Aug 05, 2008 19:33
Kirosin helteellä, että tulispa jo syksy, mutta se tuli niin rytinällä, että eilenkin vallan jäädyin. Tänään olin jo vähän tottunut syysmyrskyyn, niin oli oikeastaan tosi kivaa. Ihanaa, kun saa laittaa vähän enempi vaatetta päälle eikä tarvi läkähtyä. En tykkää kesästä, koska en tykkää esiintyä puolialasti julkisilla paikoilla. Odotan jo innolla syys- tai lokakuuta, kun on se kuiva ja ihan keltainen hetki. Se kestää pari viikkoa siinä halloweenin tienoissa ja se on lenppariaika vuodessa. Jotenkin niin rauhaisaa ja vilpoisaa, mutta ei liian kylmä eikä märkää. Sellaista voisi olla vaikka 10kk vuodessa. Sitten yhden kuukauden voisi sataa lunta ja yhden kuukauden ajan voisi olla +22. Pitää etsiä joku maa jossa olisi tuollainen ilmasto ja muuttaa sinne. Mut huh, onneksi päästiin eroon helteistä. Chinchillakin kiittää!
Hain taas lisää töitä ja huomenna on ryhmähaastattelu, joka ahdistaa jo valmiiksi. Tai masentaa, koska en osaa olla niissä esillä ja esittää hirmusen lipevää sekä ihanaa. Kun osaan olla vain oma itseni, ehkä vähän sievistelevämpi ja kohteliaampi. No mutta onneksi sentään marraskuussa pääsen EHKIS työharjotteluun, jos en sitä ennen saa mistään töitä. Kaikki painostaa, kun en saa töitä, mutta kuulemma se ei ole yhtään harvinaista. "Kyllä nyt Helsingissä töitä riittää", no toki toki, jos olisi koulutus, kun siivoojatkin tarvii nykyään semmosta. Muuten on kyllä aika sitruunoiden imeskelyä tuo töiden etsiminen, kun aina on parempia tyyppejä kuin minä. Tai ainakin viksumpia. Mut ei stressiä. Ehkä pääsen Heseen töihin tai jotain :D Yritetty on sinnekin!
Tänään yritin siivota, mutta se jäi vähän vaiheeseen. Sain kyl kaikki paskahommat tehtyä (terrojen ja kuppien tiskaukset ja niiden siirtäminen pois silmistä), niin ehkä huomenna sitten saa ihan oikeasti raivattua tuon huoneen asialliseksi. Hermo on mennyt ehkä 37194 kertaa, kun siivotessa vituttaa ja kissat on rehanneet koko ajan vieressä sotkemassa. Mut sitten sain ruokaa, ja tuli ihan hyvä mieli. Harmittaa vaan, kun en nykyään osaa saada mitään aikaiseksi. Alan tulla selkeästi vanhaksi. Voi ei. Mut eläimet jaksaa hyvin, mitä nyt Snowie on vähän kipeänä, mutta kai se siitä.
Tekis mieli nukkua vaikka viikko putkeen ja herätä peipposena, mutta se viikon nukkuminen aiheuttaisi vaan lisää väsymystä, joten koitan välttää sitä. En kerenny tänään edes mummolaan leipomaan piimäkakkua, mutta huomenna on PAKKO mennä. Käy sääliksi mummoa, kun sillä on tämmönen kamala lapsenlapsi, joka ei kerkeä edes käydä kylässä, kun son väsynyt, laiska tai tekee jotain muuta :C
Nyt vedän suklaaöverit, vaik piti rajottaa. Huomenna tosiaan haistattelu ja vois sitä ennen keretä käymään mummolassa ja sen jälkeen mennä juomaan Ice Mochaa. Jos rahaa vaik olis.