"Tuuti lasta, tuuti pientä"
Blogistaniassa pyöriessäni eksyin (taas) neule-, askartelu- ja käsityöblogeja lukemaan, jolloin vastaan tuli tämä tekstinpätkä, josta löytynyt linkki sai vereni kiehahtamaan. Hyssälä iskee taas!
Tokihan me opiskelijat (ainakin osa meistä, älkää käykö kimppuun) voisimme niitä pieniä tulevia veronmaksajia täti Hyssälän riemuksi tehdä, mutta se on pikkiriikkisen hankalaa jokaisen nyytin hidastaessa äitiliininsä valmistumista vähintään vuodella, puolellatoista. Meidäthän heitetään niska-perse-otteella pihalle, kun olemme kuluttaneet tietyn määrän vuosia yliopiston/korkeakoulun käytävillä.
Ja sitten ihmetellään, kun ensisynnyttäjien iät nousevat nousemistaan. Det är ju för fan...
Noh, kukin tyylillään, luulen ma. Täti Hyssälä kuitenkin tietää, että meistä opiskelijoista(kin) moni olisi valmis lykkäämään valmistumista vuodella, parilla, jos rahatilanne olisi edes hiukan parempi. Lapset kun tuppaavat käymään kalliiksi, eikä lapsilisilläkään pitkälle pötkitä vaateostoksilla, kun tämänviikkoiset vaatteet ovat ensi viikolla pienet. Tai entä, kun pikku Kaija-Petterille iskee päälle jokin oikein mukava sairastelukierre, jolloin edessä on ah-niin-auvoisa lääkärikiertelyurakka ja apteekin kanta-asiakkuus? Eikä edes aloiteta ruuasta. Kasvava lapsi kai tarvitsee muutakin kuin paketin nuudeleita ja hapankorppuja?
Toki sitä pärjäisi, jos olisi niin sanotusti pakko. Ja monet pärjäävätkin, mistä kaikki kunnioitus kassan toiselta puolen. Monet nuoret vanhemmat tuntuvat sitä paitsi osaavan hommansa paremmin kuin vanhemmat kollegansa. (Ei, lapsi ei mene rikki, jos häntä komentaa. Ja kyllä, jokainen kaupassa asioiva ja töissä oleva ymmärtää kolmivuotiaan itkupotkuraivarin karkki- ja/tai leluhyllyllä äidin tai isän pitäessä päänsä.)
Ehkä harhauduin aiheesta.
Se riski täytyy ottaa.
Tähänhän Hyssälä juuri lupasi parannusta.
Lisää rahaa opiskeleville vanhemmille.
Mutta pointti on silti sama.
Rouva Hyssälä on hyvä ja ottaa järjen käteen ennen kuin seuraavaksi avaa suunsa. Raha ei tee onnelliseksi. Mutta ei siitä silti yleensä haittaakaan ole. (Pitää muistaa tarkastuttaa lottokuponki huomenna, JOS sattuisi...)
Tokihan me opiskelijat (ainakin osa meistä, älkää käykö kimppuun) voisimme niitä pieniä tulevia veronmaksajia täti Hyssälän riemuksi tehdä, mutta se on pikkiriikkisen hankalaa jokaisen nyytin hidastaessa äitiliininsä valmistumista vähintään vuodella, puolellatoista. Meidäthän heitetään niska-perse-otteella pihalle, kun olemme kuluttaneet tietyn määrän vuosia yliopiston/korkeakoulun käytävillä.
Ja sitten ihmetellään, kun ensisynnyttäjien iät nousevat nousemistaan. Det är ju för fan...
Noh, kukin tyylillään, luulen ma. Täti Hyssälä kuitenkin tietää, että meistä opiskelijoista(kin) moni olisi valmis lykkäämään valmistumista vuodella, parilla, jos rahatilanne olisi edes hiukan parempi. Lapset kun tuppaavat käymään kalliiksi, eikä lapsilisilläkään pitkälle pötkitä vaateostoksilla, kun tämänviikkoiset vaatteet ovat ensi viikolla pienet. Tai entä, kun pikku Kaija-Petterille iskee päälle jokin oikein mukava sairastelukierre, jolloin edessä on ah-niin-auvoisa lääkärikiertelyurakka ja apteekin kanta-asiakkuus? Eikä edes aloiteta ruuasta. Kasvava lapsi kai tarvitsee muutakin kuin paketin nuudeleita ja hapankorppuja?
Toki sitä pärjäisi, jos olisi niin sanotusti pakko. Ja monet pärjäävätkin, mistä kaikki kunnioitus kassan toiselta puolen. Monet nuoret vanhemmat tuntuvat sitä paitsi osaavan hommansa paremmin kuin vanhemmat kollegansa. (Ei, lapsi ei mene rikki, jos häntä komentaa. Ja kyllä, jokainen kaupassa asioiva ja töissä oleva ymmärtää kolmivuotiaan itkupotkuraivarin karkki- ja/tai leluhyllyllä äidin tai isän pitäessä päänsä.)
Ehkä harhauduin aiheesta.
Se riski täytyy ottaa.
Tähänhän Hyssälä juuri lupasi parannusta.
Lisää rahaa opiskeleville vanhemmille.
Mutta pointti on silti sama.
Rouva Hyssälä on hyvä ja ottaa järjen käteen ennen kuin seuraavaksi avaa suunsa. Raha ei tee onnelliseksi. Mutta ei siitä silti yleensä haittaakaan ole. (Pitää muistaa tarkastuttaa lottokuponki huomenna, JOS sattuisi...)