väsyttää..
En tiedä pitäisikö ihan vain sen takia kirjoittaa blogiin, että saisi ns.valittaa jostain, mutta enpä ole muutenkaan kehdannut mitään kirjoittaa, tuntuu että mulla ei ole ns.oikeaa asiaa, jota "saisi" kirjoittaa.
Tänään olin toista kertaa alhaalla asiakkaiden luona, ei enää turvallista yläkertaa, missä uppouduin vain tietokoneeseen ja harjoitustehtäviin, nyt piti jo kohdata mitä erilaisempia ihmisiä. Onneksi olin vielä vierihoidossa ja aamupäivän istuin turvassa työkaverini vieressä ja seurasin hänen työskentelyään ja miten hän oikeasti hoitaa asioita ja toivoin, että oppisin yhtä hyväksi kuin hän hetkessä, koska en vain kestä sitä epävarmuutta, joka minun päässäni koko ajan on.Iltapäivän sitten taas puolestani istuin itse tietokoneella, ja yritin jotain hoitaa, mutta onneksi työkaverini vielä suuremmaksi osin hoiti puhumispuolen.. Mietin koko ajan, että mitä sitten tapahtuu kun jään ihan yksin siihen..
Miten esimerkiksi hoidan vihaisen asiakkaan, joka haluaa korvauksia.. Entä asiakkaan, joka haluaa spekuloida tapaturmilla ja hinnoilla.. entä venevakuutuksen (mitä kaikkea se edes sisältää, superkaskon, kaskon ja mikä lie se kolmas olikaan.. miten se laitetaan ns.seisontaan, entä autot??). Miten kohtelen asiakasta, joka on selvästi päästään sekaisin, kuten tänään oli yksi. Entä jos asiakas ei edes itse tiedä mitä oikein haluaa, miten itse osaan ehdottaa tuotteita, tai oikeita summia hoitokulu-, haitta-, kuolinkorvauksiin jne..
Miksi minun yhtäkkiä täytyy tietää nämä kaikki?
Miten leivän täyttäjä yhtäkkiä osaa uskottavasti myydä arvotavaravakuuusta, vaikka molemmissa on kuitenkin kyse vain myynnistä. Koko ajan kalvaa epäluulo omiin kykyihin ja tuntuu, että olen oikeasti yliarvioinut kykyni.
Toisaalta vakuutusmaailma on todella mielenkiintoista, koska mikään tapaus ei ole samanlainen, kun taas leipien täyttäminen on vain leipien täyttämistä. Haasteet kuitenkin tuovat vähän enemmän mielenkiintoa työhön. Kunhan pääsisin vain tästä pirun jännittämisestä. Olen mie sitten Uemuran tunnilla tai Pohjolassa, niin aina sama tuska kalvaa sisintä. Ja aina sama epäluulo, että minun tulisi tehdä jotain muuta. Onko kyse vain huonosta itseluottamuksesta vai oikeasti tunteesta, että yritän jatkuvasti ylisuorittaa omiin älynlahjoihini nähden?
Vloppuna olisin halunnut tehdä oikeasti vaikka ja mitä, mutta en sitten myöhään kehdannut lähteä edes sinne Nummelaan, koska pelkäsin jo valmiiksi, että en saisi sitten su yönä unta ja ma- aamuna en jaksaisi töissä. Voi hyvä ja pyhä elämä, anna minun jo osata nämä asiat, niin voisin uskaltaa jo vähän elääkin samalla..
Ensi viikolla olen jo sitten ihan omillani ja pomoni sanoi, että minusta tulee vielä kesän paras myyjä ja olin jopa suorittanut mittaturvatentin loistokkaasti. Enää siis autoturvatentti ja sit mulla ei ole enää mitään tekosyitä olla selviytymättä yksin. Noh, hävettää ihan tämän postittaminen, tuntuu, ettei mulla ole mitään todellista sanottavaa. Pahoitteluni siis.
Tänään olin toista kertaa alhaalla asiakkaiden luona, ei enää turvallista yläkertaa, missä uppouduin vain tietokoneeseen ja harjoitustehtäviin, nyt piti jo kohdata mitä erilaisempia ihmisiä. Onneksi olin vielä vierihoidossa ja aamupäivän istuin turvassa työkaverini vieressä ja seurasin hänen työskentelyään ja miten hän oikeasti hoitaa asioita ja toivoin, että oppisin yhtä hyväksi kuin hän hetkessä, koska en vain kestä sitä epävarmuutta, joka minun päässäni koko ajan on.Iltapäivän sitten taas puolestani istuin itse tietokoneella, ja yritin jotain hoitaa, mutta onneksi työkaverini vielä suuremmaksi osin hoiti puhumispuolen.. Mietin koko ajan, että mitä sitten tapahtuu kun jään ihan yksin siihen..
Miten esimerkiksi hoidan vihaisen asiakkaan, joka haluaa korvauksia.. Entä asiakkaan, joka haluaa spekuloida tapaturmilla ja hinnoilla.. entä venevakuutuksen (mitä kaikkea se edes sisältää, superkaskon, kaskon ja mikä lie se kolmas olikaan.. miten se laitetaan ns.seisontaan, entä autot??). Miten kohtelen asiakasta, joka on selvästi päästään sekaisin, kuten tänään oli yksi. Entä jos asiakas ei edes itse tiedä mitä oikein haluaa, miten itse osaan ehdottaa tuotteita, tai oikeita summia hoitokulu-, haitta-, kuolinkorvauksiin jne..
Miksi minun yhtäkkiä täytyy tietää nämä kaikki?
Miten leivän täyttäjä yhtäkkiä osaa uskottavasti myydä arvotavaravakuuusta, vaikka molemmissa on kuitenkin kyse vain myynnistä. Koko ajan kalvaa epäluulo omiin kykyihin ja tuntuu, että olen oikeasti yliarvioinut kykyni.
Toisaalta vakuutusmaailma on todella mielenkiintoista, koska mikään tapaus ei ole samanlainen, kun taas leipien täyttäminen on vain leipien täyttämistä. Haasteet kuitenkin tuovat vähän enemmän mielenkiintoa työhön. Kunhan pääsisin vain tästä pirun jännittämisestä. Olen mie sitten Uemuran tunnilla tai Pohjolassa, niin aina sama tuska kalvaa sisintä. Ja aina sama epäluulo, että minun tulisi tehdä jotain muuta. Onko kyse vain huonosta itseluottamuksesta vai oikeasti tunteesta, että yritän jatkuvasti ylisuorittaa omiin älynlahjoihini nähden?
Vloppuna olisin halunnut tehdä oikeasti vaikka ja mitä, mutta en sitten myöhään kehdannut lähteä edes sinne Nummelaan, koska pelkäsin jo valmiiksi, että en saisi sitten su yönä unta ja ma- aamuna en jaksaisi töissä. Voi hyvä ja pyhä elämä, anna minun jo osata nämä asiat, niin voisin uskaltaa jo vähän elääkin samalla..
Ensi viikolla olen jo sitten ihan omillani ja pomoni sanoi, että minusta tulee vielä kesän paras myyjä ja olin jopa suorittanut mittaturvatentin loistokkaasti. Enää siis autoturvatentti ja sit mulla ei ole enää mitään tekosyitä olla selviytymättä yksin. Noh, hävettää ihan tämän postittaminen, tuntuu, ettei mulla ole mitään todellista sanottavaa. Pahoitteluni siis.