopalkkaa nautti. Mutta näin tyylikkääseen putiikkiin päätyvät ihmiset menivätkin yleensä saman tien naimisiin työnsä kanssa.
- Vaihdetaan liikettä, Storm ehdotti, kun tunkeilevan myyjän läsnäolo alkoi käydä liian tukahduttavaksi. - Haluaisin piipahtaa nopeasti Benettonilla.
- Sopii minulle, Mystique nyökkäsi.
Benettonin monikansalliset, tavaramerkiksi muodostuneet mainokset peittivät puolet kadunkulmasta ja myyntitila oli varmasti koko liikeketjun suurimpia. Siellä työskentelevät myyjät olivat nuoria ja innokkaita, valmiina palvelemaan ja kuitenkin antamaan tilaa asiakkaille, toisin kuin Guccin ylimeikatut nutturaniskat. Tällaisista puodeista Mystique piti ja hän vastasi kassaneidin leveään hymyyn. Vaatteista monet olivat liian teinejä hänen makuunsa, mutta Storm tiesi heti, missä osastolla voisi olla jotain heillekin sopivaa. Tumma nainen tarkasteli pitkään seinälle ripustettuja vaatteita ja poimi sitten joukosta vaaleansinisen lyhythihaisen paidan, jonka rinnassa oli liikkeen tunnus.
- Tämä olisi ihan kiva, mutta en halua kulkea ympäriinsä mainostaen Benettonin yhdistyneitä värejä, Storm huoahti. - Pakkoko niiden on pilata hyvät vaatteet logoillaan?
- No, silloin kenenkään ei tarvitse tulla kysymään sinulta, mistä olet tyylikkään paitasi ostanut, kun kaikki voivat lukea sen jo rintapielestäsi.
- Housuissa lukisi Jigsaw, paidassa Benetton ja silmälaseissa Gucci.
- Ja hiuksissa Wella.
- Ihan kuin ne saisivat tällaista väriä aikaiseksi raaimmillakaan kemikaaleilla, Storm irvisti ja pyyhkäisi valkoisia hiuksiaan. - Hei, arvaa miten minulle kerran kävi? Eräs nainen tuli kadulla kysymään, missä oikein värjään hiukseni. Ei hän tietenkään uskonut, kun kerroin, että tämä on luonnollinen värini, ja kuvitteli, että yritin pimittää jotain huipputason kampaajaliikettä. Lopulta annoin hänelle jonkin nimen, en nyt muista sitä tässä, mutta joka tapauksessa ensimmäisen, joka juolahti mieleeni, ja pääsin hänestä eroon.
- Oliko se nainen tumma?
- Mustat hiukset, Storm nyökkäsi. - Toivottavasti ei kovin pahasti polta päätään yrittäessään saada samanlaista sävyä aikaiseksi.
He jatkoivat kierrostaan liikkeessä, mutta Storm ei löytänyt etsimäänsä. Nuori nainen muisteli nähneensä jossain Benettonin mainoksessa soman pikku paidan, mutta se ei kai enää ollut myynnissä. Benettonin, kuten muidenkin pääasiassa nuorille suunnattujen liikkeiden valikoima vaihtui nopeasti.
- Älä nyt katso, Storm aloitti noukkiessaan erään valkoisen puseron telineestä ja levittäessään sen eteensä. - Mutta tuo hiippari on seurannut meitä jo parikymmentä minuuttia.
- Mikä hiippari? Mystique kysyi madaltaen ääntään.
- Tuo tuolla hameosastolla. Tuskinpa on täällä valikoimassa vaatteita vaimolleen.
Mystique oli katselevinaan mallinuken päälle ripustettua vaaleanpunaista iltapukua - joka itse asiassa näytti aivan hirveältä - ja vilkaisi vaivihkaa Stormin neuvomaan suuntaan. Minihameiden kohdalla seisoi paatuneen sovinistigigolon näköinen mies, jonka ylähuulta koristivat paksut viikset ja jonka mustat hiukset oli kammattu rasvalla taaksepäin.
- Näyttää ihan Saddam Husseinilta, hän kuiskasi ja Storm tirskahti.
