Qma kirjasyksy eli kolmen kertojan ihmissuhteista tekijänsä kahdenteentoista kokoelmaan
Verkkolehdissä ilmestyvät syksyn kirjalistat ovat aina kiinnostavaa luettavaa. Niistä pystyy tarkistamaan nopeasti kuka, mitä, missä ja milloin; ja hekumallisinta on todeta, että aha, listasta puuttuu sejase. Parasta ovat kuitenkin lauseenmittaiset kuvaukset, joita joku näkymätön näppäimistö on takonut.
Romaanit ovat kirjoja, joissa on yleensä henkilöhahmoja, jotka elävät tavallisesti joissain tunnistettavissa tilanteissa. Heidän välillään on ihmissuhteita. Romaaninen henkilöidenvälisiä rakennelmia nimitetään ihmissuhteiksi, kun halutaan antaa sisällökästä luettavaa pehmeäsieluisille (nais)lukijoille. Vai miltä vaikuttaa - hankkisitko isänpäiväksi vaikkapa tämän Pirjo Hassisen uusimman kirjan Sano että haluat? Se on "kuvaus parisuhteesta puolison työtoverin varjossa". Toisaalta, jos hankit suhteita Maritta Lintusen tapaan (romaani Heijastus), on tarjolla "kolmen kertojan ihmissuhderomaani" - ihmissuhteita ja kolme kertojaa kaupan päälle! Ihan perusromaanin mukanahan saa yleensä vain yhden, joten tässä on mahdollisuus tehdä elämänsä diili.
Jotkut taas haluavat kertoa kaiken kerralla, esimerkiksi yksinäisyyden ja ihmissuhteet. Kjell Askildsenilta on suomennettu romaani Saari, joka on "mustasukkaisuusdraama yksinäisyydestä ja ihmissuhteista". Ihmissuhteista kertovat kuitenkin varmasti perustavalla tasolla Pauliina Vanhatalon Gallup, "kirjailijan kolmas romaani kertoo ihmissuhteista" ja vielä Mary Binchyn Sydämenasia, jossa "irlantilaiskirjailija kertoo ihmissuhteista".
Jos kirjasta ei taas keksi mitään sanottavaa, voi sen luokitella yksinkertaisesti numeron mukaan. Esikoinen nyt on aina esikoinen, mutta miten olisi "tekijän viides romaani", "suomenruotsalaisen kirjailijan kolmas novellikokoelma", "teatterintekijän toinen novellikokoelma", "kirjailijan toinen teos", "kirjailijan kolmas teos" (kuulemma sijoittuu Rovaniemelle), "runoilijana aloittaneen kirjailijan toinen romaani", "kirjailijan kolmas romaani", "tekijänsä kahdeksas runokokoelma", "tekijän kahdestoista kokoelma". Kvantitatiivisuuden lisäksi on valittavana kvalitatiivisia määrää osoittavia lausahduksia, kuten "Kartano-trilogian huipennus" tai "Hämäläistrilogian bonus-osa", jonka tunnistaa huumoriksi tässä seurassa ainoastaan siksi, että sen on kirjoittanut Sinikka Nopola. Ehdoton suosikkini on kuitenkin Antti Tuurin Suuri viljajuna Siperiasta, joka on "Itsenäinen jatkoteos Suuri asejuna Pietarista -kirjalle".
Sitten taas jotkut kuvaukset ovat erittäinkin kuvaavia. "Masentunut mies jahtaa pedofiilejä", lukisinkohan; ja mikä ettei näinkin: "poika arvioi kuollutta äitiään"; ja jotta kuolleet äidit tulisivat arvioiduiksi laajemminkin, kannattaa ottaa varteen "klassikon kootut runot" (Helvi Juvonen). Isän kädestä antaa puolestaan Ilpo Tiihonen ja läpsäisee yleisöä "palkitun runoilijan uutuudella". Jorge Luis Borgesin Kuvitteellisten olentojen kirja puolestaan sisältää "fiktiivisten olentojen selityksiä". Ja täydellinen juonipaljastus kertoo, että Jouni Hynysen runokokoelman Mies katoaa nimihenkilö "löytyy sohvan pohjalta".
Ja sitten naisasiaa. Suomen André Brink, Tommy Tabermann, on aina osannut puhua naisista asiaankuuluvalla tavalla. Tällä kertaa teoksen nimi on Naaras, ja se on "romaani naisen ja pakolaispojan kielletystä rakkaudesta". Helena Sinervon Tykistönkadun päiväperho paljastuu jo kuvauksen perusteella porvarillisniljaiseksi seksielosteluksi, jossa "perheenäiti tekee elämästään teoksen". Naiset saavat muitakin rooleja (joihin eivät ehkä mahdu, vai miten se menikään). Laila Bondefalkin Äidin kasvot on "tutkielma äidin roolista", on myös "naisen pärjäämistarina miesvaltaisessa yritysmaailmassa", ja käännöskirjallisuudesta vielä Molemmille poskille (Malin Persson Giolito) "romaani uran ja äitiyden yhdistämisestä". Roolilähtöinen naisajattelu ei tässäkään yhteydessä taida luoda mitään muuta kuin kriisilähtöisen tavan nähdä naiseus ja naisen toiminnan mittasuhteet. Naiseus typistyy siis merkitsemään kriisiä, ja sitä vasten onkin hyvä pohdiskella tämän lauseen merkitystä: "runokokoelma käsittelee naiseutta kriisin keskellä" (Kristiina Wallinin Jalankantama). Kyseessä on ehkä jo epic-riisi.
