Vuosi 2014
En voi käsittää, että puolet tästä 2010-luvusta on jo takana. En ole vielä oikein osannut ymmärtää koko vuosikymmentä. Kaikki nämä viisi vuotta ovat olleet viime vuosikymmenen loppuvuosien jatkoa, ilman että minä olen löytänyt näistä mitään uutta juttua. Asteittaista muuttumista toki tapahtuu koko ajan, mutta niinhän aina. Jotenkin on se fiilis, että se maailma tai maailmanosa, jossa elämme tai ainakin minä elän, on juuttunut epäluonnollisesti paikoilleen. Ihan kuin kaikki odottaisi(vat) sitä tekijää, joka räjäyttää kaiken entisen kappaleiksi ja muovaa siitä uuden todellisuuden. Paitsi, ettei kukaan oikeasti odota. Kuka enää edes ajattelee tällaisia asioita? Minä tietysti, mutta kuka muu?
2014 ei ollut parhaita tai ikimuistoisimpia vuosia elämässäni. Jos se on ollut jollekulle ikimuistoinen (eräs ystäväni, näin esimerkiksi, väitteli syksyllä tohtoriksi), se ei ole ollut yhtään helppo eikä välttämättä kovin hyväkään. Itselleni kesä 2014 jää mieleen siitä, että vietin silloin valtavan paljon aikaa alasti. Nakuna oli hyvä olla, koska asunnossa oli heinäkuun alusta elokuun jälkipuoliskolle yhtäjaksoisesti liian kuuma. Myös ulkona oli todella lämmintä, paitsi kesäkuun puolivälistä heinäkuun alkuun oli sikamaisen kylmää. Keväällä suunnittelin telttailua ja leirielämää. Ennusmerkit olivat hyvät - olin muuttanut paikkaan, jonka naapurustosta löytyy sekä Leirikatu että Telttakatu, ja metsäiseen luontoon on lyhyt matka. Mieleni pursusi jälleen kerran vapautumista, kuten lähes joka kevät. Mutta huolimatta siitä, että teltassa olisi ollut omaan asuntoon nähden mukavan viileää, en viettänyt ainuttakaan yötä teltassa koko kesäkauden aikana. En myöskään tehnyt pitkää pyöräretkeä, jota olin viime kesäksi suunnitellut. Nyt on luuseriolo.
Talvi 2013-14 jää kokonaisuudessaan mieleen siitä, ettei sitä käytännössä ollut. Joskus tammikuun jälkipuoliskolla tuntui siltä kuin pitääkin, mutta yhtäkkiä kaupungin ylle lässähti koko helmikuuksi harmaa vesikeli. Sen ehkä muistan tulevaisuudessa, kuinka 1. maaliskuuta 2014 vaelsin epätoivon vimmalla auringonpaistetta etsimään. Kun se vihdoinkin löytyi, itkin onnesta. (Joo joo. Pateettista.) Kevättalvi 2014 sai myös tapahtumaan väistämättömän, eli me A:n kanssa etsimme itsellemme erilliset asunnot. Erityisesti A:n etsintä oli täynnä tuskaa ja rikottuja lupauksia. A myös asui vähän aikaa minun asunnossani, kun minulle oli sellainen siunaantunut ja entisen yhteisen kodin avaimet luovutettiin pois. Pitkästä itkusta tuli kuitenkin siinä mielessä ilo, että kesän, syksyn ja alkutalven ajan A:n ja minun välillä vallitsi ihan eri lailla rauha kuin loppuaikana yhteisessä kodissa. Ihmissuhde on kuin ihmeen kaupalla kestänyt, paitsi että välillä on ollut niin harmonista, ettei se enää tunnukaan ihmeeltä.