Totta kai he herättivät huomiota. Storm ja Jean olivat molemmat pitkiä, hoikkia ja kauniita naisia. Stormin valkoiset hiukset käänsivät ihmisten päät siinä missä Jeanin tulenpunaisetkin, heillä oli virheetön iho ja huippumallin vartalo - sillä erotuksella, ettei kumpikaan heistä ollut liian laiha. Toisaalta Mystique nautti saamastaan huomiosta - hänen normaalia sinistä olomuotoaan nimittäin tuijoteltiin todella karsaasti - mutta jos äijällä ei ollut muuta tekemistä kuin seurata heitä pitkin päivää...
- Ei olla huomaavinammekaan, Storm sanoi ja hän nyökkäsi. Tumma nainen ripusti paidan takaisin henkariin ja esitti, että he vaihtaisivat kauppaa. Tien toisella puolella oli uusi Barneyn liike, jossa Storm ei vielä ollut vieraillut kertaakaan. Tumma nainen muistutti häntä upeasta minihameesta, jonka oli viime kesänä löytänyt Fifth Avenuella sijaitsevasta puodista ja Mystique teeskenteli muistavansa sen erinomaisesti.
- Ehkä sinäkin voisit nyt katsoa sitä hametta, josta olet puhunut jo kauan! Storm ehdotti. - Vai haluatko etsiä sitä Pariisista?
- Saas nähdä, milloin minä sinne asti selviän. Voinhan vilkaista, onko tuolla jotain sentyyppistä kuin etsin.
- Millainen se taas olikaan?
- No, haluaisin jotain kesäistä. Kevyttä.
- Ja luultavasti punaista, Storm virnisti.
- Nimenomaan.
Barneyn liike oli henkeäsalpaava - uusinta uutta vaateteollisuuden vaativalla alalla. Mystique ei muistanut, milloin hän oli viimeksi vieraillut vastaavanlaisessa putiikissa. Liike kattoi kaksi pinta-alaltaan ainakin hehtaarin (tai no, ehkei ihan) laajuista kerrosta, se oli sisustettu aistikkaasti kuin filmitähtien kodit, ja jokaisella myyjällä oli yllään silmiinpistävän kallis jakkupuku. Mystique ei ollut erityisen köyhä, mutta nyt hän alkoi kummastella tosissaan, kuinka helvetisti Stormilla oikein oli mammonaa. Toisaalta hänestä oli hauska seurata kalliilla maulla varustetun ihmisen shoppailua: Storm oli sekä asiantunteva että valikoiva. Nuori nainen tarkasteli vaatteita huolella eikä kärsinyt pienintäkään virhettä. Hän pohti tarkkaan hankintojaan eikä vain ostanut mitä ensimmäisenä käteen sattui. Hän oli tyylitajuinen mutta nuorekas ja lisäksi niin kaunisvartaloinen, että myyjät suorastaan hinkuivat päästä vaatettamaan häntä. Mystique tunsi pienen alakuloisuuden piston ajatellessaan, että hänenkin elämänsä voisi olla tällaista, jos hän vain valitsisi elävänsä koko elämänsä jonkun toisen hahmossa. Samalla hän kuitenkin muistutti itseään periaatteistaan: hän oli ottanut tämänkin tehtävän vain sen vuoksi, että se ajoi mutanttien asiaa. Hänen hankkimiensa tietojen avulla Eric toivon mukaan pääsisi syrjäyttämään presidentin ja kohtuuttomat mutanttilait. Asioiden selkiydyttyä hän ehkä pystyisikin jonain päivänä kävelemään omana itsenään sisään Barneyn liikkeeseen ja nauttimaan myyjien suosiosta.
- Oi katso kuinka ihana! Jean, tuo sopisi sinulle loistavasti!
Storm kiiruhti vaatetelineiden luo ja tempaisi valikoimasta näkyviin tummanpunaisen, melko jäykästi laskeutuvan hameen, jossa oli vinoon leikattu helma ja punaisilla helmillä kirjailtu pieni perhoskuvio. Mystiquenkin täytyi myöntää, että vaate oli hyvin erityinen ja sievä.
- Tässä on siihen yläosakin! Jean, kokeile! Sinun täytyy kokeilla tätä!
