Dec 10, 2007 16:03
Lopetin kuuntelemisen. En enää saanut selvää, mitä minulle puhuttiin. He soittivat ja satunnainen hymähtely sai heidät vakuuttuneiksi, että muistaisin puhelun sisällön.
Asuntoni muuttui hitaasti ruostuneeksi selliksi, jonka seiniltä valui happoa. Pisarat tippuivat kaikuen ja ulkomaailman äänet katosivat ikkunoiden kanssa.
Ensimmäisenä päivänä ovikello soi. Ryömin tyngiksi syöpyneillä raajoillani happolätäkköjen läpi ovelle. Sisään tuli hän, joka ei kysynyt. Hänen kätensä olivat mitäänsanomattomat ja valheellisesti tekevät. Hän tunkeutui sisään ja kielsi kertomasta.
Toisena päivänä oven avaaminen oli vaikeampaa. Eteisessä seisoi eilistä pahempi. Hän oli kaunis ja hänen kätensä olivat herkät ja pehmeät. Kiiltävät hiukset heiluivat viettelevästi puolelta toiselle hänen kertoessaan täydellisyydestä.
Kolmantena iltana en kyennyt enää ovelle, mutta se oli eilisestä vielä auki. Sisään tuli hämmästynyt ilme.
- Tyttö, täällä täytyy tuulettaa! Avataanpas nyt verhot, turhaan täällä pimeässä mätänet. Tarvitsetko sidettä noihin käsiin? Tulepas, mennään suihkuun, kaikki on hyvin.
Hän nosti minut käsillä, jotka olivat kovat ja rosoiset. Rehelliset.
Valo kirveli silmiäni ja luiset käteni takertuivat hämmästyneen kaulan ympäri. Roikuin hänessä koko painollani ja suustani pääsi pitkään sisällä pidetty kyynel. Hymyilin vähän, koska kaikki oli oikeasti hyvin.