Konnan raportti Japanista!
Minä olen Konna! Ja kävin olemassa kaksi viikkoa Japanissa. Siitä on jo melkein kulunut kuukausi, joten alkaa olla korkea aika kirjoittaa matkasta. Tällä kertaa tiikerijournalissa äänessä siis kilpikonna. Tännehän on kirjoitettu jo näköjään minusta! Se ketku tiikeri sentään.
Mutta nyt asiaan.
Yksi erikoinen tapaus matkan aikana oli, kun eräs viiksekäs italiaano hyppäsi kilvelleni. En kyllä ollut siitä moksiskaan, mutta se tupisi jotakin, että tämäpä erikoista. Joka tapauksessa, tämä italialainen viiksiveijari tuli meidän mukana Suomeen. Sillä oli myös joku sienikaveri, joka lähti myös meidän mukaan.
Me tultiin maanantaina aamulla lentokentälle. Onneksi se oli yölento, niin saatiin oikein makeat unet. Lentokoneessa on kivaa, kun siellä on niin paljon tilaa konnalle. Ensimmäiseen yöpaikkaan oli aika pitkä matka. Ensiksi mentiin noin tunti junalla. Sitten mentiin puoli tuntia toisella junalla. Sitten vielä etsittiin yksi juna ja mentiin sillä jonkin aikaa. Ja sitten käveltiin. Tosin minä olin repun taskussa ja huutelin vain vasen, vasen, vasen, kaksi kolme. Tokiossa on pitkä matka kaikkialle. Tai ei välttämättä lähisushiin, mutta siis moneen muuhun paikkaan. Tässä minä nyt olen ryokanissa, joka on siis majatalo.
Niin, sushia saa Japanista edelleen. Jos joku on pelännyt, että sushi on pois muodista, niin pelko pois. Sushia löytyy ja sushijunassa syöminen on helppoa kuin kilven kiillottaminen merilevällä. Ja mikä parasta, kun menee ennakkoliputtomasti paikkoihin, niin saattaa yllättyä iloisesti hinnan ja sushin laadun suhteen. Suoranaisia herkkupaikkoja tuli vastaan matkan aikana!
Japanissa parasta onkin ruoka! Sitä on kaikkialla! Ruoka on kyllä aika kalaa, lihaa, katkarapua tai kanaa. Siellä on paljon namikasviksia, mutta monissa eväissä on myös jotain noista neljästä. Onneksi minä olen sopeutuvainen konna, mutta kaikilla se ei aina ole niin helppoa. Tässä tutkailen kaupan tarjontaa hyvin huolellisesti:
Me oltiin Odaibassa. Se on sellainen jekkusaari. Ei mikään oikea. Siellä oli ostoksia ja kaikkea tulevaisuudesta palannutta.
Mutta löytyi sieltä sentään paikka, mistä sai:
Isot menivät Keikalle! Siellä soitti くるり, 9mm Parabellum Bullet ja mass of the fermenting dregs. Sinne oli outoa mennä, kun kauheasti vain huusivat numeroita ja piti kysyä saako mennä ja ei saanut. Mutta sitten päästiin. Siellä oli mukavan kodikas kolo konnalle. Nukutti makeasti. Sen jälkeen ehdittiin vielä niukasti maailmanpyörän kyytiin. Se oli 115 metriä korkea, mutta olisin voinut mennä korkeammallekin! Tosin, sitten olisi kyllä tarvinut olla jo tiikeri kaverina. Joka tapauksessa, tässä tähyilen:
Japanilaiset ovat tosi väsyneitä. Ainakin liikennevälineissä. Tosin, siellä alkaa itseäkin väsyttää. Varmaankin ne suihkuttavat jotain väsysuihketta. Tässä olen nukahtanut metroon. Onneksi jäätiin silti oikealla asemalla pois.
On kumma, että miten ne nukkuvat niin paljon, kun kuitenkin japanissa on kahvipaikkoja paljon ja niissä käy paljon ihmisiä. Ehkä niillä on jotain käänteiskahvia. Mekin käytiin paljon kahvilla. Seuraavassa kuvassa ollaan valitettavasti Starbucksilla. Parempaa sekin kahvi oli kuin Helsingin kahvit. Mutta silti matkan huonointa kahvia. Minun suosikkikahvi on tämä.
