Oppilaskunnan Presidentti, Suuri ja Mahtava Nakano-san
Nakano Yeriko tuijotti tylsistyneenä paperipinoa nenänsä edessä. Oppilaskunnan sihteeri oli päättänyt antaa hänelle jälleen ylitöitä. Eivätkö ne idiootit tajunneet ettei häntä tänään yksinkertaisesti HUVITTANUT ruveta rääkkäämään aivosolujaan? Sitä paitsi, eivätkö he olleet nimittäneet uuden varapresidentin näitä hommia varten? Järkyttävää. Hän oli julkkis. Hänen bändinsä ensimmäinen levy oli juuri tullut ulos levitykseen ja silti hänen piti käydä läpi alaluokkien leirikouluhakemuksia ja festivaalipapereita... No, jos hän aloittaisi festivaalihankkeesta, ehkä hänen mielensä selkiintyisi. Festivaalit olivat aina hyviä pääntuuletusmahdollisuuksia.
Joku koputti hiljaa hänen ovelleen. Hymy ilmestyi hänen kasvoilleen. Kukaan ei koputtanut noin, paitsi...
"Yamato, tule sisään. Kyllä sinun pitäis tietää että sinä voit häiritä minua milloin vaan." Blondi ovensuussa hymähti, mutta järjesti itsensä istumaan Yerikon pöydälle.
"Kuinkahan monelle sinäkin olet sanonut noin tällä viikolla, Yeriko-kun? Minulla ei ole mitään tekemistä, ja minä ajattelin, että kun sinä nyt sait ilmaista työvoimaa, sinä voisit ehkä keksiä jotain." Pitkät valkoiset sormet pyyhkäisivät pinon päällimmäistä paperia laiskalla liikkeellä. Yeriko ei miettinyt sen enempää, miettiminen oli aina niin kovin vaikeaa blondin laulajan ollessa kosketusetäisyydellä. Ei se ollut hänen vikansa. Ei todellakaan.
"Inoue-san!" hän sanoi kovalla äänellä tietäen nuoremman pojan olevan oven toisella puolella. Tämä oli aina kuuloetäisyydellä Yamaton ollessa paikalla. Inoue Yukito oli stereotypio homo. Tyttömäisempi kuin monet tytöt.
Kuten arvattu tämä avasi oven vain sekuntia myöhemmin. Yamato oli siinä vaiheessa jo päässyt luikertelemaan Yerikon syliin. Ei niin että Yerikolla oli mitään sitä vastaan.
"Nakano-san?" Inoue punastui katsellessaan heitä. Kuten Yeriko tiesi odottaakin.
"Minua ei huvita tehdä enempää töitä." Yeriko heilautti kättään noiden papereiden suuntaan. "Ei sitten LAINKAAN." Hän hipaisi tuolla samalla kädellä Yamaton poskea.
Inoue ei ollut typerä, eikä hidasjärkinenkään, aina.
"Jos minä kysyn tekisikö Kira-san sen sinun puolestasi?"
Yamato hymyili tyytyväisenä.
"Hyvä idea", tämä kuiskasi suoden Inoueen SEN katseen. Katseen joka teki blondista koko poikalukion halutuimman pojan. Inoue punastui punajuuren sävyiseksi ja kiiruhti hakemaan paperipinoa pöydältä.
"Onko jotain muuta?"
Yeriko vaihtoi katseen Yamaton kanssa.
"On. Meitä ei saa häiritä seuraavaan pariin tuntiin..." Kumpikaan ei kääntänyt katsettaan oven sulkeutuessa sihteerin jälkeen.
Yamato naurahti. "No, nyt kun minä olen hoitanut pahat paperit pois sinun päiväjärjestyksestäsi...miten sinä aiot kiittää minua?" Yerikolla oli juuri oikea tapa mielessä...
---
Satoru tuijotti edessään seisovaan poikaa hyisesti. "Minä? Ei, minä en tee mitään, eikä minulla ole edes aikaa sellaiseen." Poika astahti taaemmas ja nielaisi.
"Mutta, Kira-san, Nakano-san-" poika takelteli ja vaikeni Satorun katseen alla. Sitten poika veti syvään henkeä ja jatkoi. "Nakano-san määräsi nämä tehtävät sinulle, koska hänellä on kiireitä" tässä kohden poika punastui rajusti, "eikä häntä nyt huvita."
Satoru katsoi poikaa kylmästi ja kohotti kulmaansa. "Ei huvita?" hän toisti hiljaisesti, tyynesti. Nyt ei ollut mitään syytä raivostua. Huutamisesta ei olisi mitään apua.
"Niin." Poika puri huultaan.
"No" Satoru tokaisi, mulkoili poikaa - Ei kukaan voinut olla noin imelän tyttömäinen - ja vilkaisi kelloa. "Sitten voitkin laputtaa Nakano-sanin puheille ja kertoa hänelle, ettei minulla ole aikomustakaan tehdä oppilaskunnan presidentin hommia, etenkään kun minulla ei olisi edes aikaa kinastella sinun kanssasi." Jos tässä kestäisi vielä pitkään, Satoru myöhästyisi takuulla töistä. Eikä hänellä ollut varaa menettää taas yhtä työpaikkaa.
Poika nielaisi uudestaan ja värähti jo ajatuksesta. "MINÄ en mene kertomaan Nakano-sanille mitään." Satoru mulkoili poikaa hyvän aikaa, katsoen tätä harkitusti päästä varpaisiin.
"Miten vain." hän viimein murahti ja otti pinon pojan käsistä. "Menen sitten itse." Ja Satoru marssi ulos ovesta. Tuo poikahan oli tyttömäisempi kuin kukaan - paitsi Satoru itse.
"Häntä ei saa häiritä!" poika huusi Satorun jälkeen, mutta Satoru ei välittänyt. Hän marssi suoraan kohti presidentin huonetta, vihaisena. Jos hän menettäisi työpaikkansa tämän takia, Nakano-san saisi kuulla kunniansa, vaikka olikin koulun suosituimpia. Satoru tiesi vain, että jos hän ei pystyisi maksamaan vuokraansa, niin hän olisi todella pahassa pulassa.
Satoru leväytti oppilaskunnan presidentin huoneen oven auki ja astui sisään avaten suunsa. Satoru jähmettyi paikoilleen tuijottaen Ishida-kunia, joka makasi puolittain pöydällä ja käänsi päätään katsoakseen Satoruun sekä Nakano-sania, joka kohotti hitaasti katseensa Satoruun. Paperipino putosi lattialle leviten siihen. Eikö kukaan tässä koulussa ollut normaali?
Sitten Satoru suuttui tosissaan. Nakano-san sysäsi työnsä hänellä voidakseen pitää hauskaa Ishida-kunin kanssa? Satorun silmät tummenivat. "Tämä ei käy." Hän totesi kylmästi mulkoillen molempia. "Minä en tee sinun hommiasi, Nakano-san" hyinen katse osui mainittuun poikaan, "varsinkaan kun minun pitäisi olla puolen tunnin päästä toisella puolella Roppongia, jotta voisin maksaa tämän ja viime kuun vuokran."
