Häneen ovat takertuneet (originaali)
Paritus: Lila/Elli
Genre: Angst
Ikäraja: K 13
Varoitukset: Raiskaus ja tappo
Yhteenveto: Lila oli vihannut pitkään jokaista vastaan tullutta miestä, sillä kuka tahansa olisi voinut olla syyllinen.
PMMP - Kovemmat kädet
Lila hätkähti kun kuuli muropurkin kaatuvan takanaan. Se tippui lattialle ja levitti vähäisen sisältönsä keittiön parketille. Lila oli juuri noussut varpailleen kurkottaakseen jugurttia jääkaapin ylähyllyltä, kun se oli tapahtunut. Ruskeita palasia oli ympäri lattiaa ja Lila kiirehti siivouskaapille hakemaan sinistä harjaa ja rikkalapiota siivotakseen murot lattialta, ettei saisi huutoja isän palattua kotiin.
Hän lakaisi osan maton alle ja jätti loput lattialle, piilotettuna keittiötasojen aukkoihin. Lilan kävellessä ulos ruokailuhuoneesta hän saattoi kuulla narskunnan ja tunsi pistävät jyvät vasten jalkapohjiaan. Kello raksutti tasaista tahtia eteenpäin, talo oli tyhjillään mutta Lilan ei enää tehnytkaan mieli syödä. Hän laski kulhon ja lasinsa takaisin tiskipöydän reunalle ja käveli olohuoneen ikkunalle, jonka takana vaani pimeä ilta lumituiskuineen. Naapurin lapset olivat vielä päivällä tehneet siellä lumienkeleitä maahan. Silloin lumisade oli ollut vielä pieniä pitsisiipisiä hiutaleita, nyt se oli kylmää ja kovaa kuin teräs. Satoi melkein viivasuoraan. Huomenna tarvittaisiin varmasti lapaset ja kaulaliina ettei pakkanen purisi ihoon punaisia jälkiä.
Ikkunalaudalla seisoi neljä valkoista kynttilää ja yhtäkkiä Lilan polvet olivat pettää alta kivun iskiessä suoraan palleaan. Hän puristi sormillaan kiinni kylmästä ikkunalaudasta ja ajatteli Elliä. Ellin ikkunasta oli nähnyt aina suoraan lumiselle metsäkadulle. Ja koko huone tuoksui minttuteelle, kun Lila istui hänen leveällä sängyllään leikkien Ellin pienen pehmeätassuisen kissanpennun kanssa.
Jouluaattona he olivat istuneet kahdestaan siinä pienessä huoneessa vaihtaen lahjoja ja suudelmia. Ellin punertavat hiukset kutittelivat Lilan kasvoja, tytön hampaiden välistä karkasi pieni hihitys ja hänen kätensä olivat olleet kylmät kuin ikkunaruutu vasten Lilan herkkää ihoa. Silti heillä oli ollut lämpimämpi kuin ikinä.
Tiedätkö mitä Lila? Sä oot maailman kaunein tyttö, Elli oli sanonut kun he erosivat metsätien reunassa. Eikä hänestä kuulunut sen jälkeen ennen kevättalvea kun ojanpohjalla maannut lumi alkoi sulaa ja paljasti altaan alastoman tytönvartalon. Siihen mennessä Lila oli ehtinyt itkeä itsensä sairaaksi jo monta kertaa ja oli useita kiloja laihempi kuin ennen. Samana päivänä kun ruumis löydettiin olivat tytön lantioluut pistäneet ulos vartalosta terävinä ja surullisina.
Eikä hän halunnut ajatella sitä mitä oli tapahtunut kun he olivat eronneet toisistaan tammikuun toinen päivä hieman ennen kello kymmenen illalla. Ellin avunhuutoja ja kovia käsiä. Hän tahtoi muistaa sen, kuinka hautakynttilät olivat valkoisia kuin lumipeitteelle lasketut liljat ja pappi puhui heille enkeleistä.
Lila oli vihannut pitkään jokaista vastaan tullutta miestä, sillä kuka tahansa olisi voinut olla syyllinen.
Öisin hän heräsi siihen, ettei voinut hengittää ja nukahti taas itkien, sillä ei enää ikinä nukkuisi Ellin käsivarsien muodostamassa pesässä.
Kyynelet olivat sumentaneet hitaasti Lilan silmät. Menisi vielä kauan ennen kuin hän osaisi muistella Elliä ilman niitä. Ehkä hänen lähtönsä olisi ollut helpompi kestää, jos edes ruumis olisi voitu haudata maahan puhtaana eikä jonkun täysin tuntemattoman raiskaamana. Juuri sitä Lila ei kestänyt ajatella. Olikohan lumella ollut paljon verta? Mihin Ellin vaatteet olivat joutuneet, ruskea puuvillamekko ja valkoinen paita?
Avaimet kääntyivät lukossa ja eteisestä huudettiin Kanervaa. Se oli jompi kumpi hänen isoveljistään, Lila tajusi, kukaan muu ei nimittänyt häntä virallisella kutsumanimellä. Askeleet suuntasivat keittiöön. Jyvät narskuivat jalkojen alla.
"Kanerva, sinäkö olet pudottanut muroja lattialle? Tule imuroimaan ne pois, ne leviävät kaikkalle taloon kun niiden päälle astuu joku."
Lila veti verhot ikkunan eteen ja ajatteli, että ikävä sattuisi joka tapauksessa, se saisi luvan sattua myöhemmin. Hän hakisi ensin imurin kellarista.
