(no subject)
57. Anne Tyler: Aikaa sitten aikuisina
Tätä ennen yritin lukea myös Augusten Burroughsin Running with Scissorsia, mutta en vain pystynyt. Susanna Alakosken Sikalat oli niin ahdistava etten pysty lukemaan enää yhtään lapsista joiden vanhemmat eivät osaa olla vanhempia. Burroughsin kirjaa on kuvailtu hillittömän hauskaksi ja pähkähulluksi, ja hullu se kyllä oli mutta ei hauskalla tavalla, ei sitten yhtään. Miten minusta onkin tullut näin helposti ahdistuva?
Kävin tiistaina Kampuskinossa katsomassa Terry Gilliamin Tidelandin, jossa siinäkin oli samantyyppinen asetelma (pikkutytöllä narkkarivanhemmat, jotka molemmat kuolivat leffan alkupuolella ja tyttö jäi yksin isoon taloon preerian keskelle), mutta siitä en kovin pahasti ahdistunut. Välillä oli kyllä ihan kamalaa, mutta leffa oli niin kaunis ja Gilliam kuvaa niin hienosti mielikuvituksen voimaa, että päällimmäiseksi jäi hyvä olo. Ja olihan lopussa ainakin toivoa, jos se ei varsinaisesti onnellinen ollutkaan. Hieno leffa. Terry Gilliam = nero.
Tätä ennen yritin lukea myös Augusten Burroughsin Running with Scissorsia, mutta en vain pystynyt. Susanna Alakosken Sikalat oli niin ahdistava etten pysty lukemaan enää yhtään lapsista joiden vanhemmat eivät osaa olla vanhempia. Burroughsin kirjaa on kuvailtu hillittömän hauskaksi ja pähkähulluksi, ja hullu se kyllä oli mutta ei hauskalla tavalla, ei sitten yhtään. Miten minusta onkin tullut näin helposti ahdistuva?
Kävin tiistaina Kampuskinossa katsomassa Terry Gilliamin Tidelandin, jossa siinäkin oli samantyyppinen asetelma (pikkutytöllä narkkarivanhemmat, jotka molemmat kuolivat leffan alkupuolella ja tyttö jäi yksin isoon taloon preerian keskelle), mutta siitä en kovin pahasti ahdistunut. Välillä oli kyllä ihan kamalaa, mutta leffa oli niin kaunis ja Gilliam kuvaa niin hienosti mielikuvituksen voimaa, että päällimmäiseksi jäi hyvä olo. Ja olihan lopussa ainakin toivoa, jos se ei varsinaisesti onnellinen ollutkaan. Hieno leffa. Terry Gilliam = nero.