Satorun katse kääntyi Ishida-kuniin. "Uskoakseni voin syyttää sinua tästä, Ishida-kun." Satoru potkaisi papereita edessään äänessään hillittyä raivoa. Satorun silmät välttivät näkemästä Ishida-kunin avattua paitaa. "Tämä ei yksinkertaisesti käy." Satoru oli raivoissaan. Ja väsynyt. Häneltä menisi sähköt, jos hän menettäisi työnsä.
Eivätkä rahat riittäneet kuin juuri ja juuri kuukauden ruokiin. Jos siihenkään.
Yeriko kirosi mielessään. Ei niin ettei hän olisi jo tottunut tällaisiin samankaltaisiin keskeytyksiin, mutta nyt hänellä oli kiukkuinen poika kesytettävänä. Hän irvisti. Mistä nämä sanat oikein tulivat hänen mieleensä?
Tuppisuuna hän tutkiskeli nuorempaa poikaa. Oliko tämä varmasti poika? Hänen katseensa liukui pojan päästä tämän varpaisiin ja takaisin. Kyllä, luottaen kokemukseensa hän pystyi sanomaan 73 prosenttisesti tämän olevan poika. Loput 27 prosenttia hän luotti koulun vakiokäytäntöön. Ei tyttöjä.
Yamato virnisti ylösalaisin vallattomasti luokkatoverilleen. "Kira-kun! Mikä mukava yllätys!" Hänen olonsa oli hyvin lapsellinen äkkiä. Hän muisteli päivää neljä vuotta aikaisemmin kun hän oli ensimmäisen kerran jäänyt kiinni samankaltaisessa tilanteessa. Tietenkin kyseessä oli ollut toinen poika ja sisäänkävelijä oli ollut arvostettu sensei...
"Minulla ei ollut aavistustakaan että toisen vuoden opiskelijat saavat käydä töissä kouluviikkoina..." Yeriko mutisi vastaten Kiran katseeseen vakaasti. Yamato naurahti ilottomasti.
"Hys, Yeri-baby. Kira-kun on erikoistapaus ja ystävät pitävät tällaiset pienet salaisuudet ominaan." Painaen nopean suukon Yerikon huulille hän nousi istumaan pöydälle vetäen jalat alleen risti-istuntaan. "Miksi sinä et tunkenut niitä Inouelle? Minä olen varma että se pikkuinen kullannuppu tekisi sen oikein mielellään."
Kuin kutsuttuna (tai kutsuttuna, miten Inouen tavat tietäen voi sanoa) tuo nimeltä mainitsematon poika ilmestyi ovesta sisään ja rupesi keräämään lattialle potkittuja papereita. Yamato värähti. Inoue-san oli pelottavan tottelevainen. Hän oli varma, ettei tämä kieltäytyisi MISTÄÄN, mitä Yamato tältä pyytäisi.
Yeriko kietoi käsivartensa Yamaton ympärille suojelevasti. Inoue-san aiheutti hänellekin kylmiä väreitä täydellisellä nöyrtymisellään. Hän olisi tehnyt tälle ruumiintarkastuksen, ellei tämä olisi pelottanut häntä. Inoue-san ei VOINUT olla poika. Kukaan poika ei orjuuttanut itseään täysin ilman minkäänlaista palkkiota, eikä Yamato ollut koskaan edes koskenut tähän!
Satoru värähti ja mulkaisi Inoueta. "Ulos, Inoue-san! Sinua EI kutsuttu!" Satoru astui lähemmäs ja nykäisi paperinipun Inouen käsistä. Inoue katsoi Satorua säikähtäneenä ja vilkaisi sitten anteeksipyytävästi Yamatoa, ennen kuin livahti ulos ovesta. Satoru katseli vihaisena Yamatoa. "Joskus mä häpeän sua, Ishida-kun! Häpeän!" Satoru kääntyi Yerikon puoleen. "Ja Nakano-senpai. Nää on SUN hommias! Jos sä vaan jakelet tehtäviäs muille jäsenille, miks sä ylipäänsä olet vastuussa? Ei Inoue-saniakaan saa käskyttää mielensä mukaan vaan sen takia, että hän tottelee! Ja-" Satorun lause katkesi kesken hänen katseensa osuessa kelloon Yamaton ja Yerikon pään yläpuolella. "Kusoo." Satorun hartiat lysähtivät. "Mä oon myöhässä." Satoru kyykistyi ja alkoi keräämään hiljaisena papereita. "Ehkä mä sit käyn nää läpi, jos Nakano-sanilla ei kerran ole aikaa."
"Aaww, sinä saat mut kuulostamaan kusipäältä..." Yerikon ylpeys kolahti maahan. "Minä olen oikein hyvä oppilaskunnan pää, joskus stressi vaan iskee pahemmin kun joskus." Hänen silmänsä kiiluivat. "Ja me kaikki häpeämme Yamatoa, kukaan meistä vaan ei ole tarpeeksi julma sanoakseen sitä." Blondi nyökkäsi napittaen paitaansa.
"Niin, minä tiedän. Minäkin häpeän itseäni... Mitä minä oikein puhun? En todellakaan!" Tämä kuulosti huvittuneemmalta kuin aikoihin. "Mutta minä en anna sen estää minua pelastamasta kissanpentua joesta. Yeriko, sinä olet autolla, nee?"
"Yup, autollapa huvinkin. Mutta kukapa tietäisi kissanpennun olevan joessa, ellei se nau-u apua ensin? Hmm?" Molemmat kääntyivät Satorua päin, näyttäen hyvin paljon parilta kollikissalta maitolautasen ääressä.
Satoru jähmettyi kuullessaan sanan "auto". Hän kohotti hitaasti katseensa Nakano-sanin ja Ishida-kunin keskustellessa. "Kuin nopeesti sinä ajat?" Satoru kysyi tiettyä laskelmointia äänessään. Poika keräsi hitaasti vielä muutaman paperin, tasasi sitten niiden reunat ja laski pinon Nakano-sanin pöydälle.
"Mutta minä en kerjää apua."
"Kuka täällä nyt kerjureita kaipaa?" Yeriko heitti vallattomasti napaten laukkunsa. "Ja mitä nopeuteen tulee..." Poika virnisti. "...sanotaan että sinä tulet ehtimään minne tahansa."
Yamato painoi suukon sinihiuksisen pojan huulille ennen kuin istui tämän tuoliin. "Pitäkää hauskaa", blondi naurahti. "Minä pidän huolen että työt tulee tehtyä."
Satoru heitti Ishida-kuniin jäätävän katseen. "Laita se muotoon: 'Minä pidän huolen töistä', niin kuulostaa paremmalta." Satoru lähti sitten astelemaan ovelle. "Minä käyn hakemassa laukkuni, niin mennään sitten. Käydään ensin minun kämpälläni ja jatketaan siitä sitten eteenpäin. Ehditäänkö me?"
Yeriko kohautti olkapäitään.
"Riippuu siitä kuinka paljon sinulla on aikaa..." Hän irvisti vilkaisten Yamatoa. "Et sitten viitsinyt varottaa että tämä on kuin armeijan kenraali."
Blondi virnisti. "Sinä et koskaan kysynyt, eikä se nyt niin paha ole. Stressaantunut vain."
"Sanot sinä."
"Sanon minä."
"Baka."
"Urusai."
"Make me."
"Nyt vai?"
"Vaikka heti."
"Sinulla on kiire."
"En minä ole menossa minnekään."
