Juhannusta, kirjoittamista ja vähän Nälkäpeliäkin
Tiedättehän, 55 päivää on aika vähän. Hassua oikeastaan, että Nälkäpelistä on kasvanut minulle näinkin tärkeä sarja - en vain ole aiemmin ollut mukana jonkin sarjan fanitushuumassa ihan alusta loppuun saakka. En lukenut viimeistä osaa Pottereista ollenkaan, en sykähtänyt samalla tavoin Narnialeffoille, en katsonut Lostia alusta loppuun vaan hyppäsin mukaan vasta viime hetkellä... No, niin.
Nälkäpeli on jaettu kokemus. Olen hehkuttanut sitä jo puolitoista vuotta, olen spekuloinut tulevaa, itkenyt kirjoja lukiessani, valvonut yömyöhään vain nähdäkseni, kuinka henkilöille käy. Olen ollut rakastunut Peetaan jo pitkään, ja Finnickiin, ja Beeteehen, ja Wiressiin, ja Galeenkin vähän. Hirveä liuta hahmoja, jotka nyt sattuvat olemaan ihania. Ja lisäksi tiedän, että lisäkseni on olemassa hurja määrä ihmisiä, jotka jakavat saman kokemuksen. Se on oikeastaan hyvinkin siistiä.
55 päivää ja sitten se kirja ilmestyy ja no, tarina loppuu. Miltäköhän se mahtaa tuntua? Mitä jos loppuratkaisu ei olekaan sellainen kuin toivoisin? Mitä jos kirja ei vastaakaan kaikkiin kysymyksiin? Mitä jos... Niin.
Eli kyllä, kyllä minua jännittää.
Juhannus oli mukava, vietin aaton mökillä ja lauantain kotona. Muurinpohjalettuja, kaatosadetta ja Pientä runotyttöä. Olen taas lukenut kirjoja, se on ihanaa. Ja ylipäätään olen onnellinen siitä, että minulla on niin paljon aikaa, jonka voin käyttää miten haluan.
Lisäksi olen kirjoittanut. Sitä runokokoelmaa (joka alkaa olla kohta kai loppusuoralla) ja romaania ja miljoonasti ficcejä. Ja kuunnellut musiikkia. Ja kaivannut ihmisiä.
Elämä on aika hienoa, vähän melankolista vain hetkittäin.
Nälkäpeli on jaettu kokemus. Olen hehkuttanut sitä jo puolitoista vuotta, olen spekuloinut tulevaa, itkenyt kirjoja lukiessani, valvonut yömyöhään vain nähdäkseni, kuinka henkilöille käy. Olen ollut rakastunut Peetaan jo pitkään, ja Finnickiin, ja Beeteehen, ja Wiressiin, ja Galeenkin vähän. Hirveä liuta hahmoja, jotka nyt sattuvat olemaan ihania. Ja lisäksi tiedän, että lisäkseni on olemassa hurja määrä ihmisiä, jotka jakavat saman kokemuksen. Se on oikeastaan hyvinkin siistiä.
55 päivää ja sitten se kirja ilmestyy ja no, tarina loppuu. Miltäköhän se mahtaa tuntua? Mitä jos loppuratkaisu ei olekaan sellainen kuin toivoisin? Mitä jos kirja ei vastaakaan kaikkiin kysymyksiin? Mitä jos... Niin.
Eli kyllä, kyllä minua jännittää.
Juhannus oli mukava, vietin aaton mökillä ja lauantain kotona. Muurinpohjalettuja, kaatosadetta ja Pientä runotyttöä. Olen taas lukenut kirjoja, se on ihanaa. Ja ylipäätään olen onnellinen siitä, että minulla on niin paljon aikaa, jonka voin käyttää miten haluan.
Lisäksi olen kirjoittanut. Sitä runokokoelmaa (joka alkaa olla kohta kai loppusuoralla) ja romaania ja miljoonasti ficcejä. Ja kuunnellut musiikkia. Ja kaivannut ihmisiä.
Elämä on aika hienoa, vähän melankolista vain hetkittäin.