(no subject)
Pyramid Songista tulee aina kummallinen olo. Kuin yhtäkkiä olisin aivan muualla, kävelisin sateisen kosteassa, vieraassa kaupungissa, ympärillä kohoaisi harmaa teollisuusalue ja tuuli kiertäisi jalkoihin, nostaisi avoimena liehuvan paitapuseron mukaansa ja minulla olisi aivan lyhyiksi kynityt harmaat hiukset ja laiha vartalo. Sellainen on minun pyramid songini.
Nostin itselleni pitkästä aikaa riimun, sellaiseksi määrättömäksi ajaksi opiskeltavaksi. Gebo tuossa koristaa nyt hyllyn reunaa. Tai alttaria, en oikein tiedä mikä tuo on olevinaan. Täälllä kotosalla on vieläkin asiat vähän hakusassa, sitä jotenkin vain odottelee, että milloin tämä loma loppuu ja joutuu palaamaan Helsinkiin. Kasvimaalta on tullut jo melkoisesti yrttisatoa, salaattia ja mansikoita. Tein viime yönä mojitoa, vaan jäi sitten juomatta (siis miusta tulee varmaan pakolla streittari, kun ei vain mikään maistu). Ihmettelin aamusta lähes kypsiä mustaviinimarjoja ja muutama päivä sitten istutin kolme suurta kesäkurpitsan tainta, jotka sain Ähtäristä naapurilta mukaan. Ja kaksi pihlajapusikkoa.
(Uudet seinäntakaisnaapurit ovat koonneet omalle pihanpuolikkaalleen suurimman koskaan näkemäni trampoliinin. Huh vaan. Heillä on myös jättimäiset puutarhakalusteet, useita ruohonleikkureita ja baaritiski olohuoneessa. Laa. En-sano-mitään. Odotan vain mielenkiinnolla, milloin he käynnistävät pienen traktorin kokoisen kaasugrillinsä.)
Futon on tuossa rullalla vieressä, kissat nukkuvat sadepäivää ja mie taidan kiivetä katolle istumaan. Töissä on mielenkiintoista. Työtoveri oli ollut takapihalla aamusavukkeella, kun vanhempi rouva oli tullut hänen eteensä ja yrittänyt kaapata mukaansa tuhkakuppiroskista. -Rouva hyvä, tämä on meidän tuhkakuppinne, älkää nyt sitä viekö. -Ei, minun on tämä otettava, meidät on teurastettu ja tässä roskiksessa on mieheni ja tyttäreni puhuvat päät. Juu. Poliisi korjasi sadon talteen sitten hyvinkin pikaisesti. Ihmiskohtaloita, voi niitä. Kukaan ei kertonut, että sitä saa kuulla näin paljon surullisia ja vaikeita tarinoita, kun valitsee kirjastotäteyden.
(Ja hei vaan
0rnamentti, se Lounatuulen laulu on minunkin suosikkini.)
Nostin itselleni pitkästä aikaa riimun, sellaiseksi määrättömäksi ajaksi opiskeltavaksi. Gebo tuossa koristaa nyt hyllyn reunaa. Tai alttaria, en oikein tiedä mikä tuo on olevinaan. Täälllä kotosalla on vieläkin asiat vähän hakusassa, sitä jotenkin vain odottelee, että milloin tämä loma loppuu ja joutuu palaamaan Helsinkiin. Kasvimaalta on tullut jo melkoisesti yrttisatoa, salaattia ja mansikoita. Tein viime yönä mojitoa, vaan jäi sitten juomatta (siis miusta tulee varmaan pakolla streittari, kun ei vain mikään maistu). Ihmettelin aamusta lähes kypsiä mustaviinimarjoja ja muutama päivä sitten istutin kolme suurta kesäkurpitsan tainta, jotka sain Ähtäristä naapurilta mukaan. Ja kaksi pihlajapusikkoa.
(Uudet seinäntakaisnaapurit ovat koonneet omalle pihanpuolikkaalleen suurimman koskaan näkemäni trampoliinin. Huh vaan. Heillä on myös jättimäiset puutarhakalusteet, useita ruohonleikkureita ja baaritiski olohuoneessa. Laa. En-sano-mitään. Odotan vain mielenkiinnolla, milloin he käynnistävät pienen traktorin kokoisen kaasugrillinsä.)
Futon on tuossa rullalla vieressä, kissat nukkuvat sadepäivää ja mie taidan kiivetä katolle istumaan. Töissä on mielenkiintoista. Työtoveri oli ollut takapihalla aamusavukkeella, kun vanhempi rouva oli tullut hänen eteensä ja yrittänyt kaapata mukaansa tuhkakuppiroskista. -Rouva hyvä, tämä on meidän tuhkakuppinne, älkää nyt sitä viekö. -Ei, minun on tämä otettava, meidät on teurastettu ja tässä roskiksessa on mieheni ja tyttäreni puhuvat päät. Juu. Poliisi korjasi sadon talteen sitten hyvinkin pikaisesti. Ihmiskohtaloita, voi niitä. Kukaan ei kertonut, että sitä saa kuulla näin paljon surullisia ja vaikeita tarinoita, kun valitsee kirjastotäteyden.
(Ja hei vaan
0rnamentti, se Lounatuulen laulu on minunkin suosikkini.)