"Oletpas."
"No joo, ehkä olen."
"Ala painua. Älä anna prinssin odottaa."
"Sinä olet niin julma... Joskus minä luulen, ettei sinulla ole lainkaan tunteita minua kohtaan..." Sinihiuksinen poika huokaisi alistuneena. Hän harppoi ovelle, pysähtyi, harppoi takaisin ja suukotti bändinsä solistia kädelle. "Odota meillä. Mehän ollaan vielä menossa samaa matkaa?"
"Kiiruhda takaisin, ritari." Yamato huitoi hänet matkoihinsa. "Älä kiusaa Kira-kunia liikaa, Yeri-baby. Minä huolehdin näistä, älä huoli."
"Nah, tuo ne mukanasi. Minä hoidan ne aamulla." Hän käveli ovelle. "Here we go." Valloittava hymy huulillaan hän astui työn uuvuttavaan maailmaan.
Satoru kiiruhti käytävää pitkin takaisin Nakano-sanin luo. "Mennään sitten. Tiedätkö sinä, missä Roppongin köyhälistokortteli on? Sinne. Minä neuvon. Ja sitten puoleks Roppongin toiselle laidalle." Satoru lateli kulkiessaan Nakano-sanin vierellä. "Jos sinä ajat seittemäs minuutis meille, niin minulla on viis minuuttia aikaa käydä kotona vaihtamassa kamat. Sitten kolmessatoista minuutissa töihin, niin minulla on viisi minuuttia aikaa vaihtaa vaatteet." Satoru kallisti päätään mietteliäästi. "Joo, minun pitäisi just ja just ehtiä."
Yeriko kaivoi mielestään Roppongin kartan, joka, yllätys yllätys, oli tehty baarien, konserttihallien ja yöklubien mukaan. Siis mikä oli lähellä mitäkin klubia, hallia tai baaria. Eikä oikean paikan löytyminen vienyt enempää kuin mitä vei matka Yerikon uudelle kiiltävälle mustalle Avo-Mustangille.
"Jos me oikaisemme ostarin poikki ja käytämme vitostietä Heavenille asti ja menemme siitä puiston poikki kakkoselle ja sitä pitkin urheiluhallin kulmalle niin me vältämme koulunjälkeinen ruuhkan ja säästämme jotain kolme ja puoli minuuttia, jos ei ojaan ajeta." Hän työntyi ajajan paikalle ja avasi vastakkaisen oven kyyditettävälleen. "Urheiluhallilta pääsee autonpesupaikan läpi suoraan Rich Loveen joka on vaan parin korttelin päässä sinun luotasi. Minä uskon voivani nipistää sinun aikasi viiteen ja puoleen minuuttiin." Yeriko pisti radion päälle. "Ai, ne soittaa meidän Time is running outia. Luckyy! Sun kannattaa pistää turvavyö kiinni, by the way."
Satoru istuutui penkille ja hyräili samalla hiljaa, matalasti Time is running outia. "Mutta jos sinä käännyt seuraavasta vasemmalle ja sieltä kolmostietä Countdowniin, käännyt oikealle ja siitä Rich Lovelle niin päästään kolmessa minuutissa." Satoru totesi tyynesti kiinnittäessään turvavyötä. Pyörällä matkassa meni yli viisinkertainen aika.
"Okei, yritetään. Mutta eikö tuossa olekin lastentarha seuraavassa kulmassa? Jos me oikaistaan siitä, niin voidaan pätkästä vähän lisää ajasta. Meneekö tuosta muuten edes tietä suoraan Countdownilta Rich Lovelle?" Yeriko starttasi auton ja ajoi varovasti ulos koulun parkkipaikalta. "Näetkö sinä opettajia missään?"
"Ei siitä lastentarhasta pääse läpi autolla. Ja menee sieltä, se on vaan vähän piilossa." Satoru vilkuili ympärilleen. "Ei, en nää."
"Okei... Hold on to your hat, baby."
Virneen levitessä hitaasti Yerikon kasvoilla hän painoi äkkiä jalkansa kaasulle ja auto lennähti eteenpäin. Lastentarhan valkoinen aito tuli näkyviin pian ja hullunkiilto silmissään hän käänsi auton kahdella pyörällä tasapainotellen tiukasti tarhan aidan ja sen viereisen talon väliselle naftisti autonmentävälle kujalle. "Älä väitä etten minä pääse jostain läpi!"
Satoru pudisti päätään ja nojautui selkänojaa vasten. Satoru ei ollut ensimmäistä kertaa tuollaisen kuskin kyydissä. "Hai, hai."
"Tästä vasemmalle? Äh, suoraan? OK." Yeriko rakasti adrenaliinin virtaa suonissaan. Yamaton äänen soidessa auton radioista hänen kyvyillään autonsa ratissa ei ollut mitään rajoja. "Tästä suoraan. Ups, mentiin punasia päin! Ei se mitään, ei ajettu kenenkään tärkeän yli. Kuka päästi ton koiran irti?! K'so! tästä oikealle? Okei!"
Satoru pudisteli päätään ja mietti, miten Nakano-san oli selvinnyt hengissä tähän asti. "Ajatko sinä samalla tavalla humalassa, Nakano-san?"
Yeriko virnisti. "En, minä olen varovaisempi. Rahaa voi käyttää muuhunkin kuin sakkoihin." Hän painoi kaasupoljinta ja kiihdytti suoran tien päähän ennen kuin teki äkkipysähdyksen ja repesi. "Tota... joo, me ollaan perillä. Ei helvetti..." Lisää naurua.
Satoru aukaisi turvavyönsä ja vilkaisi Nakano-sania. "Ano.. Mille sinä naurat?" Satoru kysyi noustessaan ja heilauttaessaan laukkunsa olkansa yli. Café Bakerysta kiiruhti ulos suunnilleen nelikymppinen mustahiuksinen nainen.
"Satoru-kun! Mikä sinulla kesti? Olin hyvin huolissani, kun sinua ei näkynyt!" Nainen tarttui Satorun käsivarteen ja alkoi raahata tätä sisälle.
"Minä tulen kohta!" Satoru huudahti olkansa yli Nakano-sanille.
Hetken kuluttua Satoru astui ulos ovesta toisissa vaatteissa. Satoru avasi auton oven ja istui paikalleen. "Mennään."
Yeriko kallisti päätään antaen silmiensä mittailla pojan vaatteita ylös alas. "Tiesitkö sinä, että noi hihat on sentin liian lyhyet?" Hän vilkaisi taakseen peruuttaessaan ennen kuin kiihdytti taas edelliseen vauhtiinsa. "Minä sain eilen yhden designpaidan joka saattaisi sopia sinulle. Minä ajattelin antaa sen Yamatolle, mutta... Ai niin, siitä tulikin mieleen." Hän vilkaisi poikaa terävästi. "Mistä sinä tunnet Yamaton?" Hän ei voinut sille mitään, mustasukkaisuus oli aina läsnä kun puhe kääntyi hänen blondiin laulajaansa. Yamato ei ollut koskaan luvannut olla hänen, eikä tämä lupaisi sitä tulevaisuudessakaan... Oli vaikeaa olla rakastunut sellaiseen poikaan.