Stormin mieliksi hän otti hameen ja siihen sopivan hihattoman ja muotoonommellun korsettiyläosan. Sovituskopeilla ei onneksi ollut tungosta, joten hän pääsi heti sovittamaan vaatteita ylleen. Mystique riisui mustat housunsa ja punaisen paitansa ja pohti hetken, miten Stormin hänelle valitsemat vaatteet oikein oli tarkoitus pukea.
Hame meni kivuttomasti päälle ja näytti istuvan hyvin hänen - Jeanin - kapeilla lanteillaan. Mystique tarkasteli itseään peilistä ja mietti, miltä asu olisi näyttänyt hänen ikioman olomuotonsa päällä. Kokeilemaan hän ei uskaltanut ruveta, sillä Storm saattaisi koska tahansa vetää sovituskopin oven auki. Luultavasti asun punaisuus olisi vain korostunut entisestäänkin sinistä taustaa vasten ja hänen hiuksensa olisivat riidelleet kammottavasti voimakkaan sävyn kanssa. Huokaisten hän avasi korsettiyläosan vetoketjun, puki sen päälleen ja huomasi, ettei saanut sitä yksin kiinni.
- Storm, viitsisitkö tulla auttamaan?
Ovi läimähti auki kuin Storm olisi vain odottanut kehotusta. Mystique osoitti selkäänsä ja toinen ymmärsi heti, mistä oli kyse. Kun vetoketju oli kiinni, yläosakin istui loistavasti hänen päällään, huolimatta jopa siitä, että sekin oli valmistettu melko jäykästä kankaasta. Storm henkäisi ihastuksesta eikä Mystiquekaan voinut välttää leveää hymyä. Asu sopi hänelle täydellisesti, näytti kuin se olisi ollut suunniteltu Jeanin mittoja silmällä pitäen.
- Jean, se on upea! Kerta kaikkiaan... Sinun on pakko ostaa se! Se on tehty sinua varten!
- Ei tämä pahalta näytä, Mystique totesi kääntyillen ja tarkastellen itseään joka kulmasta.
- Nuo sandaalitkin on kuin valittu tätä asua varten! Jos sinä et osta tätä, se on rikos koko tätä kaupunkia kohtaan!
- Enpä olisi uskonut tätä sanovani, mutta ystävänne on oikeassa, neiti!
Mystique ja Storm pyörähtivät ympäri kuullessaan vieraan äänen. Utelias myyjä oli kuullut heidän puheensa ja seisoi nyt sovitusalueen oviaukossa silmät hämmästyksestä levällään.
- Tuo on tosiaankin kuin teille tehty!
- Onkohan tämä hirveän kallis? Mystique kysyi varovasti ja kaivoi hameen helmasta hintalapun. Jumalauta, 200 dollaria pelkkä hame!
- Se on hiukan hintava, mutta voimme antaa jonkin verran alennusta, myyjä lupasi. - Olisi tosiaankin rikos ripustaa se takaisin näytteille, kun tietäisi, ettei se voi sopia kenellekään tuon paremmin.
Imarrella myyjä ainakin osasi! Ja Mystique tiedosti hämärästi sen tepsivän. Asu ei ollut ihan niin kevyt kuin, mitä hän oli ajatellut, mutta yhtä kaikki hän halusi sen. Hän ei ollut ostanut vaatteita kymmeneen vuoteen, jos ei laskettu hänen tehtävää varten hankkimiaan välttämättömyyksiä, ja mikä muu asu olisi ollut parempi syy aloittaa touhu jälleen?
- Hyvä on, hän kuuli itsensä sanovan. - Minä otan sen.
Hetken kuluttua he astuivat puodista kadulle ja Mystique tunsi itsensä suorastaan käsittämättömän onnelliseksi. Shoppailu. Se, kun myyjä viikkasi vaatteen, poisti hälyttimet ja hän maksoi sen tavattoman suurilla seteleillä. Rahan menetys kirpaisi, mutta tunne oli ohimenevä. Sen ohitti hurmio, joka syntyi, kun ostos pakattiin kauniiseen liikkeen tunnuksella varustettuun paperipussiin ja ojennettiin hänelle. Kun hame ja yläosa virallisesti muuttuivat hänen omikseen. Tunne oli niin juovuttava, että Mystique olisi voinut kuvitella muuttuvansa oikeaksi himoshoppaajaksi, jos hänen ihonsa ja ulkomuotonsa olisivat olleet hiukankaan normaalimmat. Storm katseli häntä säteillen lähes yhtä innokkaasti ja tolkuttaen kerta toisensa jälkeen, että Scott pyörtyisi, kun näkisi tuon jumalaisen kokonaisuuden hänen yllään.
