Wien, kesäkuu 2
Äh, haluaisin jäädä Wieniin.
Jos aloittaiin täällä yliopistossa? Ei oo pääsykokeitakaan, sen kun ilmoittautuu vaa. Okei no pitäis olla B2-saksa, mutta äkkiäkös sellaisen repäisee? (Tänään just oli B1-saksan tentti ja ope sanoi et olin pars kurssilla, et jos pari viikkoa vaan pänttää saksaa nii eiköhän se B2 menis läpi, oon kuitenkin lueskellut sanomalehtiä ja kaikkee täällä).
No jaah, haaveita ja toteutumattomia unelmia ;) Mitä mä täällä oikeesti tekisin ja miksi jäisin?
Ulkomailla asuessani koen oppivani koko ajan, on haastavaa käyttää englantia jatkuvasti, ja jos uskaltaisin niin saksa olisi kiehtova kieli osata. Uusia näkökulmia ja enemmän nähtävää kuin Pohjolassa.
En tiedä saisinko tämän uuden minäni säilymään Suomessa. Onko tämä ymmärrykseni Euroopasta ja maailmasta jotain, jonka kehittämistä voisin jatkaa tutulla Suomen maaperällä?
Opintoni (johdon assistenttityön ja kielten koulutusohjelma) ovat yleissivistävät, mutteivät ne mitään sosiologiaa tai politiikan tutkimusta ole ;)
Toisaalta oon niin yleissählääjä, etten tiedä jaksaisinko paneutua yhteen asiaan, vaikka se olisi niinkin mielenkiintoista kuin vaikkapa politiikka. Poliittinen historia toistaalta tarkoittaa mulle maailman ymmärtämistä, joka on yksi korkeimmista arvoistani ja tavoitteistani, joka ohjaa kaikenlaista tekemääni.
Niistä pianisteista toinen haluaisi elää "maaillmankansalaisena" ja toinen ilmoittautui tänä keväänä maailmanpolitiikan pääsykokeisiin (muttei mennyt, koska on yksi parhaista luokallaan täällä niin miksi ihmeessä lopettaa). Jotenkin tällaisia ihmisiä haluaisin ympärilleni enemmän, klassisia muusikkoja joilla on ymmärrystä ja kiinnostusta ja aikaa+motivaatiota seurata ympäröivää todellisuutta.
Vaikka tuntuu, että suurin osa klassisista muusikoista on just tätä "älymystöä" jotka ovat selvillä laajemmistakin näkökulmista. Joskus 14-vuotiaana lähetin Pekka Kuusistolle fanipostia ja vastauksen lopussa oli joku vetoomus boikotoida Kiinan olympialaisia ihmisoikeusasioiden vuoksi :D
Vaikka miten ajattelisi, että luokkajaot ovat historiaa, niin perhetausta vaikuttaa kuitenkin vahvasti siihen, millaisia kavereita naapurustossa, koulussa ja harrastuksissa on tavannut, ja ihmiset ympärillämmehän muokkaavat meistä me. Usein vanhemmat, jotka ovat laittaneet lapsensa harrastamaan musiikkia, ovat jotenkin kiinnostuneita ihmisyydestä laajemmalla tasolla kuin vain oma auto. Kai ne perheen arvot ja maailmankatsomus vaikuttavat siihen, millaisia ihmisiä meistä tulee, ja mun historiaan kuuluu vahvasti kuvataide ja musiikki. Välillä oon ottanut sen raskaasti, etten tätä puolta itsessäni toteuta yhtä paljon kuin toivoisin (koska en ole tarpeeksi "hyvä") ja olen jopa toivonut, että olisin harrastanut vaikka jalkapalloa mieluummin. Toisinaan taas kiitän historiaani siitä kulttuurisesta yleissivistyksestä, johon olen kasvanut.
Viimeiset vuodet olen yrittänyt ymmärtää muutakin kuin taidetta ja luovuutta, ja nykyiset opintoni ovat osa tätä taivalta: haluan ymmärtää taloutta ja politiikkaa, tietää mitä maailmalla tapahtuu ja osata keskustella ajankohtaisista maailman tapahtumista.
Ja haluaisin ympärilleni ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet kaikista näistä asioista. Toisaalta jotkut intohimot jaan joidenkin ja toiset toisten kanssa, ja se on mukavaa, mutta kun tapaan ihmisen joka on yhtä kummallisen laajasti haahuileva haluaisin ystävyyden olevan syvä ja pysyvä.
Ja samalla koen, etten ole missään näissä mielenkiinnonkohteissani niin asiantuntija, että minusta olisi iloa kenellekään keskustella :P no mutta silloin voi käydä yhdessä tapahtumissa, eiks je? Jos ja kun nyt palaan Suomeen aion hyöriä Vihreiden kanssa enemmän, siellä on usein ollut hyvä ja ihmiset täynnä utopioita ja maailmanparanteluun kastettua sivellintä maalailemassa yhteistä arvopohjaa.
Nuorempana olin ehkä pahempi elitisti kuin nykyään, olen nimittäin oppinut huomaamaan miten vähän itsekään tiedän.
Pushalmusmus,
H