"Ishida-kunin?" Satoru toisti. "Koulusta." Satoru vilkaisi paitansa hihoja, kuin huomaisi vasta ensimmäistä kertaa niiden lyhyyden. "Joo, kyllä minä tiedän. En vaan oo löytäny mistään uutta, ainakaan tarpeeks halpaa."
"Ou... Justiinsa." Niinpä tietenkin. Toisaalta, olisihan se voinut olla hyväkin jos tämä poika olisi merkinnyt jotain erityistä Yamatolle, kun mikään muukaan ei tuntunut niin tekevän. Hän huokaisi keskittyen taas ajamiseen. "Minä tuon sen paidan sinulle huomenna, ja katson löytyisikö minulta jotain muutakin joka saattaisi sopia sinulle. Minä vähän luulen että mikä tahansa näyttää hyvältä sinun päälläsi." Asuko menisi sekaisin onnesta jos saisi stailata tämän pojan. Yeriko virnisti. "Minä olen menossa bileisiin lauantaina. Lähde mukaan. Yamatokin tulee, kai."
Satoru pudisteli päätään. "En minä ehdi, minulla on kolme esseetä, jotka pitää tehdä. Ja me saadaan aina hirveästi läksyjä." Satoru vaikeni hetkeksi, mutta totesi sitten hiljaa: "Enkä minä tarvitse niitä paitoja. Minä selviin tälläkin."
"Ai, no lukio on sellaista.." Miksi hän oli edes kysynyt? Nuoremman pojan otsassa luki 'hyvä oppilas'. Hän käänsi terävästi ennen kuin pysäytti äkkiä koko auton. "Minun pitäisi varmaan kysyä sinulta jotain akuutimpaa..."
"No mitä?" Satoru vilkaisi auton ajotaulussa näkyvää kelloa ja rypisti kulmiaan laskiessaan aikatauluaan.
"Minne me oltiinkaan menossa?" Yeriko kurtisti kulmiaan hämmentyneenä. Yamato oli sotkenut taas hänen ajatuksensa, eikä tämä edes ollut ollut paikalla!
"Jatka vaan suoraan. Sinne Kingdom Nightin lähelle. Se on se pieni kauppa siinä ihan vieressä." Satoru oli jo selvittänyt, miltä kantilta Nakano-san ajatteli Tokyota.
"Monelta sinä pääset töistä?" Uteliaisuus oli hyvä, kunhan ei vienyt sitä liian pitkälle. Hän käänsi autonsa jälleen liikenteen sekaan. Hän halusi uuden, ihan uuden. Ehkä hän ostaisi mustan auton, tai sinisen. Yamaton silmien kunniaksi. Tosin... Blondi ei ajattelisi sitä niin... Tämä huomauttaisi hänelle että auto sopi hänen hiustensa väriin. Pirun blondi, tämä TIESI hänen tunteistaan, ja silti tämä jatkoi edellisellä linjallaan. Näin ajatellessaan hän melkein ajoi edellä ajavan auton perään sen pysähtyessä valoihin. Kiroten hän teki mahdollisimman nopean pysähdyksen, ennen kuin kurvasi toisen auton ohi ja painui valoja päin. Hänellä ei ollut aikomustakaan jäädä kuuntelemaan saarnaa ajotavoistaan... "Warui na," hän naurahti kyydittävälleen.
"Keskity siihen, mitä sinä teet." Satoru vain vastasi painautuessaan takaisin selkänojaansa vasten. "Tai muuten sinä tapatat meidät molemmat." Satoru vilkaisi kelloaan. "Yhdeksältä. Tai viimeistään kymmeneltä. Riippuu vähän, joudunko minä laskemaan kassan. Miten niin?"
"Hah, minä en ole, vielä, tappanut ketään sen jälkeen kun minä sain tän auton 18-vuotislahjaksi." Yeriko kuitenkin piti silmänsä tiessä. Hänellä ei ollut vielä tarpeeksi omaa rahaa ostaakseen oman auton, joten hänen piti pitää tämä auto kunnossa. Eihän nyt rock-stara voinut ajaa kolhiutunutta autoa, ja hän oli heidän bändistään ainoa joka oli tarpeeksi vanha ajaakseen, tosin Asuko ajoi setänsä autoa joka tapauksessa. "Me soitetaan Kingdom Nightissa puolen yön jälkeen. Tule kuuntelemaan, minä käsken ovimiestä päästämään sinut sisään."
"Ishida-kun taisi mainitakin siitä jotain." Satoru hieroi silmiään. "Katsoo nyt, miten minä jaksan. Mutta minä harkitsen asiaa."
"Ei, ei", Hän naurahti antaen paholaismaisen virneen levitä kasvoilleen. "Sinä et nyt tajunnut. Minä sanoin, että tule sinne. Se oli käsky, sempailtasi."
Satoru pyöritteli silmiään. "Ja minä sanoin, että minä harkitsen asiaa. Minä en edelleenkään ole sinun käskyteltävissäsi, Nakano-san. Jos sinä haluat pakottaa minut tulemaan, sinun pitää raahata minut sinne."
"Yeriko wa ii. Tai Yeriko-sama, jos on pakko olla formaali, niin minun fanini sanovat." Yllättävää kyllä Yeriko ei ollut koskaan kehuskellut faneillaan. Hän oli hyvännäköinen ja hänellä oli pirun hyvä bändi. Oli luonnonlaki että hänellä oli tyttöjä ja poikia juoksemassa perässään ja huutamassa hänen nimeään ja pyytämässä hänen nimikirjoitustaan... Nytkin hänen äänensävynsä oli toteava; hänellä oli faneja. "...Ja kyllä se raahaaminenkin onnistuu. Me ollaan perillä."
Hän pysäytti autonsa. "Tosin minulla on keikkavaatteet päällä silloin joten sinä et välttämättä tunnista minua." Ei tunnistaisi, koska hän ei aikonut raahata tätä paikalle itse. Hän voisi soittaa isänsä turvamiehen paikalle.
Satoru kohautti jälleen olkiaan. Välillä tuntui, kuin hän kohauttelisi vähän väliä olkiaan. "No raahaa sitten. Mutta minä en halua, että se on joku tuntematon. Minä en pidä siitä. Se saa minut vainoharhaiseksi. Etenkin henkivartijat. Sitä paitsi minä olen hyvä tunnistamaan ihmisiä, Yeriko-kun. Vaikkei sitä kyllä kai uskoisikaan." Satoru nousi vastahakoisesti autosta. "Kai me sitten nähdään illalla."
Yeriko virnisti kurkottaen Satorun ovea kohti. "Voit olla varma siitä." Ehkä se turvamies voisi tehdä hänen työnsä klubilla sillä välin kun hän olisi hakemassa uutta suojattiaan. Itse asiassa Satoru ei ollut lainkaan pahempi. "Jos minä en itse ehdi minä pistän jonkun bändistä hakemaan sinut. Luultavasti Asukon. Sillä on pinkit hiukset, joten sinä tunnistat sen kyllä. Ei se tarkoita pahaa vaikka se saattaa-" ehdottaa sinulle naimista jossain sivuhuoneessa ennen kuin me noustaan lavalle. "-hyppiä seinille jos sitä kannustaa liikaa. Sinä tulet nauttimaan showsta, Yamato osaa pitää huolen siitä." Hän veti oven kiinni ja käänsi autonsa ympäri. Nyt kotiin ja sitten Yamaton luo.