Shoppailunautinto kuitenkin hävisi äkkiarvaamatta, kun heitä seurannut viiksekäs sovinistigigolo ilmaantui tielle suoraan heidän eteensä. Storm pysähtyi niin äkisti, että Mystique törmäsi hänen selkäänsä. Miehen lähestymistapa ei ainakaan ollut niitä kaikkein tyylikkäimpiä. Liimaletti hypisteli viiksiään ja virnisti heille maireasti.
- Hyvää päivää, arvon neidit. Kiinnostaisiko teitä liittyä seuraani drinkkien merkeissä?
- Kiitos, mutta ei kiitos, Storm vastasi kohteliaasti.
- Voisimme mennä nauttimaan kylmää juotavaa Dukesin terassille, mies hiveli geelin jäykistämiä hiuksiaan. - Satun kuulumaan VIP-asiakkaisiin, joten...
- Kuinka mukavaa, mutta me emme ole erityisen kiinnostuneita, Storm jatkoi ja yritti ohittaa gigoloa, mutta tämä singahti oitis tientukkeeksi.
- Harkitkaapas nyt vielä, nythän on niin kuuma ilmakin, että luulisi teidän kaipaavan virkistystä.
- Osaamme hakea sitä itsekin. Kiitos ja näkemiin, Mystique tokaisi jo hieman tiukempaan sävyyn. Äijälle ei näyttänyt viesti menevän perille.
- No, jos drinkit eivät kiinnosta, voisimme tietenkin mennä suoraan minun asunnolleni. Se sijaitsee Manhattanilla.
Johan alkoi mennä julkeaksi! Mystiqueta ärsytti.
- Kuulkaapas herra. Ymmärrän kyllä, että te luulette olevanne Jumalan lahja naisille, mutta meillä on nyt hieman kiire, joten mitäs jos väistyisitte...
- Miten sitä nyt noin tylyjä ollaan? kuvotuksen ääni oli hunajanmakea, mutta karmi Mystiquen selkäpiitä. Juuri tuollainen mies, vakuuttunut omasta viehätysvoimastaan, vaikka pekoniliemi valui otsalle helteisessä kevätilmassa. Päivisin tämä esitti herrasmiestä naiselle, jonka kuitenkin raiskasi pimeän tultua. Hän tunsi raivon kuohahtavan sisuksissaan.
- Kuunnelkaapa tarkkaan, arvon margariinirasia! hän korotti ääntään. - Te olette ilmiselvästi vakuuttunut siitä, että kaikki naiset, joita te vain lähestyttekin, lankeavat välittömästi jalkojenne juureen. Ikävä tuottaa pettymys, mutta te olette kyllä viimeisin kaksilahkeinen tällä planeetalla, jolle soisin tuon kyseenalaisen kunnian. Te ette ole Jumalan lahja naisille, ette lähelläkään tämän luomakunnan ylevintä tai viehättävintä olentoa. Te olette rasvaisin, limaisin, hikisin, rupisin, luotaantyöntävin ilmestys, joka koskaan on lättäräpylänsä tällännyt minun tielleni. Asiaa ei paljon auta se, ettei teillä näytä olevan tällaisena päivänä muuta tekemistä kuin vainota kunniallisilla kansalaisia heidän vaateostoksillaan. Säälisin teitä, mikäli teissä vain olisi jonkinlainen ihmisyyden pilkahdus. Kerronpa teille jotain, hyvä herra: Jos minun pitäisi valita teidän ja Saddam Husseinin väliltä - ja sanonpa vain, ettette te kovin paljon siitä turjakkeesta eroa - se ei tuottaisi lainkaan vaikeuksia. Lähtisin vaikka tältä seisomalta Irakiin!
