Lontoo, matkapäiväkirja. Menomatka ja ensimmäinen päivä.
Avaan silmät kolmelta aamuyöllä muutaman tunnin yöunien jälkeen. Jännittää, pelottaa. Itseasiassa olen kauhuissani. Olen tilannut taksin valmiiksi ja maailma siunaa minua rennolla ja hauskalla taksikuskilla jolle puran matkajännitystäni. Hän lohduttaa kommentoimalla, että "Kyllä ne koneet aina alas tulee, siinä ei vaan tyylipisteitä jaeta. Ei tarvii pelätä, että se sinne ilmaan jäis." Aamuisen lentokentän hiljaisuus ja penkeillä tyytyväisenä nukkuvat matkailijat rauhoittavat mieltäni. Taksikuskikin lupasi pitää peukkuja. Helsinki-Vantaa on pieni ja selkeä paikka. Check in automaatissa ja turvatarkastus sujuvat ongelmitta. Löydän oikean portin ja istun jännittämään. Ihanaa, että vielä 23 vuotiaana elämässä on asioita joita jännittää ja odottaa kuin lapsi.
Ensimmäinen lento Tukholmaan kestää vain tunnin. Yllätyn reaktiostani: nautin vauhdista kiitoradalla ja katselen pumpulipilviä kuin lapsi karkkikaupassa. Myöhemmin opin tosissani nauttimaan kiihdyttämisestä ja siitä röyhkeästä, painovoimaa uhmaavasta noususta pilvien päälle. Tukholmasta Lontooseen lennetään kaksi tuntia ja kaksikymmentä minuuttia, se tuntuu silmänräpäykseltä.
Ensimmäisen tuntini Lontoossa, vietän Heathrown kentällä tunneleissa seuraten underground -opasteita. Päädyn infopisteelle jossa minulle myydään Oyster card Lontoossa liikkumista varten. Opin maksamaan metromatkan ja laskeudun yhä syvemmälle maan alle. Lontoon metro heiluu ja kolisee kuin vanha tavarajuna. Ensimmäiset maisemat, tunneleleissa seikkailujen jälkeen, saavat silmäni loistamaan ihastuksesta. Yhtä vanhaa kaupunkia ja maaseutua! Ränsistyneitä tiilitaloja! Piparkakkutaloja, ruskeita ja vaalenapunaisia taloja, kapeita katuja, paljon vihreää! Metrossa teini-ikäinen tyttö vilkuilee minua risaisen lippalakin alta. Viereeni istuva nuori mies tuijottaa vielä häikäilemättömämmin. Jotenkin oletin, että näin suuressa kaupungissa ulkonäköni ei olisi tuijottamisen arvoinen.
Tulen Swiss cottagen metroasemalle. Tähän loppuu karttani. Hostelli on lähellä, mutta en ole varma missä suunnassa. Pian silmääni osuu esite "Continuing your journey from Swiss cottage" josta löydän kartan ja siitä hostellin osoitteen.
Check in on vasta kahdelta, mutta saan viedä matkalaukkuni ulkovajaan säilytykseen. Hostelli on juuri niin ihana kuin nettisivujen kuvat antoivat ymmärtää. Lähden kävellen katsastamaan lähiympäristöä. Vastaani kävelee intialaisia sekä englantilaisia herrasmiehiä. Ihastelen epämodernia arkkitehtuuria, kapeita katuja jotka näyttävät siltä kuin asioita olisi vain tungettu sinne tänne. Liikennevaloissakin ukkelit kävelevät välillä mihin sattuu.