Satoru pudisti päätään ja asteli sisään työpaikkansa ovesta. Se oli pieni antiikkiliike, jossa Satoru autteli silloin tällöin. Ehkä he olivat kaikki tuollaisia, Ishida-kun ja hänen ystävänsä. Pinkit hiukset? Ja Yeriko. Siniset. Satorulle tuli Ishida-kunin bändistä mieleen Katanan perhe.
Joku koputti hiljaa hänen ovelleen. Hymy ilmestyi hänen kasvoilleen. Kukaan ei koputtanut noin, paitsi...
"Yamato, tule sisään. Kyllä sinun pitäis tietää että sinä voit häiritä minua milloin vaan." Blondi ovensuussa hymähti, mutta järjesti itsensä istumaan Yerikon pöydälle.
"Kuinkahan monelle sinäkin olet sanonut noin tällä viikolla, Yeriko-kun? Minulla ei ole mitään tekemistä, ja minä ajattelin, että kun sinä nyt sait ilmaista työvoimaa, sinä voisit ehkä keksiä jotain." Pitkät valkoiset sormet pyyhkäisivät pinon päällimmäistä paperia laiskalla liikkeellä. Yeriko ei miettinyt sen enempää, miettiminen oli aina niin kovin vaikeaa blondin laulajan ollessa kosketusetäisyydellä. Ei se ollut hänen vikansa. Ei todellakaan.
"Inoue-san!" hän sanoi kovalla äänellä tietäen nuoremman pojan olevan oven toisella puolella. Tämä oli aina kuuloetäisyydellä Yamaton ollessa paikalla. Inoue Yukito oli stereotypio homo. Tyttömäisempi kuin monet tytöt.
Kuten arvattu tämä avasi oven vain sekuntia myöhemmin. Yamato oli siinä vaiheessa jo päässyt luikertelemaan Yerikon syliin. Ei niin että Yerikolla oli mitään sitä vastaan.
"Nakano-san?" Inoue punastui katsellessaan heitä. Kuten Yeriko tiesi odottaakin.
"Minua ei huvita tehdä enempää töitä." Yeriko heilautti kättään noiden papereiden suuntaan. "Ei sitten LAINKAAN." Hän hipaisi tuolla samalla kädellä Yamaton poskea.
Inoue ei ollut typerä, eikä hidasjärkinenkään, aina.
"Jos minä kysyn tekisikö Kira-san sen sinun puolestasi?"
Yamato hymyili tyytyväisenä.
"Hyvä idea", tämä kuiskasi suoden Inoueen SEN katseen. Katseen joka teki blondista koko poikalukion halutuimman pojan. Inoue punastui punajuuren sävyiseksi ja kiiruhti hakemaan paperipinoa pöydältä.
"Onko jotain muuta?"
Yeriko vaihtoi katseen Yamaton kanssa.
"On. Meitä ei saa häiritä seuraavaan pariin tuntiin..." Kumpikaan ei kääntänyt katsettaan oven sulkeutuessa sihteerin jälkeen.
Yamato naurahti. "No, nyt kun minä olen hoitanut pahat paperit pois sinun päiväjärjestyksestäsi...miten sinä aiot kiittää minua?" Yerikolla oli juuri oikea tapa mielessä...
---
Satoru tuijotti edessään seisovaan poikaa hyisesti. "Minä? Ei, minä en tee mitään, eikä minulla ole edes aikaa sellaiseen." Poika astahti taaemmas ja nielaisi.
"Mutta, Kira-san, Nakano-san-" poika takelteli ja vaikeni Satorun katseen alla. Sitten poika veti syvään henkeä ja jatkoi. "Nakano-san määräsi nämä tehtävät sinulle, koska hänellä on kiireitä" tässä kohden poika punastui rajusti, "eikä häntä nyt huvita."
Satoru katsoi poikaa kylmästi ja kohotti kulmaansa. "Ei huvita?" hän toisti hiljaisesti, tyynesti. Nyt ei ollut mitään syytä raivostua. Huutamisesta ei olisi mitään apua.
"Niin." Poika puri huultaan.
"No" Satoru tokaisi, mulkoili poikaa - Ei kukaan voinut olla noin imelän tyttömäinen - ja vilkaisi kelloa. "Sitten voitkin laputtaa Nakano-sanin puheille ja kertoa hänelle, ettei minulla ole aikomustakaan tehdä oppilaskunnan presidentin hommia, etenkään kun minulla ei olisi edes aikaa kinastella sinun kanssasi." Jos tässä kestäisi vielä pitkään, Satoru myöhästyisi takuulla töistä. Eikä hänellä ollut varaa menettää taas yhtä työpaikkaa.
Poika nielaisi uudestaan ja värähti jo ajatuksesta. "MINÄ en mene kertomaan Nakano-sanille mitään." Satoru mulkoili poikaa hyvän aikaa, katsoen tätä harkitusti päästä varpaisiin.
"Miten vain." hän viimein murahti ja otti pinon pojan käsistä. "Menen sitten itse." Ja Satoru marssi ulos ovesta. Tuo poikahan oli tyttömäisempi kuin kukaan - paitsi Satoru itse.
"Häntä ei saa häiritä!" poika huusi Satorun jälkeen, mutta Satoru ei välittänyt. Hän marssi suoraan kohti presidentin huonetta, vihaisena. Jos hän menettäisi työpaikkansa tämän takia, Nakano-san saisi kuulla kunniansa, vaikka olikin koulun suosituimpia. Satoru tiesi vain, että jos hän ei pystyisi maksamaan vuokraansa, niin hän olisi todella pahassa pulassa.
Satoru leväytti oppilaskunnan presidentin huoneen oven auki ja astui sisään avaten suunsa. Satoru jähmettyi paikoilleen tuijottaen Ishida-kunia, joka makasi puolittain pöydällä ja käänsi päätään katsoakseen Satoruun sekä Nakano-sania, joka kohotti hitaasti katseensa Satoruun. Paperipino putosi lattialle leviten siihen. Eikö kukaan tässä koulussa ollut normaali?
Sitten Satoru suuttui tosissaan. Nakano-san sysäsi työnsä hänellä voidakseen pitää hauskaa Ishida-kunin kanssa? Satorun silmät tummenivat. "Tämä ei käy." Hän totesi kylmästi mulkoillen molempia. "Minä en tee sinun hommiasi, Nakano-san" hyinen katse osui mainittuun poikaan, "varsinkaan kun minun pitäisi olla puolen tunnin päästä toisella puolella Roppongia, jotta voisin maksaa tämän ja viime kuun vuokran."
Satorun katse kääntyi Ishida-kuniin. "Uskoakseni voin syyttää sinua tästä, Ishida-kun." Satoru potkaisi papereita edessään äänessään hillittyä raivoa. Satorun silmät välttivät näkemästä Ishida-kunin avattua paitaa. "Tämä ei yksinkertaisesti käy." Satoru oli raivoissaan. Ja väsynyt. Häneltä menisi sähköt, jos hän menettäisi työnsä.
Eivätkä rahat riittäneet kuin juuri ja juuri kuukauden ruokiin. Jos siihenkään.
