(no subject)

Sep 19, 2005 12:51

Ei voi olla pieni poika näin rikki. Erehdyin lukemaan meidän viimeisen keskustelun ikinä. 12.7. Minä olin silloin todella vihainen. Puolustin ihmistä, jota minun ei olisi pitänyt puolustaa. Minun olisi vain pitänyt nähdä kaikkien niiden sanojen läpi. Mutta en minä mikään meedio voi olla. Jossittelu on pahin virhe, mihin tässä voi sortua. Mutta toisaalta erittäin harvoin sitä on sortumatta. Tai en tiedä, en ole ikinä joutunut elämässäni näin kamalaan tilanteeseen.

Olen nyt miettinyt kaikkia huonoja asioita eilisestä bussimatkastani asti. Lauantaina olin vaan järkyttynyt, kunnes menin Suville ja sen ihanassa seurassa sain jotain muuta ajateltavaa pieneen päähäni. Sitten pääsin kotiin, söin ja mässäsin, kuuntelin musiikkia. Olin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Kielsin sen mielestäni. Sitten kaikki laukesi bussimatkalla Porvooseen, pimeässä bussissa musiikkia kuunnellen. avasin kannettavalta tuon keskustelun. Luin sitä. Pystyin lukemaan 10 viestiä ylöspäin kunnes aloin itkemään ja suljin sen login. Loppumatka oli ihan hirveä. Näin Pasia ennenkuin bussini asuntolalle lähti. Onneksi se on tämän viikon kertausharjoituksissa, ettei sen tarvisi nähdä minua tässä kunnossa. Istun vain koneellani hiljaa kuin haamu, ja kuuntelen musiikkia. Yleensä jauhan hirveästi kaikkea todella turhaa roskaa. Nyt olen ollut hiljaa muutamaa tiuskaisua lukuunottamatta.

Muistan kaiken alusta loppuun. Muistan kuinka kahdeksannen luokan alussa poljin todella nopeasti koulusta kotiin, tietäen että minua odotetaan. Hymyilin paljon ja kaikki oli hyvin. Keskustelin päivät, keskustelin yöt. Keskustelin aina. Se oli mukavaa aikaa se. Puhuin monista asioista joista kukaan ei tiedä vieläkään. Niin puhui hänkin. Suunnitelmia oli paljon. Ongelmiakin oli. Sitten tutustuin moniin uusiin ihmisiin, ja ajattelin kaikenlaista. Ajattelin että ehkei sittenkään, olisiko siinä mitään järkeä.

Muistan vielä kun Taina muutti Joensuuhun, olin siitä pitkään katkera ja vihainen, mikä oli tyhmä veto. Muistan myös senkin, kun hän pääsi ensimmäisen kerran laitoksesta pois. Ihan hämmentyneenä, näki taas tv:tä, näki ihmisiä. Sai juoda. Juoksi koko ajan jossain. Sai minut hymyilemään. Taina tiesi aina mistä puhui. Puhui paljon kauniista asioista. Puhui kylmästi raskaista asioista. Ihailen kykyä jolla hän käsitteli jopa KUOLEMAA. Joka on niin suuri mahti, että minäkin polvistun. Taina ei polvistunut. Taina ei polvistunut minkään edessä. Joskus jopa vähän häiritsi, miten se pystyi ottamaan kaiken niin normaalisti. Mutta siitä olisi jo pitänyt huomata, miten se otti minun ihmissuhteeni. Sitä hän ei pystynyt käsittämään enää kylmästi, se meni jo vihaksi? Ihailen sitäkin.

En puhunut Tainasta melkein kenellekään, se oli minun juttuni. Eihän se oikein kenellekään kuulunutkaan. Loppuaikoina saatoin kyllä vihaisesti puhua, koska olin niin suutuksissa riidoistamme. Voi että kun osaan olla niin järkevä.

Tainalla tulee aina olemaan paikka minun sydämessäni. En unohda ikinä. Taina kasvatti minua henkisesti aivan uusille tasoille. Ja tunsin jossain vaiheessa kuinka laskeuduin alas kuin kuollut lehti. Nyt on minun aika nousta takaisin. On aika jatkaa elämääni. On aika muistaa rakkaudella tämä maailman kaunis tuotos, jonka paikka ei vaan ollut samassa maallisessa maailmassa, kuin meillä. Kunnioitan täysin hänen päätöstään elämänsä jatkosta.

Rest in peace. Täydellä sydämellä, kaivaten kirjoittanut Jesse.

some say it's hard to get it all
but what I dreamed is what I am
I turned
my eyes to see it all
to give you what you're looking for

come the
force come the wind come the sun
into our ring

make me shine make me
rain make clear water with blood
take me high burn me up and tear it all
down
push me out throw in the ocean of love
make me one make me
I
should I keep you in my wheel should I take you in my arms

if you
want what I want
if you need what I am

come on let's be as
one

if you want what I want
if you need what I am
come on take me
home

step on it stay above I did spoil your life with light
to let you
see what can be if our hearts ever collide

won't you give me a try won't
you give me another chance
won't you give me a try won't you give me another
chance

you're here when I'm there
I see you everywhere
you're cool
you're special
you're calm and beautiful
you're a nine you're mine
and
we got along at night

if you want what I want
if you need what I
am
come on let's be as one

if you want what I want
if you need what
I am
come on take me home

won't you give me a try won't you give me
another chance
won't you give me a try won't you give me another chance
">
Next post
Up