Leave a comment

vaarnis November 23 2008, 22:22:05 UTC
Piti vielä tulla tänne keventämään tunnelmaa ja kertomaan, että olen jo rauhoittunut ja viimeiset 30 min lähinnä naureskellut tapahtuneelle ja sille, mitä tästä eteenpäin tulee tapahtumaan. Ansku ei olisi voinut paremmassa paikassa pudota ja olen tosi iloinen hänen puolestaan, että pääsi näin pitkälle, kuitenkaan koko kisaa voittamatta, sillä se tuntuu yleisesti ottaen olevan parempi tie tähteyteen, kuin Idols-voitto. Kaikki kunnia silti toki kisan voittajalle, olette kaikki kovia laulajia ja mainioita tyyppejä! :)

Ansku saa nyt sitten "sen-vääryydellä-Idolsista-lähteneen" -artistin sympatialeiman, joka takuulla tuo ainakin jonkun verran ekstrasuosiota hänen tulevalle levylleen. Sen sijaan jäljelle jääneitä kilpailijoita käy vähän sääliksi, sillä onhan heidänkin tässä vaiheessa jo PAKKO tajuta, että seuraavaksi lähtee se, kenestä tuotanto ei välitä pätkääkään (lue: Koop, koska Kallella on niin vahva kannatus). Millaistakohan on jatkaa mukana kilpailussa, jonka tietää manipuloiduksi? Sucks for them :-/

Kallesta sen verran, että tietenkään en ala äänestämään häntä nyt ihan hulluna. Pidän Kallesta persoonana (tai ainakin siitä kuvasta, jonka olen hänestä persoonana saanut TV:n välityksellä), enkä toivoisi hänelle sitä kohtaloa, että massat äänestäisivät häntä vain vittuillakseen tuotannolle. Kallen, kuten kaikkien muidenkin yhä mukana olevien kilpailijoiden tulisi saada jatkaa kisassa vain yhdestä syystä: äänistä, jotka on annettu ilman tuotannon asiaan puuttumista. Mikäli Pete olisi tippunut tänään, se olisi selvästikin ollut oikea ratkaisu, jos kerran vähiten ääniä sai. Tuskin hän itsekään on ihan superriemuissaan siitä, kuinka tuloksiin puututaan näin häikäilemättömästi, jolloin kisasta menee kaikki maku. Nyt Pete saa turhaan negatiivista julkisuutta tuotannon kultapoikana, jota suojellaan katsojien ja kanssakilpailijoiden kustannuksella ja ihmiset unohtavat vielä, että PETE ON OIKEASTI HYVÄ!

Se, mitä Idols-tuotanto tänään teki, oli melkolailla mediaitsemurha. Iltasanomat ehti jo kirjoittaa "vedätyksestä" ja keskustelupalstat ovat täyttyneet epäilevistä kommenteista, joissa moititaan "järjestettyä kilpailua". Idols-finalistien ei kuitenkaan pitäisi näistä räikeistä arviointivirheistä joutua maksamaan, sillä he ovat nähneet paljon vaivaa ja ovat suosionsa ansainneet.

Sääli heitä. No, kohtahan tämäkin scheisse on ohi ja joku onneton voittaja pääsee sitten hymyilemään kiristeltyjen hampaiden välistä sen Idols-lätkän eteen, toivomaan, ettei hänenkin levynsä tule hukkumaan siihen masentavaan Idols-voittajalevymassaan.

Hyvät kisassa edelleen jatkavat, pitäkää lippu korkealla ja yrittäkää pysyä järjissänne!

Ja Anskulle... Susta tulee todennäköisesti ensimmäinen ja ainoa Idolsista esiin noussut artisti, jonka levyn ostan. Kaikki respectini sulle, olet mahtava!

You don't need this Idols-crap anyway! ;D

Reply

vaarnis November 23 2008, 23:57:21 UTC
*naks* Okei, eli siis äänestysnumeroissa oli Peten ja Annan kohalla ollu virhe, mikä on *saattanut* olla osasyy heikkoon suosioon. MUTTA SILTI, tällaisessa tilanteessa pitäisi pistää koko äänestys alusta lähtien uusiksi tai jotain. Ei pidä maksattaa tuotannon mokia finalistien selkänahasta.

Pöh, aika kökköä menoa :(

Reply

civyangel November 24 2008, 11:47:36 UTC
Kukkua, sanoi kettu pilaantuneista pihlajanmarjoista. En oo idolssia muuten kuin sun kirjoittamasi kautta seurannut, mutta iltapäivälehtien mässäilyä aiheella ei ole voinut välttyä näkemästä jo pitkän matkaa sitten. Jo kauan sitten näkivät päivänvalon ensimmäiset juorut, että kisat olisikin mediaseksikkyyskeskeiset (lue: taidoista viis, jos olet epäviehättävä tuomarien silmissä, sulla ei ole uraa) ja kaikki kokelaat ei pääse laulamaan edes tuomarien eteen vaan tyyliin vahtimestareille..

Surullista ja sukkaa, että aito talentti hautautuu mediahakuisen industryn jalkoihin.

Reply

vaarnis November 24 2008, 15:42:35 UTC
Nii-i... Jos kerran haluavat itse päättää kuka voittaa, niin miksi antaa kansan ylipäätään edes äänestää?

Ai niin tietty, koska siitä saa RAHAA!

Ahneita paskoja...

Reply

vaarnis November 24 2008, 15:40:22 UTC
HAH! Ei kuulemma ees ollu mitään vikaa numeroissa... Nyt ne tuotannnon tyypit puolustelee itseään Maikkarin Idols-verkkosivuilla ja yrittää silleen letkeesti vaan olla, että: "Kansalla käy vähän tunteet kuumina, se on normaalia tässä formaatissa, me yritettiin vaan pitää homma freesinä..."

No haistakaa nyt jo...

Ääliöt! Eihän sillä ole hemmetinkään väliä MIKSI te teitte niin kuin teitte, kun kuitenkin teitte sen väärin ja epäreilusti. Freesinä homman olisi voinut pitää mm. antamalla KAIKKIEN kilpailijoiden faneille tasapuolisen mahdollisuuden äänestää suosikkiaan.

Ja paskat meillä kettuuntuneilla katsojilla on mitään ns. "salaliittoteorioita" äänestyksen manipuloinnista. Mitä salaista siinä on, kun te ääliöt teitte sen hitto SUORASSA SAATANAN LÄHETYKSESSÄ, puolen miljoonan TV-katsojan silmien edessä?

Face it, ette voi mitenkään pelastaa kasvojanne vaikka miten päin selittäisitte eilisen katastrofituloslähetyksen. Kaikki näki mitä te teitte. Hajotkaa v*u siihen! *hah hah haa*

Reply


Leave a comment

Up