Aug 27, 2007 07:30
Eilen oli viimeinen työpäivä. Hassua, miten paljon olen sitä odottanut, ja silti se oli erilainen kuin olin ajatellut sen olevan. Olen mietiskellyt ja tullut siihen lopputulokseen, että tämä kesä oli töiden osalta kiva. Vaikka tuo paikka tökkikin pahasti silloin harjoittelun alussa ja vaikka jokaisen pitkän vapaan jälkeen on potuttanut aloittaa pitkä työpätkä, tuolla oli kuitenkin kivaa. Haikeinta tässä on ehkä se, etten tiedä, mitä asiakkaille ja työntekijöille kuuluu jatkossa. Kolmen kuukauden tiivis vierestäseuraaminen aihettaa kuitenkin kai väistämättä sen, että kiintyy joissain määrin ympärillä oleviin ihmisiin. Ja kyllä mun tulee muutamaa ihanaa mummoa ikävä.
Voisi olla tosi kivaa, jos pääsisin tuonne ensi kesänäkin.
Vielä tämä ja huominen Turussa ja sitten hilppasen muille maille. (Tai lähinnä muihin kuntiin.) Jännä nähdä, miten sopeudun yksinolemiseen. Toisaalta siinä ei varmasti ole mulla mitään ongelmaa, mutta toisaalta tulee varmaan vähän orpo olo ainakin aluksi. Ajattelin, että voisin mennä ruinaamaan Hämeenlinnan kirjastokorttia heti alkajaisiksi.
Tsippadai, oon pitänyt tosi hyvin unirytmini kurissa, vaikka teinkin 6 iltavuoroa. Tänäänkin heräsin melko pirteänä jo vähän yli 7. Tosin syynä oli kauhia nälkä ja murina mahassa. Tänään tulee taas Serranon perhe! :) Pääsen myös vihdoinkin kampaajalle pätkimään hiuksiani. Ne on totaalisen ylikasvaneet, mutta oon ahkerasti sinnitellyt tänne asti niiden kanssa. Tänä vuonna mulle ei tullutkaan samanlaista hiustenkasvatusintoa kuin viime vuonna. :)