Canyons
Palasin tänään kohtaamaan 17 vuoden takaiset pelkoni Spider Rockille, jonka päällä navajojen mukaan asuu hämähäkkinainen. Kaksoiskallion toinen paasi toimii vakoilijana, joka syöttää vanhempiaan tottelemattomat lapset naiselle. Muistin kaiteet ja polun, silloin sumussa, nyt auringonlaskun hämärässä. Majesteetillinen näky oli vieläkin, vaikka kauhu on vuosien mittaan väistynyt ihailun tieltä eikä enää tarvinnut pelätä pikkuveljen puolesta.
Intiaanit tuntuvat edelleen olevan täällä samassa asemassa kuin romanit Suomessa, hylkiöinä tunnustetun elämäntavan laidoilla, valtaväestön muodostaessa mielikuvansa ostoskeskuksissa heiluvien alkoholistien perusteella. Romaneilla ei kuitenkaan ole edes osoitettua maata, jolle pystyttää museoita tuhotusta kulttuuristaan. Tuntuu hölmöltä, että tunnen kyllä hopien Kokopellin ja kachinat, mutta Aku Ankan sivuilta - toisaalta romaneista en taida tietää senkään vertaa. Toinen Ankka-hetki sattui tänään, kun lähdimme laskeutumaan White House -raunioille kanjoniin. Mutkitteleva kivipolku avasi ensinäkymän kanjonin laaksosta, ja löysin vihdoin Tralla Lani, kuivuneen version Xanadusta! Joki kiemurteli pohjalla, aurinko peilasi itseään kanjonin seinistä ja sai puiden vehreät oksat hehkumaan. Pari vuohta sekä kojootti seurasivat kulkuamme, ja vain kieltokylteistä tiesi olevansa oikeassa maailmassa, Amerikan Yhdysvalloissa.
Olemme viettäneet viime päivät yli kahdessa kilometrissä, mutta on mahdotonta tiedostaa olevansa Suomen korkeintakin nyppylää ylempänä, kun maisema jatkuu tasaisena silmänkantamattomiin. Vasta kanjonit auttavat hahmottamaan korkeuseroja.
Auringon laskettua autiomaa täyttyy valoista, joiden lähdettä ei ole päiväsaikaan huomannutkaan. Ihmiset asuvat kuka pyörillä kulkevassa talossa, kuka tuhat vuotta sitten muuratussa majassa. Mustangit kulkevat keskellä tietä tietäen, että ne on jo aikoja sitten vaihdettu avolava-autoihin. Iltaisin ahtaudumme motellihuoneisiin, joista löytyy televisio, kaksi jättisänkyä, kahvinkeitin eikä muuta. Eikä muuta kai tarvitakaan. Muu perhe nukkuu jo, en viitsi häiritä heitä kauempaa.
Vitsi II: Mitä yhteistä on lemulla ja löyhkällä?
Ne on molemmat lokkaleita.
Intiaanit tuntuvat edelleen olevan täällä samassa asemassa kuin romanit Suomessa, hylkiöinä tunnustetun elämäntavan laidoilla, valtaväestön muodostaessa mielikuvansa ostoskeskuksissa heiluvien alkoholistien perusteella. Romaneilla ei kuitenkaan ole edes osoitettua maata, jolle pystyttää museoita tuhotusta kulttuuristaan. Tuntuu hölmöltä, että tunnen kyllä hopien Kokopellin ja kachinat, mutta Aku Ankan sivuilta - toisaalta romaneista en taida tietää senkään vertaa. Toinen Ankka-hetki sattui tänään, kun lähdimme laskeutumaan White House -raunioille kanjoniin. Mutkitteleva kivipolku avasi ensinäkymän kanjonin laaksosta, ja löysin vihdoin Tralla Lani, kuivuneen version Xanadusta! Joki kiemurteli pohjalla, aurinko peilasi itseään kanjonin seinistä ja sai puiden vehreät oksat hehkumaan. Pari vuohta sekä kojootti seurasivat kulkuamme, ja vain kieltokylteistä tiesi olevansa oikeassa maailmassa, Amerikan Yhdysvalloissa.
Olemme viettäneet viime päivät yli kahdessa kilometrissä, mutta on mahdotonta tiedostaa olevansa Suomen korkeintakin nyppylää ylempänä, kun maisema jatkuu tasaisena silmänkantamattomiin. Vasta kanjonit auttavat hahmottamaan korkeuseroja.
Auringon laskettua autiomaa täyttyy valoista, joiden lähdettä ei ole päiväsaikaan huomannutkaan. Ihmiset asuvat kuka pyörillä kulkevassa talossa, kuka tuhat vuotta sitten muuratussa majassa. Mustangit kulkevat keskellä tietä tietäen, että ne on jo aikoja sitten vaihdettu avolava-autoihin. Iltaisin ahtaudumme motellihuoneisiin, joista löytyy televisio, kaksi jättisänkyä, kahvinkeitin eikä muuta. Eikä muuta kai tarvitakaan. Muu perhe nukkuu jo, en viitsi häiritä heitä kauempaa.
Vitsi II: Mitä yhteistä on lemulla ja löyhkällä?
Ne on molemmat lokkaleita.