Good bye, little one.
I just felt like I have to write it here, too. So... My little sweetheart died. My dog. Precious one. I have cried. A lot. But now I'm getting through it. I've called everyone, at least tried to. Sorry If I haven't.
I was in Canada with my father and when I came back, mom came to me crying. She tried not to, but she just couldn't be.
I feel like he's still here. I'm waiting all the time, that he will just walk to me waiving his tail when I come home. I'm kind of glad, that we'll move. I can't stand this.. sorrowing. I can't even remember the words. I'm not crying anymore. I'm just sad. I want him back, but I'm also happy. He's now in a better place. At least I try to think it that way. I saw a picture in my mind. He was running towards something that made him happy. I think it was God, but I couldn't see his face.
I miss you, little guy. Please, forgive me. I didn't always do what you wanted or even needed. But still, know that I loved you. And I still do. I really do. Good bye, little one.
Thank you for the few years that we had. Thank you for the bright eyes that you gave him. Thank you for the forgiveness that you created in him. Thank you for the sadness, that I feel because of the death of his. Thank you.
Kiitos Minna ja Janina. Te tulitte heti kun mä pyysin. Te olitte heti mun tukena. Tietäkää, että mä rakastan teitä. Älkää menkö minnekään tietämättä sitä. Kiitos.
Kiitos Tuulia ja Aikku. Vaikka ne olikin vaan puheluita, niin te silti ymmärsitte ja huolehditte. Kiitos, tekin olitte mun tukena, kun mä tarvitsin teitä. Ja teitäkin mä rakastan. Ainomaijan säikähdys ja Tuulian tyyneys ja sääli. Kiitos.
Kiitos Vanamo. Vaikka se puhelu olikin lyhyt, se tarkotti mulle paljon. Kukaan muu ei oikeastaan soittanu mulle Severin takia. Tai ainakaan ääneen sitä sanonu. Vaikka sä et ehkä oikein oliskaan löytäny sanoja lohduttamaan, se olis tarkottanu ihan yhtä paljon. Nähään joskus, ne?
Ja Reetta ja Moona. Te ette ehkä lue tätä, mutta kiitos teille. Todella iso kiitos.
Mä en pysty sanoilla sanomaan, kirjoittamaan, huutamaan, kuiskaamaan tai laulamaan, miten isona tukena te ootte ja miten kiitollinen mä oon. Tuntuu ehkä hiukan liialliselta, että mä kirjotan mun koirasta näin, mutta mä en muista hetkeäkään, milloin Severi ei olis olemassa ollessaan ollut osaa mun elämää. Nyt mä tiedän miltä tuntuu surevista ihmisistä. Mä luulin kokeneeni paljon, mutta nyt mä toivoisin, että olisin edelleenkin siinä luulossa enkä olis kokenu hetkeäkään tästä. Niin kuin monet muutkin sanoo, niin tuntuu, että iso pala ois lähteny pois. Olo tuntuu niin tyhjältä. Mä toivon, että kukaan teistä ei joutuis kokemaan tätä. Vaikka joku onkin saattanukin jo kokea. Mä todellakin toivon, mutta jokainen tulee menettämään jotakin.
Kiitos.
I was in Canada with my father and when I came back, mom came to me crying. She tried not to, but she just couldn't be.
I feel like he's still here. I'm waiting all the time, that he will just walk to me waiving his tail when I come home. I'm kind of glad, that we'll move. I can't stand this.. sorrowing. I can't even remember the words. I'm not crying anymore. I'm just sad. I want him back, but I'm also happy. He's now in a better place. At least I try to think it that way. I saw a picture in my mind. He was running towards something that made him happy. I think it was God, but I couldn't see his face.
I miss you, little guy. Please, forgive me. I didn't always do what you wanted or even needed. But still, know that I loved you. And I still do. I really do. Good bye, little one.
Thank you for the few years that we had. Thank you for the bright eyes that you gave him. Thank you for the forgiveness that you created in him. Thank you for the sadness, that I feel because of the death of his. Thank you.
Kiitos Minna ja Janina. Te tulitte heti kun mä pyysin. Te olitte heti mun tukena. Tietäkää, että mä rakastan teitä. Älkää menkö minnekään tietämättä sitä. Kiitos.
Kiitos Tuulia ja Aikku. Vaikka ne olikin vaan puheluita, niin te silti ymmärsitte ja huolehditte. Kiitos, tekin olitte mun tukena, kun mä tarvitsin teitä. Ja teitäkin mä rakastan. Ainomaijan säikähdys ja Tuulian tyyneys ja sääli. Kiitos.
Kiitos Vanamo. Vaikka se puhelu olikin lyhyt, se tarkotti mulle paljon. Kukaan muu ei oikeastaan soittanu mulle Severin takia. Tai ainakaan ääneen sitä sanonu. Vaikka sä et ehkä oikein oliskaan löytäny sanoja lohduttamaan, se olis tarkottanu ihan yhtä paljon. Nähään joskus, ne?
Ja Reetta ja Moona. Te ette ehkä lue tätä, mutta kiitos teille. Todella iso kiitos.
Mä en pysty sanoilla sanomaan, kirjoittamaan, huutamaan, kuiskaamaan tai laulamaan, miten isona tukena te ootte ja miten kiitollinen mä oon. Tuntuu ehkä hiukan liialliselta, että mä kirjotan mun koirasta näin, mutta mä en muista hetkeäkään, milloin Severi ei olis olemassa ollessaan ollut osaa mun elämää. Nyt mä tiedän miltä tuntuu surevista ihmisistä. Mä luulin kokeneeni paljon, mutta nyt mä toivoisin, että olisin edelleenkin siinä luulossa enkä olis kokenu hetkeäkään tästä. Niin kuin monet muutkin sanoo, niin tuntuu, että iso pala ois lähteny pois. Olo tuntuu niin tyhjältä. Mä toivon, että kukaan teistä ei joutuis kokemaan tätä. Vaikka joku onkin saattanukin jo kokea. Mä todellakin toivon, mutta jokainen tulee menettämään jotakin.
Kiitos.