Odotan sinua, kevät.
Viimeiset päivät.
Olen ollut väsynyt. Älykkyyteni ja kunnianhimoni on taas näyttäneet ilkeät hampaansa mulle ja oon taistellut jaksamisen ja periksi antamisen välillä. Yliopiston vaatimukset saa parhaansa yrittävän kyyniseksi, niin helposti.
Mutta nyt tuntuu taas että on jotain valmista ja kunnossa, vaikka tiedän, että huomenna edessä on taas iso pino lisää tekemistä.
En koskaan ryhdy tutkijaksi. Odotan sitä omaa luokkaa niin kovasti.
Joka päivä odotan lomaa perheen kanssa, odotan niin että saan olla niiden rakkaiden ihmisten luona. Odotan myös kevättä ja pääsiäistä, kun pääsen käymään kotona ja voin myös tavata mulle niin rakkaita muita ihmisiä. Ystävät, tädit, muut sukulaiset. Että saan ajaa autolla kuivalla tiellä, kuunnella radiota ja rakastaa aurinkoa, haaveilen töistä ja kokemuksista työpäivistä. Odotan kesää ja kesätuulta hiuksissa, kevään ensimmäisiä voikukkia ja kukkaseppelettä. Trampoliinia ja kotona olemista. Jäätelöä ja mansikoita.
Odotan pääsiäistä niin paljon. Äidin kanssa laitettavaa pääsäisateriaa, hiljentymistä ristin luona, Jeesus, rakkaus. Perhe ja kummityttö. Kevät. Pääsiäisyön messu. Musti. Siikkari. Pääsiäiskokot. Virpomisreissu Fannyn kanssa. Pyöräily.
Odotan vappua. Äidin paistamia munkkeja ja simaa, josta viimein opin pitämään. Vappuna on jo kevät ja sitten on enää hetki kesään. Valkolakki päähän toisen kerran. Ja sitten on pian kesä ja kesän juhlat, mekko häihin, ostosreissu pikku siskon kanssa. Yo-juhlat Elisalla, kierrettävät yo-juhlat ja juustokakkuvertailut, rippijuhlat ja ehkäoisniinkiva leiri, ja lopulta meri.
Mut ensin, ensin tulee huominen ja pakkaaminen ja viikon loma perheen kanssa, ja sitä ennen kummitytön ristiäiset. Oon tehnyt ehkä maailman ihanimman kortin ja ostanut kauneimman sydämen enkelin kanssa ja se uus ihana mekko. Toivon että saan kulkea sen tytön elämässä, voin vain rukoilla, että osaan olla. Mutta rukous riittää ennenkaikkeamuuta.
Olen ollut väsynyt. Älykkyyteni ja kunnianhimoni on taas näyttäneet ilkeät hampaansa mulle ja oon taistellut jaksamisen ja periksi antamisen välillä. Yliopiston vaatimukset saa parhaansa yrittävän kyyniseksi, niin helposti.
Mutta nyt tuntuu taas että on jotain valmista ja kunnossa, vaikka tiedän, että huomenna edessä on taas iso pino lisää tekemistä.
En koskaan ryhdy tutkijaksi. Odotan sitä omaa luokkaa niin kovasti.
Joka päivä odotan lomaa perheen kanssa, odotan niin että saan olla niiden rakkaiden ihmisten luona. Odotan myös kevättä ja pääsiäistä, kun pääsen käymään kotona ja voin myös tavata mulle niin rakkaita muita ihmisiä. Ystävät, tädit, muut sukulaiset. Että saan ajaa autolla kuivalla tiellä, kuunnella radiota ja rakastaa aurinkoa, haaveilen töistä ja kokemuksista työpäivistä. Odotan kesää ja kesätuulta hiuksissa, kevään ensimmäisiä voikukkia ja kukkaseppelettä. Trampoliinia ja kotona olemista. Jäätelöä ja mansikoita.
Odotan pääsiäistä niin paljon. Äidin kanssa laitettavaa pääsäisateriaa, hiljentymistä ristin luona, Jeesus, rakkaus. Perhe ja kummityttö. Kevät. Pääsiäisyön messu. Musti. Siikkari. Pääsiäiskokot. Virpomisreissu Fannyn kanssa. Pyöräily.
Odotan vappua. Äidin paistamia munkkeja ja simaa, josta viimein opin pitämään. Vappuna on jo kevät ja sitten on enää hetki kesään. Valkolakki päähän toisen kerran. Ja sitten on pian kesä ja kesän juhlat, mekko häihin, ostosreissu pikku siskon kanssa. Yo-juhlat Elisalla, kierrettävät yo-juhlat ja juustokakkuvertailut, rippijuhlat ja ehkäoisniinkiva leiri, ja lopulta meri.
Mut ensin, ensin tulee huominen ja pakkaaminen ja viikon loma perheen kanssa, ja sitä ennen kummitytön ristiäiset. Oon tehnyt ehkä maailman ihanimman kortin ja ostanut kauneimman sydämen enkelin kanssa ja se uus ihana mekko. Toivon että saan kulkea sen tytön elämässä, voin vain rukoilla, että osaan olla. Mutta rukous riittää ennenkaikkeamuuta.