Astun sisään "Ye old swiss cottage" -nimiseen pubiin. Tilaan herkkusieni-pinaattirisottoa ja tumman oluen. Olut on hyvää. Ruoka on juustoista ja rasvaista, hieman tunkkaisen makuista, mutta ainkin nälkä lähtee. Pöytääni tuodaan ketsuppia ja jotain "Tartare"-kastiketta, en tiedä mitä se on, joten päätän kokeilla. Se on pahaa. Täällä varoitellaan kaikesta. Kastikepussissa on allergiavaroitus, metrossa muistutetaan pitämään kiinni laukuista, varomaan junan ja laiturin välistä rakoa, ovien sulkeutumisesta ym. Liikennevaloissa katuun on maalattu look left- ja look right -opasteet nuolen kera. Täällä on turistin hyvä olla:)
Lähden suunnistamaan hatarien kartan pohjalta tekemieni päätelmien avulla kohti Camden townia. Löydän kuuluisan torialueen helposti ja tunnen Lontoon sykkeen sellaisena kuin olin sen kuvitellutkin. En osaa päättää mistä aloittaisin. Edessäni on luolamainen sisäänkäynti jonka molemmilla puolilla seisoo vähintään kolme kertaa itseni pituinen robotti. Sisällä soitetaan konemusiikkia ja valtava myymälä on valaistu pelkin neonvaloin. Cyberdog, jonka tunnelmaa ei juuri bileistä erota, saa Helsingin Cybershopin tuntumaan naurettavalta pelleilyltä.
Camdenin kojuissa vierähtää vajaat kolme tuntia. Torilla on hyvä fiilis, myyjät juttelevat mukavia. Väsyneenä haluaisin jo lähteä hostellille, mutta aina löydän uuden kujan jolla en ole käynyt. Täällä olisi saanut parissa tunnissa tuhlattua matkabudjettinsa tuplana. Ostan kaksi huivia ja aurinkolasit.
Maskeja myyvä etelä-amerikkalaiset piirteet omaava Miguel ei päästäisi minua lähtemään kojultaan. Haluaisi lähteä kanssani kaljalle ja kertoo, että illalla kaikki menevät hengailemaan kanaalille ja siellä on hyvä meininki. Ihan kaveriseurasta ei taida olla kyse ja kiertelen itseni ulos tilanteesta. Raahustan metroon, mutta jälkeenpän huomaan, että kävellen olisi päässyt nopeammin. Kaksi vaihtoa ja pitkiä kävelyitä tunneleissa. Viiden aikaan metro on tupaten täynnä ja matkustajille huudetaan ohjeita. Hostellilla vien laukkuni ulkovajasta huoneeseen. Nukun 14 hengen dormissa jossa on isot puiset kerrossängyt ja jokaisen sängyn eteen saa vedettyä verhot. Sänkyjen alla on puiset vetolaatikot tavaroiden säilytystä varten.
Ensimmäinen lento Tukholmaan kestää vain tunnin. Yllätyn reaktiostani: nautin vauhdista kiitoradalla ja katselen pumpulipilviä kuin lapsi karkkikaupassa. Myöhemmin opin tosissani nauttimaan kiihdyttämisestä ja siitä röyhkeästä, painovoimaa uhmaavasta noususta pilvien päälle. Tukholmasta Lontooseen lennetään kaksi tuntia ja kaksikymmentä minuuttia, se tuntuu silmänräpäykseltä.
Ensimmäisen tuntini Lontoossa, vietän Heathrown kentällä tunneleissa seuraten underground -opasteita. Päädyn infopisteelle jossa minulle myydään Oyster card Lontoossa liikkumista varten. Opin maksamaan metromatkan ja laskeudun yhä syvemmälle maan alle. Lontoon metro heiluu ja kolisee kuin vanha tavarajuna. Ensimmäiset maisemat, tunneleleissa seikkailujen jälkeen, saavat silmäni loistamaan ihastuksesta. Yhtä vanhaa kaupunkia ja maaseutua! Ränsistyneitä tiilitaloja! Piparkakkutaloja, ruskeita ja vaalenapunaisia taloja, kapeita katuja, paljon vihreää! Metrossa teini-ikäinen tyttö vilkuilee minua risaisen lippalakin alta. Viereeni istuva nuori mies tuijottaa vielä häikäilemättömämmin. Jotenkin oletin, että näin suuressa kaupungissa ulkonäköni ei olisi tuijottamisen arvoinen.
