Kuukausi h-hetkeen.
Häät lähenee, samoin alkaa olla ilmassa jonkinasteista paniikkia, että onko kaikki muistettu, mikä kusee ja meneehän sitten kaikki edes jotenkin kuten pitää. Tänään tehtiin koristeostoksia, sain vihdoin sellaisen kangastussin mitä tarvitsenkin (ostin aikaisemmin vääränlaisen 'kyl tää on ihan hyvä'-ajatuksella ja se sit oli ihan sieltä ja syvältä) ja tuotiin pöytäliinaa ja yhtä sun toista muuta kotiin. Parveke on täynnä hääkamaa, joista suurin osa on valkoista jäkälää ja puuta. <3
Hääkarkeille oon pusseja väsännyt ahkerasti, tosin useampi kymmentä kappaletta vielä pitäisi tehdä. Luulen, että armas sulhaseni entisenä partiopoikana pääsee avustamaan tässä ja huristamaan ompelukoneella. Minä sitten piirtämään riimuja ja nimikirjaimia pusseihin. Ja maalaamaan päreisiin ajo-ohjeita. Tää on oikea graafikon riemujuhla, kutsutkin tuli suunniteltua ja mietittyä niin viimeisen päälle, että tosiaan kehtasi näyttää. Muita yksityiskohtia samalla panostuksella, vähällä rahalla. Toivotaan vaan että hahmotan sitä kokonaisuuttakin. Mut tää tuntuu miun tavalta työskennellä projekteissa; Kauhea määrä asioita levällään, vaan keveä suuntaa-antava ajatus siitä mitä tehdään ja mitä kokonaisuus on ja sitten ihan loppumetreillä taion sen kaiken pienen jutun kokonaisuudeksi vetämällä langat yhteen. Ja nyt kun uhosin, niin saa nähä kuin ämmän käy tällä kertaa....
Vanha kummitäti oli ottanut itseensä, tai oikeastaan mummo, kun en kutsunut kummia. Voi voi. Vanhusten naamat olivat aika nyreät, kun viime viikolla kotipuolessa käydessä kerroin, etteihän se pääse edes liikkumaan mihinkään. Toinenkin, täysin tuntematon kummi olisi pitänyt kutsua. Ei miun perustelut miellyttäneet, mutta on aika pirunsarvisen tyytyväinen olo, että Louhi ei kitissyt vastaan.
Päivän kortti on ollut Maljojen vitonen, pettymys. Ihmetytti aamulla, mut ei enää. On kivaa, mut aika heteikköisessä ja kaislaisessa vedessä rämmitään. Uuvuttavaa tällanen, varsinkin näillä ilmoilla.
Hääkarkeille oon pusseja väsännyt ahkerasti, tosin useampi kymmentä kappaletta vielä pitäisi tehdä. Luulen, että armas sulhaseni entisenä partiopoikana pääsee avustamaan tässä ja huristamaan ompelukoneella. Minä sitten piirtämään riimuja ja nimikirjaimia pusseihin. Ja maalaamaan päreisiin ajo-ohjeita. Tää on oikea graafikon riemujuhla, kutsutkin tuli suunniteltua ja mietittyä niin viimeisen päälle, että tosiaan kehtasi näyttää. Muita yksityiskohtia samalla panostuksella, vähällä rahalla. Toivotaan vaan että hahmotan sitä kokonaisuuttakin. Mut tää tuntuu miun tavalta työskennellä projekteissa; Kauhea määrä asioita levällään, vaan keveä suuntaa-antava ajatus siitä mitä tehdään ja mitä kokonaisuus on ja sitten ihan loppumetreillä taion sen kaiken pienen jutun kokonaisuudeksi vetämällä langat yhteen. Ja nyt kun uhosin, niin saa nähä kuin ämmän käy tällä kertaa....
Vanha kummitäti oli ottanut itseensä, tai oikeastaan mummo, kun en kutsunut kummia. Voi voi. Vanhusten naamat olivat aika nyreät, kun viime viikolla kotipuolessa käydessä kerroin, etteihän se pääse edes liikkumaan mihinkään. Toinenkin, täysin tuntematon kummi olisi pitänyt kutsua. Ei miun perustelut miellyttäneet, mutta on aika pirunsarvisen tyytyväinen olo, että Louhi ei kitissyt vastaan.
Päivän kortti on ollut Maljojen vitonen, pettymys. Ihmetytti aamulla, mut ei enää. On kivaa, mut aika heteikköisessä ja kaislaisessa vedessä rämmitään. Uuvuttavaa tällanen, varsinkin näillä ilmoilla.