Nanon ensimmäinen ja viimeinen kohtaus
Kirjoitin tänään nanoni ensimmäisen kohtauksen ja loppukohtauksen. Tässä ne ovat, olkaa hyvät:
Alku:
“Minua paleltaa”, Thanatos sanoo. Mies on vain varjo entisestään: ennen komeat kasvot ovat nyt kaidat ja poskiluut törröttävät, silmät sameat ja toivottomat, huulet kuivat ja halkeilleet. Malenka hymyilee ohuesti.
“Pian sinua ei palella enää. Saimme käskyn hoitaa teloituksesi tänään. Nopeasti ja kivuttomasti - haluavat kai varmistua siitä, että pääsemme sinusta kerralla eroon. Vaikka en usko, että sinusta olisi enää taistelemaan. Siperia opettaa, niin oli tapana sanoa jo kauan sitten, ja totta se on edelleen.”
Thanatoksen kasvoilla häilähtää jotain, mutta suu pysyy kiinni. Mies istuu sellinsä lavitsalla. Hän on kietonut pitkät käsivarret kehonsa ympärille ja kiskonut polvet kiinni vartaloon. Jos Malenka tietäisi vähemmän, hän tuntisi ehkä sääliä.
“Haemme sinut iltapäivällä. Kahdeksan ampujaa. Aika monta luotia. Sen pitäisi riittää.”
Thanatoksen suupieli nytkähtää. “Kahdeksan? Olisin odottanut kahtakymmentä.”
Malenka kohauttaa olkapäitään. “Joukot ovat kiireisiä. Vahvistuksia kaivataan jatkuvasti.”
“Oletteko voitolla?” Thanatos kysyy. Hän kohottaa katseensa. Silmät ovat nyt vähän kirkkaammat, kysymys loistaa niissä kuin hätäsoihtu.
“En tiedä”, Malenka päättää vastata rehellisesti. Mitäpä sitä kuolevalta kätkemään? “Asemataistelu jatkuu. Sotilaita kuolee puolin ja toisin. Sinun vangitsemisesi oli erävoitto, mutta siitä on jo viikkoja, eivätkä he ole yrittäneet pelastaa sinua.”
“Se olisi ollut itsemurhaisku”, Thanatos vastaa tyynesti. “Kielsin heitä.”
“Niin epäilemättä teit. Mutta ihmiset eivät aina noudata sellaisia kieltoja. Laskimme sen varaan.”
“Laskitte väärin”, Thanatos hymyilee. Malenka ei vastaa, vaan kääntyy kannoillaan ja lähtee valmistelemaan teloitusta.
*
Ulkona on valkoista. Tammikuinen taivas on kirkas ja harmaa, lumikinokset korkeita, tuuli viiltävä. Thanatos räpyttelee vettyviä silmiään.
“Seiso suorassa”, Malenka ohjeistaa. “Haluat kai olla urhea.”
“Ryhdillä ja urheudella on harvemmin tekemistä keskenään.”
Ne jäävät viimeisiksi sanoiksi. Malenka katsoo räsyisessä takissaan värjöttelevää hahmoa ja antaa sitten merkin, kuusi sotilasta avaa tulen. (Kaksi tarvittiinkin taisteluihin toisaalle.)
Kuusi osoittautuu riittävän suureksi määräksi. Kinoksiin roiskahtaa verta, se hehkuu punaisena valkeaa vastaan. Pian tulevat linnut ja haaskaeläimet. Vihollisia ei haudata, siihen ei ole varaa. Eikä ikiroutainen maa sitä sallisikaan.
“Ei ainakaan palella enää”, Malenka mutisee itsekseen. Hän vilkaisee kelloaan ja kiiruhtaa takaisin sotaan, jossa ei ole voittajia.
Loppu:
Nuotio räiskyy ja ratisee, liekkien hehku ja varjot kirjoittavat kaunoa laavun kattoon. Malenka on sulkenut silmänsä. Thanatos istuu vielä laavun reunalla ja paistaa nokeentuneella pannulla taikinan viimeistä lettua. Metsä on hiljainen, talvi hiipii laavun ympärillä ja saa silloin tällöin oksan rasahtamaan astuessaan varomattomasti.
Jos olisin rohkeampi, Malenka ajattelee, ryömisin nyt makuupussista ja käpertyisin Thanatoksen kylkeen. Tyttö huokaisee ja avaa silmänsä. Ilmassa on savua ja pakkasta.
“Tähtitaivas on kirkas”, Thanatos sanoo. “Aika kaunista.”
“Ja kylmää”, Malenka murahtaa vastaukseksi. Hän kömpii kuitenkin makuupussissaan laavun reunalle ja vilkaisee ylös.
“Noita tähtiä on loputtomasti. Mahdollisia maailmoja on loputtomasti. Oletko koskaan ajatellut, että ehkä jossain toisessa maailmassa tai toisessa universumissa kaikki se, mistä haaveilet, voikin olla totta?”
“Tai kaikki se, mitä täällä rakastan, saattaa olla pelkkää toiveunta”, Thanatos hymähtää vastaukseksi. Hän heittää letun pannulla ja onnistuu nappaamaan sen kiinni.
Hetken on hiljaista. Malenka katselee tähtiä ja kuuntelee yötä.
“Minä olen ajatellut”, Thanatos sanoo lopulta yllättävän painokkaasti, “että juuri siksi tämän maailman pitäisi olla se kaikista paras. Juuri siksi meidän pitäisi yrittää tehdä oikein. Tavoitella sitä, mikä on arvokkainta, olla rohkeita. Koska tämä voi olla ainoa maailma, jossa kaikki lopulta päättyy hyvin.”
“Toivottavasti ei. Se olisi kamalaa”, Malenka värähtää.
“Miksi muka? Voihan olla, että sellaisia maailmoja on useitakin, mutta emme voi tietää sitä. Ja eikö tämä ole silloin se ainoa maailma, jolla on meille merkitystä? Vaikka tämä olisikin ainoa maailma, jossa kaikki päättyisi hyvin, ei se välttämättä ole surullista. Surullista on vain se, jos mahdollisuus parhaaseen loppuratkaisuun jää silti käyttämättä.”
Thanatos nostaa letun lautaselle ja lusikoi sen päälle sokeria. “Mutta en minä usko, että niin on. Jos maailmoja on lukemattomia, onnellisia loppuratkaisujakin on yhtä paljon kuin onnettomia.”
“Paitsi jos niissä muissa maailmoissa teemme onnellisistakin onnettomia”, Malenka kuiskaa niin hiljaa, että Thanatos ei kuule.
“Haluatko sinä?” Thanatos kysyy ja ojentaa lettulautasta. Malenka pudistaa päätään ja miettii hetken. Sitten hän on rohkea, koska kukapa tietää:
“Mutta haluaisin nukkua vieressäsi. Minua paleltaa.”
Thanatos hymyilee ja nyökkää sitten.