Ehkä tämä oli tässä
Tämä saattaa olla viimeinen blogikirjoitukseni täällä LJ:ssä. Sanon "ehkä" ja "saattaa", koska olen hyvä löytämään uudelleen tarkoituksen jollekin jutulle, josta olen ollut jo luopumassa. Tälle blogille ei oikein löydy tarkoitusta, sillä ei ole yleisöä, en tarvitse sitä itsekään ja niinpä kaikki on lähinnä sen jatkamista, minkä aloitin keväällä 2007 ja mikä silloin oli hyvä askel eteenpäin. Tämä oli ensimmäinen blogini koskaan, myöhemmin niitä on ollut paljonkin jopa yhtä aikaa. Ehkä sen "ensimmyyden" tähden en ole halunnut kokonaan hylätä tai lopettaa. Blogit ovat merkinneet minulle enemmän kuin varsinainen ns. sosiaalinen media - etenkin kuvaviestintä (Instagram tyyppiesimerkkinä) on jäänyt itselleni etäiseksi, mutta myös Facebookissa on aina ollut jotain ärsyttävää. Niinpä tämä LJ:n blogi on, ja tulee pysyvästi olemaan, "siitä se alkoi" -juttu. Vaikka lopettaisin tänne kirjoittelun, en aio poistaa tai hävittää entisiä blogikirjoituksia, niin kuin jotkut ikäväkseni ovat tehneet.
Olen taas viime aikoina hiukan miettinyt ja ihmetellyt, miten minusta tuli minä ja mitä elämälleni on tapahtunut sen jälkeen, kun olin peruskouluni ja lukioni käynyt ja luopunut vanhempien kodissa asumisesta. Tätä aikaa on nyt kulunut jo parikymmentä vuotta riippuen, mistä lasketaan. Olen kyllä siinä ajassa valmistunut filosofian maisteriksi, ollut useammassa pitkäaikaisessa parisuhteessa, muuttanut pysyvästi toiselle paikkakunnalle ja ollut aika monessa työpaikassakin, mutta silti Se Olennainen on tapahtunut toisessa ulottuvuudessa. Aika paljon tiivistyy vuoteen 1998. Silloin tätä venettäni alkoivat pysyvästi keikuttaa ihan erilaiset tuulet kuin aiemmin. Tietenkään muutos ei tapahtunut hetkessä eikä kaikki alkanut silloin, 1998 on vain se tiivistymä. Ylipäänsä nyt tuntuu, että yliopisto-opiskelun vuosina syntyi se jokin uusi ja oma minä, minkä päälle nykyinen minä rakentuu ihan eri lailla kuin peruskoulu- ja lukiovuosien. Tunnistan lapsi- ja teini-minänikin, jopa nykyisestä itsestäni, mutta se oli silti jotain kodin, koulun, yhteiskunnan ja sosiaalisen ympäristön kasvattamaa enemmän kuin itseni kasvattamaa.
Tämän blogin aloitusajankohta keväällä 2007 on aika lailla sen "uuden minän" synnyn ja tämän nykyhetken puolivälissä. Se on yhtymäkohta. Se, mitä kirjoitin ja ilmaisin alkuajan blogiteksteissä, on suoraa rakentumaa sen päälle, mitä opiskeluvuosien muutosprosessin tuloksena olin. Yhtymäkohdasta on kuitenkin suora linja myös tähän päivään, ja kaikkein selkeimmin se linja näkyy tässä blogissa, jatkumona ja sen olemassaolossa edelleen. Samalla on hassua, miten hassulta ne vanhat kirjoitukset näyttävät. Se ei näytä yhtään minulta. Jotain oleellista on tapahtunut tässä välissä. Aikuistuminen? Ajatus omasta aikuisuudesta tuntuu edelleen suorastaan typerryttävältä. Kuitenkin se, mikseivät kevätkesän -07 tekstit näytä minulta, on nykysilmääni keskenkasvuisuutta tai epäkypsyyttä. Ja silti ajattelen kasvavani ja kypsyväni koko ajan vieläkin enkä mielestäni ole lähelläkään sitä, mitä minusta vielä tulee.
Nyt tämä tajunnanvirta selvästi muuttuu jo pyörteeksi... Yritän (kai) ilmaista, että nämä viime vuodetkin ovat olleet sitä, mitä yritin ilmaista tuolloin -07 nimeämällä blogini "yhdeksi muutosten kirjaksi lisää". Eivätkä muutokset lopu, koska en aikuistu siinä mielessä kuin olen luullut aikuistumisen tapahtuvan. Moni LJ-"kaveri" on minun silmääni nimenomaan aikuistunut, ryhtynyt tekemään jotakin "oikeaa" sen sijaan että jäisi pyörimään omien ajatusten, reaktioiden ja unelmien keskelle vuodattaakseen niitä LJ:n blogiin. En tunne heitä ihmisinä, enkä tiedä onko se totta vai eikö sitä entistä vain enää ilmaista (paitsi FB:ssä ja IG:ssä, juolahtaa heti mieleen). Aikuistuminen, edelleen siinä mielessä kuin olen kuvitellut sen tapahtuvan, on muutos verrattuna vanhaan, mutta samalla sen luonteenpiirre on muutosten ajan päättyminen. Minulla se ei ole päättynyt. Yhtä jos toista on elämässäni päättynyt, koska muutos on aina osaksi loppumista. Mutta ne kaikki ovat osia jatkumossa, jossakin mikä alkoi yhtäältä syntyessäni, toiseksi jo kauan ennen sitä ja kolmanneksi tuolloin opiskeluvuosina. Aikuistuin aikuistumattomaksi? Ehkä. Ja nyt siis tapahtuu se muutos, että tänne kirjoittelu päättyy - ehkä.