Tulen Swiss cottagen metroasemalle. Tähän loppuu karttani. Hostelli on lähellä, mutta en ole varma missä suunnassa. Pian silmääni osuu esite "Continuing your journey from Swiss cottage" josta löydän kartan ja siitä hostellin osoitteen.
Check in on vasta kahdelta, mutta saan viedä matkalaukkuni ulkovajaan säilytykseen. Hostelli on juuri niin ihana kuin nettisivujen kuvat antoivat ymmärtää. Lähden kävellen katsastamaan lähiympäristöä. Vastaani kävelee intialaisia sekä englantilaisia herrasmiehiä. Ihastelen epämodernia arkkitehtuuria, kapeita katuja jotka näyttävät siltä kuin asioita olisi vain tungettu sinne tänne. Liikennevaloissakin ukkelit kävelevät välillä mihin sattuu.
Astun sisään "Ye old swiss cottage" -nimiseen pubiin. Tilaan herkkusieni-pinaattirisottoa ja tumman oluen. Olut on hyvää. Ruoka on juustoista ja rasvaista, hieman tunkkaisen makuista, mutta ainkin nälkä lähtee. Pöytääni tuodaan ketsuppia ja jotain "Tartare"-kastiketta, en tiedä mitä se on, joten päätän kokeilla. Se on pahaa. Täällä varoitellaan kaikesta. Kastikepussissa on allergiavaroitus, metrossa muistutetaan pitämään kiinni laukuista, varomaan junan ja laiturin välistä rakoa, ovien sulkeutumisesta ym. Liikennevaloissa katuun on maalattu look left- ja look right -opasteet nuolen kera. Täällä on turistin hyvä olla:)
Lähden suunnistamaan hatarien kartan pohjalta tekemieni päätelmien avulla kohti Camden townia. Löydän kuuluisan torialueen helposti ja tunnen Lontoon sykkeen sellaisena kuin olin sen kuvitellutkin. En osaa päättää mistä aloittaisin. Edessäni on luolamainen sisäänkäynti jonka molemmilla puolilla seisoo vähintään kolme kertaa itseni pituinen robotti. Sisällä soitetaan konemusiikkia ja valtava myymälä on valaistu pelkin neonvaloin. Cyberdog, jonka tunnelmaa ei juuri bileistä erota, saa Helsingin Cybershopin tuntumaan naurettavalta pelleilyltä.
Camdenin kojuissa vierähtää vajaat kolme tuntia. Torilla on hyvä fiilis, myyjät juttelevat mukavia. Väsyneenä haluaisin jo lähteä hostellille, mutta aina löydän uuden kujan jolla en ole käynyt. Täällä olisi saanut parissa tunnissa tuhlattua matkabudjettinsa tuplana. Ostan kaksi huivia ja aurinkolasit.
Maskeja myyvä etelä-amerikkalaiset piirteet omaava Miguel ei päästäisi minua lähtemään kojultaan. Haluaisi lähteä kanssani kaljalle ja kertoo, että illalla kaikki menevät hengailemaan kanaalille ja siellä on hyvä meininki. Ihan kaveriseurasta ei taida olla kyse ja kiertelen itseni ulos tilanteesta. Raahustan metroon, mutta jälkeenpän huomaan, että kävellen olisi päässyt nopeammin. Kaksi vaihtoa ja pitkiä kävelyitä tunneleissa. Viiden aikaan metro on tupaten täynnä ja matkustajille huudetaan ohjeita. Hostellilla vien laukkuni ulkovajasta huoneeseen. Nukun 14 hengen dormissa jossa on isot puiset kerrossängyt ja jokaisen sängyn eteen saa vedettyä verhot. Sänkyjen alla on puiset vetolaatikot tavaroiden säilytystä varten.