musiikin ulottuvuudet, sosiaalinen kyvyttömyys ja raudanluja päättäväisyys...!
kävin kuuntelemassa Marilyn Mansonin tulevalta levyltä pari biisiä (joku ystävällinen ylläpitäjä oli vihdoin liittänyt minut Kullanmurun friends-listalle). en oikein tiennyt, mitä odottaa, kun jokainen levy tuntuu poikkeavan edeltäjästään ja mm. virallisilla nettisivuilla julkaistut haastattelut ovat sisältäneet tällaisia after i divorced, my view of life has changed so much... eli odotettavissa on joko pornoa, väkivaltaa, and i hated you-angstia tai syvällistä pohdiskelua. luultavasti kaikkea. no niin, If I was your vampire oli niin perus-Manson-sinkkubiisi, että äh ja voih ja vitut. ei sitä junnaamista enää, ei se toimi!! joka helkkarin levyltä on pakko löytyä se samanlainen yhdentekevä konebiisi, josta vielä yleensä tehdään single ja joka hautaa alleen kaikki ne nerokkaammat tuotokset. (Nunnu: huonosti ne tuottavat näköjään muuallakin!) sen sijaan Heart Shaped Glasses oli oikein mukava ja toimiva; hiukan tylsä sekin, mutta ei todellakaan tasapaksu. odotan pelolla, tarkoittaako lähestyvä keski-ikä sitä, että Mansonkin alkaa mennä sieltä, mistä aita on matalin ja ovatko tulevat levyt pelkkää tasapaksua konepoppia. joka tapauksessa, toistaiseksi uskon, että Eat Me, Drink Me voisi hyvinkin olla uusi aluevaltaus, taas vähän jotain erilaista. kunhan ei nyt sitten sitä konepoppia alusta loppuun!
sen sijaan Pearl Jamia voisin hehkuttaa häpeilemättä; lainasin ensirakkauteni Binauralin, Vitalogyn ja Yieldin ja kuulostaa aivan mielettömän hyvältä. siitä huolimatta, että sivistyksestäni puuttuu tällä hetkellä vielä... kaksi... vai kolme levyä, en voi kuin ihmetellä, miten loistava bändi Pearl Jam on levyltä toiselle. itse levytkin ovat kauniita, grafiikka, kuvat, k a i k k i ! en pysty nyt äkkiseltään nimeämään yhtään vastaavaa taide-elämystä kuin pysäyttävän hieno levy, joka lisäksi on saatettu arvoiseensa kuoreen. ah ja voih.
(ja kyllä, Binaural vetää edelleenkin hiljaiseksi. Thin air, joka muistaakseni oli ensimmäinen biisi, joka pysäytti ajan junassa istuessani, suorastaan juovuttaa. mikähän siinäkin on -biisillisesti se nyt ei missään nimessä ole Pearl Jamin parhaita muuten... äh. emmie ossaa tulkita itteeni, perkele.)
*
olen väsähtänyt. en osaisi oikein olla kotona, olen levoton ja samaan aikaan laiska ja passiivinen. ihmisten tapaaminen on hankalaa, en jaksaisi soitella ja kysellä keneltäkään mitään. paitsi, no, söimme Nannan kanssa itsellemme sokerihumalat tänään ja olimme hysteerisiä. ja tiistaina olin poikien kanssa Edisonissa... silti tuntuu kuin kaikki tapahtuisi vain puoliteholla.
ärsyttää, kun samalla hahmotan, millainen ideaali-ihmiseni on -ja miten kaukana tämänhetkinen olotilani siitä on.
jotain on muutoksessa nyt, enkä tiedä, mitä ja mihin suuntaan. se voi myös olla pelkästään tarve muutokseen.
joojoo.
vituttaa muuten ihan todella paljon huomata kuuluvansa jo siihen ikäluokkaan, että ihmiset alkavat kytätä sormusta nimettömästä. jos keski-ikäinen henkilö ottaa puheeksi sormuksen tai mahdollisen parisuhteen, vaihtoehdot ovat a) kyllä mulla oli, mutta me erottiin joku aika sitten (=oi voi, varmaan ikävä aihe, antaa tyttöparan olla), b) no olen mä tapaillut yhtä tyyppiä (virhe! virhe! utelut eivät lopu ikinä, ellei ilmoita tyypin olevan biseksuaali entinen narkkari, jonka nykyinen kutsumus on kasvattaa maatiaiskanoja lähiössä!), c) joo, on mulla poikaystävä (kihlat? häät? joko te asutte yhdessä? opiskeleeko se? mitä suunnitelmia? pahimmillaan joutuu lisäksi kuuntelemaan enemmän tai vähemmän peiteltyjä vihjauksia siitä, että onhan se tosi jees, että sulla on joku vakituinen panokaverikin...), d) no mä tykkään tällaisesta vapaasta sinkkuelämästä / deittailusta (se varmasti panee kaikkea, mikä liikkuu! käy baareissakin niin paljon!). itse käytän mieluiten fraaseja ei kiinnosta tai en jaksa tai olen varmaan vähän liikaa tällainen itsekäs paska ja viihdyn omissa oloissani. ne ovat muuten kaikki ehdottoman v ä ä r i n ! eihän 22-vuotias, jolla ei ole mitään silmiinpistäviä fyysisiä vikoja ja joka on sosiaalinen ja mukava ja tiedettävästi hetero (paitsi, että tuntemattomillehan sekin on pelkkä automaattinen oletus!), voi viihtyä omillaan! luonnotonta!