Miehen kasvot kiiltelivät hiestä ja raivosta. Ne olivat turvonneet punaisiksi ja otsassa suoni sykki pahaenteisesti. Vasta nyt Mystique huomasi, että he olivat saaneet yleisöä. Lähestulkoon puolet kadulla kulkevista ihmisistä oli pysähtynyt katsomaan uteliaana välikohtausta. Mystique oli antanut kaiken tulla lujaa vasten kuvotuksen kasvoja ja kuuli nyt ihmisten naureskelevan turvallisen välimatkan päästä. Hän arveli tämän palopuheen jo riittäneen ja lähti ohittamaan miestä, kun tämä äkkiä tarttuikin häntä käsivarresta.
- Kuulepas narttu, minulle et puhu tuohon -- umph!
Ote hänen kädestään kirposi ja mies putosi polvilleen maahan. Kädet kaivautuivat haaroväliin ja suusta kupli vaimea vaikerrus, joka pyyhki hetkessä iljetyksestä kaiken uhkaavan. Nähdessään Stormin Mystique tajusi. Sanojen sijaan tämä oli antanut fysiikan puhua ja potkaissut äijää suoraan nivusiin.
Heidän yleisönsä puhkesi suosionosoituksiin. Ihmiset vihelsivät, taputtivat ja vannoivat naisenergian nimeen, sillä vain harvoin tarjottiin kaupungin keskustassa näin epätavallisia esityksiä. Mystique kohotti kulmiaan Stormille, ja tämä oli samaa mieltä: heidän oli tullut aika liueta paikalta. Kuin yhteisestä sopimuksesta he ojensivat kätensä toistensa olkapäille ja astuen välinpitämättömästi maassa uikuttavan limanuljaskan yli he jatkoivat matkaansa villiintyneiden katsojien yhä hurratessa.
Logan ja Kurt pitivät juuri majaa keittiössä, kun kaksi hekotukseensa tukehtuvaa naista astuivat sisään ovesta. Sillä hetkellä Mystique vähät välitti, vaikka Jean olisi vastaavassa tilanteessa tyytynyt hihittämään hillitysti kämmenensä takana. Hän ei ollut pitkään aikaan nauranut niin antaumuksella eikä itsehillintää paljon lisännyt se tosiseikka, että Jeanilla oli yllättävän voimakas ja kantava ääni, kun sille vain uskalsi antaa tilaisuuden. Niinpä hän suorastaan ulvoi ja pyyhki kyyneleitä silmistään Stormin kerratessa kaupungilla sattunutta välikohtausta.
- Mikä on niin hauschkaa?
- Jumalauta, olisittepa nähneet, miten Ro potkaisi sitä äijää!
- Ei vaan, miten Jean haukkui sen pystyyn! Limäläjän permanentti suorastaan oikeni!
Storm painui kumaraan naurun voimasta ja piteli vatsaansa.
- En ikinä unohda sitä ilmettä.. haahahhahahaa!
- Kuulostaa siltä, että tytöt ovat pahoinpidelleet jonkun miesparan, Logan huomautti Kurtille.
- Mischtä nyt on kysche? saksalainen tiedusteli ihmeissään. - Ja mikschi schinä kutschuit Sturmia?
- Ro, Mystique kohautti harteitaan. - Ororo. "Ro". Hän kertoi minulle, että hänen isänsä kutsui häntä lapsena sillä nimellä.
- Ro, Kurt toisti saksalaisella kurkkuärrällään.
- Mitä te olette tehneet? Scott kysyi ilmaantuen äkkiä näkyviin pöydän takaa.
- Mitä sinä teet? Mystique kysyi hämmästyneenä. Hän ei ollut edes tajunnut miehen olevan huoneessa.
- Korjaan astianpesukonetta, Scott nosti likaiset kätensä näkyviin. - Se pamahti.
- Pamahti?
Scott osoitti avonaista konetta, jonka sisuksia hän oli hetki sitten tonkinut.
- Niin. Yritän parhaani mukaan saada sen kuntoon, mutta voi olla, että joudumme kutsumaan ammattilaisen hätiin.
- Pahempi juttu, Mystique irvisti.
- No, kertokaa, mitä te teitte! Kurt hoputti sininen häntä innostuksesta viuhuen.
- Eräs kuvottava liimaletti seurasi meitä joka paikkaan, kävi jopa melko uhkaavaksi ja lopulta me näytimme äijälle taivaan merkit, siinä kaikki, Storm hymyili ja pudisteli teatraalisesti käsiään.