Tokion kaduilla näkee usein: takseja, värejä ja ihmisiä. Sitten on paljon värikkäissä vaatteissa ihmisiä. Eläimiä ei näe paljoa, mutta ehkä kaupungissa olisi vähän liian vilkasta eläimille. Paitsi laukulla liikkuvalle konnalle.
Sitten me lähdettiin kivalla Shinkansenilla kohti Sapporoa. Shinkansen on kiva, kun se menee kovaa ja silti se tuntuu tasaisemmalta kuin isin auto. Viimeksi me käytiin etelässä Kyushun Beppussa, niin nyt mentiin Hokkaidon Sapporoon. Menossa mukana perheeseen liittynyt Pöribara.
Koska olimme Sapporossa ja sieltä tulee lähes legendaarinen Sapporo-biiru, niin olihan meidän pakko käydä maistamassa Sapporo Beer Museum. Ihan kivaa, että käytiin. Sieltä sai biiru-toffeeta ja biiru-pehmistä. Museossa oli hienoja vanhoja Sapporo-julisteita. Tässä tutustun maistopisteen tarjontaan:
Maku oli niin hyvä, että päätin varmistaa, ettei mitään jää maistamatta. Saatoin ehkä vähän liioitella, mutta tämä on tarkkaa hommaa.
Koska illalla oltiin menossa Sapporon yöhön, niin aikuisten repussa luuranneet vaatteet piti silittää. Konnalle riittää pelkkää kilven kiillotus, mutta muilla se ei ole niin helppoa. Tässä kiva japanilainen, joka oli oikein lämmin tuttavuus:
Päivällinen onnistui erinomaisesti. Löytämämme izakayan ruoka oli hyvin herkullista! Ensiksi tosin piti löytää paikka jossa syödä ja se on melko vaikeaa, jos ei ole mitään kohdetta mielessä. Ruokapaikkoja on joka kulmassa 10 päällekäin, mutta niistä kuvista ja merkeistä on vaikea keksiä, että mikä näistä on meidän paperien arvoinen. Lopulta söin keittoa ja sashimia. Ja oikein hyvää paistettua tofua! Jälkiruoka oli tempurajäätelö! Maistui niin jännittävälle, että olipa hyperkivaa!
Masut täynnä käytiin katselemassa paikkoja. Ihmisiä oli paljon liikkeellä ja minä päivystin laukusta. Käytiin joissakin paikoissa ja tässä minä olenkin käymässä yhdessä:
Koska aamiainen on päivän tärkein ateria, niin siihen pitää panostaa. Hyvä paikka aamiaiseen on vaikkapa leipomo. Eräästä leipomosta sai vaikka mitä herkkuja. Uskomattoman paljon kaikkea hyvää ja epäterveellistä(kin). Tässä kieroontunut sämpylä nakin seurassa. Kun aamiaiseksi saa nakkisämpylän, jyväsämpylöitä, maissikeittoa ja tuoretta kahvia, niin jaksaakin seikkailla taas monta askelta ennen seuraavaa herkuttelua.
Älkää nyt ymmärtäkö väärin. En suinkaan ahminut koko ajan. Välillä tai siis melkein koko ajan ahmittiin myös silmillä kauniita ja/tai erikoisia näkymiä. Sapporossa oli hieno puutarha, jossa jo osa kasveista kukki niin kauniisti, vaikka olikin vasta toukokuu. Vaikka ei ollut edes kamalan lämmin päivä, niin silti uskaltauduin ulos laukusta kiipeilemään puuhun. Näissä näkymissä kelpasikin näyttää, miten tämä kilppari kiipeää.
