DeadDayn ensimmäinen pitkäsoitto julkaistiin keväällä XXXX. Niihin aikoihin Ishida Yamato, bändin solisti, oli vain 15-vuotias, eikä hän ollut edes bändin nuorin, Ayakawa Matsukon päihittäessä hänet melkein yhdeksällä kuukaudella. Edes bändin vanhinta, johtohahmo Nakano Yerikoa, ei voinut kutsua vanhaksi konkariksi 16 vuoden iässä. Silti nämä pojat nousivat Indie-musiikin taivaalle jo toisella singlellään, You know my name, joka myöhemmin ilmestyi bändin toisen pitkäsoiton ensimmäisen singlen b-raitana käännettynä kokonaan englanniksi. Tässä kuitenkin bändin ensimmäinen studio albumi:
Merkinnät: (Biisin nimi) = Kokonaan japaniksi. Biisin nimi () = Osittain japaniksi. Biisin nimi = Kokonaan englanniksi
* = Single (numero merkkaa että monesko single on kyseessä) Singlejen B-raidat sidottu suluilla singleihin.