- Teitte mitä?
- Jean haukkui sen ensin niin, ettei tyyppi ollut tolpillaan pysyä, ja minä viimeistelin homman napakalla nivuspotkulla.
- Enpä haluaisi joutua noiden kahden käsittelyyn, Logan irvisti nauraen.
- Näkikö kukaan teitä? Scott kysyi.
- Johan toki. Koko kadullinen ihmisiä. Ja kaikki taputtivat.
- Loistavaa, Scott puuskahti. - Entä jos tyyppi menee tekemään tästä ilmoituksen?
- Kertomaan, että kaksi hentoa naista rökittivät hänet? Logan kysäisi ivallisesti.
- Okei, ehkei sittenkään, Scott myönsi. - Mutta ehkä silti pitäisi osoittaa jonkinlaista varovaisuutta...
- Emme me käyttäneet mutanttivoimia, Mystique selitti. - Luuletteko, ettemme me yhdelle sovinistihiipparille pärjää? Annoimme kuonoon ihan perinteisellä tavalla!
- Luoja teitä! Scott manaili mutta nauroi jo.
- Tietääpähän äijä, ettei toiste tule ahdistelemaan "hentoja" naisia heidän shoppailureissullaan.
- Löysittekö te jotain? Scott kysyi sitten ja tiiraili heidän kantamuksiaan.
- Minä ostin paidan, Storm veti paperikassista valkoisen vaatekappaleen, jonka oli ostanut välikohtauksen jälkeen M&S:stä. - Mutta katsokaapa, mitä Jean löysi!
- Sinähän sen löysit, Mystique korjasi. Häntä ei jostain syystä huvittanut esitellä ostoksiaan miehille. Entäpä jos asu olikin jotain, jota Jean ei ikimaailmassa pukisi päälleen ja Scott huomaisi sen heti? Toisaalta Storm ja Jean olivat niin hyviä ystäviä, että tumma nainen varmasti tunsi Jeanin mieltymykset, luultavasti jopa paremmin kuin Scott. Hän veti kassista hameen ja korsettiyläosan.
- Se on hieno, Scott nyökytteli. - Mistä ostit sen?
- Barneylta.
- Maksoi varmaan älyttömästi.
- Älä nyt sellaisiin pikkuseikkoihin kiinnitä huomiota! Storm pisti kiivaasti väliin. - Itsekin törsäät omaisuuksia vain pikku mopedisi virittämiseen!
- En ehkä törsäisi niin paljoa, mikäli Logan vain jättäisi sen rauhaan, Scott murahti ja vilkaisi kookasta miestä takanaan. Logan kohotti kulmakarvojaan, mutta ei sanonut mitään.
- Maksoihan se, mutta en minä tällaisia jatkuvasti osta, Mystique mutisi ja tunki vaatteet takaisin paperipussiin. Toivottavasti hänen sanomansa oli edes osittain totta eikä Jean ravannut Barneylla joka viikonloppu.
- Enkä minä sillä sano, totesin vain, että siinä liikkeessä on kallista, Scott kiirehti vakuuttamaan. - Se on oikeasti tosi tyylikäs, näyttää varmasti tosi hyvältä ylläsi.
Toivottavasti mies ei saisi päähänsä, että Mystiquen pitäisi esittää illalla yksityinen pukushow. Mistä hän tiesi, vaikka Scottilla ja Jeanilla oli tapana harrastaa makuuhuoneen puolella ties kuinka omituisia roolileikkejä?
- Jean sai alennustakin, koska myyjä oli sitä mieltä, ettei tuo asu sopisi kenellekään paremmin.
Okei, kiitos Storm, mutta riittää jo. Älä yllytä Scottia!
- Kunhan vain mielisteli, jotta saisi vaatteen kaupaksi, Mystique totesi kuivasti.
- Älä höpötä! Se näytti todella upealta, Storm jatkoi eikä ymmärtänyt vaihtaa puheenaihetta. Kyllähän Mystiquekin mielellään olisi uudesta ostoksestaan puhunut, mutta ainoastaan naisten läsnäollessa. Jokaisen miehen kasvoilla oli luettavissa kiinnostusta nähdä hänet siinä asussa ja jokainen noista kiinnostuksista sisälsi taka-ajatuksia.
