Kysymys.
Ajattelin alkavani taas tekemään jonkinlaista päivitystä.
Tuntuu, että pitäisi vain päästä kirjoittamaan.
Johonkin.
Epämääräiset ja ennen kaikkea
ymmärtämättömät asiat repivät mut hajalle.
Miksi se numero1 käyttäytyy niin tällä hetkellä?
Mitä se numero2 tahtoo musta, enää?
-Tahtooko se mitään?
Miksi se numero2 soittaa mulle joka päivä, ilman mitään asiaa?
Sehän sanoi, ettei tahtoisi enää ikinä puhua mun kanssa.
Sanoi, ettei edes tervehtisi, jos sattumalta kadulla kohtaisimme.
Mitä se numero3, minä itse, tahtoo elämältään?
Tällä hetkellä ja tulevaisuudessa.
Miksi minä uskottelen itselleni,
kuinka se soittelee siksi,
että tahtoisi vielä yrittää?
En tule muuta, kuin tippumaan korkealta.
Pahinta on haluta jotain, jonka tietää vain satuttavan.
Silti ajattelee, että jos voisi ne pari onnellista hetkeä saada,
voisi myös ottaa sen monen viikon itkemisen.
Ja ikuisen, vielä tämänhetkistä suuremman, 'arven'.
Mutta kun olisi sitten kokenut ne muutamat, harvat, onnelliset hetket.
-Olisivatko ne sen arvoisia.
En tiedä.
Mutta, haluanko sitä edes oikeasti?
EN. Pääni, järkeni, ei halua.
Itsesuojeluvaisto.
Mutta, tahdon silti.
Tunteitaan ei voi järjellä muuttaa.
Ehkä.
VITTU.
Toinen ihminen ei saisi olla mulle syy elää, syy herätä, syy nukahtaa.
Silti tahtoisin sitä.
SYYTÄ.
Patis.
Voi voi voi.
Turhauttavinta.
Joka päivä tahdon vain lopettaa.
Mutta tiedän, että jos joku ei kannata, niin se on se lopettaminen.
Ja nyt kun Tiian kans on, niin päivät menee nopeemmin.
Tosin huomenna oon koko päivän, 9h, yksin.
Weezer.
Tuntuu, että pitäisi vain päästä kirjoittamaan.
Johonkin.
Epämääräiset ja ennen kaikkea
ymmärtämättömät asiat repivät mut hajalle.
Miksi se numero1 käyttäytyy niin tällä hetkellä?
Mitä se numero2 tahtoo musta, enää?
-Tahtooko se mitään?
Miksi se numero2 soittaa mulle joka päivä, ilman mitään asiaa?
Sehän sanoi, ettei tahtoisi enää ikinä puhua mun kanssa.
Sanoi, ettei edes tervehtisi, jos sattumalta kadulla kohtaisimme.
Mitä se numero3, minä itse, tahtoo elämältään?
Tällä hetkellä ja tulevaisuudessa.
Miksi minä uskottelen itselleni,
kuinka se soittelee siksi,
että tahtoisi vielä yrittää?
En tule muuta, kuin tippumaan korkealta.
Pahinta on haluta jotain, jonka tietää vain satuttavan.
Silti ajattelee, että jos voisi ne pari onnellista hetkeä saada,
voisi myös ottaa sen monen viikon itkemisen.
Ja ikuisen, vielä tämänhetkistä suuremman, 'arven'.
Mutta kun olisi sitten kokenut ne muutamat, harvat, onnelliset hetket.
-Olisivatko ne sen arvoisia.
En tiedä.
Mutta, haluanko sitä edes oikeasti?
EN. Pääni, järkeni, ei halua.
Itsesuojeluvaisto.
Mutta, tahdon silti.
Tunteitaan ei voi järjellä muuttaa.
Ehkä.
VITTU.
Toinen ihminen ei saisi olla mulle syy elää, syy herätä, syy nukahtaa.
Silti tahtoisin sitä.
SYYTÄ.
Patis.
Voi voi voi.
Turhauttavinta.
Joka päivä tahdon vain lopettaa.
Mutta tiedän, että jos joku ei kannata, niin se on se lopettaminen.
Ja nyt kun Tiian kans on, niin päivät menee nopeemmin.
Tosin huomenna oon koko päivän, 9h, yksin.
Weezer.