Olen taas viime aikoina hiukan miettinyt ja ihmetellyt, miten minusta tuli minä ja mitä elämälleni on tapahtunut sen jälkeen, kun olin peruskouluni ja lukioni käynyt ja luopunut vanhempien kodissa asumisesta. Tätä aikaa on nyt kulunut jo parikymmentä vuotta riippuen, mistä lasketaan. Olen kyllä siinä ajassa valmistunut filosofian maisteriksi, ollut useammassa pitkäaikaisessa parisuhteessa, muuttanut pysyvästi toiselle paikkakunnalle ja ollut aika monessa työpaikassakin, mutta silti Se Olennainen on tapahtunut toisessa ulottuvuudessa. Aika paljon tiivistyy vuoteen 1998. Silloin tätä venettäni alkoivat pysyvästi keikuttaa ihan erilaiset tuulet kuin aiemmin. Tietenkään muutos ei tapahtunut hetkessä eikä kaikki alkanut silloin, 1998 on vain se tiivistymä. Ylipäänsä nyt tuntuu, että yliopisto-opiskelun vuosina syntyi se jokin uusi ja oma minä, minkä päälle nykyinen minä rakentuu ihan eri lailla kuin peruskoulu- ja lukiovuosien. Tunnistan lapsi- ja teini-minänikin, jopa nykyisestä itsestäni, mutta se oli silti jotain kodin, koulun, yhteiskunnan ja sosiaalisen ympäristön kasvattamaa enemmän kuin itseni kasvattamaa.
Tämän blogin aloitusajankohta keväällä 2007 on aika lailla sen "uuden minän" synnyn ja tämän nykyhetken puolivälissä. Se on yhtymäkohta. Se, mitä kirjoitin ja ilmaisin alkuajan blogiteksteissä, on suoraa rakentumaa sen päälle, mitä opiskeluvuosien muutosprosessin tuloksena olin. Yhtymäkohdasta on kuitenkin suora linja myös tähän päivään, ja kaikkein selkeimmin se linja näkyy tässä blogissa, jatkumona ja sen olemassaolossa edelleen. Samalla on hassua, miten hassulta ne vanhat kirjoitukset näyttävät. Se ei näytä yhtään minulta. Jotain oleellista on tapahtunut tässä välissä. Aikuistuminen? Ajatus omasta aikuisuudesta tuntuu edelleen suorastaan typerryttävältä. Kuitenkin se, mikseivät kevätkesän -07 tekstit näytä minulta, on nykysilmääni keskenkasvuisuutta tai epäkypsyyttä. Ja silti ajattelen kasvavani ja kypsyväni koko ajan vieläkin enkä mielestäni ole lähelläkään sitä, mitä minusta vielä tulee.
Nyt tämä tajunnanvirta selvästi muuttuu jo pyörteeksi... Yritän (kai) ilmaista, että nämä viime vuodetkin ovat olleet sitä, mitä yritin ilmaista tuolloin -07 nimeämällä blogini "yhdeksi muutosten kirjaksi lisää". Eivätkä muutokset lopu, koska en aikuistu siinä mielessä kuin olen luullut aikuistumisen tapahtuvan. Moni LJ-"kaveri" on minun silmääni nimenomaan aikuistunut, ryhtynyt tekemään jotakin "oikeaa" sen sijaan että jäisi pyörimään omien ajatusten, reaktioiden ja unelmien keskelle vuodattaakseen niitä LJ:n blogiin. En tunne heitä ihmisinä, enkä tiedä onko se totta vai eikö sitä entistä vain enää ilmaista (paitsi FB:ssä ja IG:ssä, juolahtaa heti mieleen). Aikuistuminen, edelleen siinä mielessä kuin olen kuvitellut sen tapahtuvan, on muutos verrattuna vanhaan, mutta samalla sen luonteenpiirre on muutosten ajan päättyminen. Minulla se ei ole päättynyt. Yhtä jos toista on elämässäni päättynyt, koska muutos on aina osaksi loppumista. Mutta ne kaikki ovat osia jatkumossa, jossakin mikä alkoi yhtäältä syntyessäni, toiseksi jo kauan ennen sitä ja kolmanneksi tuolloin opiskeluvuosina. Aikuistuin aikuistumattomaksi? Ehkä. Ja nyt siis tapahtuu se muutos, että tänne kirjoittelu päättyy - ehkä.