Jepjep, Kuopiossa taas. Nyt kai pitkäaikaisemmin, kun koulusta puuttuu ainoastaan oppari, taammikuussa vois vaikka tapahtua valmistumisenihme..
1. Mitä sellaista teit vuonna 2009, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin? kävin olusilla iisalmessa, kävin kuutamokävelyllä.
2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle? en muistaakseni tehnyt mitään erityisiä lupauksia... ja jos jotain lupasin, niin se tuskin on pitänyt :P
3. Synnyttikö kukaan läheisesi? ei ainakaan minulle ole kerrottu, yksi entinen koulukaveri sai pienen pojan tosin.
4. Kuoliko kukaan läheisesi? ei.
5. Missä maissa kävit? taisipa jäädä matkailut väliin tältä vuodelta, paitsi Tukholman satamassa tuli oltua pari kertaa muutama tunti.
6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2010, jota puuttui vuodesta 2009? valmistuminen, töitä, kavereita joiden kanssa tehdä kivoja juttuja.
7. Mitkä vuoden 2009 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi? äh, ei tapahtunut mitään niin erityistä mitä tarvitsisi muistella. Pääsiäinen tosin oli jees eli vuoden '09 pääsiäinen.
8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna? Valmistumisesta puuttuu enää opinnäyte. ei mitään erityisiä saavutuksia, kun en mitään erityistä tehnyt.
9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi? Koulu, työttömyys, laiskuus :P
10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista? kevättalvella oli kuume-kurkku-räkätauti, muuten ihan hyvävointisena ollut.
11. Mikä oli paras asia, jonka ostit? Alkoholi(no ei kyllä paras.), en varmaan ostelu mitään erityistä, paitsi söin ihanaa sushia, ehkä se on sitten ollu paras ostos.
12. Kenen käytös herätti hilpeyttä? tässä kai tarkoitetaan positiivisella tavalla... Tanssiva venäläinen ja laura ainaskin.
13. Kenen käytös masensi? muutamien. ei nyt varsinaisesti masentanut, mutta tuntui naurettavalle ja töykeälle ja oudolle.
14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? ruoka ja alkoholi.
15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi? ehkäpä hiukan koulusta ja no peipestä. Jostain musiikistakin.
16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2009? ainaskin yksi trancebiisi, josta en tiedä nimeä enkä esittäjää. David Guettan sexy bitch ja lily allenin not fair.
17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:
a) onnellisempi vai surullisempi? öhöm riippuu asioista, mutta kokonaisuutena hiukan onnelisempi.
b) laihempi vai lihavampi? läskimpi :/
c) rikkaampi vai köyhempi? köyhempi.
18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän? rahaa.
19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän? syöny.
20. Kuinka vietät joulua? äitin ja isän kanssa, ei me kyllä vietetä, kun jouluaatto ja sitten taas normipäiväjärjestys.
22. Rakastuitko vuonna 2009? nojoo.
23. Kuinka monta yhdenyön juttua? hahaa EI YHTÄÄN!
24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi? weeds ja Livin ääliöohjelmat.
25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan? no enpä erityisemmin.
26. Mikä oli paras lukemasi kirja? Stieg Larssonin Millenium-trilogia.
27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi? kuuntelin tosi vähän musiikkia loppujen lopuksi.. ehkä Dizzee Rascal.
28. Mitä halusit ja sait? en kyllä tainnu saada mitää mitä ihan erityisesti halusin.
29. Mitä halusit muttet saanut? erilaisen elämän.
30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna? no äh, enhän mä muista näkemiäni leffoja.. ehkä gomorra ja closer
31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit? 23 täytin ja luulin kuolevani krapulaan :D muistaakseni katsottiin myös weedsin kolmos kautta ja syötiin jäätelöä.
32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän? työ, josta olisi maksettu.
33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2009? mitä kaapista löytyy, helppo, mukava, laiska.
34. Mikä piti sinut järjissäsi? ei mikään.
35. Kenestä julkkiksesta haaveilit eniten? no öö hankala, ehkäpä Lisbeth Salander.
36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi? sikainfluenssa.
37. Ketä ikävöit? peippostani.
38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen? Antti ja Leena.
39. Kerro arvokas elämän oppitunti jonka opit vuonna 2009: parempi myöhään, kun ei milloinkaan.