Jan 24, 2007 18:25
Huum-Haa!
Vuosi vaihtui, kaukosuhde jatkui, koulu alkoi jälleen... Hmm, vähän tarkemmin: Vuodenvaihteen vietin Vantaalla, pari yötä siellä rellestettiin, hauskaa pidettiin. Siinä jotain tapailtiin loman viimeisinä päivinä, kunnes koitti aika hyvästellä ja viikkojen odotus odotti kärsijäänsä. Koulukin suorastaan rysähti syliin, isojen läksykasojen muodossa (ottaen huomioon että on vaan 5 ainetta josta läksyä voi tulla..)
Keskittyminen koulussa olikin sitten astetta vaikeampaa kuin ennen, ymmärrettävistä syistä. On sitä nyt viime aikoina pystynyt keskittymään ihan kunnolla, paremminkin kuin viimeisenä kuukautena ennen joulua. Kai sitä taas sopeutuu siihenkin..
Huomasin tuossa jokin aika sitten että se koeviikkohan se nurkan takana pilkistää. Maanantaina alotetaan vaatimattomasti aina helposta fysiikasta, ja siirrytään sitten äidinkielen pohjatunneille. Voisi siis vaikka alkaa lukea kirjan kappaleita (varsinkin alkupään) suuremmalla tunteella kuin mitä on jakson aikana tehnyt. Aikaani väärin (koulun kannalta)kuluttanut olen, sietäisi tämmöistä otusta lyödä? Nooh, ellei sitä inkvisitiopartiota eksy ikkunan alle tivaamaan mua ulos spankattavaksi, niin tuskinpa nuhteita asiasta saan.
Vaikka olen yrittänyt palata vanhaan kaveriporukkaani, olen huomannut että yhä ajaudun alitajuisesti pois heidän seurastaan ajoittain. Ehkä sekin on sitten sen takia, että on hankkinut lisää kavereita, ja yrittää ees vähän pitää niihinkin välejä (..IRL:kin). Tai sitten olen vain astetta syrjäänvetäytyväisempi kuin muut porukassa, ja jo lähes laumaksi muodostunut "kaveriporukka" tuntuu ahdistavalta. Tiedostan liian vähän käyttäytymistäni joissain asioissa, myönnän. Toiseksi syyksi mainittakoon ylenpalttinen tekstailu elämäni naisen kanssa (<3)
Talvi siis tuli, lumet maahan pyrytti järviin jäisen kannen aikaansai. Elossa olen, ja niin hyvävointinen kuin yksin elämässäni voin olla. Terveystarkastuksen mukaan ainakin (köh). Toivottavasti tulevaisuudessakin..
....
...
Taisin itselleni ja kavereilleni luvata kirjoittavani tänne harvasen päivä. Olen ilmeisen huono pitämään lupauksiani. Toivotaan, toivotaan, jos vaikka alkaisi usein tänne kirjoitella. (Ja vähän järkevämpääkin sisältöä..)