koiravitonen

Jul 30, 2007 01:56

1) koska himmur on niin hyvännäköinen pieni rotannaama, se lähtee näyttelyyn näyttäytymään viikon päästä! tampereella järjestetään joka vuosi skotlanninhirvikoirien erikoisnäyttely, johon hurjat rämehirvet kootaan silmäilemään toisiaan korkeuksistaan.

2) löytyi ruoka, jota himmur syö valtavalla antaumuksella. arvatkaa vaan, mikä. no, raaka liha!

3) me käytiin tapaamassa ehkä talon kokoista Lilli- skottia ylioppilaskylässä. se olisi halunnut kirputtaaa ja halia himmuria, mutta himmuru määritteli sukulaisensa kaamean pelottavaksi hirviöksi, piileskeli milloin kenenkin takana ja ulisi täyttä kurkkua jos lilli yritti nuuhkia lähempää. lillin taustavoimina toimi Pyykkö, valkoinen pikkukoira joka päti rähisemällä ison kaverinsa takajalkojen takana.

4) himmur tapasi Canin, espanjalaisen machokoiran, joka luokiteltiin samaan hirvittävän pelottavat- sarjaan, kunnes alkujärkytys muuttui maaniseksi tykkäämiseksi. Can mulkoili pentua vähän huvittuneena ja ärsyyntyneenä muttei kuitenkaan menettänyt hermojaan.

5) pelkään koko ajan että himmur saa liikaa liikuntaa/liian vähän liikuntaa ja ruuan ja liikunnan suhde on väärä ja sen ranteet kasvaa vinoon ja ja jalat alkaa venkottaa. tuijotan sen käpäliä ja ajattelen asiaa niin paljon että jo ajatuksen voima vääntää ne vinoon.
Previous post Next post
Up