Elämästä
Tekis mieli kirjoittaa jotain tästä aiheesta. Joku sellanen siirtymävaiheen summaus, tai joku vastaava elämänviisautta tihkuva toteamus. Sinänsä en kyllä koe, että elämässäni olisi mikään suuri siirtymävaihe menossa, kunhan nyt on kekri/joulu/uudetvuodet. Ja siis, come on, elämänviisaus on aika korni termi. No mut kuitenkin.
Sitä on miettinyt, mitä haluaa tehdä elämällään. Päättäminen on ollut aina mulle vaikeaa, ja heijastuu kyllä moniin melko suuriinkiin linjoihin: mitä haluan tehdä elannokseni, mitä haluan opiskella, minkälaista elämää haluan viettää. Päättämisen vaikeus, tai pikemminkin kyky kuvitella itsensä moniin erilaisiin tilanteisiin arvottamatta niitä keskenään dramaattisesti, on kaksiteräinen miekka. Toisaalta sen vois tulkita avoimuudeksi erilaisia elämänratkaisuja kohtaan ja siis tottakai kannattaa elämässä tehdä monia asioita, tai näin olen ainakin päättänyt. Siksi ei ole tärkeää tietää, mitä tekee isona - voihan sitä tehdä kulloinkin mitä huvittaa ja sitten kun löytää kutsumuksensa, ryhtyä toteuttamaan sitä. Monet itseäni vanhemmat henkilöt eivät ole yhtään sen päämäärätietoisempia elämässä kuin minäkään, ja ihan hyvin heillä menee. Mutta mitä jos kuitenkin, ottaakseni tähän lautapelivertauksen, huomaa vasta pisteidenlaskussa mokanneensa jonkun jutun? Mitä jos? On ihan mahdollista vaan yksinkertaisesti epäonnistua rakentamaan jotain reittiä, ja näinollen saada mojovasti miinuspisteitä. Mahdollisimman pitkästä yhtenäisestä radastahan saa lisäpisteitä hyvien toteutettujen reittien lisäksi. Aina ei tämä ei ole kuitenkaan mahdollista: joskus reitit vaatii hajanaisen radan. Joskus käy niin, että junavaunut loppuu kesken, kun on liikaa hajanaisia reittejä. Toisaalta, eikö tämä ole kuitenkin parempi kuin että käteen jää 12 käyttämätöntä junavaunua pelin loppuessa? Tästä vertauksesta emme välttämättä tule hullua hurskaammaksi.
Lupasin joskus itselleni, ettei mun tarvitse tietää mitään mun tulevasta elinkeinostani ennen kun täytän 25, eikä välttämättä heti sillonkaan. Asioita on mukava lykätä eteenpäin. Näillä näkymillä valmistun psykologian kandiksi tuolloin, eli ehkä silloin mulla voi olla jo jotain mielipiteitä siitä alasta, jota tällä hetkellä opiskelen. Saattaa olla jo ennenkin kandiksi valmistumista. On tavallaan ihan kiva, että on jokin suunnitelma, joka etenee sillä välin kun on tietämätön siitä, mitä saattaisi haluta tehdä eniten elämässään. Tosin, voihan olla se riski, että jatkuva itsereflektointi ja mitähaluantehdä-miettiminen aiheuttaa sen, että ei tajua haluavansa tehdä just sitä mitä tekee just nyt. Motivaatiostahan tässä on pitkälti kyse. Enkä kyllä varsinaisesti epäile, etteikö noista opinnoista voisi olla jotain muutakin hyötyä, kun vaan mahdolliset tulevaisuudessa saatavat paperit. Mutta silti pistää miettimään, kun kuulee Kiinaan töihin menevistä ikätovereista, tai niistä jotka ovat omistautuneita jollekin alalle, ja niistä jotka jo lähivuosina valmistuvat jostain ja niistä joilla on selkeä suunnitelma.
Kun miettii jotain tällasia elämän asioita, niin alkaa vaikuttaa aika pieneltä meneekö jonnekin grunwaldiin vaiko eikö vaiko minkä väriset sukat on siellä tai mitä syö sunnuntaina. Onneksi näitä ei nyt just tarvi kelailla, kun vasta talvi ja jouluruokaakin on sen verran jäljellä, että sitä riitti tällekin sunnuntaille. Voiskohan ryhtyä seikkailija-herrasmiesvarkaaksi? Se ehkä ratkaisisi mun kaikki ongelmat.