Syyskuusta 2014 muistan kauniin, lämpimän sään ja upeat värit. Muutenkin se vuodenaika oli ihan mukava. Loppusyksy sen sijaan oli raskasta ja synkkää. Marraskuussa oli vielä harmaampaa ja pimeämpää kuin helmikuussa, jonka alkupuolta vielä sävytti hupeneva lumipeite. Eräästä joulupaketista ilmestyi pieni kirkasvalolamppu, jollaista en olisi uskonut tarvitsevani Tampereella; Oulussa kaamosmasennusoireet vaivasivat aika säännöllisesti, täällä paljon harvemmin. Pienen synkkyyden lisäksi koko vuoteen liittyy pieni ärsyttävän hermostuttava... mitenhän tämän nyt ilmaisisi, no menköön: vitutuksen sävy. Ihmissuhdekireily sävytti alkuvuotta, mutta kun siitä päästiin, lisäsin pökköä pesään ottamalla osaa netissä kaikenlaisiin poliittisiin vääntöihin, jotka liittyivät kireään poliittiseen tilanteeseen. Onneksi loppusyksyllä oivalsin, etten pysy kasassa vetäytymättä niistä puuhista. Olen niin herkkä, otan kamalasti itseeni ja koko maailman synnit omille niskoilleni. Omasta herkkyydestäni riippumatta 2014 oli poliittisesti ärsyttävän hermostuttava vitutusvuosi, jonka ainoa nyt mieleen tuleva valopilkku oli tasa-arvoisen avioliittolain hyväksyminen.
Mutta on niitä valopilkkuja sittenkin. Erityisesti kevätkauden aikana löysin paljon uutta musiikillista näkökulmaa. Ymmärrän taas musiikkia laajemmin kuin ennen. Uskaltauduin myös pari kertaa itse esiintymään pienelle yleisölle. Kesästä ehkä puuttui sellaisia onnenhetkiä kuin edellisenä vuonna oli, ja tavanomainen perus-oleminen oli välillä tukalaa, mutta kyllä siihen mahtui silti paljon kauneutta ja ihme kyllä myös huolettomuutta. Syyskesä/alkusyksy oli kaunista aikaa. Joulu sujui myös kauniisti, olimme A:n kanssa vanhempieni mökillä Kainuussa ja koimme ihanan talvisen hiljaisuuden lisäksi upeimmat revontulet, mitä kumpikaan meistä on nähnyt. Uusivuosi sen sijaan ei sujunut hiljaa eikä kauniisti, vaan oikein kunnon biletysmeiningissä. Sellaiseenkin minusta näemmä vielä silloin tällöin on. Ja nyt 2015!
2014 ei ollut parhaita tai ikimuistoisimpia vuosia elämässäni. Jos se on ollut jollekulle ikimuistoinen (eräs ystäväni, näin esimerkiksi, väitteli syksyllä tohtoriksi), se ei ole ollut yhtään helppo eikä välttämättä kovin hyväkään. Itselleni kesä 2014 jää mieleen siitä, että vietin silloin valtavan paljon aikaa alasti. Nakuna oli hyvä olla, koska asunnossa oli heinäkuun alusta elokuun jälkipuoliskolle yhtäjaksoisesti liian kuuma. Myös ulkona oli todella lämmintä, paitsi kesäkuun puolivälistä heinäkuun alkuun oli sikamaisen kylmää. Keväällä suunnittelin telttailua ja leirielämää. Ennusmerkit olivat hyvät - olin muuttanut paikkaan, jonka naapurustosta löytyy sekä Leirikatu että Telttakatu, ja metsäiseen luontoon on lyhyt matka. Mieleni pursusi jälleen kerran vapautumista, kuten lähes joka kevät. Mutta huolimatta siitä, että teltassa olisi ollut omaan asuntoon nähden mukavan viileää, en viettänyt ainuttakaan yötä teltassa koko kesäkauden aikana. En myöskään tehnyt pitkää pyöräretkeä, jota olin viime kesäksi suunnitellut. Nyt on luuseriolo.