vihaan myös parittamista. tutustun mielelläni uusiin tyyppeihin, mutta en todellakaan siinä mielessä, että hei, me löydettiin sulle mies -ei ole reilua kasata uuden ihmispolon niskaan sellaista kasaa odotuksia heti alkuunsa! sitä paitsi parittamiseen sisältyy monta kertaa myös tiettyä alentuvuutta, jonka ainakin tällainen (tyhmän)ylpeä eläin ottaa todella kylmästi vastaan. minä olen nirso, enkä usko kenenkään muun voivan tehdä tällaisia oletuksia puolestani... niistä ei ole ollutkaan muuta kuin harmia tähän asti. (kyllä, kaikki entiset ihastukseni ovat olleet lähipiirin mielestä aivan täydellisiä minulle. niin niin. monet hyvät tyypit olisivat.)
en nyt väitä, ettenkö haluaisi ketään (eli katkera ämmä. moi.), mutta hei, minä olen ollut käytännössä ilman mitään pitkää, vakinaista parisuhdetta koko ikäni, enkä osaa edes kuvitella parisuhteen (hankkimisen) olevan elämäni tärkeysjärjestyksessä kärkisijoilla. ja jos sellainen tilanne eteeni ilmaantuu, en pidä kihlautumista tai av(i)oliittoa mitenkään tärkeänä tai ajankohtaisena asiana. sillähän ei ole mitään väliä, jos olet seurustellut ihmisen kanssa vaikka kymmenen vuotta, ilman sormusta kukaan ei huomaa sitä ja olet automaattisesti sitoutumiskammoinen...? tai jotain? en käsitä ihmisten ajatuksenjuoksua. tuntuu, että joiltain osin asenneilmapiiri on keventynyt ja muuttunut suvaitsevammaksi -ja silti se parisuhde ja avioliitto ja se saatanan lähiöasunto ja... ärh! alkaisin varmaan väittää itseäni lepakoksi, ellen tietäisi lähimmäisteni oikeasti taistelleen tai taistelevan seksuaalisen suuntautumisensa kanssa milloin minkäkin instituution tai ainakin itsensä kanssa, ja minun esittämiseni olisi pelkästään typerää ja loukkaavaa. joskus silti tuntuu, että helpompaa olisi oikeasti olla mitä tahansa muuta kuin nuori heteronainen, jota ei_nyt_vaan_kiinnosta.
ei jaksa kiinnostaa mikään juuri nyt.
mietin tässä itse asiassa eräänä päivänä, että se tästä vielä puuttuisi, jos olisi parisuhde. en jaksa itseänikään, puhumattakaan, että joku olisi nyt tuossa ja pitäisi ottaa huomioon ja ääh ja pah ja ei.... toiset vaan parittavat ja päivittelevät ympärillä.
sen sijaan Pearl Jamia voisin hehkuttaa häpeilemättä; lainasin ensirakkauteni Binauralin, Vitalogyn ja Yieldin ja kuulostaa aivan mielettömän hyvältä. siitä huolimatta, että sivistyksestäni puuttuu tällä hetkellä vielä... kaksi... vai kolme levyä, en voi kuin ihmetellä, miten loistava bändi Pearl Jam on levyltä toiselle. itse levytkin ovat kauniita, grafiikka, kuvat, k a i k k i ! en pysty nyt äkkiseltään nimeämään yhtään vastaavaa taide-elämystä kuin pysäyttävän hieno levy, joka lisäksi on saatettu arvoiseensa kuoreen. ah ja voih.
(ja kyllä, Binaural vetää edelleenkin hiljaiseksi. Thin air, joka muistaakseni oli ensimmäinen biisi, joka pysäytti ajan junassa istuessani, suorastaan juovuttaa. mikähän siinäkin on -biisillisesti se nyt ei missään nimessä ole Pearl Jamin parhaita muuten... äh. emmie ossaa tulkita itteeni, perkele.)
*
olen väsähtänyt. en osaisi oikein olla kotona, olen levoton ja samaan aikaan laiska ja passiivinen. ihmisten tapaaminen on hankalaa, en jaksaisi soitella ja kysellä keneltäkään mitään. paitsi, no, söimme Nannan kanssa itsellemme sokerihumalat tänään ja olimme hysteerisiä. ja tiistaina olin poikien kanssa Edisonissa... silti tuntuu kuin kaikki tapahtuisi vain puoliteholla.
