huh, janne tuntuu olevan taas hatarasti järjissään, joten yritän päivittää.
miulla on nyt se koiranpentu. se näyttää tältä:
sitä on tähän mennessä luonnehdittu sopuliksi, rotaksi, jättimäiseksi linnunpoikaseksi, vanhaksi professoriksi, aasiksi, vuoheksi, ihmeelliseksi ja erikoiseksi. olen kuitenkin melko varma että se on koiranpentu. ainakin se pissaa sanomalehdelle ja pureskelee kaikkea vastaantulevaa ihan niinkuin koiranpennut. välillä se kyllä näyttää niin oudolta, etten ihmettelisi yhtään jos joku korppikotka tulisi vaatimaan sitä takaisin itselleen. tai joku yliopisto.
meil on ollut aika hauskaa, tuo piha on osoittautunut ihan mielettömäksi ihmemaaksi. varsinkin pennulle, jonka kanssa ravataan siinä harva se hetki kokeilemassa, että jos se viimein laskisi päässään yksinkertaisen 1+1 yhtälön ja pissaisi nurmikolle. mutta eihän sitä voi, kun sanomalehti odottaa eteisessä. tällä hetkellä yritän opettaa sille sanaa, joka tarkoittaisi pissaamista, jotta voisin sillä tehdä selväksi, mitä me siellä pihalla oikein odotellaan. mutta kun jokainen ruohonkorsi on himmurille ihmeellinen jännittävyys joka vie sen jakamattoman huomion. sitäpaitsi pihalla asuu varispariskunta, joita kannattaa nimittäin pelätä. ja entäs pikkulinnut. kauheita.
himmur seuraa minua kauniisti pihalla, harkitsee asioita ennen kuin tekee niitä, käyttäytyy melko hienosti. nyyrikkiä se seuraa kaikkialle ja haluaa tehdä aina samoja asioita. luulen että se tykkää nyyrikistä hulluna, mutta osoittaa sen vähän väärin.
nyyrikki ei ole hyvillään. kaksi päivää se sieti pentua nähtävästi sen voimalla, että arveli tuttavuuden olevan vain hetkellinen, mutta toissapäivänä se ryhdistäytyi ja rähisi himmurin viimeiseen nurkkaan selälleen. itse en olisi varmaan kestänyt sellaista korvien näykkimistä terävillä naskalihampailla kuin enintään puoli tuntia. nyyrikin kärsivällisyys todellakin kuvasi sanan kärsiä- osuutta erinomaisen hyvin. lisäksi nyyrikkiä inhotti joka kerran, kun minä rapsutin sitä, sillä se tiesi että kohta koiranpentukin on sen naamalla hyppimässä. luulen, että pari viikkoa tekee tehtävänsä, ja nyyrikki voi muuttaa taas sängylle nukkumaan siitä huolimatta että hirviö on siellä (nyt se nukkuu murheellisesti pöydän alla, paitsi öisin se hiipii sängyn jalkopäähän).
hyvin outo ongelma on se, ettei himmur syö. nyrkin tapoihin tottuneena se on minusta lähes uskomaton juttu. se vain maistaa ruokaa, mitä sille tarjoan, syö ehkä parhaat palat ja lähtee sitten leikkimään. kauhean laihalta näyttää sellaisina päivinä, kun ruoka ei uppoa. pelkkää luuta ja harvakarvaista kaulaa. mutta eiköhän se ruokahalu ala löytyä kunhan se on tottunut kaikkeen tähän uuteen ja jännittävään.
miulle kuuluu siis pelkkää koiraa ja toista koiraa ja takapihaa (se on ihana) ja meidän talon puheliaita mummoja. hurja juhannukseni koostui äidin vierailusta, koirasta ja koirasta ja csi miamista. mummoverhotkin laitoin ikkunaan. puuttuu enää eläke. keeeeh.