Talvi 2013-14 jää kokonaisuudessaan mieleen siitä, ettei sitä käytännössä ollut. Joskus tammikuun jälkipuoliskolla tuntui siltä kuin pitääkin, mutta yhtäkkiä kaupungin ylle lässähti koko helmikuuksi harmaa vesikeli. Sen ehkä muistan tulevaisuudessa, kuinka 1. maaliskuuta 2014 vaelsin epätoivon vimmalla auringonpaistetta etsimään. Kun se vihdoinkin löytyi, itkin onnesta. (Joo joo. Pateettista.) Kevättalvi 2014 sai myös tapahtumaan väistämättömän, eli me A:n kanssa etsimme itsellemme erilliset asunnot. Erityisesti A:n etsintä oli täynnä tuskaa ja rikottuja lupauksia. A myös asui vähän aikaa minun asunnossani, kun minulle oli sellainen siunaantunut ja entisen yhteisen kodin avaimet luovutettiin pois. Pitkästä itkusta tuli kuitenkin siinä mielessä ilo, että kesän, syksyn ja alkutalven ajan A:n ja minun välillä vallitsi ihan eri lailla rauha kuin loppuaikana yhteisessä kodissa. Ihmissuhde on kuin ihmeen kaupalla kestänyt, paitsi että välillä on ollut niin harmonista, ettei se enää tunnukaan ihmeeltä.
Syyskuusta 2014 muistan kauniin, lämpimän sään ja upeat värit. Muutenkin se vuodenaika oli ihan mukava. Loppusyksy sen sijaan oli raskasta ja synkkää. Marraskuussa oli vielä harmaampaa ja pimeämpää kuin helmikuussa, jonka alkupuolta vielä sävytti hupeneva lumipeite. Eräästä joulupaketista ilmestyi pieni kirkasvalolamppu, jollaista en olisi uskonut tarvitsevani Tampereella; Oulussa kaamosmasennusoireet vaivasivat aika säännöllisesti, täällä paljon harvemmin. Pienen synkkyyden lisäksi koko vuoteen liittyy pieni ärsyttävän hermostuttava... mitenhän tämän nyt ilmaisisi, no menköön: vitutuksen sävy. Ihmissuhdekireily sävytti alkuvuotta, mutta kun siitä päästiin, lisäsin pökköä pesään ottamalla osaa netissä kaikenlaisiin poliittisiin vääntöihin, jotka liittyivät kireään poliittiseen tilanteeseen. Onneksi loppusyksyllä oivalsin, etten pysy kasassa vetäytymättä niistä puuhista. Olen niin herkkä, otan kamalasti itseeni ja koko maailman synnit omille niskoilleni. Omasta herkkyydestäni riippumatta 2014 oli poliittisesti ärsyttävän hermostuttava vitutusvuosi, jonka ainoa nyt mieleen tuleva valopilkku oli tasa-arvoisen avioliittolain hyväksyminen.
Mutta on niitä valopilkkuja sittenkin. Erityisesti kevätkauden aikana löysin paljon uutta musiikillista näkökulmaa. Ymmärrän taas musiikkia laajemmin kuin ennen. Uskaltauduin myös pari kertaa itse esiintymään pienelle yleisölle. Kesästä ehkä puuttui sellaisia onnenhetkiä kuin edellisenä vuonna oli, ja tavanomainen perus-oleminen oli välillä tukalaa, mutta kyllä siihen mahtui silti paljon kauneutta ja ihme kyllä myös huolettomuutta. Syyskesä/alkusyksy oli kaunista aikaa. Joulu sujui myös kauniisti, olimme A:n kanssa vanhempieni mökillä Kainuussa ja koimme ihanan talvisen hiljaisuuden lisäksi upeimmat revontulet, mitä kumpikaan meistä on nähnyt. Uusivuosi sen sijaan ei sujunut hiljaa eikä kauniisti, vaan oikein kunnon biletysmeiningissä. Sellaiseenkin minusta näemmä vielä silloin tällöin on. Ja nyt 2015!