Yeriko kirosi mielessään. Ei niin ettei hän olisi jo tottunut tällaisiin samankaltaisiin keskeytyksiin, mutta nyt hänellä oli kiukkuinen poika kesytettävänä. Hän irvisti. Mistä nämä sanat oikein tulivat hänen mieleensä?
Tuppisuuna hän tutkiskeli nuorempaa poikaa. Oliko tämä varmasti poika? Hänen katseensa liukui pojan päästä tämän varpaisiin ja takaisin. Kyllä, luottaen kokemukseensa hän pystyi sanomaan 73 prosenttisesti tämän olevan poika. Loput 27 prosenttia hän luotti koulun vakiokäytäntöön. Ei tyttöjä.
Yamato virnisti ylösalaisin vallattomasti luokkatoverilleen. "Kira-kun! Mikä mukava yllätys!" Hänen olonsa oli hyvin lapsellinen äkkiä. Hän muisteli päivää neljä vuotta aikaisemmin kun hän oli ensimmäisen kerran jäänyt kiinni samankaltaisessa tilanteessa. Tietenkin kyseessä oli ollut toinen poika ja sisäänkävelijä oli ollut arvostettu sensei...
"Minulla ei ollut aavistustakaan että toisen vuoden opiskelijat saavat käydä töissä kouluviikkoina..." Yeriko mutisi vastaten Kiran katseeseen vakaasti. Yamato naurahti ilottomasti.
"Hys, Yeri-baby. Kira-kun on erikoistapaus ja ystävät pitävät tällaiset pienet salaisuudet ominaan." Painaen nopean suukon Yerikon huulille hän nousi istumaan pöydälle vetäen jalat alleen risti-istuntaan. "Miksi sinä et tunkenut niitä Inouelle? Minä olen varma että se pikkuinen kullannuppu tekisi sen oikein mielellään."
Kuin kutsuttuna (tai kutsuttuna, miten Inouen tavat tietäen voi sanoa) tuo nimeltä mainitsematon poika ilmestyi ovesta sisään ja rupesi keräämään lattialle potkittuja papereita. Yamato värähti. Inoue-san oli pelottavan tottelevainen. Hän oli varma, ettei tämä kieltäytyisi MISTÄÄN, mitä Yamato tältä pyytäisi.
Yeriko kietoi käsivartensa Yamaton ympärille suojelevasti. Inoue-san aiheutti hänellekin kylmiä väreitä täydellisellä nöyrtymisellään. Hän olisi tehnyt tälle ruumiintarkastuksen, ellei tämä olisi pelottanut häntä. Inoue-san ei VOINUT olla poika. Kukaan poika ei orjuuttanut itseään täysin ilman minkäänlaista palkkiota, eikä Yamato ollut koskaan edes koskenut tähän!
Satoru värähti ja mulkaisi Inoueta. "Ulos, Inoue-san! Sinua EI kutsuttu!" Satoru astui lähemmäs ja nykäisi paperinipun Inouen käsistä. Inoue katsoi Satorua säikähtäneenä ja vilkaisi sitten anteeksipyytävästi Yamatoa, ennen kuin livahti ulos ovesta. Satoru katseli vihaisena Yamatoa. "Joskus mä häpeän sua, Ishida-kun! Häpeän!" Satoru kääntyi Yerikon puoleen. "Ja Nakano-senpai. Nää on SUN hommias! Jos sä vaan jakelet tehtäviäs muille jäsenille, miks sä ylipäänsä olet vastuussa? Ei Inoue-saniakaan saa käskyttää mielensä mukaan vaan sen takia, että hän tottelee! Ja-" Satorun lause katkesi kesken hänen katseensa osuessa kelloon Yamaton ja Yerikon pään yläpuolella. "Kusoo." Satorun hartiat lysähtivät. "Mä oon myöhässä." Satoru kyykistyi ja alkoi keräämään hiljaisena papereita. "Ehkä mä sit käyn nää läpi, jos Nakano-sanilla ei kerran ole aikaa."
"Aaww, sinä saat mut kuulostamaan kusipäältä..." Yerikon ylpeys kolahti maahan. "Minä olen oikein hyvä oppilaskunnan pää, joskus stressi vaan iskee pahemmin kun joskus." Hänen silmänsä kiiluivat. "Ja me kaikki häpeämme Yamatoa, kukaan meistä vaan ei ole tarpeeksi julma sanoakseen sitä." Blondi nyökkäsi napittaen paitaansa.
"Niin, minä tiedän. Minäkin häpeän itseäni... Mitä minä oikein puhun? En todellakaan!" Tämä kuulosti huvittuneemmalta kuin aikoihin. "Mutta minä en anna sen estää minua pelastamasta kissanpentua joesta. Yeriko, sinä olet autolla, nee?"
"Yup, autollapa huvinkin. Mutta kukapa tietäisi kissanpennun olevan joessa, ellei se nau-u apua ensin? Hmm?" Molemmat kääntyivät Satorua päin, näyttäen hyvin paljon parilta kollikissalta maitolautasen ääressä.
Satoru jähmettyi kuullessaan sanan "auto". Hän kohotti hitaasti katseensa Nakano-sanin ja Ishida-kunin keskustellessa. "Kuin nopeesti sinä ajat?" Satoru kysyi tiettyä laskelmointia äänessään. Poika keräsi hitaasti vielä muutaman paperin, tasasi sitten niiden reunat ja laski pinon Nakano-sanin pöydälle.
"Mutta minä en kerjää apua."
"Kuka täällä nyt kerjureita kaipaa?" Yeriko heitti vallattomasti napaten laukkunsa. "Ja mitä nopeuteen tulee..." Poika virnisti. "...sanotaan että sinä tulet ehtimään minne tahansa."
Yamato painoi suukon sinihiuksisen pojan huulille ennen kuin istui tämän tuoliin. "Pitäkää hauskaa", blondi naurahti. "Minä pidän huolen että työt tulee tehtyä."
Satoru heitti Ishida-kuniin jäätävän katseen. "Laita se muotoon: 'Minä pidän huolen töistä', niin kuulostaa paremmalta." Satoru lähti sitten astelemaan ovelle. "Minä käyn hakemassa laukkuni, niin mennään sitten. Käydään ensin minun kämpälläni ja jatketaan siitä sitten eteenpäin. Ehditäänkö me?"
Yeriko kohautti olkapäitään.
"Riippuu siitä kuinka paljon sinulla on aikaa..." Hän irvisti vilkaisten Yamatoa. "Et sitten viitsinyt varottaa että tämä on kuin armeijan kenraali."
Blondi virnisti. "Sinä et koskaan kysynyt, eikä se nyt niin paha ole. Stressaantunut vain."
"Sanot sinä."
"Sanon minä."
"Baka."
"Urusai."
"Make me."
"Nyt vai?"
"Vaikka heti."
"Sinulla on kiire."
"En minä ole menossa minnekään."
"Oletpas."
"No joo, ehkä olen."
"Ala painua. Älä anna prinssin odottaa."
"Sinä olet niin julma... Joskus minä luulen, ettei sinulla ole lainkaan tunteita minua kohtaan..." Sinihiuksinen poika huokaisi alistuneena. Hän harppoi ovelle, pysähtyi, harppoi takaisin ja suukotti bändinsä solistia kädelle. "Odota meillä. Mehän ollaan vielä menossa samaa matkaa?"