Matkalla ollessa pitää silti muistaa levätä huolellisesti. Jos on vain väsynyt, niin sitten käy kuin japanilaiselle junassa. Tässä minun näyte onnistuneesta uinahduksesta:
Jotta retki ei olisi liian kaupunkinen, niin suuntasimme Daisetsuzanin luonnonpuistoon. Siellä oli märkää kuin meressä. Tai ei niin märkää, samalla tavalla, mutta kuitenkin. Siellä vietettiin yö, käytiin vuorella köysiradalla ja isommat kävivät myös kylpemässä kuumissa kylvyissä. Minulle kuumasta kylvystä tulee mieleen kamala kilpikonnakeitto (voi ei!), joten tyydyin vain katselemaan.
Ja japanilaisella vuorella oli kuin olikin lunta. Vielä toukokuun lopussa! Ja tiedoksi teille kaikille, että se lumi oli kylmää ja märkää kuin mökilläkin!
Loman loppu vietettiinkin sitten Tokiossa. Siellä sain sienikaverin itselleni ja käytiin vaikka karaokessa! Tokiossa olisi niin paljon puuhaa. Voi kunpa pääsisikin polkupyörän kyytiin, kuten vuosi sitten Kiotossa. Nyt liikuttiin enemmän kävellen kuin viimeksi ja siinä näkee paljon kaikkea, kun keskustojen välit taittuvat maatasossa. Illalla kaupunki on niin erikoinen, että ihmetyttää mistä ne kaikki valot tulevat. Valot tulevat totta kai lampuista, mutta kuka on ne kaikki laittanut sinne.
Ja sitten se kamala hetki eli lähtö. Tässä ollaan sienen kanssa vielä viimeisenä iltana Ikebukurossa. Tuntui kuin kaksi viikkoa olisi mennyt jäniksen selässä. Nopean jäniksen nimittäin. Totta kai ehdin tehdä vaikka mitä, mutta tuntuu kuin en olisi ehtinyt keräämään teille mitään raportoitavaa. Nyt tuntuu, että Tai-Sto kirjoitti enemmän Täbystä kuin minä Japanista. No, se tiikeri onkin liukas liikkeissään.
Ehkäpä nyt on aika lopettaa. Toivottavasti palaan vielä joskus Japaniin ja voin kertoa teille kaiken lopun tietämisen arvoisen. Tai-Sto varmasti kertoo teille tilinumeroni, jos haluatte nopeuttaa uutta raporttia!
Kiitos, että jaksoitte lukea! Nyt tämä konna menee nukkumaan.
Mutta nyt asiaan.
Yksi erikoinen tapaus matkan aikana oli, kun eräs viiksekäs italiaano hyppäsi kilvelleni. En kyllä ollut siitä moksiskaan, mutta se tupisi jotakin, että tämäpä erikoista. Joka tapauksessa, tämä italialainen viiksiveijari tuli meidän mukana Suomeen. Sillä oli myös joku sienikaveri, joka lähti myös meidän mukaan.
Me tultiin maanantaina aamulla lentokentälle. Onneksi se oli yölento, niin saatiin oikein makeat unet. Lentokoneessa on kivaa, kun siellä on niin paljon tilaa konnalle. Ensimmäiseen yöpaikkaan oli aika pitkä matka. Ensiksi mentiin noin tunti junalla. Sitten mentiin puoli tuntia toisella junalla. Sitten vielä etsittiin yksi juna ja mentiin sillä jonkin aikaa. Ja sitten käveltiin. Tosin minä olin repun taskussa ja huutelin vain vasen, vasen, vasen, kaksi kolme. Tokiossa on pitkä matka kaikkialle. Tai ei välttämättä lähisushiin, mutta siis moneen muuhun paikkaan. Tässä minä nyt olen ryokanissa, joka on siis majatalo.
Niin, sushia saa Japanista edelleen. Jos joku on pelännyt, että sushi on pois muodista, niin pelko pois. Sushia löytyy ja sushijunassa syöminen on helppoa kuin kilven kiillottaminen merilevällä. Ja mikä parasta, kun menee ennakkoliputtomasti paikkoihin, niin saattaa yllättyä iloisesti hinnan ja sushin laadun suhteen. Suoranaisia herkkupaikkoja tuli vastaan matkan aikana!
