(no subject)

Jan 28, 2013 14:27

Mennään sieltä mistä aita on matalin, eli kopioinpa vaan aiemman parin vuoden takaisen esittelytekstini pienin muutoksin:)

Olisikohan tämä mukava tapa löytää uusia, mielenkiintoisia journal -kavereita?

Esittelyt ei ole ikinä olleet mun vahvin juttuni, mutta yritetään nyt jotenkin tuoda esille tärkeimpiä asioita itsestäni. Olen 31 -vuotias, mutta omalla tavallani vielä lapsellisen utelias. Elämään kuuluu olennaisena osana poika, avomies, kaksi koiraa, lisko, sammakot ja ystävät. Journal -kirjoittelijana olen vähän toisaikainen: välillä saatan innostua kirjoitteleen useammankin entryn per päivä, joskus voi mennä kuukausia että en kirjoittele mitään. Tällä hetkellä koitan taas reipastua kirjoittelemaan useammin, koska pidän tätä yhteisöllisyyttä rentouttavana ja mukavana ajanvietteenä. Merkinnät vaihtelevat kepeästä blogityyppisestä tekstistä syvällisempiin päiväkirjatyylisiin ruotimisiin. Tapanani on koittaa suhtautua vakavampiinkin asioihin huumorilla, joten mitään ranteiden raapimis -tekstiä tuskin on enää koskaan journalistani luettavissa. Olen ehdottomasti hetken lapsi, ja elän tunteesta toiseen vauhdilla.

En etsi välttämättä samankaltaisia ihmisiä, mutta etsin kavereikseni ihmisiä, jotka eivät ole täysin teflonia. Tykkään siis lukea muustakin kuin mitä on tänään ollut päällä tai millä tukkalakalla tulee parhain tupeeraustulos. Tai ainakin kaiken pinnallisuuden ja kepeyden sisältä olisi joskus mukava löytää myös pala siitä ihmisestä itsestään. Toivon myös että uusien kavereiden myötä sitä inspiroituisi itsekin vähän enemmän kirjoittelemaan.

Jälkikasvuni on kohta 3kk ja varsinkin näin äitiyslomalla elämäni pyörii hyvin paljon sen pienen ihmisen ympärillä. Joten mikäli vauvajutut ei yhtään kiinnosta, ei kannata lisäillä kaveriksi :)
Previous post Next post
Up