Farkkupiina

Aug 06, 2007 17:44

Olen jo pitkään haaveillut uusista farkuista, jotka olisivat yhtä hyvät kuin lempparifarkkuni, jotka olen käyttänyt kirjaimellisesti täysin puhki. Lähdin intoa puhkuen aamulla kaupungille ja olin varma, että haluamiani farkkuja löytyy kasapäin.

Ensin kiersin läpi perinteiset nuorten vaatekaupat, mutta niiden farkkutarjonta oli todella huono. En löytänyt mistään farkkuja, joissa olisi normaalit lahkeet. (En ole ihan vielä siinä pisteessä, että laittaisin pillifarkut vapaaehtoisesti jalkaani.) Muutamat melkein kelvolliset mallit löysin kyllä, mutta niissä oli sellaisia moderneja kulutusjälkiä, joita en halua. (Väriltään halusin nimenomaan kulutetut farkut, mutta repaleet ja uurteet ovat tyhmiä.)

Lannistuneena pillilahkeista ja tajuttoman pienikokoisesta tarjonnasta, siirryin Stockmannille. Astelin reippaasti tätipuolelle ja uskoin jälleen löytäväni etsimäni farkut. Löysin muutamat kappaleet, jotka näyttivät hyllyssä ihan kivoilta mutta osoittautuivat kuitenkin täydellisiksi katastrofeiksi päälläni. Tällä kertaa lahkeet olivat juuri kivat, mutta valitettavasti farkkujen vyötärö oli vähintään navan korkeudella. Ei toivoakaan, että olisin löytänyt nimenomaan lantiomalliset farkut.

Ähisin ja puhisin ja kiersin vielä parissa kaupassa vain huomatakseni, että joko jalkani, lantioni, vyötäröni tai mieltymykseni on täysin epäsopiva nykyisten housumallien kanssa. Lopulta kiukkuisena marssin Eurokankaaseen, löysin tosi kivan kankaan ja soitin hätäpuhelun äidille. Nyt mulla on 1,3 metriä kivaa tummanruskeaa raidallista housukangasta ja äidin ompelupalvelut käytössä. :)

Yritin samalla reissulla löytää myös Blendin lenkkarit. Nykyiset Blendini ovat loppuunkuluneet ja reiälliset ja oletin tietysti, että niitä olisi tänäkin vuonna kaupoissa - onhan niitä ollut ainakin kolmena viime vuonnakin monissa eri väreissä monissa eri paikoissa. Petyin syvästi, sillä en löytänyt lempparitennareitani mistään! Tampereella näin niitä jossain joskus kauan sitten, ja nekin olivat mustia ja turkooseja. Haluan ruskeat, oranssit tai vihreät Blend-tennarit/lenkkarit!

Hippahei, vielä 15 työpäivää jäljellä. Muuttoon aikaa 11 päivää!
Previous post Next post
Up