Japanissa parasta onkin ruoka! Sitä on kaikkialla! Ruoka on kyllä aika kalaa, lihaa, katkarapua tai kanaa. Siellä on paljon namikasviksia, mutta monissa eväissä on myös jotain noista neljästä. Onneksi minä olen sopeutuvainen konna, mutta kaikilla se ei aina ole niin helppoa. Tässä tutkailen kaupan tarjontaa hyvin huolellisesti:
Me oltiin Odaibassa. Se on sellainen jekkusaari. Ei mikään oikea. Siellä oli ostoksia ja kaikkea tulevaisuudesta palannutta.
Mutta löytyi sieltä sentään paikka, mistä sai:
Isot menivät Keikalle! Siellä soitti くるり, 9mm Parabellum Bullet ja mass of the fermenting dregs. Sinne oli outoa mennä, kun kauheasti vain huusivat numeroita ja piti kysyä saako mennä ja ei saanut. Mutta sitten päästiin. Siellä oli mukavan kodikas kolo konnalle. Nukutti makeasti. Sen jälkeen ehdittiin vielä niukasti maailmanpyörän kyytiin. Se oli 115 metriä korkea, mutta olisin voinut mennä korkeammallekin! Tosin, sitten olisi kyllä tarvinut olla jo tiikeri kaverina. Joka tapauksessa, tässä tähyilen:
Japanilaiset ovat tosi väsyneitä. Ainakin liikennevälineissä. Tosin, siellä alkaa itseäkin väsyttää. Varmaankin ne suihkuttavat jotain väsysuihketta. Tässä olen nukahtanut metroon. Onneksi jäätiin silti oikealla asemalla pois.
On kumma, että miten ne nukkuvat niin paljon, kun kuitenkin japanissa on kahvipaikkoja paljon ja niissä käy paljon ihmisiä. Ehkä niillä on jotain käänteiskahvia. Mekin käytiin paljon kahvilla. Seuraavassa kuvassa ollaan valitettavasti Starbucksilla. Parempaa sekin kahvi oli kuin Helsingin kahvit. Mutta silti matkan huonointa kahvia. Minun suosikkikahvi on tämä.
Tokion kaduilla näkee usein: takseja, värejä ja ihmisiä. Sitten on paljon värikkäissä vaatteissa ihmisiä. Eläimiä ei näe paljoa, mutta ehkä kaupungissa olisi vähän liian vilkasta eläimille. Paitsi laukulla liikkuvalle konnalle.
Sitten me lähdettiin kivalla Shinkansenilla kohti Sapporoa. Shinkansen on kiva, kun se menee kovaa ja silti se tuntuu tasaisemmalta kuin isin auto. Viimeksi me käytiin etelässä Kyushun Beppussa, niin nyt mentiin Hokkaidon Sapporoon. Menossa mukana perheeseen liittynyt Pöribara.
Koska olimme Sapporossa ja sieltä tulee lähes legendaarinen Sapporo-biiru, niin olihan meidän pakko käydä maistamassa Sapporo Beer Museum. Ihan kivaa, että käytiin. Sieltä sai biiru-toffeeta ja biiru-pehmistä. Museossa oli hienoja vanhoja Sapporo-julisteita. Tässä tutustun maistopisteen tarjontaan:
Maku oli niin hyvä, että päätin varmistaa, ettei mitään jää maistamatta. Saatoin ehkä vähän liioitella, mutta tämä on tarkkaa hommaa.
Koska illalla oltiin menossa Sapporon yöhön, niin aikuisten repussa luuranneet vaatteet piti silittää. Konnalle riittää pelkkää kilven kiillotus, mutta muilla se ei ole niin helppoa. Tässä kiva japanilainen, joka oli oikein lämmin tuttavuus:
Päivällinen onnistui erinomaisesti. Löytämämme izakayan ruoka oli hyvin herkullista! Ensiksi tosin piti löytää paikka jossa syödä ja se on melko vaikeaa, jos ei ole mitään kohdetta mielessä. Ruokapaikkoja on joka kulmassa 10 päällekäin, mutta niistä kuvista ja merkeistä on vaikea keksiä, että mikä näistä on meidän paperien arvoinen. Lopulta söin keittoa ja sashimia. Ja oikein hyvää paistettua tofua! Jälkiruoka oli tempurajäätelö! Maistui niin jännittävälle, että olipa hyperkivaa!
