Is there anyone out there?

Aug 02, 2011 23:39


Syksyn ja lähestyvän muuton myötä päätin aloittaa puhtaalta pöydältä myös täällä LJ:ssä, joten hylkäsin entisen journalini ja tein tämän uuden. Nyt kaipailisin ihmisiä joiden kanssa jakaa elämääni.

Olen Milja, 19-vuotias ylitunteellinen runotyttö ja pian Tampereen yliopistossa aloittava englantilaisen filologian opiskelija. Rakastan kieliä, kirjoja, musiikkia, ihmisiä, elämää. Olen kai melko hankala luonne omalla tavallani, mutta jostain syystä on silti ihmisiä, jotka nauttivat seurastani ja välittävät minusta tällaisena kuin olen.

En aina ole ehjä,
en hyvä ihminen huonoina hetkinäni,
vaan en osaa olla rakastamatta
itseäni siltikään.

Olen aina ollut huono pitämään ns. perinteisen tyylistä päiväkirjaa, joten voi olla, että toisinaan unohdan kertoa mitä milloinkin on tapahtunut ja kerron vain siitä, miltä minusta tuntuu, sotkuisena mutta rehellisenä tajunnanvirtana. Olen taipuvainen ahdistumiseen ja suoranaiseen angstiinkin, minkäs teet, kun henkinen ikä jäi jonnekin viidentoista kieppeille. Mutta yhtä lailla osaan myös olla ylitsevuotavan onnellinen, kuten juuri hetki sitten, kun huomasin taivaalla syksyn ensimmäiset tähdet! ♥_♥

Joten jos nyt mitenkään tämän tekstin luettuasi saat kerättyä kokoon kiinnostuksen rippeet, niin lisää ihmeessä kaveriksi! Lupaan yrittää olla hyvä ystävä.
Previous post Next post
Up