Luvattoman löysä lauantai

Feb 08, 2009 06:17

Kävin perjantaina ekaa kertaa siivoamassa moneen kuukauteen. Sen kyllä huomas. Olin siellä tavallisen kolmen tunnin sijasta neljä, jota edelsi tunnin seisominen räntäsateessa paikan ulkopuolella, koska en halunnut mennä sisään niin kauan kuin työnekijöitä oli vielä paikalla. Jalat, pers ja niska-hartia-alue oli ihan paskana kotiin päästyä, joten päätin pitää tänään lauantaina (sanon tänään vaikka kello on jo 6:19, koska en ole varsinaisesti mennyt vielä lauantain yöunille) mässäily-hemmottelupäivän. Ylpeänä voinkin sanoa syöneeni koko päivän pelkkää roskaruokaa, mikä on kyllä sinänsä aika kummallinen ylpeydenaihe (puhumattakaan epäterveellisestä), mutta humour me for a sec. Kävin päivällä kaupassa hakemassa Lidlistä halpoja sipsejä (juustonaksu ja juustonmakuinen poimuperunalastu), limsaa, täytettyjä salmiakkilakuja ja suklaajätskiä ja kotona tilattiin pizzaa. Olen koko päivän katsonut maratoonina Gilmoren tyttöjen kakkoskautta (mulla on GG-kausi menossa, koska päätin viimein korjata sen erheen maailmankaikkeudessani, että olen nähnyt sarjasta vain 6. ja 7. kauden kokonaan, enkä 1-4 ollenkaan) sängyssä makaillen. Kaikki ruokailukin on tapahtunut sängyssä (it's the comfort factor, vaikkakin siinä vaiheessa kun lakanat on täynnä sipsinmuruja mukavuusprosentti alenee huikeasti). M. makoili tuossa aina välillä kanssa, oman Battlestar Galactica -maratoninsa tauoilla. Täytetyt salmiakkilakut oli täytteen osalta pahoja, joten nakersin niistä vain sen päälimmäisen lakukerroksen ja syötin täytteet M:lle. Se söi ne, ihme kyllä. Now that's amore... :)

Oli vaan niin mukava, rento, stressivapaa päivä, että oli pakko kirjoittaa siitä jonnekin. Jatkan maratooniani nyt. Öitä kaikille!

//Edit 1: Tosin tuosta roskaruokailusta löytyi semmoinen ei-erityisen-yllättävä miinuspuoli, että vaikka mieli voi nyt paremmin kuin hyvin, vatsa on hieman eri mieltä päivän ruoka-annosten laadusta. Oh well...

//Edit 2: Hetkonen! Enhän mä ole nähnyt GG:n 6. kaudesta kuin pari hassua jaksoa. Tiedän tasan sen verran, että L&L meni vähäksi aikaa yhteen, sitten niille tuli joku häikkä koska Lorelain vanhemmat ei hyväksyneet Lukea ja Lukelle ilmestyi yhtäkkiä tytär jostain ja sitten blank. Ei mitään hajua mitä sen jälkeen tapahtui. Olen GG-sivistymätön. Ooooh, toivottavasti luvassa on paljon L&L-romantiikkaa, olen kova shipperi! En ole tainnut varsinaisesti nähdä edes yhtä suudelmaa sen sarjan finaalin lisäksi! *gasp* Okei, it's official. En pääse tänä yönä nukkumaan ollenkaan.

P.S. Minua ei saa spoilata GG:stä! Haluan yllättyä iloisesti! ;D

tv-sarjat

Previous post Next post
Up