Masut täynnä käytiin katselemassa paikkoja. Ihmisiä oli paljon liikkeellä ja minä päivystin laukusta. Käytiin joissakin paikoissa ja tässä minä olenkin käymässä yhdessä:
Koska aamiainen on päivän tärkein ateria, niin siihen pitää panostaa. Hyvä paikka aamiaiseen on vaikkapa leipomo. Eräästä leipomosta sai vaikka mitä herkkuja. Uskomattoman paljon kaikkea hyvää ja epäterveellistä(kin). Tässä kieroontunut sämpylä nakin seurassa. Kun aamiaiseksi saa nakkisämpylän, jyväsämpylöitä, maissikeittoa ja tuoretta kahvia, niin jaksaakin seikkailla taas monta askelta ennen seuraavaa herkuttelua.
Älkää nyt ymmärtäkö väärin. En suinkaan ahminut koko ajan. Välillä tai siis melkein koko ajan ahmittiin myös silmillä kauniita ja/tai erikoisia näkymiä. Sapporossa oli hieno puutarha, jossa jo osa kasveista kukki niin kauniisti, vaikka olikin vasta toukokuu. Vaikka ei ollut edes kamalan lämmin päivä, niin silti uskaltauduin ulos laukusta kiipeilemään puuhun. Näissä näkymissä kelpasikin näyttää, miten tämä kilppari kiipeää.
Matkalla ollessa pitää silti muistaa levätä huolellisesti. Jos on vain väsynyt, niin sitten käy kuin japanilaiselle junassa. Tässä minun näyte onnistuneesta uinahduksesta:
Jotta retki ei olisi liian kaupunkinen, niin suuntasimme Daisetsuzanin luonnonpuistoon. Siellä oli märkää kuin meressä. Tai ei niin märkää, samalla tavalla, mutta kuitenkin. Siellä vietettiin yö, käytiin vuorella köysiradalla ja isommat kävivät myös kylpemässä kuumissa kylvyissä. Minulle kuumasta kylvystä tulee mieleen kamala kilpikonnakeitto (voi ei!), joten tyydyin vain katselemaan.
Ja japanilaisella vuorella oli kuin olikin lunta. Vielä toukokuun lopussa! Ja tiedoksi teille kaikille, että se lumi oli kylmää ja märkää kuin mökilläkin!
Loman loppu vietettiinkin sitten Tokiossa. Siellä sain sienikaverin itselleni ja käytiin vaikka karaokessa! Tokiossa olisi niin paljon puuhaa. Voi kunpa pääsisikin polkupyörän kyytiin, kuten vuosi sitten Kiotossa. Nyt liikuttiin enemmän kävellen kuin viimeksi ja siinä näkee paljon kaikkea, kun keskustojen välit taittuvat maatasossa. Illalla kaupunki on niin erikoinen, että ihmetyttää mistä ne kaikki valot tulevat. Valot tulevat totta kai lampuista, mutta kuka on ne kaikki laittanut sinne.
Ja sitten se kamala hetki eli lähtö. Tässä ollaan sienen kanssa vielä viimeisenä iltana Ikebukurossa. Tuntui kuin kaksi viikkoa olisi mennyt jäniksen selässä. Nopean jäniksen nimittäin. Totta kai ehdin tehdä vaikka mitä, mutta tuntuu kuin en olisi ehtinyt keräämään teille mitään raportoitavaa. Nyt tuntuu, että Tai-Sto kirjoitti enemmän Täbystä kuin minä Japanista. No, se tiikeri onkin liukas liikkeissään.
Ehkäpä nyt on aika lopettaa. Toivottavasti palaan vielä joskus Japaniin ja voin kertoa teille kaiken lopun tietämisen arvoisen. Tai-Sto varmasti kertoo teille tilinumeroni, jos haluatte nopeuttaa uutta raporttia!
Kiitos, että jaksoitte lukea! Nyt tämä konna menee nukkumaan.