(no subject)
Väinön ja minun juttu päättyi melko kummallisesti. Meidän juttumme. Sitä oli ahdistanut pitkään jokin tuntematon mörkö, ja se katsoi parhaaksi päättää meidän suhteen. No, siitä on selvitty oikein hyvin, vaikka egoon kuukauden valehtelu voi jättää muutaman pienen arven, vaikka ne ovatkin peräisin vain naarmuista.
Nämähän ovat vain teinisuhteita, mitä tämän ikäinen pystyy solmimaan, mutta onhan toki poikkeuksia. Sitä teininä uskoo olevansa erityinen, ainoa joka tuntee, kärsii ja ymmärretään väärin. On rankkaa herätä murrosikäisenä tähän kammottavaan maailmaan, kun ei voi enää vain huolettomasti kirmata hiekkalaatikolla ja keinua kaikkia päiviä kuulematta uutisia tai ottamatta kantaa muihin poliittisiin, muuten yhteiskunnallisiin ja maailmanlaajuisiin ongelmiin. Nälänhätä, turhat sodat, luonnon katastrofit ja muut ovat arkipäivää eikä niitä voi enää alttiina teininä paeta. Ja nyt lähdin sepustamaan jotain todella järjetöntä. Ehkä tarkoitan tällä jotenkin alitajuntaisesti, että teinikin on ajatteleva otus. :D
Olen ollut hieman enemmänkin poissaoleva viime aikoina, ja pahoittelen sitä. On vain ollut jotenkin poikkeuksellisen paljon ajateltavaa, ja miltei hävettää myöntää, että aivotoiminta on lähinnä kohdistunut vastakkaiseen sukupuoleen. Olen tavannut mielenkiintoisen henkilön, josta toivon vielä joskus lähitulevaisuudessa saavani oman ujon hönöni, kohteliaan söpöläisen^^ (jos noin on yhtään reilua sanoa pojasta).
Sitten rupesin miettimään, miksi ihmeessä minulla on journali? Ihan kuin tätä joku lukisi. Ehkä minulle vain tulee helpottava olo, kun saan purkaa asioitani joskus jonnekin. Mutta todella harvoinhan minä edes päivitän.
Toisaalta, on ihan mukavaa, ettei tätä lueta. Saa vapaasti parkua ongelmansa, ilman noloja yllätyksiä tai muita vastaavia.
Koulu lähti mukavasti käyntiin. Tämä vuosi menee varmasti nopeasti, viimeinen vuosi, ihanaa. :D Vaikka kyllä tuota koulua tulee hirmuinen ikävä. Ja opettajia. Tässäkin suhteessa olen kummajainen. Minulla on paljon tavoitteita tälle vuodelle, ja lukioihin hakukin hieman hirvittää. Ihan kuin minulla olisi kunnianhimoa johonkin Sibikseen hakea. *phah* Egoni kokee kovan kolauksen, kun en sinne pääse. Ainoa valttini on klassinen laulu, sitten se muu musikaalisuus.. Ennen sitä uskoi olevansa hyvä, mutta nyt joka tuutista putkahtaa paljon lahjakkaampia otuksia, ja itsetunto laskee, laskee, laskee... Ja minä vetoan kaikkessa mitä en osaa, niin huonoon itsetuntoon. Paskat. Olen vain tyhmä.
Kalat + neitsyt. Täytyy mennä lukemaan noiden yhtäläisyyksistä...
Nämähän ovat vain teinisuhteita, mitä tämän ikäinen pystyy solmimaan, mutta onhan toki poikkeuksia. Sitä teininä uskoo olevansa erityinen, ainoa joka tuntee, kärsii ja ymmärretään väärin. On rankkaa herätä murrosikäisenä tähän kammottavaan maailmaan, kun ei voi enää vain huolettomasti kirmata hiekkalaatikolla ja keinua kaikkia päiviä kuulematta uutisia tai ottamatta kantaa muihin poliittisiin, muuten yhteiskunnallisiin ja maailmanlaajuisiin ongelmiin. Nälänhätä, turhat sodat, luonnon katastrofit ja muut ovat arkipäivää eikä niitä voi enää alttiina teininä paeta. Ja nyt lähdin sepustamaan jotain todella järjetöntä. Ehkä tarkoitan tällä jotenkin alitajuntaisesti, että teinikin on ajatteleva otus. :D
Olen ollut hieman enemmänkin poissaoleva viime aikoina, ja pahoittelen sitä. On vain ollut jotenkin poikkeuksellisen paljon ajateltavaa, ja miltei hävettää myöntää, että aivotoiminta on lähinnä kohdistunut vastakkaiseen sukupuoleen. Olen tavannut mielenkiintoisen henkilön, josta toivon vielä joskus lähitulevaisuudessa saavani oman ujon hönöni, kohteliaan söpöläisen^^ (jos noin on yhtään reilua sanoa pojasta).
Sitten rupesin miettimään, miksi ihmeessä minulla on journali? Ihan kuin tätä joku lukisi. Ehkä minulle vain tulee helpottava olo, kun saan purkaa asioitani joskus jonnekin. Mutta todella harvoinhan minä edes päivitän.
Toisaalta, on ihan mukavaa, ettei tätä lueta. Saa vapaasti parkua ongelmansa, ilman noloja yllätyksiä tai muita vastaavia.
Koulu lähti mukavasti käyntiin. Tämä vuosi menee varmasti nopeasti, viimeinen vuosi, ihanaa. :D Vaikka kyllä tuota koulua tulee hirmuinen ikävä. Ja opettajia. Tässäkin suhteessa olen kummajainen. Minulla on paljon tavoitteita tälle vuodelle, ja lukioihin hakukin hieman hirvittää. Ihan kuin minulla olisi kunnianhimoa johonkin Sibikseen hakea. *phah* Egoni kokee kovan kolauksen, kun en sinne pääse. Ainoa valttini on klassinen laulu, sitten se muu musikaalisuus.. Ennen sitä uskoi olevansa hyvä, mutta nyt joka tuutista putkahtaa paljon lahjakkaampia otuksia, ja itsetunto laskee, laskee, laskee... Ja minä vetoan kaikkessa mitä en osaa, niin huonoon itsetuntoon. Paskat. Olen vain tyhmä.
Kalat + neitsyt. Täytyy mennä lukemaan noiden yhtäläisyyksistä...