(no subject)

Sep 18, 2012 00:11

Tilasin tänään kankaat Tohru-cosplayhin, eihän tässä jahkailemisessa ole mennyt kuin ikuisuus... Jee, jotain on senkin suhteen tehty, en malta odottaa kankaiden saapumista. Toivottavasti kankaat ovat oikeanlaiset, paikallisessa kangaskaupassa en käynyt katsomassa kankaita, olen sen verran laiska ja lisäksi tunnen oloni vaivaantuneeksi, kun minua tullaan palvelemaan. Olen sillä tavalla vähän höpsö. Peruukkikin pitäisi tilata jossain vaiheessa, mutten ole ikinä tilannut mitään ulkomailta ja meinasin sen tilata ebaysta.

Haluaisin mennä ensi vuoden Desucon Frostbiteen ja olisi hienoa olla siellä ensimmäistä kertaa conissa ensimmäinen cosplay päällä. Tosin joutuisin ehkä menemään sinne yksin. Tosin mieheke on kerran sanonut, että hän voisi ehkä tulla seurakseni johonkin coniin, kun coneista oli kerran puhe. Mutta, en ehkä halua sitä sinne, jos cossaan. Se olisi niin väärässä paikassa, uskon. Yksi miehekkeen kaveri on myös "lupautunut" ottamaan miut coniseuraksi joskus, mutta sekin olisi vähintäänkin yhtä vaivaannuttavaa ja outoa.

Olen katsonut viime aikoina aika paljon animea, aina yksi 12-13 jakson sarja päivässä tai parissa. Kauhea innostus tullut yhtäkkiä. Ei miusta pitänyt tulla mitään "animenörttiä". :D Olen listannut myös hahmoja, joita ehkä mahdollisesti haluaisin cossata, jos siitä nyt innostun enemmänkin. Olen jo nyt aika innoissani kaikesta cosplayhin liittyvästä, luen suomalaisia cosplayblogeja ja katselen pukuja cosplay.com:sta. (Loin sinne myös oman profiilin, koska voin.)

Miulla ei ole näköjään parempaa tekemistä kuin kirjoitella tänne kaikkia hömppäjuttuja.

anime, cosplay, innostus

Previous post Next post
Up