(Kirjakuvausten lähteenä HS.fi -lista syksyn kirjoista)
Romaanit ovat kirjoja, joissa on yleensä henkilöhahmoja, jotka elävät tavallisesti joissain tunnistettavissa tilanteissa. Heidän välillään on ihmissuhteita. Romaaninen henkilöidenvälisiä rakennelmia nimitetään ihmissuhteiksi, kun halutaan antaa sisällökästä luettavaa pehmeäsieluisille (nais)lukijoille. Vai miltä vaikuttaa - hankkisitko isänpäiväksi vaikkapa tämän Pirjo Hassisen uusimman kirjan Sano että haluat? Se on "kuvaus parisuhteesta puolison työtoverin varjossa". Toisaalta, jos hankit suhteita Maritta Lintusen tapaan (romaani Heijastus), on tarjolla "kolmen kertojan ihmissuhderomaani" - ihmissuhteita ja kolme kertojaa kaupan päälle! Ihan perusromaanin mukanahan saa yleensä vain yhden, joten tässä on mahdollisuus tehdä elämänsä diili.
Jotkut taas haluavat kertoa kaiken kerralla, esimerkiksi yksinäisyyden ja ihmissuhteet. Kjell Askildsenilta on suomennettu romaani Saari, joka on "mustasukkaisuusdraama yksinäisyydestä ja ihmissuhteista". Ihmissuhteista kertovat kuitenkin varmasti perustavalla tasolla Pauliina Vanhatalon Gallup, "kirjailijan kolmas romaani kertoo ihmissuhteista" ja vielä Mary Binchyn Sydämenasia, jossa "irlantilaiskirjailija kertoo ihmissuhteista".
Jos kirjasta ei taas keksi mitään sanottavaa, voi sen luokitella yksinkertaisesti numeron mukaan. Esikoinen nyt on aina esikoinen, mutta miten olisi "tekijän viides romaani", "suomenruotsalaisen kirjailijan kolmas novellikokoelma", "teatterintekijän toinen novellikokoelma", "kirjailijan toinen teos", "kirjailijan kolmas teos" (kuulemma sijoittuu Rovaniemelle), "runoilijana aloittaneen kirjailijan toinen romaani", "kirjailijan kolmas romaani", "tekijänsä kahdeksas runokokoelma", "tekijän kahdestoista kokoelma". Kvantitatiivisuuden lisäksi on valittavana kvalitatiivisia määrää osoittavia lausahduksia, kuten "Kartano-trilogian huipennus" tai "Hämäläistrilogian bonus-osa", jonka tunnistaa huumoriksi tässä seurassa ainoastaan siksi, että sen on kirjoittanut Sinikka Nopola. Ehdoton suosikkini on kuitenkin Antti Tuurin Suuri viljajuna Siperiasta, joka on "Itsenäinen jatkoteos Suuri asejuna Pietarista -kirjalle".
Sitten taas jotkut kuvaukset ovat erittäinkin kuvaavia. "Masentunut mies jahtaa pedofiilejä", lukisinkohan; ja mikä ettei näinkin: "poika arvioi kuollutta äitiään"; ja jotta kuolleet äidit tulisivat arvioiduiksi laajemminkin, kannattaa ottaa varteen "klassikon kootut runot" (Helvi Juvonen). Isän kädestä antaa puolestaan Ilpo Tiihonen ja läpsäisee yleisöä "palkitun runoilijan uutuudella". Jorge Luis Borgesin Kuvitteellisten olentojen kirja puolestaan sisältää "fiktiivisten olentojen selityksiä". Ja täydellinen juonipaljastus kertoo, että Jouni Hynysen runokokoelman Mies katoaa nimihenkilö "löytyy sohvan pohjalta".
Ja sitten naisasiaa. Suomen André Brink, Tommy Tabermann, on aina osannut puhua naisista asiaankuuluvalla tavalla. Tällä kertaa teoksen nimi on Naaras, ja se on "romaani naisen ja pakolaispojan kielletystä rakkaudesta". Helena Sinervon Tykistönkadun päiväperho paljastuu jo kuvauksen perusteella porvarillisniljaiseksi seksielosteluksi, jossa "perheenäiti tekee elämästään teoksen". Naiset saavat muitakin rooleja (joihin eivät ehkä mahdu, vai miten se menikään). Laila Bondefalkin Äidin kasvot on "tutkielma äidin roolista", on myös "naisen pärjäämistarina miesvaltaisessa yritysmaailmassa", ja käännöskirjallisuudesta vielä Molemmille poskille (Malin Persson Giolito) "romaani uran ja äitiyden yhdistämisestä". Roolilähtöinen naisajattelu ei tässäkään yhteydessä taida luoda mitään muuta kuin kriisilähtöisen tavan nähdä naiseus ja naisen toiminnan mittasuhteet. Naiseus typistyy siis merkitsemään kriisiä, ja sitä vasten onkin hyvä pohdiskella tämän lauseen merkitystä: "runokokoelma käsittelee naiseutta kriisin keskellä" (Kristiina Wallinin Jalankantama). Kyseessä on ehkä jo epic-riisi.
(Kirjakuvausten lähteenä HS.fi -lista syksyn kirjoista)