(no subject)
Luentosalissa on kylmää, minä kiedon villapaitaa tiukemmin ympärilleni ja katson ulos ikkunasta. Lunta, niin pieniä hiutaleita, kuin valkoisia neulanpistoja tummalla asfaltilla. Puissa ei enää ole lehtiä, mitä nyt muutama itsepäinen siellä täällä.
Tuomas istuu viereeni, nyökkää tervehdykseksi, ottaa laukustaan luentolehtiön. Hänen katseensa viivähtää käsissäni, mustissa villahansikkaissa. En voi mitään sille, että suupieleni oikuttelevat.
”Mites sun essee?” Tuomas kysyy.
”Edistyy”, valehtelen ja tuijotan powerpointtia, kirjoitan mekaanisesti muistiinpanoja jo ennen kuin luennoitsija alkaa puhua. Tänään puhutaan Ikaroksesta ja minä ajattelen Tuomasta ja muistutan itseäni siitä, etten saa mennä liian lähelle. Etten saa olla koiperhonen, etten saa olla Ikaros.