Jonka tehtävä on palaa

Apr 05, 2009 10:47

Kun katselen huonettani nyt, itsepäisinä kasvavia kirjapinoja jotka versovat yhä korkeammiksi, horjuen päivä päivältä enemmän, aukinaista almanakkaa sivut täynnä merkintöjä, tuolin selkänojalla retkottavaa kylpytakkia... Minä lähden täältä. Se aika mitataan jo kuukausissa jos pääsen sisään yliopistoon, ja sitten olen omillani.

Uusi kaupunki, yllättäen jalkojen alla onkin asfalttia eikä savea, laskut ja ruoka on maksettava itse ja elämä on täynnä asioita, joita en voi nähdä enkä ymmärtää. Epävarma olo, selviänkö minä? En ole koskaan ajatellut päiviäni tarkkaan, en harkinnut tai suunnitellut - ja silloinkin kun olen, minun siirtoni ovat olleet liian uhkarohkeita, olen uhrannut mieluusti kuningattaria kunhan saan säilyttää ratsuväen. (Sillä pelaan paljon paremmin hevosilla kuin muilla upseereilla, kummallista sekin.)

Nyt on sunnuntai. Minulla on hurjasti elämää elettävänä tänä keväänä, ensiviikolle varattuna päiviä ja yhä lisää päiviä, ja viime yönä näin unta siitä, että ruotsin ylioppilaskoe kaatui omaan mahdottomuuteensa, etten minä oikeasti osannut yhtään mitään. Improbatur kyllä kirveltäisi, mutta toisaalta... joskus ne on otettava vastaan virnistellen, suupielet vereslihalla venyttämisestä. Elämä saa paiskoa esteitä ympärille miten haluaa, kunhan silloin tällöin jaksaa jättää tienviittojakin.

Minä päätin osallistua seuraavaan J.H. Erkon runokilpailuun. Olo on epävarma - osaanko minä? En. Mutta vuosi aikaa, runojen kirjoittaminen ei ole koskaan ollut minulle taitolaji vaan paperille leimahtaneita hetkiä, palavat tuhkaksi mielessä mutta kun ne saadaan rajatuksi sanoihin, puhallettua liekkeihin, jää jäljelle edes hiillos, muisto roihusta.

Tänään minä yritän taas saada jotakin aikaiseksi.

unet, syksy, ylioppilaskokeet, kirjat, kevät, tulevaisuus, runot, aamut

Previous post Next post
Up