Jul 03, 2007 10:29
Heräsin tänään jo varttia yli 8, koska haluan saada tänään jotain aikaiseksi. Ärsyttää, että iltavuorojen aikaan tuntuu, ettei päivän aikana saa tehtyä mitään hyödyllistä.
Vaikka heräsinkin tänään kovin aikaisin, en ole silti tehnyt mitään järkevää. Olen vain käyttänyt suurimman osan ajastani laskemalla, onko nykyinen puhelinliittymäni sittenkään kaikista kannattavin. Käytin laskelmiini luultavasti yli tunnin, enkä vieläkään ole päässyt mihinkään lopputulokseen. Huoh.
Nyt en tiedä, mitä tekisin. Toisaalta haluaisin siivota ja järjestellä huonetta, mutta toisaalta tylsistyttää liikaa. Töihinkin täytyy lähteä jo 1,5 tunnin päästä.