"Kiiruhda takaisin, ritari." Yamato huitoi hänet matkoihinsa. "Älä kiusaa Kira-kunia liikaa, Yeri-baby. Minä huolehdin näistä, älä huoli."
"Nah, tuo ne mukanasi. Minä hoidan ne aamulla." Hän käveli ovelle. "Here we go." Valloittava hymy huulillaan hän astui työn uuvuttavaan maailmaan.
Satoru kiiruhti käytävää pitkin takaisin Nakano-sanin luo. "Mennään sitten. Tiedätkö sinä, missä Roppongin köyhälistokortteli on? Sinne. Minä neuvon. Ja sitten puoleks Roppongin toiselle laidalle." Satoru lateli kulkiessaan Nakano-sanin vierellä. "Jos sinä ajat seittemäs minuutis meille, niin minulla on viis minuuttia aikaa käydä kotona vaihtamassa kamat. Sitten kolmessatoista minuutissa töihin, niin minulla on viisi minuuttia aikaa vaihtaa vaatteet." Satoru kallisti päätään mietteliäästi. "Joo, minun pitäisi just ja just ehtiä."
Yeriko kaivoi mielestään Roppongin kartan, joka, yllätys yllätys, oli tehty baarien, konserttihallien ja yöklubien mukaan. Siis mikä oli lähellä mitäkin klubia, hallia tai baaria. Eikä oikean paikan löytyminen vienyt enempää kuin mitä vei matka Yerikon uudelle kiiltävälle mustalle Avo-Mustangille.
"Jos me oikaisemme ostarin poikki ja käytämme vitostietä Heavenille asti ja menemme siitä puiston poikki kakkoselle ja sitä pitkin urheiluhallin kulmalle niin me vältämme koulunjälkeinen ruuhkan ja säästämme jotain kolme ja puoli minuuttia, jos ei ojaan ajeta." Hän työntyi ajajan paikalle ja avasi vastakkaisen oven kyyditettävälleen. "Urheiluhallilta pääsee autonpesupaikan läpi suoraan Rich Loveen joka on vaan parin korttelin päässä sinun luotasi. Minä uskon voivani nipistää sinun aikasi viiteen ja puoleen minuuttiin." Yeriko pisti radion päälle. "Ai, ne soittaa meidän Time is running outia. Luckyy! Sun kannattaa pistää turvavyö kiinni, by the way."
Satoru istuutui penkille ja hyräili samalla hiljaa, matalasti Time is running outia. "Mutta jos sinä käännyt seuraavasta vasemmalle ja sieltä kolmostietä Countdowniin, käännyt oikealle ja siitä Rich Lovelle niin päästään kolmessa minuutissa." Satoru totesi tyynesti kiinnittäessään turvavyötä. Pyörällä matkassa meni yli viisinkertainen aika.
"Okei, yritetään. Mutta eikö tuossa olekin lastentarha seuraavassa kulmassa? Jos me oikaistaan siitä, niin voidaan pätkästä vähän lisää ajasta. Meneekö tuosta muuten edes tietä suoraan Countdownilta Rich Lovelle?" Yeriko starttasi auton ja ajoi varovasti ulos koulun parkkipaikalta. "Näetkö sinä opettajia missään?"
"Ei siitä lastentarhasta pääse läpi autolla. Ja menee sieltä, se on vaan vähän piilossa." Satoru vilkuili ympärilleen. "Ei, en nää."
"Okei... Hold on to your hat, baby."
Virneen levitessä hitaasti Yerikon kasvoilla hän painoi äkkiä jalkansa kaasulle ja auto lennähti eteenpäin. Lastentarhan valkoinen aito tuli näkyviin pian ja hullunkiilto silmissään hän käänsi auton kahdella pyörällä tasapainotellen tiukasti tarhan aidan ja sen viereisen talon väliselle naftisti autonmentävälle kujalle. "Älä väitä etten minä pääse jostain läpi!"
Satoru pudisti päätään ja nojautui selkänojaa vasten. Satoru ei ollut ensimmäistä kertaa tuollaisen kuskin kyydissä. "Hai, hai."
"Tästä vasemmalle? Äh, suoraan? OK." Yeriko rakasti adrenaliinin virtaa suonissaan. Yamaton äänen soidessa auton radioista hänen kyvyillään autonsa ratissa ei ollut mitään rajoja. "Tästä suoraan. Ups, mentiin punasia päin! Ei se mitään, ei ajettu kenenkään tärkeän yli. Kuka päästi ton koiran irti?! K'so! tästä oikealle? Okei!"
Satoru pudisteli päätään ja mietti, miten Nakano-san oli selvinnyt hengissä tähän asti. "Ajatko sinä samalla tavalla humalassa, Nakano-san?"
Yeriko virnisti. "En, minä olen varovaisempi. Rahaa voi käyttää muuhunkin kuin sakkoihin." Hän painoi kaasupoljinta ja kiihdytti suoran tien päähän ennen kuin teki äkkipysähdyksen ja repesi. "Tota... joo, me ollaan perillä. Ei helvetti..." Lisää naurua.
Satoru aukaisi turvavyönsä ja vilkaisi Nakano-sania. "Ano.. Mille sinä naurat?" Satoru kysyi noustessaan ja heilauttaessaan laukkunsa olkansa yli. Café Bakerysta kiiruhti ulos suunnilleen nelikymppinen mustahiuksinen nainen.
"Satoru-kun! Mikä sinulla kesti? Olin hyvin huolissani, kun sinua ei näkynyt!" Nainen tarttui Satorun käsivarteen ja alkoi raahata tätä sisälle.
"Minä tulen kohta!" Satoru huudahti olkansa yli Nakano-sanille.
Hetken kuluttua Satoru astui ulos ovesta toisissa vaatteissa. Satoru avasi auton oven ja istui paikalleen. "Mennään."
Yeriko kallisti päätään antaen silmiensä mittailla pojan vaatteita ylös alas. "Tiesitkö sinä, että noi hihat on sentin liian lyhyet?" Hän vilkaisi taakseen peruuttaessaan ennen kuin kiihdytti taas edelliseen vauhtiinsa. "Minä sain eilen yhden designpaidan joka saattaisi sopia sinulle. Minä ajattelin antaa sen Yamatolle, mutta... Ai niin, siitä tulikin mieleen." Hän vilkaisi poikaa terävästi. "Mistä sinä tunnet Yamaton?" Hän ei voinut sille mitään, mustasukkaisuus oli aina läsnä kun puhe kääntyi hänen blondiin laulajaansa. Yamato ei ollut koskaan luvannut olla hänen, eikä tämä lupaisi sitä tulevaisuudessakaan... Oli vaikeaa olla rakastunut sellaiseen poikaan.
"Ishida-kunin?" Satoru toisti. "Koulusta." Satoru vilkaisi paitansa hihoja, kuin huomaisi vasta ensimmäistä kertaa niiden lyhyyden. "Joo, kyllä minä tiedän. En vaan oo löytäny mistään uutta, ainakaan tarpeeks halpaa."