- Minun pitää mennä vessaan, Mystique sanoi äkkiä, kun ei muuta keksinyt. Hän kääntyi kannoillaan ja marssi ulos keittiöstä aikomuksenaan todellakin livahtaa lähimpään tyttöjen vessaan, jossa oli lukko. Siellä hän voisi odotella tilanteen tasaantumista. Mikäli hän miehiä yhtään tunsi, nämä unohtaisivat vaatteen saman tien, eikä illalla ketään enää kiinnostanut, oliko hän käynyt ostoksilla vai ei.
Aulassa hän näki wc:n merkin ja livahti huojentuneena sisälle. Harmi vain, ettei paikka ollutkaan tyhjä, kuten hän oli toivonut. Rogue ja mustatukkainen tyttö luennolta notkuivat lavuaareilla ja peilailivat itseään, aikomuksenaan ilmeisesti lähteä ulos.
- Hei, tohtori Grey, he tervehtivät lähes yhdestä suusta. - Onko jokin hätänä?
Mystique tajusi sisääntulonsa näyttäneen aavistuksen hätäiseltä. Hänen kasvonsa olivat takuulla saavuttaneet saman punaisen sävyn kuin hänen hiuksensa ja hänellä oli muutenkin tukahduttavan kuuma. Lisäksi hänen kädessään roikkuva Barneyn tumma paperikassi näytti täysin asiayhteyteen sopimattomalta. Mutta mitä kummaa tytöt täällä aulassa norkoilivat, vaikka heillä oli vessa huoneidensakin yhteydessä?
- Ei, miksi olisi? hän kysyi huolettomaan sävyyn. - Oletteko menossa jonnekin?
- Kaupungille, Rogue vastasi. - Palaamme kyllä ennen iltaa.
Ihan kuin häntä olisi kiinnostanut kontrolloida nuorten menemisiä.
- Tohtori Grey, aloitti mustatukkainen tyttö. - Kun nyt palasitte aikaisemmin kuin oli tarkoitus, olisiko mahdollista, että lähettäisitte minulle liitetiedostona sen plasmasäteitä koskevan artikkelin, jonka saitte siltä professori... mikä olikaan? Siltä Lontoossa asuvalta professorilta kuitenkin.
Mystique tuijotti tyttöä äimistyneenä ainakin pari ikuisuudelta tuntuvaa sekuntia ennen kuin älysi vastata.
- Totta kai, mutta voisitko antaa minulle uudestaan sähköpostiosoitteesi? Taisin kaikessa kiireessä hukata sen.
- Voin tietysti, tyttö vastasi iloisesti ja kaivoi käsilaukustaan kynän ja paperia. - Olisi todella kiinnostavaa lukea se.
- Ilman muuta, Mystique nyökkäsi hymyillen ja katsoi, kun tyttö raapusti paperinpalaan e-mail -osoitteensa.
- Kiitos kovasti, tyttö sanoi hänen ottaessaan lapun. Rogue nyki tätä jo mukaansa, joten he hyvästelivät pikaisesti hänet ja hävisivät ovesta. Mystique tarkasteli mietteissään lappusta ja siihen kirjoitettua osoitetta. Teksti "jubil.lee@xmansion.com." antoi jonkinlaisen viitteen tytön nimestä. Liittyivätköhän plasmasäteet jotenkin tämän mutanttikykyihin vai miksi tyttö oli niin kiinnostunut asiasta? Mystique arveli, että tietokoneelta saattaisivat löytyä muutkin oppilaita koskevat tiedot; hänelle olisi lainkaan pahitteeksi hieman vilkaista näiden nimiä ja erikoiskykyjä. Eikä pelkästään niitä. Jos Jeanilla oli jotain tekemistä Ericiä ja heitä muita koskevan lähestymiskiellon kanssa, siitä luultavasti oli myös vihjeitä tämän tiedostoissa. Mystique tunsi äskettäisen ahdistuneisuuden muuttuvan toivonkipinäksi. Miksei hän ollut aiemmin tullut ajatelleeksi tietokoneita? Ne voisivat olla avain koko tehtävän suorittamiseen.
Ainoa ongelma oli se, miten hän pääsisi hakkeroitumaan Jeanin tiedostoihin salasanaa tietämättä.