Trapped in the cupboard
Olin tosiaan http://www.harvinaiset.fi/diagnoosit/g2.html vuoksi suhteellisen kauan tavoittamattomissa, joskin koneelle päässyt jo viimeisen 2kk ajan. En jaksa pohdiskella tuota syvemmin täällä, ainakaan vielä. Miettikää te asiaa, jos todella kiinnostaa
En jaksa (taas) alkaa itkemään saamattomuudestani tämän blogin suhteen, joten siirrytään suoraan asiaan.
Syksy on sujunut osaltani kuin liisterimäisen moniviljapuuron syönti sunnuntaiaamuna (turkoosit kalsarit jalassa). Tuolla tarkoitin sitä, että on ollut tahmeaa ja tietyllä tapaa tylsyydessään humoristinen syksy. Koulu on mennyt suhteellisen hyvästä yrittämisestä huolimatta alisuorittamisen puolelle, mutta niinhän se aina? Kuntoutumisen osalta on mainittava, että pystyn jo ihan kiitettävästi elämään normaalia arkea. Pidemmät juoksulenkit taidan kuitenkin säästää keväämmälle, kun se "kevät tuli, lumi suli, vesi sanoi: "pulipuli", jne. Tuo oli sitten lupaus!
Tässä jaksossa pitäisi tehdä: 9 koetta, lukea kaksi kirjaa (Tuntematon sotilas & Sotilaspoika), läksyjä uutterasti kerta en muuten opi (kuten sirppisoluanemian syitä käsittelevä konseptin pitkä tutkielma) + joitain äidinkielen tekstiharjoituksia, jotka haluan pitää erikseen määritelmästäni "läksyt".
Onneksi maailmassa on muitakin ihmisiä kuin minä! Olen sitten viime postauksen todella tajunnut toisten ihmisten arvon itselleni. En osaa rauhoittua ilman, että on kokoajan joku jonka kanssa kommunikoida. Tästä erillään mainittakoon, etten -ilmeisesti teiniyteni vuoksi- kommunikoi vanhempieni kanssa kuin täysin vitaaleista asioista itseni kannalta. Mikähän siinäkin on? En tiedosta tuon motiiveja. Kertokoon joku minua viisaampi!
Juttu jäi pahasti kesken, mutta mielipidekirjoitus ei odota. Periaatteessa jo huomenna senkin pitäisi olla fertig. Wie die Deutsche sagen :\ (lopetin saksan btw)
Ihmiset ovat outoja. Varsinkin sinä joka tätä luet. Nauti nyt.
En jaksa (taas) alkaa itkemään saamattomuudestani tämän blogin suhteen, joten siirrytään suoraan asiaan.
Syksy on sujunut osaltani kuin liisterimäisen moniviljapuuron syönti sunnuntaiaamuna (turkoosit kalsarit jalassa). Tuolla tarkoitin sitä, että on ollut tahmeaa ja tietyllä tapaa tylsyydessään humoristinen syksy. Koulu on mennyt suhteellisen hyvästä yrittämisestä huolimatta alisuorittamisen puolelle, mutta niinhän se aina? Kuntoutumisen osalta on mainittava, että pystyn jo ihan kiitettävästi elämään normaalia arkea. Pidemmät juoksulenkit taidan kuitenkin säästää keväämmälle, kun se "kevät tuli, lumi suli, vesi sanoi: "pulipuli", jne. Tuo oli sitten lupaus!
Tässä jaksossa pitäisi tehdä: 9 koetta, lukea kaksi kirjaa (Tuntematon sotilas & Sotilaspoika), läksyjä uutterasti kerta en muuten opi (kuten sirppisoluanemian syitä käsittelevä konseptin pitkä tutkielma) + joitain äidinkielen tekstiharjoituksia, jotka haluan pitää erikseen määritelmästäni "läksyt".
Onneksi maailmassa on muitakin ihmisiä kuin minä! Olen sitten viime postauksen todella tajunnut toisten ihmisten arvon itselleni. En osaa rauhoittua ilman, että on kokoajan joku jonka kanssa kommunikoida. Tästä erillään mainittakoon, etten -ilmeisesti teiniyteni vuoksi- kommunikoi vanhempieni kanssa kuin täysin vitaaleista asioista itseni kannalta. Mikähän siinäkin on? En tiedosta tuon motiiveja. Kertokoon joku minua viisaampi!
Juttu jäi pahasti kesken, mutta mielipidekirjoitus ei odota. Periaatteessa jo huomenna senkin pitäisi olla fertig. Wie die Deutsche sagen :\ (lopetin saksan btw)
Ihmiset ovat outoja. Varsinkin sinä joka tätä luet. Nauti nyt.