Jan 19, 2005 15:44
En ole ollut pitkään aikaan yhtä pettynyt ja aneeminen kuin viime aikoina. Yritän tehdä pääätöstä, en saa sitä tehdyksi. Heijastan epäröinnit itseeni ja siihen minkälainen ihminen olen. jne. Monimutkaisuus kukoistaa. Olen pettynyt. En jaksaisi nousta sängystä ylös. Välittääkö kukaan? en jaksa ajatella sitä. Luultavasti olotila kestää tämän viikon ja vaihtuu sitten johonkin pirteämpään.En ole kaikilla tunneilla, mutta osaan tietää rajat. Rajat, joilla kulkeminen vielä hyväksytään. ylitulkitsen katseita ja äänensävyjä, hermoilen. Jaksaako. En tunnun oppivan tansseja. Ei ole vielä hätää, vähän kiire vain. Mutta en jaksaisi.
Mielestäni ymmärrän hyvin masentunutta ihmistä. Silloin ajattelee paljon vain itseään ja ihmisestä riippuen omia vikojaan tai toisten vikoja, syitä miksi ei kuulu joukkoon, syitä miksi kuuluisi mihinkään porukkaan, miksi on olemassa ja miksi olen juuri minä. Masentavaa. Ei pitäisi pohtia liikaa. Mutta alettuani pohtia, löydän kaikkea negatiivista. Miksi olen.
Eilen itkin. Pitkästä aikaa. Se ei tuntunut loppuvan. Oli helpottavaa tietää että osaa yhä itkeä. Lykkään päätöksentekoa taas tuonnemmas. En usko, että se auttaa mutta ehkä olen sitten Suurella hetkellä varempi itsestäni. Katsooko joku ystävällisesti. En tiedä. En halua kadota huonoon oloon.