"Ou... Justiinsa." Niinpä tietenkin. Toisaalta, olisihan se voinut olla hyväkin jos tämä poika olisi merkinnyt jotain erityistä Yamatolle, kun mikään muukaan ei tuntunut niin tekevän. Hän huokaisi keskittyen taas ajamiseen. "Minä tuon sen paidan sinulle huomenna, ja katson löytyisikö minulta jotain muutakin joka saattaisi sopia sinulle. Minä vähän luulen että mikä tahansa näyttää hyvältä sinun päälläsi." Asuko menisi sekaisin onnesta jos saisi stailata tämän pojan. Yeriko virnisti. "Minä olen menossa bileisiin lauantaina. Lähde mukaan. Yamatokin tulee, kai."
Satoru pudisteli päätään. "En minä ehdi, minulla on kolme esseetä, jotka pitää tehdä. Ja me saadaan aina hirveästi läksyjä." Satoru vaikeni hetkeksi, mutta totesi sitten hiljaa: "Enkä minä tarvitse niitä paitoja. Minä selviin tälläkin."
"Ai, no lukio on sellaista.." Miksi hän oli edes kysynyt? Nuoremman pojan otsassa luki 'hyvä oppilas'. Hän käänsi terävästi ennen kuin pysäytti äkkiä koko auton. "Minun pitäisi varmaan kysyä sinulta jotain akuutimpaa..."
"No mitä?" Satoru vilkaisi auton ajotaulussa näkyvää kelloa ja rypisti kulmiaan laskiessaan aikatauluaan.
"Minne me oltiinkaan menossa?" Yeriko kurtisti kulmiaan hämmentyneenä. Yamato oli sotkenut taas hänen ajatuksensa, eikä tämä edes ollut ollut paikalla!
"Jatka vaan suoraan. Sinne Kingdom Nightin lähelle. Se on se pieni kauppa siinä ihan vieressä." Satoru oli jo selvittänyt, miltä kantilta Nakano-san ajatteli Tokyota.
"Monelta sinä pääset töistä?" Uteliaisuus oli hyvä, kunhan ei vienyt sitä liian pitkälle. Hän käänsi autonsa jälleen liikenteen sekaan. Hän halusi uuden, ihan uuden. Ehkä hän ostaisi mustan auton, tai sinisen. Yamaton silmien kunniaksi. Tosin... Blondi ei ajattelisi sitä niin... Tämä huomauttaisi hänelle että auto sopi hänen hiustensa väriin. Pirun blondi, tämä TIESI hänen tunteistaan, ja silti tämä jatkoi edellisellä linjallaan. Näin ajatellessaan hän melkein ajoi edellä ajavan auton perään sen pysähtyessä valoihin. Kiroten hän teki mahdollisimman nopean pysähdyksen, ennen kuin kurvasi toisen auton ohi ja painui valoja päin. Hänellä ei ollut aikomustakaan jäädä kuuntelemaan saarnaa ajotavoistaan... "Warui na," hän naurahti kyydittävälleen.
"Keskity siihen, mitä sinä teet." Satoru vain vastasi painautuessaan takaisin selkänojaansa vasten. "Tai muuten sinä tapatat meidät molemmat." Satoru vilkaisi kelloaan. "Yhdeksältä. Tai viimeistään kymmeneltä. Riippuu vähän, joudunko minä laskemaan kassan. Miten niin?"
"Hah, minä en ole, vielä, tappanut ketään sen jälkeen kun minä sain tän auton 18-vuotislahjaksi." Yeriko kuitenkin piti silmänsä tiessä. Hänellä ei ollut vielä tarpeeksi omaa rahaa ostaakseen oman auton, joten hänen piti pitää tämä auto kunnossa. Eihän nyt rock-stara voinut ajaa kolhiutunutta autoa, ja hän oli heidän bändistään ainoa joka oli tarpeeksi vanha ajaakseen, tosin Asuko ajoi setänsä autoa joka tapauksessa. "Me soitetaan Kingdom Nightissa puolen yön jälkeen. Tule kuuntelemaan, minä käsken ovimiestä päästämään sinut sisään."
"Ishida-kun taisi mainitakin siitä jotain." Satoru hieroi silmiään. "Katsoo nyt, miten minä jaksan. Mutta minä harkitsen asiaa."
"Ei, ei", Hän naurahti antaen paholaismaisen virneen levitä kasvoilleen. "Sinä et nyt tajunnut. Minä sanoin, että tule sinne. Se oli käsky, sempailtasi."
Satoru pyöritteli silmiään. "Ja minä sanoin, että minä harkitsen asiaa. Minä en edelleenkään ole sinun käskyteltävissäsi, Nakano-san. Jos sinä haluat pakottaa minut tulemaan, sinun pitää raahata minut sinne."
"Yeriko wa ii. Tai Yeriko-sama, jos on pakko olla formaali, niin minun fanini sanovat." Yllättävää kyllä Yeriko ei ollut koskaan kehuskellut faneillaan. Hän oli hyvännäköinen ja hänellä oli pirun hyvä bändi. Oli luonnonlaki että hänellä oli tyttöjä ja poikia juoksemassa perässään ja huutamassa hänen nimeään ja pyytämässä hänen nimikirjoitustaan... Nytkin hänen äänensävynsä oli toteava; hänellä oli faneja. "...Ja kyllä se raahaaminenkin onnistuu. Me ollaan perillä."
Hän pysäytti autonsa. "Tosin minulla on keikkavaatteet päällä silloin joten sinä et välttämättä tunnista minua." Ei tunnistaisi, koska hän ei aikonut raahata tätä paikalle itse. Hän voisi soittaa isänsä turvamiehen paikalle.
Satoru kohautti jälleen olkiaan. Välillä tuntui, kuin hän kohauttelisi vähän väliä olkiaan. "No raahaa sitten. Mutta minä en halua, että se on joku tuntematon. Minä en pidä siitä. Se saa minut vainoharhaiseksi. Etenkin henkivartijat. Sitä paitsi minä olen hyvä tunnistamaan ihmisiä, Yeriko-kun. Vaikkei sitä kyllä kai uskoisikaan." Satoru nousi vastahakoisesti autosta. "Kai me sitten nähdään illalla."
Yeriko virnisti kurkottaen Satorun ovea kohti. "Voit olla varma siitä." Ehkä se turvamies voisi tehdä hänen työnsä klubilla sillä välin kun hän olisi hakemassa uutta suojattiaan. Itse asiassa Satoru ei ollut lainkaan pahempi. "Jos minä en itse ehdi minä pistän jonkun bändistä hakemaan sinut. Luultavasti Asukon. Sillä on pinkit hiukset, joten sinä tunnistat sen kyllä. Ei se tarkoita pahaa vaikka se saattaa-" ehdottaa sinulle naimista jossain sivuhuoneessa ennen kuin me noustaan lavalle. "-hyppiä seinille jos sitä kannustaa liikaa. Sinä tulet nauttimaan showsta, Yamato osaa pitää huolen siitä." Hän veti oven kiinni ja käänsi autonsa ympäri. Nyt kotiin ja sitten Yamaton luo.
Satoru pudisti päätään ja asteli sisään työpaikkansa ovesta. Se oli pieni antiikkiliike, jossa Satoru autteli silloin tällöin. Ehkä he olivat kaikki tuollaisia, Ishida-kun ja hänen ystävänsä. Pinkit hiukset? Ja Yeriko. Siniset. Satorulle tuli Ishida-kunin bändistä mieleen Katanan perhe.