(no subject)
Reply to this meme by yelling "Words!" and I will give you five words that remind me of you. Then post them in your LJ and explain what they mean to you.
Syksy.
En tiedä kuinka pitkään olen rakastanut savipeltoja, riitteenmakuisia aamuja, palelevia varpaita, iloisina hehkuvia sadetakkeja, ruskanpukemia puita tai hiljaista melankoliaa, mutta kauan joka tapauksessa. Pidän syksyn uusista aluista ja toisaalta kesän käpertymisestä nukkumaan. Rakastan hiljalleen pimeneviä öitä, mustikoita, tähtitaivasta ja ensimmäisiä pakkasia. Pidän pysähtyneisyydestä - siitä, miten talvi hengittää jo niskaan ja kesästä voi tavoittaa vilauksia siellä täällä. Syksyisin kirjoitan enemmän kuin juuri koskaan, luen runoja, näpertelen kirjeitä ja elän, hengitän, en itke. Syksyt ovat minulle se aika, jolloin herään taas.
Tee.
Isäni sanoi kerran, että saisin joskus lakata ostamasta teetä ja juodakin sitä. Hän on osittain oikeassa - keittiömme kaapeissa on yksi minulle pyhitetty hylly täynnä teetä. Omistan myös kaksi puolen litran sveitsiläistä tuoppia, joista siemailen sitä. Varsinkin syksyisin. Tee liittyy aika olennaisesti kirjoittamiseen. Keitän vihreää, raikasta jasmiiniteetä tai vaniljarooibosta, maustan hunajalla ja syvennyn ajattelemaan. NaNoWriMon aikaan tee on suorastaan välttämättömyys! Syksyisin teeholisti minussa nostaa päätään ja saatan istua keittiössämme, vanhan kuhmuisen lampun alla, tuijottelemassa ulos teekuppi kädessäni. Ja aina silloin tällöin kirjeistäni löytyy valitettavasti teetahroja...
Aamut.
Suurin osa tämän hassun pikku planeetan ihmisistä lienee ilta- tai yöeläjiä, mutta minä rakastan aamuja. Usein mukautan unirytmini muiden mukaan, mutta siitä huolimatta harvoin herään yhdeksän jälkeen. Syksystä kevääseen herään aina viiden ja seitsemän välillä ilman herätyskelloakin. Ne aamutunnit käytän yleensä johonkin pieneen - luen Raamattua, kirjoitan, rukoilen, käyn haukkaamassa raitista ulkoilmaa, valokuvaan... mitä milloinkin. Aamut ovat täynnä mahdollisuuksia. Päivä on vielä elämättä ja se voi muodostua ihan millaiseksi tahansa.
Neville.
Monikohan tämänkin blogin lukijoista tietää suhteestani tähän rohkelikkoon? Krhm. Neville on kuitenkin minulle hahmona äärimmäisen rakas. Se poika kasvaa ujosta, änkyttävästä ja onnettomuusherkästä tohelosta rohkeaksi nuorukaiseksi - upeaa! Nevillen tarina on rohkaiseva ja moniulotteinen. Ja ei sitä hupsua pikkuista voi olla rakastamatta. <3
Ajatukset.
Niitäkin minulla on. Toisinaan. Ehkä. Melkein.
Se yksi poika sanoi, että tunnun miettivän ihan liikaa. Sekin lienee totta.
Sanat sain verikirja :lta.
Syksy.
En tiedä kuinka pitkään olen rakastanut savipeltoja, riitteenmakuisia aamuja, palelevia varpaita, iloisina hehkuvia sadetakkeja, ruskanpukemia puita tai hiljaista melankoliaa, mutta kauan joka tapauksessa. Pidän syksyn uusista aluista ja toisaalta kesän käpertymisestä nukkumaan. Rakastan hiljalleen pimeneviä öitä, mustikoita, tähtitaivasta ja ensimmäisiä pakkasia. Pidän pysähtyneisyydestä - siitä, miten talvi hengittää jo niskaan ja kesästä voi tavoittaa vilauksia siellä täällä. Syksyisin kirjoitan enemmän kuin juuri koskaan, luen runoja, näpertelen kirjeitä ja elän, hengitän, en itke. Syksyt ovat minulle se aika, jolloin herään taas.
Tee.
Isäni sanoi kerran, että saisin joskus lakata ostamasta teetä ja juodakin sitä. Hän on osittain oikeassa - keittiömme kaapeissa on yksi minulle pyhitetty hylly täynnä teetä. Omistan myös kaksi puolen litran sveitsiläistä tuoppia, joista siemailen sitä. Varsinkin syksyisin. Tee liittyy aika olennaisesti kirjoittamiseen. Keitän vihreää, raikasta jasmiiniteetä tai vaniljarooibosta, maustan hunajalla ja syvennyn ajattelemaan. NaNoWriMon aikaan tee on suorastaan välttämättömyys! Syksyisin teeholisti minussa nostaa päätään ja saatan istua keittiössämme, vanhan kuhmuisen lampun alla, tuijottelemassa ulos teekuppi kädessäni. Ja aina silloin tällöin kirjeistäni löytyy valitettavasti teetahroja...
Aamut.
Suurin osa tämän hassun pikku planeetan ihmisistä lienee ilta- tai yöeläjiä, mutta minä rakastan aamuja. Usein mukautan unirytmini muiden mukaan, mutta siitä huolimatta harvoin herään yhdeksän jälkeen. Syksystä kevääseen herään aina viiden ja seitsemän välillä ilman herätyskelloakin. Ne aamutunnit käytän yleensä johonkin pieneen - luen Raamattua, kirjoitan, rukoilen, käyn haukkaamassa raitista ulkoilmaa, valokuvaan... mitä milloinkin. Aamut ovat täynnä mahdollisuuksia. Päivä on vielä elämättä ja se voi muodostua ihan millaiseksi tahansa.
Neville.
Monikohan tämänkin blogin lukijoista tietää suhteestani tähän rohkelikkoon? Krhm. Neville on kuitenkin minulle hahmona äärimmäisen rakas. Se poika kasvaa ujosta, änkyttävästä ja onnettomuusherkästä tohelosta rohkeaksi nuorukaiseksi - upeaa! Nevillen tarina on rohkaiseva ja moniulotteinen. Ja ei sitä hupsua pikkuista voi olla rakastamatta. <3
Ajatukset.
Niitäkin minulla on. Toisinaan. Ehkä. Melkein.
Se yksi poika sanoi, että tunnun miettivän ihan liikaa. Sekin lienee totta.
Sanat sain verikirja :lta.