Genre: Angst
Ikäraja: K 13
Varoitukset: Raiskaus ja tappo
Yhteenveto: Lila oli vihannut pitkään jokaista vastaan tullutta miestä, sillä kuka tahansa olisi voinut olla syyllinen.
PMMP - Kovemmat kädet
Lila hätkähti kun kuuli muropurkin kaatuvan takanaan. Se tippui lattialle ja levitti vähäisen sisältönsä keittiön parketille. Lila oli juuri noussut varpailleen kurkottaakseen jugurttia jääkaapin ylähyllyltä, kun se oli tapahtunut. Ruskeita palasia oli ympäri lattiaa ja Lila kiirehti siivouskaapille hakemaan sinistä harjaa ja rikkalapiota siivotakseen murot lattialta, ettei saisi huutoja isän palattua kotiin.
Hän lakaisi osan maton alle ja jätti loput lattialle, piilotettuna keittiötasojen aukkoihin. Lilan kävellessä ulos ruokailuhuoneesta hän saattoi kuulla narskunnan ja tunsi pistävät jyvät vasten jalkapohjiaan. Kello raksutti tasaista tahtia eteenpäin, talo oli tyhjillään mutta Lilan ei enää tehnytkaan mieli syödä. Hän laski kulhon ja lasinsa takaisin tiskipöydän reunalle ja käveli olohuoneen ikkunalle, jonka takana vaani pimeä ilta lumituiskuineen. Naapurin lapset olivat vielä päivällä tehneet siellä lumienkeleitä maahan. Silloin lumisade oli ollut vielä pieniä pitsisiipisiä hiutaleita, nyt se oli kylmää ja kovaa kuin teräs. Satoi melkein viivasuoraan. Huomenna tarvittaisiin varmasti lapaset ja kaulaliina ettei pakkanen purisi ihoon punaisia jälkiä.
Ikkunalaudalla seisoi neljä valkoista kynttilää ja yhtäkkiä Lilan polvet olivat pettää alta kivun iskiessä suoraan palleaan. Hän puristi sormillaan kiinni kylmästä ikkunalaudasta ja ajatteli Elliä. Ellin ikkunasta oli nähnyt aina suoraan lumiselle metsäkadulle. Ja koko huone tuoksui minttuteelle, kun Lila istui hänen leveällä sängyllään leikkien Ellin pienen pehmeätassuisen kissanpennun kanssa.
Jouluaattona he olivat istuneet kahdestaan siinä pienessä huoneessa vaihtaen lahjoja ja suudelmia. Ellin punertavat hiukset kutittelivat Lilan kasvoja, tytön hampaiden välistä karkasi pieni hihitys ja hänen kätensä olivat olleet kylmät kuin ikkunaruutu vasten Lilan herkkää ihoa. Silti heillä oli ollut lämpimämpi kuin ikinä.
Tiedätkö mitä Lila? Sä oot maailman kaunein tyttö, Elli oli sanonut kun he erosivat metsätien reunassa. Eikä hänestä kuulunut sen jälkeen ennen kevättalvea kun ojanpohjalla maannut lumi alkoi sulaa ja paljasti altaan alastoman tytönvartalon. Siihen mennessä Lila oli ehtinyt itkeä itsensä sairaaksi jo monta kertaa ja oli useita kiloja laihempi kuin ennen. Samana päivänä kun ruumis löydettiin olivat tytön lantioluut pistäneet ulos vartalosta terävinä ja surullisina.
Eikä hän halunnut ajatella sitä mitä oli tapahtunut kun he olivat eronneet toisistaan tammikuun toinen päivä hieman ennen kello kymmenen illalla. Ellin avunhuutoja ja kovia käsiä. Hän tahtoi muistaa sen, kuinka hautakynttilät olivat valkoisia kuin lumipeitteelle lasketut liljat ja pappi puhui heille enkeleistä.
Lila oli vihannut pitkään jokaista vastaan tullutta miestä, sillä kuka tahansa olisi voinut olla syyllinen.
Öisin hän heräsi siihen, ettei voinut hengittää ja nukahti taas itkien, sillä ei enää ikinä nukkuisi Ellin käsivarsien muodostamassa pesässä.
Kyynelet olivat sumentaneet hitaasti Lilan silmät. Menisi vielä kauan ennen kuin hän osaisi muistella Elliä ilman niitä. Ehkä hänen lähtönsä olisi ollut helpompi kestää, jos edes ruumis olisi voitu haudata maahan puhtaana eikä jonkun täysin tuntemattoman raiskaamana. Juuri sitä Lila ei kestänyt ajatella. Olikohan lumella ollut paljon verta? Mihin Ellin vaatteet olivat joutuneet, ruskea puuvillamekko ja valkoinen paita?
Avaimet kääntyivät lukossa ja eteisestä huudettiin Kanervaa. Se oli jompi kumpi hänen isoveljistään, Lila tajusi, kukaan muu ei nimittänyt häntä virallisella kutsumanimellä. Askeleet suuntasivat keittiöön. Jyvät narskuivat jalkojen alla.
"Kanerva, sinäkö olet pudottanut muroja lattialle? Tule imuroimaan ne pois, ne leviävät kaikkalle taloon kun niiden päälle astuu joku."
Lila veti verhot ikkunan eteen ja ajatteli, että ikävä sattuisi joka tapauksessa, se saisi luvan sattua myöhemmin. Hän hakisi ensin imurin kellarista.