ärsyttää, kun samalla hahmotan, millainen ideaali-ihmiseni on -ja miten kaukana tämänhetkinen olotilani siitä on.
jotain on muutoksessa nyt, enkä tiedä, mitä ja mihin suuntaan. se voi myös olla pelkästään tarve muutokseen.
joojoo.
vituttaa muuten ihan todella paljon huomata kuuluvansa jo siihen ikäluokkaan, että ihmiset alkavat kytätä sormusta nimettömästä. jos keski-ikäinen henkilö ottaa puheeksi sormuksen tai mahdollisen parisuhteen, vaihtoehdot ovat a) kyllä mulla oli, mutta me erottiin joku aika sitten (=oi voi, varmaan ikävä aihe, antaa tyttöparan olla), b) no olen mä tapaillut yhtä tyyppiä (virhe! virhe! utelut eivät lopu ikinä, ellei ilmoita tyypin olevan biseksuaali entinen narkkari, jonka nykyinen kutsumus on kasvattaa maatiaiskanoja lähiössä!), c) joo, on mulla poikaystävä (kihlat? häät? joko te asutte yhdessä? opiskeleeko se? mitä suunnitelmia? pahimmillaan joutuu lisäksi kuuntelemaan enemmän tai vähemmän peiteltyjä vihjauksia siitä, että onhan se tosi jees, että sulla on joku vakituinen panokaverikin...), d) no mä tykkään tällaisesta vapaasta sinkkuelämästä / deittailusta (se varmasti panee kaikkea, mikä liikkuu! käy baareissakin niin paljon!). itse käytän mieluiten fraaseja ei kiinnosta tai en jaksa tai olen varmaan vähän liikaa tällainen itsekäs paska ja viihdyn omissa oloissani. ne ovat muuten kaikki ehdottoman v ä ä r i n ! eihän 22-vuotias, jolla ei ole mitään silmiinpistäviä fyysisiä vikoja ja joka on sosiaalinen ja mukava ja tiedettävästi hetero (paitsi, että tuntemattomillehan sekin on pelkkä automaattinen oletus!), voi viihtyä omillaan! luonnotonta!
vihaan myös parittamista. tutustun mielelläni uusiin tyyppeihin, mutta en todellakaan siinä mielessä, että hei, me löydettiin sulle mies -ei ole reilua kasata uuden ihmispolon niskaan sellaista kasaa odotuksia heti alkuunsa! sitä paitsi parittamiseen sisältyy monta kertaa myös tiettyä alentuvuutta, jonka ainakin tällainen (tyhmän)ylpeä eläin ottaa todella kylmästi vastaan. minä olen nirso, enkä usko kenenkään muun voivan tehdä tällaisia oletuksia puolestani... niistä ei ole ollutkaan muuta kuin harmia tähän asti. (kyllä, kaikki entiset ihastukseni ovat olleet lähipiirin mielestä aivan täydellisiä minulle. niin niin. monet hyvät tyypit olisivat.)
en nyt väitä, ettenkö haluaisi ketään (eli katkera ämmä. moi.), mutta hei, minä olen ollut käytännössä ilman mitään pitkää, vakinaista parisuhdetta koko ikäni, enkä osaa edes kuvitella parisuhteen (hankkimisen) olevan elämäni tärkeysjärjestyksessä kärkisijoilla. ja jos sellainen tilanne eteeni ilmaantuu, en pidä kihlautumista tai av(i)oliittoa mitenkään tärkeänä tai ajankohtaisena asiana. sillähän ei ole mitään väliä, jos olet seurustellut ihmisen kanssa vaikka kymmenen vuotta, ilman sormusta kukaan ei huomaa sitä ja olet automaattisesti sitoutumiskammoinen...? tai jotain? en käsitä ihmisten ajatuksenjuoksua. tuntuu, että joiltain osin asenneilmapiiri on keventynyt ja muuttunut suvaitsevammaksi -ja silti se parisuhde ja avioliitto ja se saatanan lähiöasunto ja... ärh! alkaisin varmaan väittää itseäni lepakoksi, ellen tietäisi lähimmäisteni oikeasti taistelleen tai taistelevan seksuaalisen suuntautumisensa kanssa milloin minkäkin instituution tai ainakin itsensä kanssa, ja minun esittämiseni olisi pelkästään typerää ja loukkaavaa. joskus silti tuntuu, että helpompaa olisi oikeasti olla mitä tahansa muuta kuin nuori heteronainen, jota ei_nyt_vaan_kiinnosta.
ei jaksa kiinnostaa mikään juuri nyt.
mietin tässä itse asiassa eräänä päivänä, että se tästä vielä puuttuisi, jos olisi parisuhde. en jaksa itseänikään, puhumattakaan, että joku olisi nyt tuossa ja pitäisi ottaa huomioon ja ääh ja pah ja ei.... toiset vaan parittavat ja päivittelevät ympärillä.