Sitä on miettinyt, mitä haluaa tehdä elämällään. Päättäminen on ollut aina mulle vaikeaa, ja heijastuu kyllä moniin melko suuriinkiin linjoihin: mitä haluan tehdä elannokseni, mitä haluan opiskella, minkälaista elämää haluan viettää. Päättämisen vaikeus, tai pikemminkin kyky kuvitella itsensä moniin erilaisiin tilanteisiin arvottamatta niitä keskenään dramaattisesti, on kaksiteräinen miekka. Toisaalta sen vois tulkita avoimuudeksi erilaisia elämänratkaisuja kohtaan ja siis tottakai kannattaa elämässä tehdä monia asioita, tai näin olen ainakin päättänyt. Siksi ei ole tärkeää tietää, mitä tekee isona - voihan sitä tehdä kulloinkin mitä huvittaa ja sitten kun löytää kutsumuksensa, ryhtyä toteuttamaan sitä. Monet itseäni vanhemmat henkilöt eivät ole yhtään sen päämäärätietoisempia elämässä kuin minäkään, ja ihan hyvin heillä menee. Mutta mitä jos kuitenkin, ottaakseni tähän lautapelivertauksen, huomaa vasta pisteidenlaskussa mokanneensa jonkun jutun? Mitä jos? On ihan mahdollista vaan yksinkertaisesti epäonnistua rakentamaan jotain reittiä, ja näinollen saada mojovasti miinuspisteitä. Mahdollisimman pitkästä yhtenäisestä radastahan saa lisäpisteitä hyvien toteutettujen reittien lisäksi. Aina ei tämä ei ole kuitenkaan mahdollista: joskus reitit vaatii hajanaisen radan. Joskus käy niin, että junavaunut loppuu kesken, kun on liikaa hajanaisia reittejä. Toisaalta, eikö tämä ole kuitenkin parempi kuin että käteen jää 12 käyttämätöntä junavaunua pelin loppuessa? Tästä vertauksesta emme välttämättä tule hullua hurskaammaksi.
Lupasin joskus itselleni, ettei mun tarvitse tietää mitään mun tulevasta elinkeinostani ennen kun täytän 25, eikä välttämättä heti sillonkaan. Asioita on mukava lykätä eteenpäin. Näillä näkymillä valmistun psykologian kandiksi tuolloin, eli ehkä silloin mulla voi olla jo jotain mielipiteitä siitä alasta, jota tällä hetkellä opiskelen. Saattaa olla jo ennenkin kandiksi valmistumista. On tavallaan ihan kiva, että on jokin suunnitelma, joka etenee sillä välin kun on tietämätön siitä, mitä saattaisi haluta tehdä eniten elämässään. Tosin, voihan olla se riski, että jatkuva itsereflektointi ja mitähaluantehdä-miettiminen aiheuttaa sen, että ei tajua haluavansa tehdä just sitä mitä tekee just nyt. Motivaatiostahan tässä on pitkälti kyse. Enkä kyllä varsinaisesti epäile, etteikö noista opinnoista voisi olla jotain muutakin hyötyä, kun vaan mahdolliset tulevaisuudessa saatavat paperit. Mutta silti pistää miettimään, kun kuulee Kiinaan töihin menevistä ikätovereista, tai niistä jotka ovat omistautuneita jollekin alalle, ja niistä jotka jo lähivuosina valmistuvat jostain ja niistä joilla on selkeä suunnitelma.
Kun miettii jotain tällasia elämän asioita, niin alkaa vaikuttaa aika pieneltä meneekö jonnekin grunwaldiin vaiko eikö vaiko minkä väriset sukat on siellä tai mitä syö sunnuntaina. Onneksi näitä ei nyt just tarvi kelailla, kun vasta talvi ja jouluruokaakin on sen verran jäljellä, että sitä riitti tällekin sunnuntaille. Voiskohan ryhtyä seikkailija-herrasmiesvarkaaksi? Se ehkä ratkaisisi mun kaikki ongelmat.